Vaikea seurustella..

Niin. Siinäpä ongelma. Minusta on vaikea seurustella suomalaisen kanssa.

Jaa että miksi?

No lyhyesti. Olen elänyt elämäni viimeiset 4-5 vuotta äärimmäisen monikulttuurisessa ympäristössä: Ulkomaansukulaisia vierailen säännöllisesti, vanhempien luona on ollut vaihtareita, au paireja ja muita ulkomaalaisia tilapäisiä asukkeja, olen töissä monikulttuurisessa ympäristössä jossa ihmisiä on joka maailman kolkasta, yli 50% kavereistani/tutuistani ovat ulkomaalaisia, 50% tekstiviestittelyistä ja mesettelyistä hoidan englanniksi, matkustelen, kuuntelen etnistä musiikkia, syön etnistä ruokaa, osaan muutamien täysin vieraitten kielien perusteet, olen seurustellut ulkomaalaisten kanssa...

..ja olen totuttautunut täysin erilaiseen, sekamelskamentaliteettiin. Minä entinen hissukka olen nykyään temperamenttisempi ja tulisempi persoona ja olen omaksunut tietynlaisia käyttäytymiskoodeja erityisestä aasialaisista (iran, irak, afganistan, pakistan, intia) kulttuureista. Suomalaiset rauhalliset, hyväkäytöksiset ja fiksut miehet tuntuvat puuduttavilta ja yritän jotenkin alitajuisesti provosoida heistä samanlaista tunteenpaloa ja tempperamenttia joka minua "mieskeskeisimpien kulttuureiden" edustajissa kiehtoo. Heidän herkempi tunteiden ilmaiseminen ja tietty välittömyys ja mutkattomuus tasapainottaa omaa,enemmän harkitsevampaa persoonaani, ja tunnen eläväni "lujempaa".

Ei saa yleistää. En vain ole viime vuosina törmännyt suomalaisiin joihin en kovin nopeasti olisi turhaantunut. Väsyn nopeasti pieniin asioihin kuten "ihan sama" -asenteeseen ja jarruttelevaan elämäntyyliin, jossa kaikki pitää suunnitella tarkasti ja olla hyvin perusteltavissa. Minua ärsyttää se kuinka apua on vaikea ja epämukava ottaa vastaan ja sen tarjoaminen on usein epämielyttävää jo ideana, "ei sekaannuta muiden asioihin ja eletään omassa rauhassa" mentaliteetti yms.. en osaa selittää mitä haen mutta jotenkin vain tunnen että elämä pitää elää täysillä ja omia tunteitaan ei saisi sulkea sisälle siksi että se ei ole "sosiaalisesti" hyväksyttävää olla temppera ja vaatia omia oikeuksiaan.. kun pitää olla niin nöyrä ja harkitsevainen.

Toki olen pyöritellyt asioita mielessä jo pitenpään ja suomalaisen kulttuurin vahvuudet painavat vaa'assa paljon. Koen vain että nuorena aikuisena ihmisenä haluan hurjastella nyt ja elää täysillä, kun olin nuorempana niin "pikkuvanha" ja piti kasvaa nopeasti.

Olen päättänyt että jos kumppania oikein etsimään lähden niin sen on oltava suomalainen. Olen muutaman ulkomaalaismiehen kanssa seurustellut ja todennut että kaikessa ihanuudessaan ja kiehtovuudessaan nämä monikulttuuriset ihmissuhteet ovat olleet liian vauhdikkaita ja olen niissä antanut liikaa anteeksi puhtaasti usein sen takia että en ole halunnut luopua niiden kulttuurillisesta annista. Mutta suomalaisen miehen kanssa vain en saa suhdetta käyntiin, se kariutuu aina alkutekiöissä, koska kumpikaan ei ilmaise tunteitaan tai niitä vain ei puhtaasti löydy, koska kumppanin halutaan olevan ns "täydellinen sielunkumppani". Joskus tuntuu että joutuisimpa pakkoavioliittoon jossa saisin ajan kanssa oppia rakastamaan ihmistä hänen huonoine ja hyvine puolineen vain koska on pakko.

Mutta siis, kyllä. Suomalainen hänen täytyy olla. Kaiken tämän höpsötyksen jälkeen ylistän suomimiestä ja totean että en kyllä voisi pitkäaikaista suhdetta ja perheen perustamista kuvitella juuri muun kuin suomalaisen kanssa. En osaa sanoa tasan tarkkaan että miksi, mutta tunnen että ymmärryksen tasolla lähimmäs voin päästä suomalaista ja esimerkiksi lasten kasvatuksessa arvostaisin suomalaisia perinteitä eniten.
262028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

tuossa nyt oli niin paljon orientalistista ksenofiiliaa että en viitsi kaikkia ajatusvirheiden olettamuksia korjailla

(yleistit rankasti monia asioita monikulttuurisesta arjesta, suhteesta ja suomalaisista sekä suomalaisuudesta)
Mutta koska oletetaan että nämä ovat tilanne stereotyyppeja joilla halusit tilannettasi kuvailla ja purkaa niin annetaan niiden olla;D

Itse mietin myös että mikäli jos vain mahdollista en menekään enää yhteen ulkomaalaisen miehenkanssa (siis vain sen yhden ainoa jota nyt todella rakastan, haaveideni osittaistoteutumaa ja objektioni kohdetta) ja tähän väliin ei tule mitään muuta ulkomaalaista miestä sotkemaan (kaikki on mahdolista) ja saan eron siitä, jota en rakasta ja joka ei rakasta minua niin voisinko sittenkään tottua elämään suomalaisen miehen vaimona.
seksikin suomalaisen kanssa tuntuu kaukaiselta ajatukselta (vaikka siitä ei ole kauan), koska ei ole suomalaista miesobjektia.. oikeastaan ongelma on se ettei kukaan muu mies ole kiinnostanut kahteen vuoteen kuin Hän...

Mies haluaisi että me molemmat hankittaisiin oman maalaiset puolisot, hän on varmaan nytkin katselemassa tulevaa moriantaan kotimaassaan ja hän tietää että kenen kanssa haluaisin jatkaa mutta ei ikinä tule hyväksymään sitä. eikä muutakaan ulkomaalaista miestä hänen kulttuuripiiristään tai aasiasta tms.

afrikkalaista ei tarvitse edes miettiä kun en vain tykkää afrikkalaisesta ja se ei toimi jos ei esim pidä toisen ulkonäöstä.

olen ihastunut aasialaisiin ja pohjoismaalaisiin. arabit tms. eivät myöskään viehätä ja eräs syy on sekin, että en tunne afrikkalaisiamiehiä naisia on ollut kavereina töissä ja baarissa tms. mutta en vain pysty/halua/osaa jutella afrikkalaisen miehen kanssa en ole ikinä osannut vaikka luulisi että ihan samallaisia miehiä perustoiminnaltaan ovat kuin muutkin. mutta minun ja afrikkalaisen miehen välille on niin vaikea kuvitella minkäänlaista yhteyttä.

Tosiraa'asti sanottu mutta en pysty asiaa nätimmin lmaisemaan. Afrikkalaisten naisten kanssa ei ole mitään ongelmaa olen jutellut somalien kanssa ja minulla oli kenialainen ja gambialainen naiskaveri (molemmat naimisissa suomalaisen miehen kanssa) mutta en muista, että olisin koskaan edes puhunut afrikkalaisen miehen kanssa (paitsi asiakaspalvelussa tietysti mutta tarkoitan puhumisella jutustelua, niitä näitä ajan viettoa ja yhdessänauramista). Naisten kanssa meitä yhdistää suomalaiset miehet ja kokemukset yleensäkin miehistä..."ne miehet;D", parisuhde ongelmat ja kivat jutut, kiinnostuskulttuureista ja laulaminen. Voisiko afrikkalaista miestä kiinnostaa mikään noista?

Suomalaisia miehiä kyllä kiinnostaa ja kaikenlaiset diskurssianalyysit varsinkin erästä kaveria joka ei muuta jauhakaan kuin diskurssi tätä ja diskurssi tota... (eih se olinkin minä heh... seuratekee kaltaisekseen;D)

Ongelmani on siis että en tunne vetoa afrikkalaisiin miehiin, en suomalaisiin miehiin enkä juuri kehenkään kuin vain yhteen ainoaan jonka kanssa en voine olla yhdessä.
Tottakai pidän suomalaisista miehistä mutta vain kavereina. Katsoin poikakalenteria eikä yksikään ei ulkomaalainen eikä suomalainen näytä haluttavalta vaikka tiedän kyllä mikä on haluttavan miehen määrite mediassa ja omassa mielessäni ja näen, että pojat ovat ok, symmetrisiä kasvoja, kauniita (kylmiä?) hymyjä ja timmejä muotoja mutta näen myös ettei se herätä minussa mitään.
En ole myöskään lesbo mikä on tullut testattua olemalla naisen kanssa, ei yhtään sama maku kuin miehen kanssa.

Pitää vain toivoa että löytyy suomalainen(mies), jota kiinnostaa vieraat kulttuurit yhtä paljon kuin minua ja joka hyväksyy sen mitä olen kokenut/tehnyt ja joka saisi halun takaisin mutta ei kuitenkaan jauhaisi miehisen halun diskurssista aamiaispöydässä;D Onneksi olen sentään nuori ja olen hyvä keskustelija ja kuuntelija (just sitä "vain kaveri ainesta" jolle kerrotaan yksityiskohdat tyttöystävän kanssa sekstailusta)grr, miesten tunneroskasankko ja parisuhdeongelmain diskurssinpurkaja.

Sinulla ei ole mitään ongelmaa sinänsä, haluat suomalaisen miehen ja saat suomlaisen miehen no proplemos. Minulla on ongelma kun en halua ketään mutta haluaisin rakastaa ja saada rakkautta kuten aina ennenkin tähän asti.

Mae West on kuulema sanonut pitävänsä kahden lajin miehistä; kotimaisista ja ulkomaisista mutta minä en pidä kummastakaan erityisesti;D

Aika varmaan hankkia tatuointi, irokeesi, plösöytyä ja alkaa dokaamaan... sitten saattais miehet ruveta kiinnostamaan mutta ne ei kiinnostuisi minusta ei kotimaiset eikä suomalaiset... tuskin sekään joka nyt on kiinnostunut...vaikka ei ole yhteistä tulevaisuutta siis eikö ole sikamaista!

Joo liikaa diskurssianalyysiä.. alkaa silmiin sattua.
öitä kaikille kanssavalvojille, heh heh taidan olla yksin...isoluuta lakaisee.....
------CB suih suih...

Äänestä

helppo vinkki! painu pois suomesta ja mene vaikka somaliaan etsimään uusi miehesi!

Äänestä

tuo suomalaiset # ulkomaalaiset. Ikään kuin maailmassa olisi vain kahdenlaisia ihmisiä, ja valinta tapahtuisi niiden välillä.

Itse olen 20 viime vuoden aikana ollut enemmän tekemisissä "ulkomaalaisten" kuin suomalaisten kanssa, ja nyt minua alkoikin askarruttaa, olenko minäkin ehkä omaksunut joitakin "käyttäytymiskoodeja" heiltä. Kerropa, millaisia koodeja sinä olet omaksunut, niin voimme vertailla!

"Sekamelskatemperamentit" ja "tunteenpalot" kuulostavat minusta oudoilta. Usko tai älä, olen tavannut fiksuja, rauhallisia, hyväkäytöksisiä ja harkitsevia ulkomaalaisiakin. Olen tavannut myös suomalaisia, joihin nuo määritelmät eivät sovi lainkaan.

"Täydellisiä sielunkumppaneita" kasvaa harvassa.

Olen havainnut, että moni sielunkumppanuus ulkomaalaisen kanssa perustuu puutteelliselle kielitaidolle. Minä rakastan sinua, olet kaunis, mennään naimisiin, suomalaiset ovat rasisteja, sinä et ole sama kuin muut suomalaiset -linja toimii aluksi. Jos ja kun kielitaito karttuu ja keskustelut syvenevät tai niiden pitäisi syvetä, voikin toinen osapuoli paljastua täydeksi pölkkypääksi.

Äänestä

Täällä kohtalotoveri.
Samoja ajatuksia ja kokemuksia mulla.
Noin 5 vuoden "kulttuuritutkimusten" jälkeen tuli vaan totaaliväsysmys, palasin suomeen lukuisilta reissuiltani uupuneena ja kaipasin suomalaista tylsää, rauhallista ja hiljaista elämää, halusin pysähtyä hetkeksi, hengähtää ja miettiä että kuka minä oikeastaan olen. Sen verran rankkaa ja värikästä pyöritystä maailmalla on, huihai.
Täällä sitten tietysti outoa alata tutustumaan miehiin, niin erilaisia ne on verrattuna ulkomaalaisiin miehiin, mutta on tuntunut toisaalta ihanalta kun pystyy puhumaan yhteistä kieltä varsinkin jos on joku persoonallinen murre niin se tuntuu suloiselta. Aikaa se vaatii ja vauhtia on hidastettava, nyt jälkeenpäin ajateltuna ne etelänmaalaisten suuret tunteenprkaukset tuntuu hieman lapselliselta.
Hyvin olet kirjoittanut mm: tunteesta että elää lujempaa mutta usko pois, kyllä siihenkin hulinaan suomalainen tympääntyy.
Itse olen ollut melkoinen temperamenttinen vauhtihirmupakkaus jota suomi mies juoksi karkuun mutta sitten päätin vaan opetella hillitympää käyttäytymistä koska halusin tietää että: mitä siellä suomi miehen päänsisällä oikeastaan liikkuu, On ollut KAUHEE työ ruveta rauhottuun, vieläkin tulee päiviä et haluisin vauhtia mutta sit kelaan et hei, en oo enää "teini-ikänen". En tiedä, tää on kauheeta olla luonteeltaan puoliks suomalainen ja puoliks jokin latino, heh, täytyy varmaan vaan löytää joku suomalainen mussukka jolla on hyvä huumorintaju ;) Tai lähtee joskus takas rapakon taa elämään hössötys elämää, jonnekkin italiaan melskaamaan ;)

Äänestä
  • Suomi-naisista kaipaa! Ja tullaan häntä koipien välissä takasin!

    Kyllä Suomi-mies on 6-0 parempi kuin ulkkis!!!!

    Äänestä

  • Juu kyllä itsekin kaipaan rauhaa välillä, mutta silti semmoista asioiden suoruutta ja tunteiden näyttämistä kaipaa.
    Mikä suomalaisissa miehissä on hyvin vaikeaa, on se, että he usein vaikuttavat "tunteettomilta" ja kylmiltä, ja olen huomannut että usein he sitä ovatkin.. En tarkoita että kaikki ovat, mutta herkemmin suomalaiset kuin esimerkiksi intialaiset, thaimaalaiset jne.
    Ja kaikkeen ollaan niin tyytymättömiä ja elämä yltäkylläisyyden keskellä masentaa.

    Itse tykkään iloita pienistä asioista ja haluan jakaa ne pienet ilot sellaisen kanssa joka niitä arvostaa :)

    Äänestä

En miehenä voisi kuvitellakaan yhteiseloa vilkkaan ja levottoman naisen kanssa, pelkkä ajatuskin ahdistaa. Itse arvostan eniten hiljaisia ja rauhallisia naisia, niitä on vain niin vaikea löytää.

Äänestä

Mul sinänsä sama tilanne, että hengaan enemmä ulkomaalaisten kanssa jne. mutta mä en vaa pystyis enkä HALUAISI olla suomalaisen kanssa seurustelusuhtessa. en ole koskaan ollutkaan muun kuin ulkomaalaisen kanssa :). Ne ovat mukavia, ystävällisiä, hauskoja, rento, upeita, !!!

Äänestä
  • Niin se vaan on, itse olen seurustellut kahden suomalaisen kanssa, aikanaan.

    Nyt viimeisen vuoden ulkomaalaisen kanssa. Kyllä se vaan täytyy sanoa että nyt kun ajattelen, niin ei minulle enää tule koskaan suomimies kelpaamaan :)
    Hassua, mutta niin se vaan menee, mun sydän on nyt viety ja kyllä näissä ulkomaalaisissa on sitä jotain.

    Esimerkiksi ovat suoria, rehellisiä puhuvat asiat niinkuin ne on kaunistelematta, ovat tunteellisisa ja näyttävät ne siinä sitä olikin..

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Niin se vaan on, itse olen seurustellut kahden suomalaisen kanssa, aikanaan.

    Nyt viimeisen vuoden ulkomaalaisen kanssa. Kyllä se vaan täytyy sanoa että nyt kun ajattelen, niin ei minulle enää tule koskaan suomimies kelpaamaan :)
    Hassua, mutta niin se vaan menee, mun sydän on nyt viety ja kyllä näissä ulkomaalaisissa on sitä jotain.

    Esimerkiksi ovat suoria, rehellisiä puhuvat asiat niinkuin ne on kaunistelematta, ovat tunteellisisa ja näyttävät ne siinä sitä olikin..

    Oletko täysi idiootti? Olet seurustellut kahden suomalaisen kanssa, ja päättänyt että suomalaiset ovat yhdestä puusta! Ja yhä pahenee otannan ja johtopäätösten epäsuhta: Olet seurustellut yhden ulkomaalaisen kanssa ja päättänyt, että kaikki maailman 6,6 miljardia "ulkomaalaista" ovat tietynlaisia. Siis nuo 6,6 miljardia ovat "suoria, rehellisiä puhuvat asiat niinkuin ne on kaunistelematta, ovat tunteellisisa ja näyttävät ne..." Voi elämän kevät. Jos tässä ei ole ulkomaalaisuusfetissistä kyse, niin ei missään.

    Äänestä

  • liikkeellä kirjoitti:

    En mäkään tollaista tajua vaikka olen seurustellut vain ulkomaalaisten kanssa. Itse ihastun ihmiseen enkä kulttuuripiirteisiin. Ja mitä tästä opittiin? No eipä varmaan mitään, muuta kuin että kukin tavallaan.

    Äänestä

  • liikkeellä kirjoitti:

    Oletko täysi idiootti? Olet seurustellut kahden suomalaisen kanssa, ja päättänyt että suomalaiset ovat yhdestä puusta! Ja yhä pahenee otannan ja johtopäätösten epäsuhta: Olet seurustellut yhden ulkomaalaisen kanssa ja päättänyt, että kaikki maailman 6,6 miljardia "ulkomaalaista" ovat tietynlaisia. Siis nuo 6,6 miljardia ovat "suoria, rehellisiä puhuvat asiat niinkuin ne on kaunistelematta, ovat tunteellisisa ja näyttävät ne..." Voi elämän kevät. Jos tässä ei ole ulkomaalaisuusfetissistä kyse, niin ei missään.

    Senverran vaan valaista etten puhu nyt ,suomimies kokemuksesta ihan pienen ajan perusteella.

    Avioliittoja yhteensä takana 18 vuotta.
    Enkä ole sanonut missään kohtaa että kaikki ovat sitä, mitä yllä puhuttu.
    Vain oma kokemukseni asiasta, ja riskiä en aio enää ottaa. Itselleni riitti nyt suomimies. Vetäkööt hameen päälle, kun eivät miehiä uskalla olla, vaan itseasiassa akkoja.
    enkä myöskään ole sanonut että kaikki ulkomaalaiset olisivat ihania, on vain tämä kokemus ja en voi tietää muista, enkä aio ottaa selvää. Parempi pysyä nyt tässä, missä on hyvä olla.

    Katsotaan sitten toiselta kantilta jos aihetta on.
    Ja eiköhän olla ihmisiä jokai iikka, kansalaisuuteen katsomatta.
    Ihmettelen tekstiäsi, ja reagoinitasi.
    En ole niin väittänytkään, mitä annat ymmärtää.
    Mutta anyway hasukaa syksyä :)

    oikein olet?

    Tekstisi on lähes käsittämätöntä mongerrusta.

    Mielenkiintoista kuitenkin että sun kokemukses perustuu vain kahteen suomalaiseen ja yhteen ulkomaalaiseen mieheen:
    "Niin se vaan on, itse olen seurustellut kahden suomalaisen kanssa, aikanaan. Nyt viimeisen vuoden ulkomaalaisen kanssa."

    Ja tämän "valtavan laajan kokemuksen" perusteella olet valmis sanomaan suomalaisista mm.

    "ei minulle enää tule koskaan suomimies kelpaamaan :)"
    Ja:
    "Itselleni riitti nyt suomimies. Vetäkööt hameen päälle, kun eivät miehiä uskalla olla, vaan itseasiassa akkoja."

    Ja YHDEN LYHYEN ulkomaalaissuhteen perusteella vastaavasti vedät johtopäätöksen:

    "kyllä näissä ulkomaalaisissa on sitä jotain."

    Jos sinulla kerran on avioliittoja takana suomalaisen miehen kanssa jo 18 vuotta niin kai olet myös sen huomannut että jos suhde ajautuu ongelmiin, niin nimenomaan aika tuo nuo ongelmat suhteeseen vaikka ensimmäiset vuodet ovat kuitenkin aina enemmän tai vähemmän ruusuilla tanssimista.
    Eli todella typerää yleistää yhden ihastumisvaiheessa olevan ulkomaalaissuhteen ja kahden pidemmän suomalaissuhteen perusteella kaikki suomalaiset vs. kaikki ulkomaalaiset miehet.

    Äänestä

  • *.*.* kirjoitti:

    LUKEA!!!! Enkö juuri sanonut etten väitä KAIKKIEN sitä olevan,Mutta sä ymmärrät niinkuin sä haluat.
    Mulle on aivan sama, tää nyt vaan oli mun mielipide,kokemuksen perusteella.

    Ja tiedän kyllä että arki tulee vastaan varmasti, enkä ole niin naiivi että kuvittelen ettei missään suhteessa ole ongelmia.
    Varmasti on, ja pitääkin olla,on vaan eriasia mitä niille tehdään.

    Ja enää ei ole kysymys hetken ihastuksesta,ollaan kuljettu jo yli vuosi yhdessä.

    Ja olen huomannut sen että henkinen kapasiteetti riittää näillä ulkomaalaisilla pidemmälle = ovat kehittyneempiä henkisesti,ja se on fakta

    Äänestä

  • asianajaja . . kirjoitti:

    oikein olet?

    Tekstisi on lähes käsittämätöntä mongerrusta.

    miettimisen aihetta. Ihan tarppeksi olen.
    Ja anteeksi kirjoitusvirheet, kun kiireessä kirjoittaa virheitä tulee.

    Eikä asiaa tietenkään auta kun puhuu myös vierasta kieltä, niin saattaa tästä omasta kielestä jotkut kirjaimetkin unohtua.
    Mutta pääasia kai kuitenkin on että selvää sait!!

    Ja sinulle toivotan tungjatjeta :)

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    LUKEA!!!! Enkö juuri sanonut etten väitä KAIKKIEN sitä olevan,Mutta sä ymmärrät niinkuin sä haluat.
    Mulle on aivan sama, tää nyt vaan oli mun mielipide,kokemuksen perusteella.

    Ja tiedän kyllä että arki tulee vastaan varmasti, enkä ole niin naiivi että kuvittelen ettei missään suhteessa ole ongelmia.
    Varmasti on, ja pitääkin olla,on vaan eriasia mitä niille tehdään.

    Ja enää ei ole kysymys hetken ihastuksesta,ollaan kuljettu jo yli vuosi yhdessä.

    Ja olen huomannut sen että henkinen kapasiteetti riittää näillä ulkomaalaisilla pidemmälle = ovat kehittyneempiä henkisesti,ja se on fakta

    minkä ikäinen olet?

    Et vieläkään osaa kirjoittaa.

    Äänestä

  • uudestaan.... kirjoitti:

    minkä ikäinen olet?

    Et vieläkään osaa kirjoittaa.

    Enää tässä iäss'ä.
    Olen 34v jos tuo tieto nyt sinua sitten jotenkin auttanee :)

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Enää tässä iäss'ä.
    Olen 34v jos tuo tieto nyt sinua sitten jotenkin auttanee :)

    Kuinkas toi oikeen on mahdollista jos olet nyt 34 vuotias ja takana 18 vuotta avioliittoa sen jälkeen jo yli vuoden olet ollut yhdessä ulkomaalaisen kumppanisi kanssa?
    Jo ilman seurusteluvaihetta todennäköistä sinkkuelämääkin suhteiden alussa suhteiden välissä sinun olisi pitänyt avioitua jo ennen 15 ikävuottasi?
    Tuokin siis vain siinä tapauksessa että olet avioitunut ilman seurustelua ja heti eron jälkeen olet aloittanut välittömästi uuden suhteen?

    Ensimmäiseen avioliittoon haettiinkin presidentin lupa. Mutta tosin noissa luvuissa on seurusteluaika mukana,joka ei pitkä ollut:)

    Totta se on, vanhin poikakin on pian jo 18 :)))

    Äänestä

  • *.*.* kirjoitti:

    Kuinkas toi oikeen on mahdollista jos olet nyt 34 vuotias ja takana 18 vuotta avioliittoa sen jälkeen jo yli vuoden olet ollut yhdessä ulkomaalaisen kumppanisi kanssa?
    Jo ilman seurusteluvaihetta todennäköistä sinkkuelämääkin suhteiden alussa suhteiden välissä sinun olisi pitänyt avioitua jo ennen 15 ikävuottasi?
    Tuokin siis vain siinä tapauksessa että olet avioitunut ilman seurustelua ja heti eron jälkeen olet aloittanut välittömästi uuden suhteen?

    Ja Kyllä olen aloittanut uuden suhteen pian...

    Mutta ihminen on erehtyväinen, josko nyt olisi jo oppi mennyt perille??
    Uskoisin että on

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Ja Kyllä olen aloittanut uuden suhteen pian...

    Mutta ihminen on erehtyväinen, josko nyt olisi jo oppi mennyt perille??
    Uskoisin että on

    No ei oikein siltä kuulosta että olisit yhtään oppinut :(.

    Kerrothan tuolla toisaalla nykyisestä kumppanistasi että:

    "Naimisissa ei olla ,mutta seurusteltu reilu vuosi.
    Ja sama laulu kuin sinulla.
    Alkuun käytiin yhdessä,mutta nyt on toisin.
    Mies käy kavereidensa kanssa, oli eilen ja just lähti taas. Tosin kotiin tulee yöksi.
    Olen minäkin asioita ajatellut ja ajtellut.
    Mutta tosiasia on se että ne vaan ryyppää poikien kanssa, eikä välttämättä sen kummempaa.
    Kyllä minuakin välillä syö, kun minä en saa mennä ulos mutta hän saa.
    Mut toisaalta olen tämän tiennyt ja siihen suostunut,
    niin ei kai tässä voi kun mennä päivä kerrallaan."

    Silti sanot että "ei minulle enää tule koskaan suomimies kelpaamaan "
    Eiköhän se olisi sinunkin viisainta ihan kaikessa rauhassa tutustua ensin kumppaniin eikä aina syöksyä suoraa päätä ojasta allikkoon?

    Äänestä

  • opit? kirjoitti:

    No tämä neitihän on selvästikin hyvin traumatisoitunut edellisistä/edellisestä suhteestaan ja purkaa sitä nyt näin. Ihan samalla tavalla monet toimivat: suhde loppuu ikävästi, usko menee --> syöksytään laastarisuhteeseen, josta kuvitellaan löytyvän se kaikki hyvä, mitä edellisestä ei löytynyt. Aina ja iankaiken, amen. Aikansa se kestää, ennen kuin järki ja suhteellisuudentaju hiipii takaisin takaraivoon. Silmätkin näkevät silloin taas asioita hieman objektiivisemmassa valossa. Esimerkiksi tuo "Kyllä minuakin välillä syö, kun minä en saa mennä ulos mutta hän saa" oudoksuttaa kyllä pahemman kerran, varsinkin kun ulkomaalaista kumppania juuri niin kovin on ylistetty. Ei kuulosta kovin ihanteelliselta. Ja kysymys herää: jos tuollainen kumppani näyttää hänen silmissään prinssiltä hohtavassa haarniskassa, niin minkähänlainen roisto se suomalainen on mahtanutkaan olla?

    Äänestä

"Tiedän mistä puhut. Poikaystävni on valinnut minut, suomalaisen naisen, maani kulttuurin ja todennäköisten lastenkasvatusarvojeni vuoksi. Vaikka en suomalaisena tietenkään matkustele, syön vain perunamuusia, minulla ei ole ulkomaalaisia ystäviä eikä 50% tekstareistani eivät ole "Hi, where we gonna meet?" -linjaa, niin silti hän huoli minut.

Meillä kuunnellaan suomirokkia ja autossa soi HitFM. Meillä ei ikinä avauduta eikä tehdä jotain tyhmää, kuten leikitä koiran kanssa piilosta puistossa."

Hei, relaa. Suomessa on mahtaviakin tyyppejä. Seikkailu voi jatkua.

Äänestä
  • Varmasti onkin, en väitä vastaan.
    Nyt olikin vain kysymys, minun henkilökohtaisesta mielipiteestäni. Joten varmaankin sallit sen.

    Valitettavasti omat kokemukseni suomimiehestä ovat karut, enkä halua yleistää.
    Totesin vain ettenpä enää taida riskiä ottaa.
    Onhan sekin totta, että tästäkin tarinasta voi tulla karu, mistä mä tiedän. Kuitenkin ollaan menty reilu vuosi.
    Ja nää "suomimies" liitot sentään olivat pitkiä.

    Mutta elämästä kun ei koskaan, tiedä.
    Niinhän se on etteä se ei voi elää joka pelkää.
    On vain mentävä eteenpäin, ja katsottava mitä elämällä on annettavana :)

    Enkä missään nimessä katkeroidu, ilmeisesti ne huonot on vaan osunu kohdalle, ja siihen en voine todeta kuin että huono tuuri,sinänsä.

    Mutta paljon nekin ovat opettaneet ja silmää on moneen asiaan, eli ihan ok oppia elämästä,suhteesta ja miehistä yleensä. :)

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Varmasti onkin, en väitä vastaan.

    En kyllä ihan ymmärtänyt aloittajaa, että ihailee ja haluaa elää kuten ulkomaalaiset, mutta väkisin pitäisi olla suomalainen mies? hei kyllä niitä rauhallisia ja mukavia ulkomaalaismiehiäkin on olemassa....

    Itse en ole koskaan valinnut ketään sen perusteella, minkä maalainen on, vaikka olenkin tavannut useita ulkomaalaisia, he ovat kaikki luulleet minua ulkomaalaiseksi. Jo koulussa olin suosittu poikien kesken, tyttöjen en, näytin niin erilaiselta kai. Eikä erilaisuus rajoitu vain ulkonäkööni, olen luonteeltani monipuolinen: olen usein rauhallinen, mutta saatan olla villikin, mutta en siinä mielessä, että meluisin tai juoksisin baareissa...
    Näytän usein kaikki tunteeni todella avoimesti ja monet suomalaiset eivät ole tottuneet tähän.

    Seurustelin hetkiä muutaman arabin kanssa, kävi kumminkin nopeasti ilmi, mitä mieltä olivat naisista ylipäätään ja että hakivat vain huvia elämään, niinpä en suostunut mihinkään. Sen jälkeen ja jo sitä ennen tapasin etelä-eurooppalaisia, ei muslimikulttuureista tulevia miehiä. Erot huomasi melko nopesti, ei ollut alistamista, vaatimista tai pakottamista, toisin kuin tapaamillani arabeilla. Olen sen verran vahvaluonteinen ja temperamenttinen, että en taivu kenenkään tahtoon, minusta ei yksikään pikakosija saa muslimivaimoa joka kököttää aina kotona.. Mutta ei myöskään suomalainen saa minusta kotiorjaa jota voi komentaa.

    Suomalaisista miehistä minulla on huonoja ja hyviä kokemuksia, kumminkin luonteenpiirteet ja kiinnostuksenkohteet on täysin eri, aina olleet. En voi sietää esim. väittelyä jota useimmat suomalaiset (ja muutamat ulkomaalaiset) miehet rakastavat, en voi sietää myöskään toisen haukkumista ja kärjistämistä, myös tuntemattomat miehet ovat tähän lähteneet (mikä työ, mitä teet, vai etkö tee mitään, kai opiskelet/opiskelit jne?!)

    on ollut vaikea ymmärtää, mitä se toiselle kuuluu, mitä toinen tekee, eiväthän kaikki naiset ole vaatimassa miehiltä elatusapua ja rahaa, vaikka teki sitten mitä. Ja mitä se tutustumisvaiheessa toiselle kuuluu, toisen työ tai rahatilanne! :o otan nuo utelut suoraan sanoen melkein loukkauksena. Eniten siis suomalaisten kanssa on ärsyttänyt tuo arvostelu! muslimien kanssa on ärsyttänyt se, että pitäisi olla kiltti kotiäiti/vaimo joka ei poistu kotoa ilman miehen lupaa vaan mies ajelisi autolla ja kävisi kaupassakin naisen puolesta.. En siis halua olla kenenkään palvelija, mutten myös palveltavakaan..

    Kumpikin säälittävää käytöstä! niinpä en ole valinnut kumpaakaan. Suomalaiset ovat hakeneet minulta huomiota arvostelulla ja liialla utelulla, ulkomaalaiset lähentelyllä, yhtä huono!

    En voisi valita suomalaista, jos kiinnostuksenkohteet on liian paljon eri, on kärkäs arvostelemaan ja valittamaan (miten se valittaminen ja kateellisuus on niin yleistä), joka ei olisi romanttinen (ei tarvita lirkuttelua vaan pieniä asioita, miksei voisi esim. lähteä kävelylle mieluummin kuin löhötä sisällä), tykkäisin myös ravintolailloista, vaan en baari-illoista..

    Lisäksi mielestäni miehen pitää osata ottaa vastuuta eikä paeta vaikean tilanteen tullessa eteen. Se jos mikä osoittaa välittämistä, että on valmis tukemaan toista. Usein suomalaisilta vaikeissa tilanteissa olen kuullut haukkuja päälle, syyllistämistä tai vaikenemista, ulkomaalaiset ovat olleet joko hyviä tukemaan tai kadonneet. Juuri se auttaminen ja auttamisen ilo on tullut ulkomaalaisten kanssa huomattua samoin kohteliaat tavat joita olen lähinnä nähnyt vain suomalaisilla papoilla....

    Sillä, mistä maasta on ei ole väliä, kunhan olisi: harkitseva, vastuuta ottava, kohtelias, auttavainen, tunteellinen, hauska muttei tyhmä, intohimoinen, kannustava mies. Siksi kai olenkin tapaillut itseäni vanhempia miehiä, lähes aina, kun noita piirteitä etsin ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

..suomalaisen kanssa!! kirjoitti:

Niin. Siinäpä ongelma. Minusta on vaikea seurustella suomalaisen kanssa.

Jaa että miksi?

No lyhyesti. Olen elänyt elämäni viimeiset 4-5 vuotta äärimmäisen monikulttuurisessa ympäristössä: Ulkomaansukulaisia vierailen säännöllisesti, vanhempien luona on ollut vaihtareita, au paireja ja muita ulkomaalaisia tilapäisiä asukkeja, olen töissä monikulttuurisessa ympäristössä jossa ihmisiä on joka maailman kolkasta, yli 50% kavereistani/tutuistani ovat ulkomaalaisia, 50% tekstiviestittelyistä ja mesettelyistä hoidan englanniksi, matkustelen, kuuntelen etnistä musiikkia, syön etnistä ruokaa, osaan muutamien täysin vieraitten kielien perusteet, olen seurustellut ulkomaalaisten kanssa...

..ja olen totuttautunut täysin erilaiseen, sekamelskamentaliteettiin. Minä entinen hissukka olen nykyään temperamenttisempi ja tulisempi persoona ja olen omaksunut tietynlaisia käyttäytymiskoodeja erityisestä aasialaisista (iran, irak, afganistan, pakistan, intia) kulttuureista. Suomalaiset rauhalliset, hyväkäytöksiset ja fiksut miehet tuntuvat puuduttavilta ja yritän jotenkin alitajuisesti provosoida heistä samanlaista tunteenpaloa ja tempperamenttia joka minua "mieskeskeisimpien kulttuureiden" edustajissa kiehtoo. Heidän herkempi tunteiden ilmaiseminen ja tietty välittömyys ja mutkattomuus tasapainottaa omaa,enemmän harkitsevampaa persoonaani, ja tunnen eläväni "lujempaa".

Ei saa yleistää. En vain ole viime vuosina törmännyt suomalaisiin joihin en kovin nopeasti olisi turhaantunut. Väsyn nopeasti pieniin asioihin kuten "ihan sama" -asenteeseen ja jarruttelevaan elämäntyyliin, jossa kaikki pitää suunnitella tarkasti ja olla hyvin perusteltavissa. Minua ärsyttää se kuinka apua on vaikea ja epämukava ottaa vastaan ja sen tarjoaminen on usein epämielyttävää jo ideana, "ei sekaannuta muiden asioihin ja eletään omassa rauhassa" mentaliteetti yms.. en osaa selittää mitä haen mutta jotenkin vain tunnen että elämä pitää elää täysillä ja omia tunteitaan ei saisi sulkea sisälle siksi että se ei ole "sosiaalisesti" hyväksyttävää olla temppera ja vaatia omia oikeuksiaan.. kun pitää olla niin nöyrä ja harkitsevainen.

Toki olen pyöritellyt asioita mielessä jo pitenpään ja suomalaisen kulttuurin vahvuudet painavat vaa'assa paljon. Koen vain että nuorena aikuisena ihmisenä haluan hurjastella nyt ja elää täysillä, kun olin nuorempana niin "pikkuvanha" ja piti kasvaa nopeasti.

Olen päättänyt että jos kumppania oikein etsimään lähden niin sen on oltava suomalainen. Olen muutaman ulkomaalaismiehen kanssa seurustellut ja todennut että kaikessa ihanuudessaan ja kiehtovuudessaan nämä monikulttuuriset ihmissuhteet ovat olleet liian vauhdikkaita ja olen niissä antanut liikaa anteeksi puhtaasti usein sen takia että en ole halunnut luopua niiden kulttuurillisesta annista. Mutta suomalaisen miehen kanssa vain en saa suhdetta käyntiin, se kariutuu aina alkutekiöissä, koska kumpikaan ei ilmaise tunteitaan tai niitä vain ei puhtaasti löydy, koska kumppanin halutaan olevan ns "täydellinen sielunkumppani". Joskus tuntuu että joutuisimpa pakkoavioliittoon jossa saisin ajan kanssa oppia rakastamaan ihmistä hänen huonoine ja hyvine puolineen vain koska on pakko.

Mutta siis, kyllä. Suomalainen hänen täytyy olla. Kaiken tämän höpsötyksen jälkeen ylistän suomimiestä ja totean että en kyllä voisi pitkäaikaista suhdetta ja perheen perustamista kuvitella juuri muun kuin suomalaisen kanssa. En osaa sanoa tasan tarkkaan että miksi, mutta tunnen että ymmärryksen tasolla lähimmäs voin päästä suomalaista ja esimerkiksi lasten kasvatuksessa arvostaisin suomalaisia perinteitä eniten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu