Vaikea menneisyys

Kyse on varmaankin enemmän "tuttuudesta" kuin tuen antamisesta.

On tietenkin selvää, että omakohtaiset kokemukset auttavat huomattavasti toisen tukemisessa. Silloin häntä "ymmärtää sanoittakin". En kuitenkaan usko, että se täysin välttämätöntä olisi. Huomattavan empatiakykyiset ihmiset pystyvät siihen ilman omakohtaista kokemusta.

Luulen kuitenkin kyseisen tytön tarkoittaneen tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota me päähänpotkitut koemme toistemme seurassa. Vähemmän rankoilla elämänkokemuksilla varustettujen ihmisten seurassa me koemme itsemme hieman ulkopuolisiksi.

Lieneeköhän se sitten niin, että jos on ollut kovin vaikeaa ja menneisyys vaivaa edelleen, ei ole helppoa tehdä niitä järkevimpiä ratkaisuja. Eli jos tytöstä itsestään on tuntunut siltä, että esim. vain yhtä lailla kovia kokenut voi häntä ymmärtää, niin ei sitä tunnetta välttämättä pysty järjellä muuksi muuttamaan.

Vaikea lapsuus voi jättää monenlaisia jälkiä, muun muassa juuri vaikeuksia ihmissuhteiden luomisessa. Ehkä juuri tällaisesta on ollut pohjimmiltaa kyse?

Tämä olisi voinut melkein pilkulleen olla minun tarinani, mutta minä en vedonnut siihen ettei miehellä ollut tarpeeksi vaikeaa menneisyyttä.

"Kokemattomuudestaan" huolimatta mies pyrki ymmärtämään niin hyvin kuin pystyi ja se oli tärkeintä. Olisi kaiketi ymmärrykseni mukaan hyväksynyt minut kaikkineni ja hyväksyikin, mutta minä en hyväksynyt itseäni.

Asiassa voi olla perää sinun kohdallasi niin, että tyttö ilmaisi itseään väärin, sillä siihen en usko, että sinun "kokemattomuutesi" siis tässä se ettei ole ollut tarpeaksi vaikeaa, olisi oikea syy. Ehkä oikean syyn sanominen tai sen selittäminen on äärimmäisen vaikeaa. Pelkkä kokemattomuuden puute vaikeissa asioissa taas kuulostaa siltä, että ihminen on jossain syvän laman keskellä ja näin ollen käyttäytyy itsekkäästi haluten kärsiä jonkun kanssa... no pelkkä olettamus.

Minä koitin selittää, etten halua haavoittaa miestä oman riittämättömyyteni takia, siksi, että minun uskoni on itseni kanssa koetuksella.

Ehkäpä tuo tyttö koki niin, että ei ole sinulle tarpeeksi hyvä, mutta ulosanti oli tuo?

Minä pelkäsin kokoajan näkeväni miehen silmissä halveksuntaa, aliarvostusta tai jotain sellaista mitä ei halua nähdä sen ihmisen silmissä josta välittää. Minä pelkäsin kyllä, että joku kaunis päivä on mies sitä mieltä, että kokemusteni takia haluaa jotain parempaa.

Minä en henk.koht edellytä omakohtaista kokemusta samoista asioista, kaikilla meillä kuitenkin jostakin on kokemusta ja se ymmärrys mielestäni riittää vallan mainiosti, on se ikävä asia mikä tahansa, mutta kun sattuu niin sen ymmärtää jokainen johon on sattunut.

Hupaisaa, että tosiaan voisin olla kertomasi "tyttö"... No samankaltaisuuksia löytyy ja puolen vuoden jälkeenkin se mies on edelleen mielessäni, juuri sinä ihmisenä joka vähiten on satuttanut mutta jota eniten pelkäsin ja taidanpa pelätä edelleen, vaikka se mies ei halua kuullakaan minusta enää...

Ei tarvita. Mitä siitä tulis jos kaikki maailman kauheudet tai edes murto-osa niistä olis itse tarvinnut kokea, ennen kuin yhtään voi ymmärtää toista? Ns. ammattiauttajilta pitäisi vaatia ihan mahdottomia. Riippuu myös jonkun verran siitä, missä iässä ja millaisessa elämänvaiheessa on vaikeuksia on ollut ja toki myös siitä, millaisia vaikeuksia.. Jos molemmat on kokeneet esim. hyvin vaikean lapsuuden, ovat molemmat luultavasti sen verran traumatisoituneita, että yhteiselämästä tulee hyvin väkisinkin vaikeaa. Sitten olis kaksi enemmän tai vähemmän höyrypäistä yhdessä... Ihmiset voivat joskus myös tavalla tai toisella parantua haavoistaan vaikkapa hakeutumalla hoitoon. Jos sen sijaan vaikeuksia on koettu aikuisempana, selviämismahdollisuudet ovat paljon paremmat, jos on esim. aikuiseksi saakka saanunt elää ilman vaikeuksia. Mielestäni tähän ei voi vastata mitenkään kategorisesti. Optimaalista olisi, että elämässä olisi ollut "sopivasti" vaikeuksia, sen verran, että löytää ilonaiheitakin aina välillä eikä pääse liikaa ylpistymäämään.

periaatteessa ei haittaa, vaikka mies ei olisikaan kokenut yhtä kovia. Jos hän nimenomaan hyväksyisi minut menneisyyksineni ja traumoineni. Ja tahtoisi vilpittömästi olla kanssani siitä huolimatta, ja rakastaisi:) niin kyllä se riittää, uskoisin näin!
ja noihin menneisyystraumoihin voi sitten hakea apua muualta, saman kokeneilta ystäviltä /vertaisryhmistä jne. tai käydä psykiatrin juttusilla (olen itsekin käynyt).
Koska valitettavasti se on totta, että mitä ei itse ole kokenut niin ei voi täysin ymmärtää.

