voinko enää

Miehelläni oli suhde työkaveriin.Harrastivat kerran seksiä,mutta soittelivat ja tekstailivat puolisen vuotta.Mieheni haluaisi jatkaa kanssani,mutta voinko antaa anteeksi ja luottaa,että suhde on todella ohi.Haluaisin niin uskoa,että hän on tosissaan,mutta pelkään pettyväni.Voisiko mies oikeasti seota hetkeksi ja tulla sitten järkiinsä vai mistä on kyse.Mieheni ei halua puhua asiasta,sanoo vai,että teki elämänsä virheen.Ei kuulemma ymmärrä itsekään mitä näki siinä toisessa.Nyt haluaisi unohtaa ja jatkaa elämää.Lapsia meillä on,joten on pakko harkita mitä tekee.Uskallanko ottaa riskin ja luottaa?
3551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulle käynyt samalla lailla, annoin anteeksi enkä ole katunut. Rakkauteen kuuluu todella raakojakin asioita, elämä vaan on tälläistä. Pysykää yhdessä.

Äänestä

Suurin uhka on myöhemmin tuleva katkeruus. Jos et pysty unohtamaan ja sitä ei pysty vaikka haluaisi.
Jos päätät antaa anteeksi sinun on tehtävä selväksi itsellesi mitä se tarkoittaa. Et saa IKINÄ
käyttää hänen pettämistään aseena riidoissanne joita kuitenkin tulee tulevaisuudessakin.
Miehen on oltava niin vilpittömän pahoillaan tapahtuneesta että sinä uskot näin olevan.
Miehen on myös ymmärrettävä että työkaverin kanssa ei olla enään missään tekemisissä ei edes samassa työpaikassa. Miehen on pakko puhua sunulle ja se on hänen velvollisuutensa ja se on hänen ymmärrettävä.

Äänestä

Kyllä voit luottaa hyvinkin ajan kanssa. Se vain todellakin vie aikaa, mutta oleellista on se, miten asian keskenänne saatte puhuttua. Puhuminen on ensisijainen ehto siihen, että syyt ja seuraukset tulevat käsiteltyä. Vaikeaa voi olla kauankin, mutta asiat helpottuvat kyllä. Ei elämä ole mustavalkoista, virheitä tulee. Niistä pitääkin vain oppia sitten. Heti ei kannata luovuttaa.
Toinen kerta on sitten jo tapa. Pidä silti silmäsi auki, mutta älä näytä sitä. Ja jos se kakkonen tulee kertomaan totuuksia, kysy, miksi. Sekin on nähty, että katkera kakkonen haluaa petytyn puolison "hyvinvoinnin" takia kertoa "totuuden". Voivat olla kovinkin sinnikkäitä! Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottaa? kirjoitti:

Miehelläni oli suhde työkaveriin.Harrastivat kerran seksiä,mutta soittelivat ja tekstailivat puolisen vuotta.Mieheni haluaisi jatkaa kanssani,mutta voinko antaa anteeksi ja luottaa,että suhde on todella ohi.Haluaisin niin uskoa,että hän on tosissaan,mutta pelkään pettyväni.Voisiko mies oikeasti seota hetkeksi ja tulla sitten järkiinsä vai mistä on kyse.Mieheni ei halua puhua asiasta,sanoo vai,että teki elämänsä virheen.Ei kuulemma ymmärrä itsekään mitä näki siinä toisessa.Nyt haluaisi unohtaa ja jatkaa elämää.Lapsia meillä on,joten on pakko harkita mitä tekee.Uskallanko ottaa riskin ja luottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu