Kun ei jaksa

Kuinkas tämän kertoisin lyhyesti.
Olemme avokkini kanssa kolmetoista vuotta pitäneet yhtä milloin mitenkin. Jossain vaiheessa olimme erossa pitempää ja juuri kun rupesimme puhumaan paluusta yhteen huomasin olevani raskaana. Lapsi ei ole nykyisen mieheni. Hän kumminkin halusi lapsen isäksi. Päädyimme viisi vuotta sitten ostamaan oman talon. Minä olin onnellinen. Sain oman talon, pihan ja me olimme perhe. Aikaisemmin asuimme omissa vuokra-asunnoissa. Hän omaa vuokra-asuntoaan piti hyvin. Jopa muistan kehuneeni ystävilleni, kuinka voi poikamiespoksi olla siisti. Mutta kuinkas kävi oman talon kanssa? Kaikki unohtui. Ei osata enää tiskata, pestä pyykkiä, imurin käyttöohjeet kadoksissa. Hän on ma-pe töissä kahdeksan tuntia/pvä. Ja minä opiskelen ma-pe 7/pvä ja oon töissä n.15 - 25 tuntii viikonloppuisin. Ja sen lisäksi siis MINÄ hoidan siivomiset, pyykit, kaupassa käynnit, tiskit, ruoanlaiton, laskujen maksun, saunan lämmitykset (puusauna), lapsen hoitoo viemiset/hakemiset ym. Kun hänen pitää saada töitten jälkeen parin tunnin päiväunet, kun on niin raskaat työ päivät. Hän tekee istumatyötä. No, kun hän herää päiväuniltaan, ni jo olemme lapsen kanssa iltapalalla ja iltapuuhissa. Olen puhunut asiasta ja sanonut, etten kaikkea jaksa itse. VAstaus oli; kun mie en muista, pitää muistuttaa. Mutta kun muistutan sit sanotaan, et nalkutan jatkuvasti. Mut kun pyydän imuroimaan ni senkin aikaan saaminen kestää n, 5 päivää. Kerkeen tekee sen ite sil aikaa jo kaks kertaa. Vaikkakin olen joskus jättänyt kolmeksi viikoksikin tekemättä, ni ei hänen mielestä oo vielkään ollut likaista, kun olisi nyt syksyllä jo haravalla voinut eteisen siistiä.
Nyt olenkin tullut tulokseen, että hän halusi minusta vaan äidin, joka huolehtii hänestä. Ja kaiken lisäksi me emme harrasta minkään sortin fyysistä yhteenkuuluvuutta parina. Ei halauksi, suukkoja, huomiota, seksiä. EI MITÄÄN vuosiin.
Nyt olen neljä kuukautta miettinyt onko mitään järkeä enää jatkaa. Olen huomannut itsessäni paljon vihaa ja pelkään sen kostautuvan jossain vaiheessa lapseeni.
Tiedän että pärjäisin taloudellisesti kaksin lapsen kanssa. Osaan venyttää centtiä. Minun on ollut pakko, kun avokki tuhlaa. Hän ajattelee omaa nenää ja minä koitan ajatella meidän kaikkien neniä. Hän ostaa mitä olevinaan tarvii ja minä vuosi kausia saatan pähkäillä isomman ostoksen kanssa.
Enää emme puhu mistää, ei mistää. En jaksa, ei kiinnosta, ei huvita. EI, ei, ei...
Miksi miehet unohtavat kodinhoidon taiot muutettuaan naisen kanssa yhteen? Ja nyt en halua mitään kommenttia, että tekeehän se mies muita juttuja. Meillä ei tee. Minä hoidan niin lumityöt, kuin haravoimiset, nurmikon leikkuut 80 %.
No tässäpä näitä ajatuksia minun elämästä.
En niinkään kaipaa vastauksia vaan halusin purkaa oman version hankalasta avoliitosta.
5767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • NIIIIIIN tuttua, täältä puuttuu vaan se lapsi mutta tilalle voinen laittaa lapsen hoidon / huomion sijasta lemmikin?

    Äänestä

lasta ei ole eikä töitä.. mutta töiden tilalle voi laittaa tietokoneen..

