Nyt se ero on sitten tulossa. 13 vuoden yhdessäolon jälkeen vaimo ilmoitti, että elämä on ollut yhtä kurjuutta? Kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Vaimo kertoi asioita, joita olin tehnyt ja jättänyt tekemättä. Olin kuin puulla päähän lyötynä, koska en itse ole huomannut asioiden vakavuutta.
Meillä on kaksi lasta 9 ja 6 vuotiaat. Olemme sopineet, että vaimo muuttaa lähistölle ja minä jään omakotitaloomme, jos vain suinkin pystyn maksamaan lyhennykset.
Rakastan vaimoani kovasti, ja siksi päästänkin hänet lähtemään ilman turhia vatvomisia. Hän selvästi kärsii olla minun kanssa.
Jotenkin tuntuu, että ne syyt mitä hän minulle kertoi, ovat vain tekosyitä, joilla voi helposti peittää sen, että rakkaus on loppunut. Mene ja tiedä.
Nyt on kaikkei tärkeitä pitää lasten asiat normaalina ja antaa heille tasainen laskeutuminen uuteen arkeen. Itsellä on kovat tuskat, mutta vuoden päästä uskoisin helpotusta tulevan. Mitään riitaa ei ole eikä taida tullakkaan. Kyllä elämä on ihmeellistä...
Vaimo kertoi asioita, joita olin tehnyt ja jättänyt tekemättä. Olin kuin puulla päähän lyötynä, koska en itse ole huomannut asioiden vakavuutta.
Meillä on kaksi lasta 9 ja 6 vuotiaat. Olemme sopineet, että vaimo muuttaa lähistölle ja minä jään omakotitaloomme, jos vain suinkin pystyn maksamaan lyhennykset.
Rakastan vaimoani kovasti, ja siksi päästänkin hänet lähtemään ilman turhia vatvomisia. Hän selvästi kärsii olla minun kanssa.
Jotenkin tuntuu, että ne syyt mitä hän minulle kertoi, ovat vain tekosyitä, joilla voi helposti peittää sen, että rakkaus on loppunut. Mene ja tiedä.
Nyt on kaikkei tärkeitä pitää lasten asiat normaalina ja antaa heille tasainen laskeutuminen uuteen arkeen. Itsellä on kovat tuskat, mutta vuoden päästä uskoisin helpotusta tulevan. Mitään riitaa ei ole eikä taida tullakkaan. Kyllä elämä on ihmeellistä...
Vastaukset 57
Vanhimmat
Kuka ne sinun tekemättä jättämät nyt sitten tekee?
Entä ne, jotka teit?
Naisen logiikkaa ei aina ymmärrä, eikä tarvitsekaan.
Jos hän päättää lähteä, hän lähtee.
Ei sillä syyllä loppupeleissä ole mitään merkitystä.
Kovin asiallisesti osaat suhtautua elämäsi suurimpaan järkytykseen!
Noin se tosiaan käytännössä menee.
Vuoden päästä sinulla on todennäköiseti rinnallasi nainen, joka oikeasti rakastaa sinua.
Pidä lapset koko ajan ja kaikessa etusijalla, niin hyvin kaikki menee!
jonkinlainen viha jossain vaiheessa tulla,jos ei niinkään ex:sää kohtaan,vaan tilanteeseen.jätettynä tuntu,että oli "syytön" siihen pyöritykseen,jota ero väistämättä aiheuttaa.pidä kumminkin puolesi,vaimosi yrittää käyttää välittämistäsi hyödyksi.nuo naisten jättämiset näyttää menevän samalla kaavalla,tuntuu,että heille olisi kirjoitettu ohjekirja,niin se minunkin ex:llä oli tympiää ja kurjaa 20v. ja paljon minäkin olin "virheitä tehnyt".
mutta kaikki järjestyy ajanmyötä, jopa paremmaksi kuin alunperin olikaan:)) Hoida lapset hyvin, se palkitsee myöhemmin, todella hyvin. Ex:lle ei kannata antaa mitään etuoikeuksia...ex tulee syyttämään sinua jopa erosta.
meni ihan prikulleen samoin. Avovaimo kertoi, että rakkaus on kuollut. Näin varmaan onkin, mutta asian hyväksymiseen menee aikaa. Itellä erosta pari kuukautta. Näköjään siinä pitää välillä käydä tosi syvällä, että taas tuntuu vähän nousevan.
