Eli, olemme molemmat 20-vuotiaita. Osaksi meillä on paljon yhteisiä haaveita tulevaisuudelle ja elämälle, mutta osaksi ne poikkeavat välillä rajustikin. Itse olen asunut itsenäisesti 15-vuotiaasta, hän asuu kotonaan vieläkin, kun käy parhaillaan inttiä. Hän on "unelmaperheestä", lapsuus ja nuoruus menneet helposti. Itse olen avioeroperheestä, sairastanut masennuksen ja syömishäiriön tynkää. Aikalailla nähnyt paljon enemmän kuin hän. Nyt olen työelämässä, hän käynyt vain lukion eikä tiedä itsenäisyydestä käytännössä mitään.
Nyt sitten haluaisin vihdoin jo alkaa edes suunnittelemaan perhettä, voisimme mun puolesta kihlautua (kosintaa ei ole kuulunut), mutta hän taas ei tiedä mitä tekisi elämällään ja lapsia ei halua vielä aikoihin, haluaisi kierrellä maailmaa ja kokeilla kaikenlaista ennen sitä. Itsekin haluaisin matkustella, mutta voihan sitä perheellisenäkin? Lapsen voi sitten joko ottaa matkaan tai jättää mummolaan hoitoon. Haluaisin edes muuttaa yhteen, siitä emme ole keskustelleet, vaikka olemme vuoden seurustelleet. Hän kammoaa ajatusta omasta asunnosta, lähinnä lainan takia. Ilmeisesti jonkun sortin sitoutumiskammo? Tähän asti ei ole ollut häikkää, kertoo tosi usein rakastavansa ja vakuuttavalta se tuntuukin.
Haluaisin vaan edetä, mutta olisiko parempi lähteä etsimään omia unelmia muualta jonkun toisen kanssa vai vielä odottaa ja yrittää tämän "mammanpojan" kanssa? Aika ajoin ärsyttää, kun hänestä ei löydy sellaista temperamenttia kuin itsestäni. Se on sellainen vapaamielinen oman polkunsa kulkija, joka ei halua sitoutua mihinkään vielä... -.-
Muuten meille menee siis hyvin, mä vaan kiirehdin ja tuntuu etten jaksaisi tuhlata elämääni vain odottamiseen, tällä hetkellä odotan intin loppumista..
Auttakaa!
Nyt sitten haluaisin vihdoin jo alkaa edes suunnittelemaan perhettä, voisimme mun puolesta kihlautua (kosintaa ei ole kuulunut), mutta hän taas ei tiedä mitä tekisi elämällään ja lapsia ei halua vielä aikoihin, haluaisi kierrellä maailmaa ja kokeilla kaikenlaista ennen sitä. Itsekin haluaisin matkustella, mutta voihan sitä perheellisenäkin? Lapsen voi sitten joko ottaa matkaan tai jättää mummolaan hoitoon. Haluaisin edes muuttaa yhteen, siitä emme ole keskustelleet, vaikka olemme vuoden seurustelleet. Hän kammoaa ajatusta omasta asunnosta, lähinnä lainan takia. Ilmeisesti jonkun sortin sitoutumiskammo? Tähän asti ei ole ollut häikkää, kertoo tosi usein rakastavansa ja vakuuttavalta se tuntuukin.
Haluaisin vaan edetä, mutta olisiko parempi lähteä etsimään omia unelmia muualta jonkun toisen kanssa vai vielä odottaa ja yrittää tämän "mammanpojan" kanssa? Aika ajoin ärsyttää, kun hänestä ei löydy sellaista temperamenttia kuin itsestäni. Se on sellainen vapaamielinen oman polkunsa kulkija, joka ei halua sitoutua mihinkään vielä... -.-
Muuten meille menee siis hyvin, mä vaan kiirehdin ja tuntuu etten jaksaisi tuhlata elämääni vain odottamiseen, tällä hetkellä odotan intin loppumista..
Auttakaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
mammanpoika ole. Suotta haukut häntä, et sinä sen itsenäisemmältä vaikuta.
Olet aivan suorastaan hullu jos mielestäsi on hyvä perustaa perhe jos toinen ei tiedä minne mennä lukion jälkeen kun on käymässä inttiä ja sen päälle haluat ottaa asuntolainaa?
Suotta sitä miksikään sitoutumiskammoksi mainostat vaan täydeksi järjen käytöksi ja onhan tuolla miehellä vielä elämä elämättä kun on vasta 20. Lapsia ehtii myöhemmin ja olet oikeasti se teinipentu ja mammantyttö suhteessa jos et ymmärrä että lapsia ei vain tehdä tuosta vain ja sen jälkeen matkustella "kun ne voi heittää mummolaan".
Vielä kutsut itseäsi "temperamenttiseksi" vaikka vaikutat kotitantalta.
Hän ei ole sen erityisemmin omien polkujen kulkija kuin kuka tahansa nuori mies tuossa iässä.
Ota nyt hyvä ihminen järki käteen. Sinä todellakin kiirehdit ja pitäisi olla lapset ja pelit. Jos se on aivan välttämätöntä niin sitten kannattaa hänet jättää ja etsiä vaikka joku vähän vanhempi mies joka on valmis asettumaan aloilleen. Älä vain myöhemmin manku kun elämä on jäänyt elämättä liiallisen hätäilyn takana.
Sinuna matkustelisin hänen kanssaan ja nauttisin siitä ajasta mitä teillä on. Kokisitte asioitte yhdessä ja sitten monin tavoin rikkaampana harkitsisitte sitä perheen perustamista.
Toki jos nuo ovat aivan välttämättömiä sinulle niin ette sovi pätkääkään varmaan yhteen mutta suotta yrität häntä niihin pakottaa, siitä tulee vain paha mieli kaikille, mahdolliselle lapselle kaupan päälle myös.
Tietysti yrität laittaa kaiken hänen syykseen ja etsit tälle syitä mutta hän se aika normaali on joka ei tiedä vielä tuossa iässä mitä tekisi elämälleen ja sinä epänormaali joka haluat elää kuin 30-vuotias jo nyt.
20-vuotiaan kuuluukin kokeilla kaikenlaista ja kierrellä vaikka maailmaa. Kaksikymmentävuotiaan pojan ei kuulukaan kosia vielä ketään vielä viiteen vuoteen. Eikä kaksikymmentävuotiaan tytön pidä vielä haaveilla perheestä ja vauvasta. Ei varsinkaan silloin, kun takanasi on jo masennuksen sairastaminen. Elämä pienen lapsen kanssa ei ole helppoa, miksi sitä haikailet vielä. Ehditte vielä molemmat kasvaa ja aikuistua ja nähdä maailmaa, ehkä vähän tutustua itseenkin ennen perheen perustamista. Odota vielä: viisi vuotta ei ole lopun elämääsi. Voihan olla, että tienne vie vielä eri suuntiin, nuoria kun olette. Silloinkin on parempi jos lasten kanssa ei ole pidetty turhaa kiirettä.
Kannattaisiko jo vähän painaa jarrua? Mies on vasta 20, ei ammattia, ei koulutusta. Olette olleet yhdessä VUODEN. Ja nyt haluat "vihdoin" lapsia, koska et halua "enää" odottaa..??
Järki hoi, älä jätä! Olen 10v vanhempi ja seurustellut vuoden, enkä silti tahdo vielä lapsia koska ne tulisivat liian nopeasti tähän suhteeseen.
" Ilmeisesti jonkun sortin sitoutumiskammo?"
Ei, vaan järjen ääni. Ei tuossa iässä tehdä nykyainaka vielä lapsia, nyt jos pukkaatte pullat uuniin niin saavat teidänkin lapset vähän näkökantaa elämään, avioerot ja kaikki.
"Haluaisin vaan edetä, mutta olisiko parempi lähteä etsimään omia unelmia muualta jonkun toisen kanssa vai vielä odottaa ja yrittää tämän "mammanpojan" kanssa?"
Jos aiot jatkaa matkaa, tiedä sitten että saat katsella vähintään 5-10v vanhempia miehiä. Tuon ikäisenä miestä EI KIINNOSTA lapset. Sinä se tässä olet kiirehtimässä ja hösyämässä.
Jos sinulla on tavoitteena perhe seuraavan kolmen vuoden sisään, et voi jäädä seurustelemaan tämän miehen kanssa, sillä hän ei halua perhettä niin nopeasti. En kuitenkaan suosittele lasten hankkimista kolmen seuraavan vuoden aikana. Olet itsekin vasta päässyt teini-iästä, joten minun kirjoissani sinulla ei juurikaan ole elämänkokemusta.
Kyllä minun mielestäni voi hankkia perheen ja lapset jo parikymppisenä jos tietää siis tarkalleen sen mitä haluaa, niin miksi odottaa.
Suurin osa nykyajan ihmisistä ovat sellaisia jotka eivät tahdo vasta kuin päälle 30-senä perheen mutta osa tahtoo jo aiemmin.
Kehotan aloittajaa seuraamaan rohkeasti unelmiaan mutta miettimään myös tarkasti tekemänsä valinnat. :)
Lapsen hankkiminen on iso asia, mutta ei elämää suurempi. Mieti: Miksi haluat lapsen? Lapsi tarvitsee sinua koko elämänsä, ja hän tulee olemaan aina tärkeysjärjestyksessä se ensimmäinen.
Jos mies ei halua vielä sitoutua, niin sinun pitää miettiä perustuuko suhteenne rakkauteen? Rakkaus aksaa odottaa muutaman vuoden. Jos taas haluat perustaan perheen, eikä mies kykene vastuuseen, niin silloin on paras olla tekemättä lapsia. He siinä loppupeleissä sitten kuitenkin kärsivät. Lapsi nimittäin tarvitsee sekä isän ja äidin ja oikean kodin eikä mitään kotileikkiä.
Olet nähnyt paljon elämässä, ja saatat olla ikästäsi kypsempi. Olisikohan sinun syytä katsella hiukan vanhempaa miestä?