Mutta joskus sitä varmaan haluaisi sille kumppanillekin puhua asioistaan, niin toivottavaa olisi että hän jaksaisi edes jonkinverran olla kiinnostunut....

tyttösi ei itsekän tiedä, mitä haluaa. Olette ilmeisesti melko nuoria vielä ja hänellä lapsuuden traumat vielä pitkälti käsittelemättä.

Veikkaisin, että hän kokee myös alemmuudentuntoa seurassasi, jos itselläsi on ollut ns. normaali, tasapainoinen lapsuus ja nuoruus. Mikä on tietenkin surullista. Traumatisoituneet ihmiset syyttävät usein itseään tapahtuneista, vaikka järki sanoisi toisin ja heillä on usein myös ainakin nuorena erittäin huono itsetunto. Tyttö saattaa yksinkertaisesti hävetä omaa menneisyyttään ja sen jättämiä jälkiä. Valitettavasti seurustelusuhteessa sinä olet se, johon hän itseään vertaa, eikä kestä omaa (kuviteltua, mutta hänelle aitoa) "huonommuuttaan" sinuun verrattuna.

Kurja juttu!!! =(

Allekirjoitan monen sinulle vastaajan kirjoitukset, oman kokemuksen kautta mietityt.

Itselläni myös aikuisiällä tapahtuneita useita negatiivisia ja erittäin raskaita menetyksiä ja tapahtumia. Voisin olettaa, että tuo tyttö pohjimmillaan mielessään pelkää ensinnäkin sitä, että sinä olisit hänen kanssaan vain säälistä ja velvollisuudentunteesta. Ja toiseksi sitä, että
jossain vaiheessa kyllästyt hänen rikkinäiseen itsetuntoonsa ja JÄTÄT hänet! On uskomattoman vaikeaa selvitä joistakin asioista, jotka polkevat itsetuntoa niin alas kuin alas voi päästä. Ja - totta kyllä - sellainen, joka ei ole pahoja kriisejä läpikäynyt ei todellisella tunnetasolla pysty tajuamaan, miltä tuntuu kun on oikeasti hätä, ahdistus, tuska päällä.

Tyttö pelkää varmasti sitä jätetyksi tulemista. Hän on varmasti joutunut pettymään jollain tavalla aivan liian monta kertaa ja suojelee itseään näin? Ymmärrystä ja tukea hän tarvitsee kipeästi ja sitä Aitoa Rakkautta! Niin, tosi ikävää, jos olisit valmis sitä antamaan eikä hän pysty siihen luottamaan. Vakuutteleminen voi olla turhauttavaa, mutta ehkä ajan kanssa ja osoittamalla hänelle, miten tosissasi haluat yhteistä, voitte onnistua hyvinkin.

Seurustelin vähän aikaa "pumpulissa kasvaneen" "miehen kanssa. Suhde loppui siihen, kun mies ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt minua, eikä hän ymmärtänyt miksen voi jättää mennyttä jo taakseni (en ole mikään valittaja, eikä minulla ole tapana muistella jatkuvasti vanhoja asioita, mutta joskus täytyy puhua, ainakin minun mielestäni). En voinut olla 100% minä, minusta tuntui, että mies ei arvostanut minua menneisyyteni vuoksi (isä alkoholisti, äiti isän tossun alla, itselläni menneisyydessä vakava masennus ja paniikkihäiriö ynnä viinaa ja pillereitä, kasvatin pienenä nuoremmat sisarukseni yms..) Ei ole mukavaa tuntea itsensä luuseriksi toisen silmissä. Itse omasta mielestäni selvisin aika hyvin lapsuudestani ja sisarenikin ovat kiitelleet heidän huolehtimisestaan. Olen kasvanut paljon ja olen nykyään toinen ihminen, mutta silti menneisyys on osa minua. Eikä menneisyyteni todellakaan ole traumaton vaikka nykyään pystyn elämään painajaisteni kanssa. En minä itseäni enkä menneisyyttäni häpeä, mutten aio sitä kaunistellakaan enkä hyssytellä enkä leikkiä kenenkään edustusnaista. Minä tulen kokonaisena pakettina, ei minusta saa pelkkiä kermoja päältä.
Mies ei ymmärtänyt miksi jätin hänet, vaikka selitin että olemme liian erilaisia. En aio teeskennellä kenellekään kestopirteänää että tälle tulisi parempi mieli. Jos ei voi olla oma itsensä, ei suhteesta tule mitään.

Alussa tuntuu että rakkaus voittaa kaiken, toivon itsekin että voittaisi, mutta totuus on joskus muuta. Voi olla että tyttö on oikeassa, ettet jaksaisi tytön taakkaa, voi olla että tytön menneisyys varjostaisi onneanne. Ehkä tyttö välittää sinusta niin paljon, että haluaa sinulle jotain parempaa. Olen itse sitä mieltä, että kaksi henkilöä joilla on liian erilaiset elämänkokemukset eivät välttämättä sovi hyvin yhteen. Poikkeuksia tietysti on.

tulisi mieleen minullakin.. Ennemminkin tuo, että jos toinen tietäisi, mitä hän ajattelisi; lähtisikö hän pois?

Ei se ainakaan olisi ratkaisevaa, olisiko toisella ikävää taustaa vai ei. Juuri tuo "millainen henkilö on tässä ja nyt" on se, millä on merkitystä.