Yksin ei kannata jäädä. Kun eroatte niin todellakin EROTKAA.
Ihan vinkkinä: Ainakin itse sorruin hakemaan hänen hyväksyntää takaisin ja se rasitti meitä molempia. Sitten kun asiat on jotenkin käsitelty ja päätetty erota (tai hän on päättänyt), niin on parempi, mitä vähemmän olet
hänen kanssaan tekemisissä. Sitten, kun tilanne on saanut uutta näköalaa. Voi harkita uudenlaisen suhteen luomista entisen rakkaan kanssa. Se ei vaan onnistu, ennen kuin kumpikin on päässyt siitä yli, että rakkaussuhteenne on loppunut. Surut kannattaa myös
surra pois sitten kun sen aika on. Minulle se tuli vasta nyt.
Tsemppiä ja voimia sinulle!!!
Ei tähän perkele kuoltukaan...
Jos eron syynä ei ole huoruus, jos taas huoruus on syynä eroon, niin saa mennä uuteen avioliittoon.
http://vakas.se/sida1.html avioero.html
nuoruus. Ei pitäisi käyttää tuollaisia sanoja. Mitä se miesten huoruus sitten on? Pukkiutta vai?
Suhtaudut todella hienosti puolisosi eropäätökseen, meillä tilanne aivan päinvastainen, mies vastustaa viimeiseen asti minun eropäätöstäni liitosta, jossa minun rakkauteni ja haluni yhteiselämään on täysin loppu, takana erittäin vaikeaa aikaa.
Hän syyllistää ja haukkuu minua ja yrittää pakottaa jäämään avioliittoon vaikka mihin syihin vedoten. Tilanne on todellakin kestämätön, kun ei nämä asuntoasiat sun muut aivan hetkessä hoidu.
Ero ei päde jos syynä ei ole HUORUUS !
http://vakas.se/sida1.html avioero.html
Minulla ihan sama juttu. En todellakaan enää rakasta miestäni ja minusta on häntäkin kohtaan oikein ettemme jatka yhteiselämäämme. Onhan hänelläkin oikeus rakastavaan elämänkumppaniin.
Mutta mitä tästä seurasikaan: Jatkuvaa ruikutusta eron syistä ja onko se nyt välttämätöntä jne. Ja se kostonhimo mikä hänellä on. Kuinka voi "tutusta" ihmisestä ilmetäkin aivan järkyttävän ilkeitä piirteitä. Tosi asia kuitenkin on, että se ei mitään muuta!
Kun olen uskollinen miehelleni, mutta hän on rakastunut transuun ja pettää minua hänen kanssaan?
Pettää sinua niin ole vapaa vain, voit erota ja mennä uuteen avioliittoonkin jos haluat!
Ihan tyypillistä miestä: ero tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta!
Ja vaimo (minä) on yrittänyt ensimmäiset 5 vuotta sanoa hyvällä, keskutelemalla ja nätisti mikä mättää (mm. ei siivoa jälkiään, ei pese itseään, ei auta minulle orkkua...tylsää harrastaa sooloseksiä kun se ukkokin on... ei keskustele kanssani, ei suostu tulemaan yhtäaikaa ruokapöytäään..siis syö TV:n ääressä joulunakin jne jne). Sitten seuraavat 5 vuotta tiukemmin. Ukko joskus valittaa, että nalkutat. Sitten on 3 vuotta hiljaa kun ei jaksa enää...eli luovuttaa. Ukko ei huomaa tässäkään vaiheessa mitään muutosta OMASSA ELÄMÄSSÄÄN. Ruokaa on kotona, asunto on siisti, vaatteet löytyvät puhtaana omasta kaapista (vaikka ne on heittänyt likaisina sängynalle ja kylppärin lattialle).
Ja sitten jymy-yllätys: nainen ei olekaan ollut onnellinen kanssani!
MITEN TEILLE STANA PITÄISI KERTOA ETTÄ KUULETTE?
Myös eronnot.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001528&posting=22000000039282718
Eräät naiset taas ovat kuuluisia myös siitä, että eivät osaa sanoa mitään suoraan, ja mies taas ei ymmärrä mitään muuta kuin suoraa puhetta.