Äänestä
  • joo, kyllä se tietokone meilläkin vie valveilla olo ajasta sen 60% ja telkkari sit 30%. Se loppu 10% on sit syömistä, tupakointia ynnä muuta "tärkeetä"

    Äänestä

  • Meilläkin se tietokone vie ukon valveil olo ajasta sen 60% ja 30% telkkari. Loppu 10% menee syömiseen, tupakointiin ynnämuuhun "tärkeeseen" Jos joskus sais itse viettää samanlaisen päivän. Maata ja olla vaan, tehä mitä huvittaa. Ei tartteis huolehtii mistää. Osaiskohan sitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nalkuttaa... kirjoitti:

Kuinkas tämän kertoisin lyhyesti.
Olemme avokkini kanssa kolmetoista vuotta pitäneet yhtä milloin mitenkin. Jossain vaiheessa olimme erossa pitempää ja juuri kun rupesimme puhumaan paluusta yhteen huomasin olevani raskaana. Lapsi ei ole nykyisen mieheni. Hän kumminkin halusi lapsen isäksi. Päädyimme viisi vuotta sitten ostamaan oman talon. Minä olin onnellinen. Sain oman talon, pihan ja me olimme perhe. Aikaisemmin asuimme omissa vuokra-asunnoissa. Hän omaa vuokra-asuntoaan piti hyvin. Jopa muistan kehuneeni ystävilleni, kuinka voi poikamiespoksi olla siisti. Mutta kuinkas kävi oman talon kanssa? Kaikki unohtui. Ei osata enää tiskata, pestä pyykkiä, imurin käyttöohjeet kadoksissa. Hän on ma-pe töissä kahdeksan tuntia/pvä. Ja minä opiskelen ma-pe 7/pvä ja oon töissä n.15 - 25 tuntii viikonloppuisin. Ja sen lisäksi siis MINÄ hoidan siivomiset, pyykit, kaupassa käynnit, tiskit, ruoanlaiton, laskujen maksun, saunan lämmitykset (puusauna), lapsen hoitoo viemiset/hakemiset ym. Kun hänen pitää saada töitten jälkeen parin tunnin päiväunet, kun on niin raskaat työ päivät. Hän tekee istumatyötä. No, kun hän herää päiväuniltaan, ni jo olemme lapsen kanssa iltapalalla ja iltapuuhissa. Olen puhunut asiasta ja sanonut, etten kaikkea jaksa itse. VAstaus oli; kun mie en muista, pitää muistuttaa. Mutta kun muistutan sit sanotaan, et nalkutan jatkuvasti. Mut kun pyydän imuroimaan ni senkin aikaan saaminen kestää n, 5 päivää. Kerkeen tekee sen ite sil aikaa jo kaks kertaa. Vaikkakin olen joskus jättänyt kolmeksi viikoksikin tekemättä, ni ei hänen mielestä oo vielkään ollut likaista, kun olisi nyt syksyllä jo haravalla voinut eteisen siistiä.
Nyt olenkin tullut tulokseen, että hän halusi minusta vaan äidin, joka huolehtii hänestä. Ja kaiken lisäksi me emme harrasta minkään sortin fyysistä yhteenkuuluvuutta parina. Ei halauksi, suukkoja, huomiota, seksiä. EI MITÄÄN vuosiin.
Nyt olen neljä kuukautta miettinyt onko mitään järkeä enää jatkaa. Olen huomannut itsessäni paljon vihaa ja pelkään sen kostautuvan jossain vaiheessa lapseeni.
Tiedän että pärjäisin taloudellisesti kaksin lapsen kanssa. Osaan venyttää centtiä. Minun on ollut pakko, kun avokki tuhlaa. Hän ajattelee omaa nenää ja minä koitan ajatella meidän kaikkien neniä. Hän ostaa mitä olevinaan tarvii ja minä vuosi kausia saatan pähkäillä isomman ostoksen kanssa.
Enää emme puhu mistää, ei mistää. En jaksa, ei kiinnosta, ei huvita. EI, ei, ei...
Miksi miehet unohtavat kodinhoidon taiot muutettuaan naisen kanssa yhteen? Ja nyt en halua mitään kommenttia, että tekeehän se mies muita juttuja. Meillä ei tee. Minä hoidan niin lumityöt, kuin haravoimiset, nurmikon leikkuut 80 %.
No tässäpä näitä ajatuksia minun elämästä.
En niinkään kaipaa vastauksia vaan halusin purkaa oman version hankalasta avoliitosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu