Olen 40 vuotias nainen, töissä kunnalla. 15 ensimmäistä vuotta olin mukana työyhteisössä, sitte tehtiin organisaatiomuutos ja tänne tuli useita uusia työkavereita.
Muutama vuosi sitten useat työkaverini kävivät (tuskallisuuteen asti) valittamassa minulle erään työkaverimme käyttäytymisestä ja koska olin samalla linjalla puhujien kanssa vein asian eteenpäin. Monen mutkan kautta tämän juttu päättyi meidän kaikkien kannalta hyvään ratkaisuun, mutta minä sain siitä "leiman".
Ko. tapahtuman jälkeen olin vielä yhden työkaverini tukena kun hän vei oman työpaikkakiusaamisjuttunsa eteenpäin (sekin päättyi hyvin, mutta olin saanut jo toisen leimani).
Nyt jo usean vuoden aikana minut on lähes täysin syrjäytetty täällä.Kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa, lähes huomaamatta.
Mikään koulutustilaisuus ei koske minua, viimeisimmästä koulutuksestani on jo vuosia. Illanistujaiset yms. vietetään kertomatta niistä minulle. Ja nyt kuulin, että kaikki naistyökaverini ovat ottaneet tavaksi käydä kerran-pari kuukaudessa jossain riennoissa yhdessä (tosin he saavat tehdä vapaa-aikanaan mitä haluavat, mutta pahalta se tuntuu kun meikä ohitetaan tässäkin asiassa). Ja viime viikolla oli yhdelle työkaverillemme kerätty 50-vuotislahjakimppa, minulle vaan ei kukaan kertonut asiasta (vaikka samassa kahvihuoneessa istummekin).
Tämä nyt ei varsinaisesti taida olla työpaikkakiusaamista, mutta kuitenkin jotain sinnepäin. Ja sen tämä on saanut aikaiseksi, että yleensä ainoat kerrat kun olen tekemisissä työkavereitteni kanssa on kaksi kertaa päivässä kahvihuoneessa.
Syrjäytymiseksi tätä varmaan voisi kutsua.
Olen yrittänyt keskustella asiasta työterveysasemalla, mutta heidän mielestään mitään ongelmaa ei ole, täällä on kaikki kuulemma hyvin.
Muutama vuosi sitten useat työkaverini kävivät (tuskallisuuteen asti) valittamassa minulle erään työkaverimme käyttäytymisestä ja koska olin samalla linjalla puhujien kanssa vein asian eteenpäin. Monen mutkan kautta tämän juttu päättyi meidän kaikkien kannalta hyvään ratkaisuun, mutta minä sain siitä "leiman".
Ko. tapahtuman jälkeen olin vielä yhden työkaverini tukena kun hän vei oman työpaikkakiusaamisjuttunsa eteenpäin (sekin päättyi hyvin, mutta olin saanut jo toisen leimani).
Nyt jo usean vuoden aikana minut on lähes täysin syrjäytetty täällä.Kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa, lähes huomaamatta.
Mikään koulutustilaisuus ei koske minua, viimeisimmästä koulutuksestani on jo vuosia. Illanistujaiset yms. vietetään kertomatta niistä minulle. Ja nyt kuulin, että kaikki naistyökaverini ovat ottaneet tavaksi käydä kerran-pari kuukaudessa jossain riennoissa yhdessä (tosin he saavat tehdä vapaa-aikanaan mitä haluavat, mutta pahalta se tuntuu kun meikä ohitetaan tässäkin asiassa). Ja viime viikolla oli yhdelle työkaverillemme kerätty 50-vuotislahjakimppa, minulle vaan ei kukaan kertonut asiasta (vaikka samassa kahvihuoneessa istummekin).
Tämä nyt ei varsinaisesti taida olla työpaikkakiusaamista, mutta kuitenkin jotain sinnepäin. Ja sen tämä on saanut aikaiseksi, että yleensä ainoat kerrat kun olen tekemisissä työkavereitteni kanssa on kaksi kertaa päivässä kahvihuoneessa.
Syrjäytymiseksi tätä varmaan voisi kutsua.
Olen yrittänyt keskustella asiasta työterveysasemalla, mutta heidän mielestään mitään ongelmaa ei ole, täällä on kaikki kuulemma hyvin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hieno kirjoitus, ja aivan kuin itse olisin sen laatinut..:)
Niin samalla tavalla ovat asiasi, kuinka saitkaan kaikki asiani sanotuksi ?:)
Ja ystävä hyvä ; silti niin samalla tavalla turhauttavaa: ei niille mitään voi, paras vaihtaa työpaikkaa jne...
Monella paikan vaihto ei sijainnin, iän, alan tai nyt vaikka työllistymismahdollisuuksien vuoksi onnistu noin vain, mutta...
Niin... miksi ihmeessä tämä homma on niin "munatonta" ? (Kauhistus, juu, olinkin nainen... mutta ajatuksena...)
Samat tuntemukset on täällä.Olen ollut 25v kunnalla töissä.Kaikki muut työkaverit ovat vaihtuneet.Minä vanhana työntekijänä jouduin uusien ja nuorten työkavereiden kiusattavaksi ja pilkan kohteeksi.
Koko ajan pidettiin kahvi- ja ruokatunnit aina eri aikaan.Kukaan ei halunnut tulla kanssani yhtä aikaa keittiöön.Minua ei otettu jutturinkiin ja kukaan ei koskaan kommentoinut puheitani.Täysin tuttua on sinun kohtalosi.
Onneksi olen nyt päässyt eroon näistä kiusaajista.Vaihdoin kunnalta pois yksityiselle työnantajalle.
Kuulostaa siltä, että kiusattujen tukijasta onkin hyvää vauhtia tulossa kiusaamisen kohde?! Kiusaamisesi ei ole pahimmasta päästä, mutta ken tietää, mihin tilanne voi muuttua.
Ihmettelen sitä, miten työterveyshuolto voi todeta, että teillä on kaikki hyvin, jos sinä kerrot, että sinulla ei (todellakaan) ole kaikki hyvin. No tietystikään en tiedä, mitä olet kertonut ja miten, mutta voisin olettaa, että olet kertonut, miten pahalta syrjäytyneeksi (sinun termisi, minun termini olisi kiusatuksi) tuleminen tuntuu.
Mitäs jos tukisitkin tällä kertaa itseäsi, kun sinulle ei näytä muuta apua löytyvän. Kysy ensin esimieheltäsi, miten voisit päästä mukaan koulutuksiin, kun viimeisestä on kulunut jo niin kauan. Toisaalta voisit jutella työtovereidesi kanssa ja kertoa, että sinäkin olisit halunnut osallistua kimppalahjaan jne. Nosta siis kissa pöydälle ja katso, mitä tapahtuu.
Esimerkkisi on ikävä muistutus siitä, miksi niin harva lähtee kiusattuja auttamaan, vaikka se kaikkien velvollisuus työturvallisuuslain mukaan olisikin. Lähes kaikki pelkäävät, että jos he lähtevät puolustamaan, he saattavat itse joutua kiusaamisen kohteeksi.
Kunnassani ei työterveystarkastuksiin ole päässyt.Kertaakaan en päässyt, vaikka soittelin ja pyysin päästä vastaanotolle.Työterveystarkastuksiakaan minulle ei tehty kuin kaksi kappaletta 25v aikana.Olisin kyllä kertonut kiusaamisasiasta, mutta kun annettu tilaisuutta.Esimiestä ei kiinnostanut ja ammattiliiton puoleltakaan ei apua tullut.Pienellä paikkakunnalla vain naurettiin ja ivattiin lisää.
Kiusaamista ei ole syrjään jättäminen. Jokaisella on oikeus valita "leikkikaverit" oltiin sitten tarhassa tai työpaikalla. Kenenkään ei ole pakko olla toisen kaveri, vaikka se tuntuisi pahalta toisesta.
Siihen ei pakota laki eikä mikään muukaan. On kurjaa, jos joutuu syrjityksi, mutta ketään ei voi pakottaa leikkimään toisen kanssa.
niin, että joitakuita harmittaa, kun teidän työpaikallanne ei sinun takiasi uskalla eikä kannata kiusata? Kiusaamisen vastustaminen on nyt siis personoitu yhteen henkilöön, ja se tuntuu sopivan kaikille. Tämä saattaa olla muiden kiusaamiseen taipuvaisten keino osoittaa, että heidän toimintansa rajoittaminen maksaa jotain. Heidän rohkeutensa riittää tässä tilanteessa "vain" eristämiseen. Muille on myös saatettu jotenkin viestittää, että sinun kanssasi tekemisissä olo ei ole suotavaa, tai muuten painetta kohdistetaan myös heihin. Juttusillesi tulevat paineista huolimatta sellaiset, joista kannattaakin kiinnostua. Onhan sinulla tuttavia työelämän ulkopuolella? Keskity töissä nauttimaan itse työnteosta tekemällä parhaasi.
Kovin osoittelevaa muiden käytös sinua kohtaan on.
Sosiaalista eristämistä pahimmillaan,kun kahvitauoilla suhtaudutaan kuin näkymättömään.
Kiusaajille tietysti olisi optimitilanne se, että sinua ei todellakaan näkyisi töissä.