Jos kaiken tämän vaimo onkin vain "hienovaraisesti vihjaillut" jonkin olevan pielessä, kun suoraan sanominen nyt on jotenkin sopimatonta?
Se että suoraan syytät sinulle tuntematonta miestä oman miehesi vioista kertoo enemmän sinusta kuin aloittajasta.
Tuliko sulle ukon käyttäytyminen isonakin yllätyksenä?
Et sitten seurusteluaikoina huomannut mitään?
Pitäisikö tuo kaikki kertomasi edes uskoa?
Kai tuo sentään jouluaterian pöydässä syö ja yönapostelut tellun ääressä?
Vaadi se orkku ja osta välineitä jos ei muuten pysty.
Asiat vain tuppautuvat urautumaan helpoimmalle ja mukavimmalle raiteelle. Niin kai sinullakin?
Uskotko, että vaihtamalla asia on paremmin yhtä pitkän ajan kuluttua?
harvinaisen naivia neuvomista ja lätinää muutenkin!
Seurusteluaikana jokainen pistää parastaan - eräskin tuttu sanoi, että antoi miehelle "torttua" paljon useammin kuin itseä halutti - että sai miehen koukkuun. Papin aamenen jälkeen kerrat tipahtivat puoleen...
Onko se kohtuutonta, että odottaa ukon tulevan valmiiseen pöytään syömään yhtaikaa muiden kanssa?
"Vaadi se orkku" - onpas hel-ve-tin hyvä neuvo, sillähän se erotiikka alkaa kukkia!
Urautumista helpoimmalle raiteelle tapahtuu nimenomaan miehillä - nainenhan se on talossa, joka yleensä suurimman vastuun lapsista ja taloudenhoidosta kantaa, joten naisen pitää venyä ja paukkua urautumisen sijaan!
Ei, ehkei parane. Mutta eihän sitä lehmää tarvitse ostaa, jos maitoa haluaa..! Kyllä sinkkuelämä paskan parisuhteen voittaa!
vaimolla oli stressivaihe 1.5 vuotta töissä ja oli 1 kk s-lomallakin. Nyt sanoo, etten ollut tukena tarpeeksi paljon. Mieten olet tukena, kun toinen sulkeutuu makkariin ja puhuu kavereiden kanssa asiasta tuntikausia puhelimessa. Ja se tuki jota olen antanut, on mustavalkoista ja ehdotonta. Kavereille kehuu, kuinka ihana mies hänellä on. Olisi silloin sanonut kunnolla, mitkä asiat mättää.
"Seurusteluaikana jokainen pistää parastaan - eräskin tuttu sanoi, että antoi miehelle "torttua" paljon useammin kuin itseä halutti - että sai miehen koukkuun. Papin aamenen jälkeen kerrat tipahtivat puoleen... "
Mitä tuohon on enää lisäämistä?
Housuihin k*seminen lämmittää vain hetken ja sitten alkaa kaduttaa.
Miksei orkkua voi vaatia? Eihän aloittaja mistään romantiikasta puhunutkaan siinä yhteydessä.
On kumma mies jos ei jaksa dildoa heiluttaa ellei itse kykene.
Minusta se on kivaa ja kiihottavaa, toisin kuin pornofilmit jotka lähinnä haukotuttavat elleivät okseta.
Minun vaimoni käy kolmivuorotyössä ja hoidan lapsia, kokkaan, siivoan, tiskaan ja pesen suurimman osan pyykeistä, eikä tuo ole minusta tippaakaan rasittavaa.
Sinkkuelämään en todellakaan haluaisi palata.
Ennemmin ostan vaikka lehmän ;-)
Noinhan se suunnilleen menee.
Sen siitä ukko saa kun kehittää ittelleen valikoivan kuulon - on sitten kohtsillään lehmätön mies. Niin ja kyllä niitä maailmassa lypsäjiä riittää enemmän kuin lehmiä. Ja ainahan voi ostaa sen lypsykoneen ;)
3 vuotta se jaksoi alkuun näytellä unelmavävyä
sitten se oli keskustellut henkevästi kavereidensa kanssa, ja sanoi, että kenenkään niistä ei tarvitse tehdä yhtään mitään kotitöitä, että hänkään ei aio tästälähtien tehdä; eikä isänkään tartte
tuohon asti siis se pyytäminen ja keskustelu oli auttanut
olen jo eronnut
pointtisi..?
