Tuleva uusperhekuvio

En oikein tiedä kuuluuko tämä tähän osastoon, mut kuitenkin. Olisko täällä muita, jotka painivat samojen "ongelmien" kanssa? Olen parisuhteessa ihanan miehen kanssa, ainakin alku oli huumaava. Mies on kovin vahvatahtoinen ja hänellä on vahvat mielipiteet. Toisaalta hän on sitten taas sisältä kovin herkkä. Hänellä saattaa myös herkästi mennä herne nenään. Minä olen itse myös toisinaan melkoinen jääräpää ja saanpa minäkin aina joskus herneen nenääni. Olen tuntenut tämän miehen nyt 7kk ja tänä aikana olemme kaksi kertaa onnistuneet tunkemaan niitä herneitä nenään. Mietinkin vaan, et miten tulevaisuudessa tällainen suhde onnistuu? Sit kun asuttais saman katon alla ja nähtäis päivittäin, mahtaiskohan herneet sinkoilla urakalla? Tuleekohan yhteiselosta koskaan mitään?
4492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että olemme molemmat eronneet kerran ja molemmilla on lapsia entuudestaan

Äänestä
  • appelsiineihin, niin hyvä siitä tulee. Tai viinirypäleisiin, jos on pieni nekku. Vanhoja sukkiakin voisi koittaa, takaan ettei riita kestä siinä tapauksessa pitkään.

    Äänestä

Minulla ja miesystävälläni on myös lapsia ja olemme seurustelleet reilun vuoden verran eikä meillä ole aikomustakaan muuttaa yhteen, ainakaan lähitulevaisuudessa. En näe mitään estettä miksi emme voisi seurustella niin, että asuisimme erillään. Tietysti taloudellisesti se olisi halvempaa kun olisi yksi asunto, mutta siitä huolimatta aion nauttia seurustelusta vielä pitkään. Näin myös tylsä arki pysyy kaukana suhteestamme.

Äänestä
  • Samaa mieltä edellisen kanssa, kannattaa asua erillään ja tutustua toiseen paremmin. Eronneena yh-äitinä olen seurustellut vuosikausia miehen kanssa muuttamatta yhteen ja hyvin menee. Molemmilla on oma arki. Minusta on ollut hyvä, että olemme lasten kanssa eläneet hyvää arkea ilman uusperhekuvioita. Kahden erilaisen perheen yhdistäminen on mielestäni liian suuri riski. Olen jo avioeron takia rikkonut yhden kodin/perheen ja eron jälkeen halusin lapsilleni rauhallisen ja hyvän kodin. Olen ehtinyt tutustua mieheeni hyvin ja muutamme yhteen kun lapsemme aikuistuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neito marraskuu kirjoitti:

En oikein tiedä kuuluuko tämä tähän osastoon, mut kuitenkin. Olisko täällä muita, jotka painivat samojen "ongelmien" kanssa? Olen parisuhteessa ihanan miehen kanssa, ainakin alku oli huumaava. Mies on kovin vahvatahtoinen ja hänellä on vahvat mielipiteet. Toisaalta hän on sitten taas sisältä kovin herkkä. Hänellä saattaa myös herkästi mennä herne nenään. Minä olen itse myös toisinaan melkoinen jääräpää ja saanpa minäkin aina joskus herneen nenääni. Olen tuntenut tämän miehen nyt 7kk ja tänä aikana olemme kaksi kertaa onnistuneet tunkemaan niitä herneitä nenään. Mietinkin vaan, et miten tulevaisuudessa tällainen suhde onnistuu? Sit kun asuttais saman katon alla ja nähtäis päivittäin, mahtaiskohan herneet sinkoilla urakalla? Tuleekohan yhteiselosta koskaan mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu