Olemme olleet reilut kolme vuotta yhdessä. Tähän kolmeen vuoteen on sisältynyt jos jonkinmoista vuoristorataa. Nimenomaan vuoristorataa. Emme edes suhteen alkuaikoina kokeneet mitään mahtavaa rakastumisen tunnetta. Myös miesystäväni on näin todennut. Ajauduimme jostain syystä seurustelemaan vaikka kuukausittain halusimme erota. Itse alkuaikoina vielä kävin läpi avioeroani ja tavallaan takerruin ensimmäiseen vastaan tulevaan joka vähän edes välitti.
Vuodet kului. Välillä halusimme muuttaa yhteen, mutta jänistin ajatusta, koska mielipide saattoi muuttua tai käytös miehelläni, etten tosiaan ole uskaltanut. Ja hyvä niin.
Olemme yrittäneet erota mutta korkeimmillaan ne ovat olleet ehkä vkon kestäviä ja sitten yleensä minä otan häneen yhteyttä ja homma jatkuu.
Viime "eron" jälkeen mies halusi käydä maistraatissa esteitten tutkintaa varten. Siis tähtäimessä avioliitto. Suostuin. Mutta jo parin vkon päästä siitä mies alkoi empimään ja kaljapäissään huoritteli koko vkonlopun. Tuosta alkon käytöstä sen verran että se on lähes joka viikonloppuinen juttu. Molemmilla.
Myös väkivaltaa häneltä on ilmenny tosin hieman vähemmän kuin alkuaikoina.
Viime yön makasin hereillä ja mietin tätä koko juttua. Miehessä alkoi ärsyttää ihan kaikki. Jopa pienetki asiat syömisestä lähtien. Sanat vaan kaiku korvissa "huora,petturi"jne. Niin ja sanomattakin selvää ettei noille sanoille ole todellisuus pohjaa. Hän esitti halunsa tulla isäksi. Ja mielestäni tuo asia on pohdittu ajat sitten. Itselläni on kaksi lasta ja enempää en halua tehdä. Sanoin, etten voi evätä häneltä sitä oikeutta(ei ole ennestään lapsia), mutta sanoin, että mieti tähän riitelevään suhteeseen vielä lapsi. Hän lupasi lopettaa juomisensa heti jos tulisin raskaaksi. Tuohon lankaan en mene!Joten etsikööt synnyttäjän muualta.
Omia lapsia en ole suhteeseen tuonut. Kun lapset ovat omalla isällään silloin tapaan tätä nykyistä.
Mutta vaikka kuinka koen että ilma loppuu tässä on-off-suhteessa, roikun kun ei muuta vaihtoehtoa olis. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja jostain syystä minusta on tullut todella ihmisarka ihminen.
Tavallaan olen päätöksen tehnyt että nyt tämä saa riittää, mutta totaalinen yksinjääminen ahdistaa. Eli mitkä ne ensimmäiset askeleet olis? Siis oma asuntohan minulla on ollut koko ajan, joten sen puoleen ok tilanne. Mutta tunne puolella? Mitä ajatella, tehdä ekat päivät, viikot, etten enään heikkouksissani hamua puhelinta ja itke takaisin?
Olen aika varma, ettei hänkään enään minua rakasta, että ehkä jonkinlainen riippuvuussuhde kyseessä.Seksi ei ole koskaan miellyttänyt kumpaakaan. Emmekä siis useinkaan sitä harrasta. Se on alusta saakka ollut väkinäistä ja minusta se, että hän taannoin matki isoon ääneen,ilkkuen, aktissa tapahtuneita ääniäni, loukkasi minua. Sanoin, että tuo ei ole sopivaa. Joten emme todellakaan seksinkään takia ole yhdessä. En tiedä mistä on kyse, mutta haluan eroon tästä.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä tehdä?
Vuodet kului. Välillä halusimme muuttaa yhteen, mutta jänistin ajatusta, koska mielipide saattoi muuttua tai käytös miehelläni, etten tosiaan ole uskaltanut. Ja hyvä niin.
Olemme yrittäneet erota mutta korkeimmillaan ne ovat olleet ehkä vkon kestäviä ja sitten yleensä minä otan häneen yhteyttä ja homma jatkuu.
Viime "eron" jälkeen mies halusi käydä maistraatissa esteitten tutkintaa varten. Siis tähtäimessä avioliitto. Suostuin. Mutta jo parin vkon päästä siitä mies alkoi empimään ja kaljapäissään huoritteli koko vkonlopun. Tuosta alkon käytöstä sen verran että se on lähes joka viikonloppuinen juttu. Molemmilla.
Myös väkivaltaa häneltä on ilmenny tosin hieman vähemmän kuin alkuaikoina.
Viime yön makasin hereillä ja mietin tätä koko juttua. Miehessä alkoi ärsyttää ihan kaikki. Jopa pienetki asiat syömisestä lähtien. Sanat vaan kaiku korvissa "huora,petturi"jne. Niin ja sanomattakin selvää ettei noille sanoille ole todellisuus pohjaa. Hän esitti halunsa tulla isäksi. Ja mielestäni tuo asia on pohdittu ajat sitten. Itselläni on kaksi lasta ja enempää en halua tehdä. Sanoin, etten voi evätä häneltä sitä oikeutta(ei ole ennestään lapsia), mutta sanoin, että mieti tähän riitelevään suhteeseen vielä lapsi. Hän lupasi lopettaa juomisensa heti jos tulisin raskaaksi. Tuohon lankaan en mene!Joten etsikööt synnyttäjän muualta.
Omia lapsia en ole suhteeseen tuonut. Kun lapset ovat omalla isällään silloin tapaan tätä nykyistä.
Mutta vaikka kuinka koen että ilma loppuu tässä on-off-suhteessa, roikun kun ei muuta vaihtoehtoa olis. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja jostain syystä minusta on tullut todella ihmisarka ihminen.
Tavallaan olen päätöksen tehnyt että nyt tämä saa riittää, mutta totaalinen yksinjääminen ahdistaa. Eli mitkä ne ensimmäiset askeleet olis? Siis oma asuntohan minulla on ollut koko ajan, joten sen puoleen ok tilanne. Mutta tunne puolella? Mitä ajatella, tehdä ekat päivät, viikot, etten enään heikkouksissani hamua puhelinta ja itke takaisin?
Olen aika varma, ettei hänkään enään minua rakasta, että ehkä jonkinlainen riippuvuussuhde kyseessä.Seksi ei ole koskaan miellyttänyt kumpaakaan. Emmekä siis useinkaan sitä harrasta. Se on alusta saakka ollut väkinäistä ja minusta se, että hän taannoin matki isoon ääneen,ilkkuen, aktissa tapahtuneita ääniäni, loukkasi minua. Sanoin, että tuo ei ole sopivaa. Joten emme todellakaan seksinkään takia ole yhdessä. En tiedä mistä on kyse, mutta haluan eroon tästä.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kengät käteen ja kohti uutta elämää!!!mainitsithan tuossa jo kaksi pätevää syytäkin eroamiseen:alkoholi ja väkivalta!Miksi naisilla on sellainen kuva,että kunnon miehiä ei muka ole!?kyllä niitä löytyy...!jos et teet päätöksen,niin voi olla,että tulevaisuudessa olet tyytyväinen...ettet jäänyt huonoon suhteeseen!ja harrastuksistakin saa uusia ystäviä...
kengät käteen ja kohti uutta elämää!!!mainitsithan tuossa jo kaksi pätevää syytäkin eroamiseen:alkoholi ja väkivalta!Miksi naisilla on sellainen kuva,että kunnon miehiä ei muka ole!?kyllä niitä löytyy...!jos et teet päätöksen,niin voi olla,että tulevaisuudessa olet tyytyväinen...ettet jäänyt huonoon suhteeseen!ja harrastuksistakin saa uusia ystäviä...
No, huh. Onpa sulla suhde. Jos sä yhtään itseäsi rakastat, niin sä lähdet tuosta suhteesta ja nopeasti. Kyllä mä olisin mieluummin yksin (olen ollutkin aikanaan), ja vaikka yksinäinenkin, ennen kuin tuollaisessa suhteessa, sillä eihän tuossa ole mitään järkeä. Rakkautta teidän välillä ei tunnu olevan, ainakaan kovin paljon. Väkivaltainen käyttäytyminen on aina huolestuttavaa, eikä alkoholin käyttökään varmaan paranna suhdettanne, ja jos miehessä vielä kaikki ärsyttää, niin mikä hitto sut pitää kiinni tuollaisessa ihmisuhteessa.
Yritä ihan oikeasti suunnata katseesi tulevaisuuteen, ilman nykyistä miesystävääsi. Ei se niin kauheaa ole olla yksin, vaikket heti löytäisikään uutta miestä itsellesi, jos nyt eroon päädyt. Yksinolo voisi tehdä sulle ihan hyvääkin kaiken kokemasi jälkeen.
Toivottavasti osaat tehdä oikean ratkaisun suhteessasi.Tsemppiä!
elin tollasessa suhteessa vajaat 4 vuotta. sit huomasin,etä mun pakko ajatella itteeni ja jatkaa omaa elämääni. mut raiskattiinhenkisesti ja olin loppu elämäni kans,ennenkuin tajusin luovuttaa.
En koskaan ole rakastanut miestäni sillä tavalla. Suhteen alussa hän erehtyi leikillään sanomaan huora, joka on sellainen niitti minulle, että jätin hänet siihen paikkaan. Hän kuitenkin pyysi anteeksi eikä ole sen jälkeen sitä ikinä sanonut. Muita ikäviä asioita kylläkin, kuten akka tai renttu-muija. Aluksi huvitti, mutta nyt on tosissaan alkanut ärsyttämään. Mitään hellyyttä ei hänen puoleltaan tule paitsi silloin jos yritän hänet jättää tai olen tosi vihainen tai surullinen. Olemme täysin erilaisia....... En vain ymmärrä sitä, että hän haluaa jatkaa seurustelua. Itse olen nyt siinä pisteessä, että yksinäisyyden uhasta huolimatta haluan erota lopullisesti. Ajatukset pyörivät jo vieraissa miehissä/suhteissa...