Alkuperäinen ei puhunut romantiikasta - en minäkään, vaan erotiikasta. Kaksi eri asiaa, mutta ehkä sinulle yksi ja sama?
Dildon heiluttamisellako kuvittelet naisen olevan tyydytetty..? Hoh hoijaa... Monelle se toiseksi tärkeimmän seksielimen eli aivojen kiihottaminen on tärkeämpää kuin mekaaninen "kihnuttaminen".
Jos en kaipaa seuraa, käytän dildoa. Yksin.
Ja sitten tämä sinun henk.koht. mainospätkäsi... Hoh hoijaa... Hoidan itse mieluummin lapset ja kodin kuin kuuntelen itseään täynnä olevaa miestä.
Myönnän, että rajusti ja karrikoidusti sanottu, mutta jäin katkeraksi sen paskiaisen jälkeen. Olisin ansainnut jonkun paljon kivemman ja ennen kaikkea reilumman kumppanin. Harmittaa, että tuli haaskattua 10 vuotta aikaa.
valikoiva kuulo - se teillä miehillä on
Minä nimenomaan puhuin romantiikasta.
Siitä ne eroottiset hetket kumpuavat.
Ainakaan tähän mennessä en ole kuullut valituksia "mekaanisesta kihnuttamisesta".
Et ilmeisesti ole kovin romanttinen ihminen jos tyydyt harrastamaan sooloseksiä?
Mitäpä se minulle kuuluu, pääasia, että olet tyytyväinen.
Et kai kuvittele, että kotona kehuisin itseäni tai valittaisin "valtavaa" työtaakkaani?!
Minä vain nautin kun on siistiä ja laittamani ruoka kelpaa vaikka en mikään mestarikokki olekaan.
se, että minkä toimii sinulla ja vaimollasi, ei välttämättä miellytä jotakuta toista. Siksi tässä kinaamaan aloinkin - mutta asia näemmä piti sitten sinulle kertoa... ;-)
Olen enemmän eroottinen kuin romanttinen, kuten myös mieheni. Oletko muuten varma, ettei vaimosi koskaan "viihdytä itseään" ilman sinua?
Et kenties kehukaan - mutta täällä haluat antaa itsestäsi kuvan Täydellisenä Aviomiehenä. Hieno homma, ehkä olen sitten vain kateellisen kyllästynyt, ikeen alla elävä vaimo...
Eipä tämän ruudun kautta mikään helposti selviä.
Livenä kun näkisi, niin useimmiten riittää yksi vilkaisu.
Olen todellakin aivan parantumaton romantikko.
Itken kun kuulen koskettavan laulun jne.
Minulle ei ole erotiikkaa ilman romantiikkaa.
Toivon, että hän ainakin testaa ostokseni ilman minua.
Niin hän sanoo tehneensäkin, mutta ei välitä varsinaisesti seksistä ilman minua.
Ennemmin odottaa vaikka yli viikon, että pääsen paikalle.
Ensimmäinen vaimoni ei pitänyt minua todellakaan täydellisenä!
Minulla kuulemma on hyviä ominaisuuksia ja järkeä vaikka muille jakaa.
Ehkä se järki on liian pienessä putkessa koska hän lopuksi taisi suorastaan vihata minua.
Ainakin jälkikäteen haukkuu minua kaikille.
Toinen vaimo taitaa olla kotoisin eri planeetalta koska olemme rakastuneita yhä edelleen vaikka takana on jo monta vuotta.
Sieltä ikeen alta sinun kyllä pitäisi päästä pois!
Toista et voi muuttaa, mutta olisiko mahdotonta löysätä vähän pipoa?
Tai heittää se kokonaan nurkkaan ja katsoa onko se sittenkään niin kauhea kestää?
Ei tuo ikeen alla eläminenkään helppoa ole.
Voin olla väärässä, mutta monesti miehen k*päisyys johtuu hänen mielestään turhasta niuhottamisesta.
Usein sanotaan, että naisen aivoituksia ei voi ymmärtää, mutta mies se vasta vaikea tapaus onkin.
Tiedän sen koska olen itse mies.
Jos minulla ei ole mitään hyvää sanottavana, en taatusti pukahda sanaakaan.
Yritän vain ohjailla tilannetta siten, että toinen huomaisi asian itse.
