pyörittiin pitkään samoissa kaveri piireissä mutta en häntä pahemmin tuntenet. yksi viikon loppu lähin kuskiksi kaveriporukalle perjantaina maaseutu matkailu jatkui pitkälle lauantaihin samoilla silmillä jatkettiin kai sunnuntain puolellekin en muista missä vaiheessa hän oli tullut mukaan mutta kun olin jättämässä viimeisiä pois baariin hän halusi kotionsa lupasin heittää samalla kun asui matkan varrella kun saavuttiin hänen luokseensa hän pyysi minua hetkeksi sisään lepäämään hän tiesi että minulla olisi ajotaivalta vielä kymmeniä kilometrejä lupasin hetkeksi jäädä ja nukahdin sohvalle. hän elää on off parisuhteessa. silloin hänellä oli off vaihe menossa jatkettiin pitkään kavereina jossain vaiheessa lähennyttiin oltiin ehkä hieman enemmän kuin ystäviä minulla tuli muutto kaupunkiin ja kaikki jäi taakse hän elelee edelleen samassa on off suhteessa mutta siinä vaiheessa kun off tulee päälle hän soittelee minulle vuosienkin jälkeen parhaimmillaan kerkesi oleen melkein kolme vuotta etten kuullut hänestä mitään ja hän otti yhteyttä ihmettelen miksi? näinkin pitkän ajan jälkeen? vaikka minun mielestä meidän välillä ei ollut mitään.
outosuhde...
.sanna.
4184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
etkö uskonut teillä olevan mitään (eli etkö uskonut jotta kaveri voisi sinusta kiinnostua)?
Mutta joo, kun pelailee pienessä puulaakisarjassa, niin tuollainen on/off-tilanne voi jäädä helpostikin päälle. Vaikka voihan se jäädä missä tahansa jos vaan on pienet piirit ja/tai ei tapaa uusia tuttavuuksia. Niin tai näin, niin sehän kuitenkin kertoo siitä ettei kumpikaan ole löytänyt parempaa. Ei ole syytä katkaista sitä on/off-suhdetta. Ollaan toistensa varasijoja. Vanhassa (voi olla, tai näin ainakin luullaan) vara parempi, olipahan kyseessä ex-heila tahi muuten vaan säätö, ju nou.
Kun asia lienee pohjimmiltaan noin, niin ehkä voisi ajatella kaverin ajattelevan sinusta jotain sellaista, että sinä olet "ihan kiva tapaus". Et mitään muuta, tai sitten sinä kyllä kiinnostat jollain tasolla. Joko romanttisessa mielessä, tai sitten ei-niin-romanttisessa mielessä, vielä ainakaan. No kuitenkin, vaikka ehkä mahdollinen välimatkallinen etäisyyskin voi näytellä melkoistakin roolia, niin ilmeisesti kaveri ei koe sinua niin kiinnostavana, että olisi valmis lopettamaan on/off-suhteensa kokeillakseen sinun kanssasi. Tai ehkä mieli tekisikin kokeilla, mutta kun sinusta ja sinun haluistasi ei ota selvää, on mukavampi jäädä nyhjöttämään on/off-suhteeseen.
Oli miten oli, niin yleensä kai menneisiin otetaan yhteyttä kun ei ole muitakaan (uusia) tarjolla. Tai menneet kiinnostavat sen verran, että heihin halutaan ottaa yhteyttä koska mahdollisesti jotain on voinut jäädä kokematta JA kokeilematta silloin aikoinaan.
Mutta jos kaveri ei sinua kiinnosta, niin eihän hänen motiiveillaan luulisi olevan yhtään mitään väliä. Vai ajattelitko laittavasi ihastuksen päälle jos saisit selvää hänen motiiveistaan pitää sinuun yhteyttä?
viimeksi kun tavattiin puolivuotta takaperin hän varoitteli itsestään hän ei ole ollut aina näin kiltti hyvä tapainen siitä sai sellaisen naisia hyväksi käyttävän kuvan joka osittain tukee kuulemiani juttuja hänestä mutta minä en ole nähnyt tätä poulta hänestä. tiedän että hänellä on yksi huono puoli jonka olen nähnyt se että hän juo liika se on sellainen piirre ihmisessä jonka on vaikea muuttaa se kun voi lopettaa vain omasta tahdosta. hän kyllä sanoi ihan suoraan neljän promillen humalassa että että haluaisi kokeilla minun kanssa yhteiseloa ja että hän muuttuu.. kumminkin toisessa käänteessä hän oli aijemmin illalla puhunut kuinka rakastaa tätä on off naistaan eikä voi kuvitella elämää ilman tätä.. tämä kaveri vaikuttaa olevan omissa asioissaan niin sotkussa tietääkö se edes mitä haluaa vai puhuko vain viinan huuruissa? selvin päin ihan mielettömän mukava eikä humalassakaan mikään paha.. sitä puolta en ole nähnyt.
Aina on helpompaa antaa tuulen heilutella huuliaan kuin tehdä se muutos. Mun mielestäni ei myöskään vaikuta kovin lupaavalta että puhuu kahdesta kiinnostuksesta samaan aikaan, tai saman illan aikana. Oletko muuten ehdottoman varma, että mies on sanonut niin on/off-naisestaan? Ettei vaan kyseessä ole väärinkäsitys tai kateellisten levittämä juoru?
Itse jos olisin tuollaisessa tilanteessa missä nainen sanoisi mulle, että haluaa kokeilla mun kanssa mutta olisi kuitenkin exässään kiinni, niin en pitäisi naisen puheita kovinkaan vakuuttavina, tai vaikka pitäisinkin, niin en ainakaan osaisi tai uskaltaisi suhtautua niihin kovin vakavasti.
ei juoru ja en usko että väärinkäsitys hän on itse sanonut että hänen on vaikeata unohtaa tätä on off naisystäväänsä ja että edelleen rakastaa sitä. uskon ainoastaan mitä näen ja koen ja
kuuntelen sujuvasti mutta
vedän omat johtopäätökset.
on outoa että eka varoittaa itsestään ja sitten alkaa puhua että yritettäisiin kokeiltaisiin.. ja tämä ovonaisuus entisestään..
sekavaa..