Oltiin vaimoni kanssa hotellissa yötä.Hän halusi jäädä vielä hotellin baariin kun minä menin nukkumaan. Aamulla hän oli huoneessa mutta kengät eivät. Ne oli löytyneet aivan toisesta huoneesta kuin omastamme. Vaimo vain sanoo että ei osaa selittää sitä miten kengät sinne huoneeseen on joutunut. sanoo vain että ei muista ja piste.onko hän minua pettänyt
Kertokaa
guurman
14732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
etsi rakastajatar ,muuten ei vaimosi huomaa sinua.
Hän on voinut olla jatkoilla, eikä se tarkoita pettämistä. Minä olen ollut myös, mutta en todellakaan pettänyt. Kuuntele intuitiotasi ja keskustele naisesi kanssa. Jos hän pystyy asiaa rauhallisesti puhumaan ja luomaan sinulle turvallista oloa, hän tuskin on tehnyt mitään ikävää. Mutta jos tiuskii ja sättii sinua, on aihetta epäillä miksi asia on niin vaikea kohdata. Koita olla rauhoittava hänelle, niin saat hänet avautumaan. Jos ei, on mietittävä mitä sitten.
Niin Miksi ei kerro jos oli jatkoilla
vastaa, että näin juuri kävi,Pienen hässäkän jälkeen, enhalunnut mennä heti samaan huoneeseen kuin mieheni.Menin baariin ottamaan yhden, mikä sekin oli liikaa ja lopun iltaa etsin huonetta kerros toisen jälkeen, humalapäissäni en löytänyt sitä kerrosta saati edes huonetta.Mitään yksittäisiä hotellihuoneita en muista, vain sen että haahuilin ympäripäissäni kerrosta ja huonetta etsien,Kengistä viis, kävelin ne kädesäni koko etsiskelyn ajan. muistaisin varmasti jos olisin ollut jossain huoneessa. ja vielä sen voin todeta, että jos olisin ollut jossain jatkoilla, olisin sammunut kuin sika sinne koska kunto oli kovin kehno siihen aikaan aamulla/yöstä.ja todennäköisesti herännytkin sieltä, mutta heräsinkin onnellisesti meidän huoneesta.sen enempää en aio tähän kommentoida, tapahtunut mitä tapahtunut, kengät löytyivät jostain muualta kuin minä.tiedän ainakin itse, etten ole käyttäytynyt sopimattomasti.
Jos ei esim. muista tarkalleen missä oli ja miten asiat meni, mutta kyllä nainen sen tietää onko pettänyt vai ei. Onko hän yrittänyt kertoa mutta sinä hiillyt aiheesta ja hän pelkää aiheuttavansa yhä suuremman katastrofin yrittämällä selittää, sanat menee solmuun ja vaikuttaa epäuskottavalta? Minä koetin eksälleni selittää kerran sitä että tiesin kyllä etten ollut pettänyt häntä mutta että muistikatkoksia minulla kyllä oli, olin bilettämässä. Hän ei päässyt omasta mustasukkaisuudestaan yli vaan tarrasi siihen mahdollisuuteen että olin ehkä pettänyt. Ja se johti siihen että hän itse meni ja petti. Minä en pettänyt häntä koskaan. Kyllä minä tiesin etten ollut pettänyt koska sen tietäisi alapäässä ja toisekseen, en ole koskaan humalapäissänikään mennyt yhden illan juttuihin.
En tiedä sinun vaimosta mutta enemmän saat hänestä irti jos suhtaudut asiaan lempeästi ja rauhallisesti. Sano hänelle että asia vaivaa ja että sinä haluat olla varma ettei hän ole pettänyt koska rakastat häntä. Jos kovistelet, nainen vain hätääntyy.
Mutta mieti, älä ainakaan tee kärpäsestä härkästä. Se nimittäin olisi surullista jos ja kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Muista jutella hellästi vaimollesi! Ettei hän pelkää että menettää sinut jos sanoo jotain mihin mustasukkaisuudessasi saattaisit tarrata. Koita olla objektiivinen. Se vain helpottaa asian käsittelyä. Jokin lopputulemahan tuolle on saatava. Vai onko tämä kärjistänyt teillä ehkä jonkin muun vanhan asian tai kriisin?
eipä ollutkaan totakaan kertonut aikaisemmin. sanoi vaan haahuilleen hississä. joten ei oikein voi uskoa mitään. kenen kanssa lienee lähtenyt baarista ja sitten vain unohtanut kengät.
tiedän että pystyy silmät kirkkaina sanomaan mitä vain ( Varma tieto )
sain tietää kun kengät tuli kotiin ja lappu mukana mistä huoneesta löytynyt. emäntä ei suostu selvittämään kenen huone oli. sanoo vain että kengät löytyi ja thats it. sanoo vain että ei ole ollut missään.
Pitää nyt kyllä heti alkuun todeta, että onhan se hyvinkin mahdollista että pettänyt on. Mutta kuten sanoin jo aiemmin, täältä se vastaus ei tule sinulle. Teidän pitää yrittää se keskenänne selvittää. Harmillista ja surullista jos niin on käynyt. Mutta haluatko elää elämäsi naisen kanssa jonka kanssa sulla ei selvästi ole avoimet, selkeät ja rehelliset välit?
Onhan se mahdollista että joku on löytänyt ne kengät jostain, vienyt huoneeseensa ja aamulla vienyt respaan. Ettei vaan olisi sun hylätyksi tai petetyksi tulemisen pelko joka nostaa päätään? Tutkiskelepa itseäsi hieman.
laittanut sulle viestiä, kertoi tänään mulle ja odotinkin että milloin toi tulee
Kuuluisia selityksiä.Kerro totuus niin pidemmänpäälle te voitte vielä onnistua. Ei tuota usko kukaan.
hyvä tarina, jossa ei ole loogisia aukkoja. Ei tarvitse enää kuin pysyä siinä, toivottavasti et kompastu detaljeissa.
minulla.
Omalle vaimolle tuntuu riittävän 15-20min.
Eikä sitä osaa edes epäillä ennenkuin tulee eteen sellaista josta voi vaan laskee että 1 1=3.
Kun asiasta vaimoltas kysyit niin oliko heti puolustus kannalla? Kyllä se hyökkäys on vaan paras puolustus ja avoimesti toimiva ihminen ei rupee toiselle räyhään siltä istumalta kun häneltä jotakin vaikkakin vaikeaa asiaa kysytään.
Kyllä sekin että kertomusta muutellaan vähän haiskahtaa, voi kyllä olla että muisti pätkii, mutta voi myös olla ettei enään muistakkaan mitä hätäpäissään tuli ensin sanottua.
Selväähän et todennäköisesti asiasta koskaan saa, sun on vaan tehtävä ratkaisus. Kyllä ne vaistot miehelläkin pelittää ja suurimmalla osalla on vielä toi loogisenpäättelykyvyn lahjakin kohtalainen.
Laita tapahtumat paperille ja funtsi niitä realistisesti suunnalta ja toiselta ja muistele menneitä tapauksia jos niitä on. Saattaa mieleesi juolahtaa yllättäviä yhdenmukaisuuksiakin. Muista kuitenkin, että asiolla on aina kaksi puolta.
Miten muuten ne kengät päätyi takaisin vaimolles, miten hitossa ne siellä hotellissa tiesi kenen kengät ne on jos ne on jostakin käytävältä löytyneet? Vai soitteliko vaimos niiden perään? Silloinhan asia on tietysti selvä.