Suomessa tulee käymään kuten kävi amerikassa taannoin,elikä kun ihmisiltä loppuu kohtuupalkkaiset työt ja tilalle tulee palvelualojen matalapalkkaduunit.Niin seurauksena tästä ihmiset sopeuttaa kulutuksensa suhteessa tuloihin,elikä kaikki muu kulutus loppuu paitsi ruuan ja välttämättömien vaatteiden osto.Eliitillä on jo entuudestaan kaikkea joten hekään eivät kuluta tarpeeksi,elikä markkinatalous tappaa itse itsensä.8 euron tuntipalkalla ei osteta mitään muuta kuin ruokaa ja maksetaan vuokra ja laskut,tästä seuraa vielä sekin että palvelualojen työpaikatkin katoaa.JOS OLETTE ERI MIELTÄ NIIN PERUSTELUJA KIITOS.
Markkinatalouden reaaliteetit
Työtön kurssilainen
3230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tietyillä palvelualoilla on töitä mutta niissä maksetaan niin huonosti, että ei varaa muuhun kuin välttämättömään joten osut aivan oikeaan.
Ihmetryttää tämä Kataisen ja muiden kokoomuslaisten logiikka.
Kyllä yritysten syntymistä täytyy tukea ja yrittäminen olla kannattavaa, mutta kyllä myös työnteko yrityksissä.
Voittoja ahnehtimalla nyt on "tehostettu" ja vähennetty työntekijöitä ja kiristetty tahtia palkat tietenkään eivät ole nousseet.
Jos ei pysy tasapainossa sekä yritysten johdon ja työntekijöiden etu seuraukset ovat huonot. Nyt pienituloisten asema tosi huono.
Amerikkalaiset elävät velkarahalla. Jokainen amerikkalainen on velkaa pääasiassa kiinalaisille 10 000 dollaria.
Reaganin ja hänen aloittamansa uusliberalisoinnin jälkeen keskivertoamerikkalaisen tulot ovat laskenee n. 40%. Maa on todella suurissa vaikeuksissa, ja uusiberalisoinnista eli markkinaliberalisoinnista ei vaan luovuta. Kohta maa romahtaa kokonaan.
USA:ssa kiihdytettiin katastrofia sillä, että suunnittaiin veronalennukset rikkaille eikä köyhille, jotka joutuvat laittamaan kaikki tulonsa jokapäiväiseen kulutukseen.
Ja Katainen ei opi mitään, vaan on tekemässä saman tempun Suomessa.
Nyt vaahdotaan SUURESTA SOSIAALITURVAN UUDISTUKSESTA. Eiköhän tuo vaahtoaminen johdu siitä, että halutaan kääntää kansan katseet pois rikkaiden veronalennuksista. Kun lopullinen päätös niistä on tehty, sitten voidaankin köyhät taas unohtaa.