Anopit, tuo kauan mieltäni askarruttanut aihe...
Kertokaapas kuinka tulette toimeen anopin kanssa.
Puolison kanssa voi jo olla eri kulttuuritaustan takia vaikeaa, mutta ollaan kuitenkin samaa sukupolvea (ainakin useimmiten). Miten sitten, kun eri kulttuuritaustaan lisätään vielä tuo eri sukupolvi -aspekti..? Onko tullut rakkaan/raivostuttavan anopin kanssa yhteentörmäyksiä? Kaikki anoppi-tarinat tervetulleita syysiltoja piristämään... ;)
Kertokaapas kuinka tulette toimeen anopin kanssa.
Puolison kanssa voi jo olla eri kulttuuritaustan takia vaikeaa, mutta ollaan kuitenkin samaa sukupolvea (ainakin useimmiten). Miten sitten, kun eri kulttuuritaustaan lisätään vielä tuo eri sukupolvi -aspekti..? Onko tullut rakkaan/raivostuttavan anopin kanssa yhteentörmäyksiä? Kaikki anoppi-tarinat tervetulleita syysiltoja piristämään... ;)
Vastaukset 10
Vanhimmat
kakkoseen ottamisen salat!!
tai mitä?
palstalla kun olet, niin joko sinä tai puolisosi/kumppanisi on ulkomaalainen tai muuten kulttuuritaustaltaan ns. "ei-perussuomalainen".
Joten, jos anoppisi on suomalainen ja eri kulttuurista kuin sinä, niin kyllä: suomalaisesta anopista.
Onneksi ei ole anoppia... sen verran ikävää luettavaa oli beden suhde anoppiinsa (kertokoon itse jos uskaltaa enää mitään pistää kun kaikesta näkyy syttyvän sota).
huonosta anoppisuhteesta olen kyllä kuullut kun mummoni on purkanut tunteitaan omasta anopistaan (varoitukseksi minulle että jos otat miehen niin kato ettei äititule perässä)
Eli Mummoni on sukujaan Savosta ja ukki Sortavalasta
Ukki oli mamman poika (hänen äitiään kutsuttiin mammaksi enkä tiedä muuta nimitystä hänestä käytetyn) mamma muutti ukin ja mummon kotiin kun he menivät naimisiin (mamma oli sotaleski).
Mamma inhosi mummoa ja ukki oli äitinsä puolella. Mammalla oli paljon sairauksia ja säännölliset lääkkeet, hän ei kuitenkaan suostunut mummoni hoitoon vaan ukin piti esimerkiksi tarkistaa että ne lääkkeet joita mummo antoi olivat oikeat (mamma pelkäsi että mummoni, joka on maailman hyväsydämisin marttyyri, myrkyttäisi hänet;D)
mummolle valitettiin kaikesta mitähän teki ja kaikesta minkähän jätti tekemättä. En sen tarkemmin muista kaikkia tarinoita mutta kyseessä oli vaikea anoppi-miniä suhde ja on sen takia ikävä lukea millaista bedelialla on vaikka onkin lohdullista että hänen anoppinsa ei muuta heille asumaan... ainakaan vielä.
Mummon ja oman äitini suhteesta en osaa sanoa... toisaalta isä on kyllä "äidinpoika" (mummoni ainoa poikalapsi, joka on tarkoituksella tehty (toisin kuin hänen kaksi siskoaan)... ukki halusi pojan tilaansa jatkamaan).
Mummo kehuu äitiäni paljon mutta toisaalta äiti on ollut myös syntipukki isän ja äidin eroa koskevassa keskustelussa. Äiti otti eron ja äidillä oli toinen ja äiti kävi kylällä ja äiti halusi opiskelemaan jne.
Mummo ei tietoisesti ole varmaan ollut vaikea anoppi koska hän on sanonutkin että hän sai miniäaikanaan mamman huushollauksessa niin paljon paskaa silmilleen, että hän aikoo kohdella omien lapsiensa ja lastenlastensa puolisoita kuin perheenjäseniä.
Itse olen nähnyt mieheni äidin kun kävin Bangladeshissa. Paljoa ei juteltu koska se kuului mielestäni kunnioitukseen ja meillä ei ollut yhteistä kieltä. Hän osti minulle sharin ja suutelin hänen jalkojaan (muodollisesti) kun tapasin hänet. Otimme muutaman valokuvan mutta koska hän oli minusta pajon vanhempi minun tuli suhtautua kunnioituksella. Miehen siskojen kanssa saatoin vitsailla ja myös miehen siskon miehenkanssa... "senkin kärpästen syöjä" sinä "kaivat rottia alkupalaksi" tyyliin.
Ainiin ihan huumorin tajuton miehen äiti ei ole... vein hänelle muiden suom aiheisten kuvien mukana kuvan ukistani ja juhannuksen vietosta Suomessa (ukki istuu notskilla sepalus auki omana ylitsepursuavana itsenään ja mummo nojaa känninaurussa käteensä rekvisiittana notski ja kaljapuolloja). Näytin kuvaa kaikille muille perheen jäsenille paitsi miehen äidille ... mutta hän halusi katsoa sitten hänkin nauroi ukin makkaroille ja sepalushalkiolle ja sanoi, että ompa komea mies voisiko hän tulla käymään joskus täällä?;D
Surullista muistella tuota asiaa sillä pidin paljon miehen perheestä mutta inhoan itse miestä nykyään. Hänen veljensäkin on mukavampi mutta aina ei voi tietää kenen sisällä asuu sisäinen tyranni.
Äitini lähetti miehen äidille kuvan itsestään piehtaroimassa lumihangessa (kuului dvd-esitykseen jonka mies kuvasi Suomessa ja aikoi näyttää Bangladeshissa)...
Minun tilanteessani vastaus kysymykseen "Kuinka tulet toimeen anopin kanssa?" on äärimmäisen yksinkertainen: "En tule."
Kiitoksia taas tarinoistasi, niitä on ilo lukea :-)
Palkinto olisi plussaa, mutta kerron kyllä mielelläni anopista muutenkin..
Toistaiseksi minä ja anoppini tulemme kohtalaisesti toimeen ihan siitä syystä, että meillä ei juurikaan ole yhteistä kieltä. Viime käynnillä anoppi kyllä vei katolle ja kovasti jutteli, elehti ja osoitteli. Epäilen edelleen vahvasti, että esitti, miten hän laajentaa taloa ja rakentaa meillekin oman huoneen tai vastaavaa, kunhan vain saa meiltä lisää rahaa. Eipä tuo vain enää taida sitä saada.
Anoppi on kyllä raivostuttava ihan omalla erikoisella tavallaan, myös silloin, kun yhteisiä sanoja ei ole. Muistan häämatkaltakin, kuinka anoppi otti miehen farkut kaapista ja esitti, kuinka hyvä vaimo olisi pudistellut ne ja laittanut kaappiin. Erityisen häiritsevää on, miten eriarvoisesti anoppi kohtelee meitä kahta miniäänsä. Ehkä on kuitenkin parempi, etten nyt kuvaile asiaa liian yksityiskohtaisesti.
Kerran olimme ostoksilla anopin kanssa ilman miestä, ja melko lailla kiusasi anopin pakkomielle ohjata minut välittömästi kädestä pitäen eteenpäin, jos jäin katselemaan esim. jotain hedelmäkojua (ja tietenkin myyjämiestä). Eihän meistä eurooppalaisista tietenkään koskaan tiedä, mitä saamme päähämme.. Mies myös sanoi äidilleen olevansa ensimmäinen poikaystäväni, voinemme kaikki arvata, miksi.
Mies tietää, mitä ajattelen hänen äidistään. Mies ei tosin ole mitenkään innoissaan siitä, mutta on ilmeisesti jo hyväksynyt sen, ettei voi muuttaakaan asiaa. Jonkin verran olen saanut miestäkin näkemään joitakin äitinsä vikoja.. vaikka sehän ei tietenkään saisi olla tavoite.
Varmasti löytyisi lisääkin pikkusieluisia anoppitarinoita, mutta ehkäpä säästän teidät niiltä tällä erää. Anopin kanssa tulee toimeen parhaiten, kun ei ole hänen kanssaan tekemisissä.
lukiessani kirjoitustasi - ei siksi, että olisin vahingoniloinen hankalasta anopista, vaan sen takia, että kaikesta huolimatta kirjoitit juttusi rakkaudella.
Minulla myöskin on vierasmaalainen anoppi. Meillä yhteisenä kielenä on englanti, jota anoppi osaa suht' koht' kohteliaisuusfraasien verran. Minä yritän opiskella parhaani mukaan urdua, sillä ihan oikeasti haluaisin kommunikoida hänen kanssaan myös ilman tulkin apua. Yhteisen kielenkin puuttuessa (tai ehkä juuri siksi!) meillä on hyvin läheiset ja lämpimät välit. Anoppi on kovasti huolissaan, kun olemme täällä kaukana Suomessa, eikä aina oikein jaksa ymmärtää, minkälaisissa olosuhteissa täällä elämme. Etenkin talvisaikaan hän on huolissaan, miten tarkenemme. Mieheni kotimaassa on jo talvi tullut, ja talvet ovat joskus jopa kovempia kuin meillä täällä Etelä-Suomessa. Talot eivät kuitenkaan ole samalla tavalla talviolosuhteisiin sopivia kuin meillä, esim ei eristeitä, ei kaksinkertaisia ikkunoita, keskuslämmitys löytyy vain sairaalasta ja joistakin valtion virastoista. Ihmisillä on sisätiloissakin reippaasti vaatetta päällä talvisaikaan. Niinpä saamme anopilta jatkuvasti pehmeitä paketteja, jotka sisältävät lämmikettä talven varalle: minullakin alkaa olla kaapillinen toinen toistaan ylellisempää pashmina-huivia!
jostain syysta olen onnistunut 'kietomaan'appiukkoni pikkusormeni ymparille,ja olen useasta lahteesta saanut kuulla siita miten han minua rakastaa,ja ihailee tapaani olla ja tehda asioita...anopin kanssa tulin niin kauan kiitettavasti toimeen,kunnes opin kielta,ja han alkoi vierailla luonamme saannöllisesti.tosin, hanen 2 muutakin miniaansa,jotka ovat turkkilaisia,ovat hanen kanssaan helisemassa,joten en ole siten sen kummemmassa asemassa...heh.han on sita mielta,etta olen ryöstanyt hanen poikansa,ja tehnyt hanesta modernin eurooppalaisen lupaa kysymatta.pidan itseani varsin hyvana vaimona hanen pojalleen,mutta hanesta teen asiat vaarin,koska teen ne eri tavalla kun han.kovasti on aina 'auttamassa',toisinsanoen sotkemassa asioita,ja se on alkanut olla melkoisen rasittavaa...en usko etta han tarkoittaa pahaa,mutta ei nayta millaan tajuavan,etta me elamme omaa elamaamme taalla,ja olemme kaikinpuolin tyytyvaisia.eikö aidin pitaisi iloita poikansa onnesta?han sanoo minun olevan lempiminiansa,mika arsyttaa minua todella,silla turkin miniöissa ei ole mitaan vikaa:sivistyneita,mukavia naisia molemmat.pahinta lienee se,etta han on tarayttanyt tallaisia kommentteja miniöilleen pain naamaa...se tekee oloni kiusaantuneeksi. anopissa asuu kaksi eri ihmista,joista toinen on herttainen hössö ja toinen hyökkaava diktaattori.ikina ei tieda,mita se paastaa suustaan seuraavaksi.tykkaan todella paljon mieheni muista sukulaisista,ja tulen heidan kanssaan erittain hyvin toimeen.anopin kanssa pidan pienta valimatkaa ylla,ja varon puheitani.on pakko,jos ei halua huomata joutuneensa keskelle hysteerisen oscarnayttelijan showta...
minun turkkilaiseen anoppiini tuo kuvaus:)
Tullaan anopin kanssa aivan loistavasti toimeen, en voisi kuvitella parempaa tilannetta :) hän on huolehtivainen ja ymmärtäväinen mutta ei tuppaudu liiaksi eikä arvostele meidän elämäämme/valintojamme. Auttanut niin paljon tähän mennessä, ihanaa kun on miehen äiti elämässä :)