Eka liitossa se ei onnistunut ja tässä toisessa ei ole vielä onneksi ole ollut tarvetta.
Jotain se miehesi toivoo sinun tekevän.
Mahtaisiko tuo jopa kertoa jos veisit muutaman bissen ja sitten kysyisit YSTÄVÄLLISELLÄ äänellä?
Yritä edes jotain, muuten liittosi on pian karilla.
Kaikkea parasta eläämäsi toivottaen, minä vain!
yksi vilkaisu kertoo enemmän kuin monta puhuttua lausetta...
Taidan olla itse niin realisti, että melkeinpä pelästyisin kovin romanttista miestä... Tosin on minullakin herkät kohtani, niitä vain en välitä toisille näyttää.
No, ehkä tuo "ikeen alla"-ilmaus oli turhan raflaava - liekö kateutta, kun oma mieheni on täysin kädetön kotitöissä ; meillä on suht selkeä raja naisten ja miesten töiden välillä. Tähän tietysti voisi todeta, että miehen pitäisin opetella - mutta kun ei, niin ei. Jos mielenkiinto puuttuu täysin, on toista huonoa pakottaakaan. No, minä puolestani varon visusti kajoamasta miehen hommin, vaikka joskus ne tulisi tehtyä nopeammin, jos itse toimeen tarttuisi.
Tiedän olevani nipo joissakin asioissa - puolustukseksi sanon, että jollen olisi, asiat olisivat levällään seuraavan "sata vuotta". No, ehkä joskus se numeroa suurempi pipo olisi paikallaan...
Kyllä: miehen aivoituksista ei pääse perille!
Toisinaan tulee oletettua liikoja - niillä kerroilla mies ei ole todellakaan ajatellut mitään. Toisin ajoin pitäisi osata lukea ajatukset oitis, kun niitä miehen mieleen putkahtelee. Ja se kolmas versio: jestas, miten monimutkaisia koukeroita miehen mielessä pyörii!
Haastavinta on erottaa nuo kolme "juttua" toisistaan.... Ei tässä elämässä luonnistu, ei...
Kuten myös, valoa pimenevään syksyyn!
Kaikki mainitsemasi puutteet hoidan. Haen lapset joka päivä hoidosta. Laitan ruoan, ym. kaikki kotiyöt on jo tehtynä kun vaimo saapuu töistä, syö, ja alkaa nalkuttaan. Taas viideltä lähden töihin. Sama jatkuu vuodesta toiseen. Mitään en ehdi enää harrastaa kun lapset ja kotityöt vie kaiken ajan.
Joskus kun vaimo ei ehdi, tai paremminkin halua saada orgasmia yhdynnän aikana, nuolen ja sormetan hänellä orgasmin.
Mutta ero tulee kun ei ole rakkautta.
Et vaan kertakaikkiaan ymmärrä miehiä joten älä ole heidän kanssaan kun et osaa!
Voiko asian enää paremmin ilmaista!
Niin totta!
Olemme molemmat eläkkeellä. Miehellä on aina ollut ruuanlaittomania. Se pysyi aisoissa vielä, kun hän oli työelämässä.
Kesällä hän alkoi tyrkkiä minua väkivalloin keittiöstä. Olen muuttanut lähistölle ja nyt minulla on oma keittiö.
Miltäs tämä kuulostaisi.Siivosin,hoidin lapsia,tein ruokaa,toin vaimolle kukkia ja kerroin rakastavani häntä,pesin kädet,kävin suihkus,hieroin vaimon hartioita.Sängyssä pidin huolen että vaimo saa kunnon nautinnot,söimme yhdessä,en juo enkä istu baareissa,kunnioitin ja arvostin häntä vaimona ja naisena.Rakastin/Rakastan häntä täydestä sydämmestäni.Ja mitä sain 12 vuoden jälkeen.Posti toi avioeropaperit.Vaimo kertoi kuinka kurjaa on ollut kanssani 12 vuotta ja kuinka ahdistavaa on olla kanssani saman katon alla.Kuinka saamaton,laiska ja tylsä olen.Rakastan vain kuulemma itseäni ja luulen olevani niin helvetin täydellinen.Jotta sellaasta!
Rakkaus on loppunut.
Vaimosi haluaa vielä kokea tuon rakkauden tunteen, ja suokaamme se hänelle. Uskon myös, että hän pitää jatkossakin lapsista hyvää huolta.
Sinä asut sellaisessa asunnossa, johon sinulla on taloudellisesti varaa. Varmasti halvempiakin asuntoja on lähellä lapsiasi.
Onko sinusta todella suotavaa, että naisen täytyy saada kokea rakastumisen huuma uudestaan ja uudestaan?
2 vuotta 6 kuukautta ja 24 päivääkö avioliiton vain on tarkoitus kestää?
Avioero muun kuin huoruuden tähden ei ole ero Jumalan edessä!
http://vakas.se/sida1.html avioero.html
Tuo teksti pitäisi kaikkien avioon aikovien osata ulkoa.
Totta turiset!
http://vakas.se/sida1.html avioero.html
Todella hyvä ja asiallinen juttusarja...
Itsellä ero tulossa 7 v suhteen ja 3 v naimisissa olon jälkeen. Talo myyntiin ja tavarat puoliksi. Vaimo ei tunne minua kohtaan mitään. Parhaani olen tehnyt, huolehtinut taloudesta, kotihommista, istunut samassa ruokapöydässä, antanut orkkuja, huomioinut toista jne... Rakastan todella häntä, mutta hän ei minua.
Ehkä tällainen ns. hyvä elämä ei riitä, onko asiat sitten liian hyvin? Voin rehellisesti sanoa, että perusasiat meillä on todellakin kunnossa (terapiassa käyty ja molemmat sitä mieltä). Jotakin vaimo kaipaa, ja minusta ei ole sitä antamaan. Sääli. Ruohoko vihreämpää aidan toisella puolella.
... tulevan ex-vaimosi kanssa samanlaisessa tilanteessa... 11 vuotta yhteistä elämää takana, miehessä ei ole periaatteessa mitään moittimista, pientä säätämistä ehkä - mutta kenessäkäs meistä ei olisi. Arki luistaa suht kivuttomasti, ja taloudelliset asiat ovat kunnossa. Jokin vaan mättää, on mättänyt kolmisen vuotta. En tiedosta kaipaavani rakastumista, en toisenlaista miestä rinnalleni... Mutta se ahdistaa, että itse olisin halukas kokemaan uusia juttuja elämässä, mies taas kammoksuu kaikkea uutta. Jos ehdotan jotain uutta harrastusta, ei. Jos ehdotan matkustamista, ei. Yksin tuntuu hölmöltä tehdä asioita, jotka haluaisi jakaa toisen kanssa. Ahdistaa, ja ahdistaa pahemman kerran. Siksi mietin jopa eroamista.
Onpas kuin meillä tässä hetki sitten... Mutta toisinpäin. Kuulin tuon kaiken mieheni suusta ja tässä sitä ollaan. Ex-mies rakkauden perässä lähtenyt ja minä kannan taasen kaiken vastuun. Otan vastaan vielä vastapuolen sukulaisten haukut. Vastuu asioista on taas minulla ja sen kantaminen ei ihan helppoa ole. Lisäksi, kun vielä yrittää selvittää vastapuolen tekemiä ilkeyksiä. Voimia sulle. Niitä tarvitset.
Miten pystyy lapsille kertomaa erosta? Sovittiin, että yhdessä otetaan asia esille? Tuntuu etten edes pysty siihen. Se lohduttaa, että lapset ovat "varmaan" suuren osan ajasta vanhassa kodissa ja minun luona, mutta miten jaksaa niinä iltoina kun on kotona eikä kuulu lasten ääniä.
Miten onnistuu yhteishuoltajuus 1- 2 vko kerrallaan?
toista vuotta erosta,viikko/viikko,edelleen tuntuu "liian hiljaiselta" vapaa viikon illat.itse touhuan töitä,tai lähden vaikka naisiin,kaveripiirikin muuttu eron myötä.neuvo:pankaa kaikki lasten osaltakin paperille,vaikka se nyt tuntuu,että teillä on hyvät välit,ei tarvitse kuin yksi ristiriita joka tahtoo laajeta joka asiasta saikkaamiseksi.
"Eihän niiltä mene kuin koti pyllyn alta".
Täytyy totutella yleensä paljon huonompaan asuntoon jne.
Tämä kaikki siksi, että vanhemmilla saattaa olla kivempaa seuraa tiedossa kuin lasten äiti tai isä.
Yleensä käydään läpi useita, ihan kuin teininä.
Kaikki vain v*tuttaa paljon enemmän, koska useimmat osoittautuvat todellisiksi itsekeskeisiksi paskiaisiksi.
Senkun kerrotte vain.
Pakko niiden on se kestää kun niin olette päättäneet.
Yhden neuvon annan; Älä tuo uutta kumppania piitkään aikaan edes vilaukselta näytille!
Huoltajuuden onnistuminen on sattuman kauppaa.
Yleensä pahimmat riidat käydään eron jälkeen.
Niin ainakin meillä.
Muutama vuosi tässä on jo tullut väännettyä, mutta jutut ovat menneet niin älyttömiksi, että en enää juuri jaksa reagoida.
Parasta erossa on ihana hiljaisuus kotona.
Toisilla kun on tapana huutaa puhelimessa tai sitten muuten vain.
Älä mieti turhia, sillä kaikki menee joka tapauksessa omalla painollaan.
Mies ilmoitti täysin yllättäen että haluaa erota. Ei ole enää rakastunut minuun ja ollut kuulema monta vuotta jo surkeaa.
Minun mielestäni meillä on ollut tavallista mukavaa arkea ja sitä muutakin vipinää ihan kiitettävästi. Minä rakastan edelleen ja olen luullut tunteen olevan molemminpuolinen. En ole tuntenut minkäänlaista "kylmyyttä", kyllästymistä tms mieheni taholta, eikä hän ole valittanut elämästään. Hän on ollut viimeisen vuoden ärtyneempi, mutta aina kun olen kysynyt mikä on, on vastaus ollut työ ja rahahuolet. ja on ns. pyytänyt saada hoitaa asiansa itse.
Paljastui, että raha-asiat ovat todella pe*seellään. Ei anna auttaa, vaan "kun on itse asiansa sotkenut, ne myös itse selvittää", eikä halua olla taakka minulle. Selvityskeinona on avioero sekä uusi elämä uudella paikkakunnalla.
Kiva kun minulta kysytään, onko hän minulle taakka... Tämä olisi paljon helpompaa, jos ei rakastaisi niin suunnattomasti!
Ensin työpaikan menetys ja nyt ero. Uudelle paikkakunnalle muuttoa en uskalla edes ajatella.
miten voi muka olla monta vuotta surkeaa ja toinen ei muka huomaa,, heh heh,, se monellla syy ku uus tulee kuvioihin ja muutakaa ei keksi,
Onko kukaan palannut yhteen ja pystynyt jatkamaan elämää onnellisena?
...olisi hartain toiveeni tällä hetkellä. Miten saada mies tajuamaan, ettei siinä menetä enää yhtään mittän, jos _yrittää_. Tai no, menettää vähän aikaa, mutta mitä merkitsee puoli vuotta tai vuosi enää tässä vaiheessa? Jos meille vielä annetaan toinen mahdollisuus, tulen sitten ketomaan kuinka sujuu...
Itse näen meidän tämän hetkisen tilanteemme siten, että nyt on kaikki *skat esilä ja niille epätyydyttäville asioille voisi tehdä jotain! Jos ei ole "vikalistaa" (ts. mies ei ole ilmaissut mitenkään, mihin on tyytymätön), ei voi korjata! Minä olen valmis tekemään töitä niiden asioiden eteen, jotka mieheni kokee meidän suhteessamme olevan huonosti. Vaikka toisaalta tuntuu, ettei mitään _ratkaisevan isoja_ syitä oikein edes ole, on vain väsymys ja masentuneisuus muusta elämästä ja sitä kautta kaikki näyttää huonolle ja epäonnistuneelle...
Hei
Ero otti niin voimille, että hain apua mm. perheneuvojalta, joka oli hyvä tyyppi. Hänen kanssaan keskustelin mm. siitä voidaan joskus palata yhteen eksän kanssa. Perheneuvoja kertoi tietojaan ja kokemuksiaan vuosien varrelta (tehnyt hommaa 30 vuotta.) Hän veikkasi, että eksäni tulee vielä haluamaan takasin kotiin (arvioi, että kahden kolmen vuoden kuluttua), mutta sanoi, että takaisinpaluut eivät tahdo onnistua, muutama vuosi yhdessä ja taas ero ja yleensä lähtijä onkin sitten se toinen. Hän sanoi, että usein entinen puoliso ei enää kolmen vuoden jälkeen haluakaan vanhaa puolisoa takaisin, koska on järjestänyt elämänsä uudelleen. Jos eroa ei ole tapahtunut, niin suosittelen kyllä parisuhde/avioliittoleirejä tai perheneuvojan palveluita, sieltä voi saada (perheneuvojiakin on niin monenlaisia, valitettavasti) apua tai asian käsittelyvinkkejä.
Vertaisryhmien kanssa keskustelu voi myös auttaa.
Veloistakin voi selvitä, rankat omakohtaiset kokemukset ovat taustalla ja sitten vielä masennus, mutta olen selvinnyt siitäkin. Usko vain, kyllä sinä selviät. Hoida fyysistä ja psyykkistä terveyttäsi myös. Voimia!
ja sen se uus tekee,,, piti löytää mitä ihmeellisemmpiä syitä,, heh itsellenikin ex kiinni jäätyään yritti oikeen että kävisin kii jotta ois ees yks syy lähtee mut koskaan ei käynyt mielessäkään väkivaltaisuutta käyttää enkä koskaan oo moista ees miettinyt,,no lähti kumminkin20v suhteen päätteeks ku uus oli jo kattottuna.. elämä on siis tosi ihmeellistä.
...toista kuvioissa. Miehellä työuupumus ja itse samassa veneessä, mutta hieman vielä helpommalla tasolla. Kun uupuu tarpeeksi, ei jaksa nähdä elämässä mitään hyvää. Häpeä omasta epäonnistumisesta vie kyvyn tuntea mitään muita tunteita. Mieheni ei "jaksa tuntea rakkautta", kun hän ei jaksaisi edes olla olemassa.
Saa sitä muut ihmetellä, miksi en ole huomannut. Sitä ihmettelin itsekin, ennekuin tajusin mikä on oman jaksamisen tilanne (työpäivät 10-14h, yritys vasta perustettu, paljon velkaa, useita läheisten mentyksiä viim 5-v aikana, minusta johtuva lapsettomuus jne). En ole jaksanu olla miehelleni tukena ja olen siitä todella pahoillani. Ymmärrän senkin, miksei hän ole jaksanut olla minun tukenani, kaksi loppuunpalanutta ovat huteria tukijoita toisilleen...
Edelleen olen 100% varma siitä, että tunteita ei väliltämme ole puuttunut, vaikka mies tällä hetkellä niin väittääkin. Kun on kerran elänyt ns. kylmässä suhteessa, tietää miltä se tuntuu. Ja kun on kerran rakastanut ja tuntenut itsensä rakastetuksi, senkin kyllä tajuaa...
mitä ihmeellisempiä selityksiä ku oikee uskoo, elämä on.
ja jos kulkee laput silmillä ja vain omaa napaa ja ulkoisesti havaittavia asoita ajatellen, ei ikinä voi nähdä pintaa syvemmälle.
Mutta kiva jos tuli hyvä mieli, onpahan jotain positiivista tässäkin!
Vaikka toisaalta, on tässä paljonkin positiivista, henkinen kasvu on aina plussaa. Jos siitä ei pääse nauttimaan tässä suhteessa, niin toivottavasti myöhemmässä elämässä.
Käy vielä ennen eroa tekemässä tällainen erotesti. Se kertoo, kannattaako teidän oikeasti erota:
http://www.suhdesoppa.fi/testit/erotesti
Meneekö se aina näin, että ruvetaan keksimään aiheettomia syytöksiä, jotka lyödään päin naamaa ehdottomana totuutena. Itse ei vi mitenkään puolustautua, vaan on otettava kaikki paska vastaan. Samat asiat kerrotaan kavereille ja kaikki ihmettelee, että "ei olisi uskonut".
Samassa veneessä ollaan.Paree pitää turpa kiinni niin pääsee itse vähemmällä.
No niin. Johan selvisi, että Rouvalla on joku mies kierroksessa.
Näyttää naisilla, kun 40v lähestyy, tulla jotain menetettyjen vuosien kaipuuta ja pitää ruveta jahtaamaan sinkkumiehiä. Senkun menee. Onneksi talo jää minulle ja lapset asuu kotona suurimman osan aikaa.