...oikeasti pelkäämään oman mielenterveyteni puolesta, kun en enää tiedä että mitä pitäisi ajatella mistäkin asiasta.
Aloin seurustelemaan viime kesänä tosi ihanan ihmisen kanssa, harvoin riideltiin ja oltiin ihan umpi rakastuneita. Tänä keväänä tämä henkilö lähti inttiin puoleksi vuodeksi. Sen puolen vuoden aikana asiat muuttu ihan täysin. Koko ajan oli riitaa millon mistäkin. Silloin myös huomasin tässä ihmisessä uuden piirteen: suuttuessa hän muuttuu väkivaltaiseksi. Silloisessa asunnossaan oli kahdessa ovessa nyrkin kokoinen aukko meidän riitelyiden johdosta.
Intin loputtua ei ole riitelystäkään tullut loppua ja koko suhde tuntuu vain olevan pelkkä taakka. Silti tätä ihmistä jollakin tavalla vielä rakastan, enkä osaa päästää irti.
Kerran lähdin ystävieni kanssa baariin ja seurueeseen liittyi kaksi miestä. Jossakin vaiheessa sitten törmäsimme oman porukan kanssa poikaystävääni joka oli myös lähtenyt illan viettoon. Illan aikana poikaystäväni sitten lynttäytyi seuraan (en uskaltanut sanoa vastaan, ettei taas tulisi riitaa.) Hän oli mustasukkaisen oloinen, kyseli että ketä nämä miehet ovat ja hän ei tykkännyt kun ei itse heitä tuntenut. (Seuraavana päivänä nämä sanomiset olivat kuulema pelkkää vitsiä, jota yleensä kavereidensa kanssa heittää.) Illan aikana porukka hajosi ja minua alkoi ärsyttää se että ilta oli mennyt pilalle. En puhunut poikaystävälleni paljoakaan ja tiuskin hänelle, koska mukaan tunkeminen ärsytti.
Kyydin soitettua lähdimme kävelemään sovitulle paikalle ja poikaystäväni alkoi huutaa ja kiukutella minulle. Saatiin jälleen oikein iso riita aikaiseksi. Silloin hän löi ensimmäisen kerran. Käsivarrellaan tuuppasi voimakkaasti rintaan. Seisoin ja odotin anteekspyyntöä, mitä en heti saanut. Kovan selittelyn jälkeen asia oli kuulema oli ollut vahinko, ettei huomannut minua. Vaikka koko ajan olimme katsoneet toisiimme. Sen jälkeen hän heilutti nyrkkiä nenäni edessä ja huusi minulle. Jossain vaiheessa hän keksi etten enää välitä hänestä ja hän rikkoi maasta löytyneen kaljapullon ja oli valmiina vetämään ranteen auki, josko sitten välittäisin. Menin ottamaan pulloa pois, minkä seurauksena sain siitä käteeni haavan. Haava oli pieni, mutta koskaan ei tiedä mitä tuommoisessa kaljapullossa on ollut. Mitä jos olisin saanut jonkun tartunnan?
Vieläkään tästä poikaystäväni ei ole minulta pyytänyt anteeksi, niin että tuntisin hänen tarkoittavan sitä. Hän puhui asiasta niin, että kun minä olin tiuskinut niin se oli lähtenyt siitä. Minun syytä oli myös ollut se lyöminen. Näin hän sanoi, vaikkain korjasi asian jälkeenpäin. Tästä asiasta ei saanut kenellekkään puhua ja se piti vain painaa villasella.
Olin jo oikeastaan unohtanut tämän illan, eilis iltaan asti. Olimme käymässä nukkumaan ja valot olivat jo poissa. Lähdin sitten hakemaan rasvapurkkia, minkä pimeässä heitin sängylle. Hetken päästä poikaystäväni ilmoitti että purkki oli osunut häntä naamaan, hampaisiin, ja samalla hän kysyi äreästi ”Haluutko sä kohta turpaas?”. Menin kysymyksestä hiljaiseksi ja käänsin selkäni hänelle. Sitten hän kysyi mikä minua vaivasi ja kerroin. Tämä kuulema oli ollut pelkkä vitsi.
Asiaa puitiin puhelimessa ja taas hän aloitti että ”kun sä heitit mua sillä rasvapurkilla...ihan yhtälailla sun pitää pyytää anteeksi...ja se oli pelkkä vitsi”. Mielestäni olin kyllä pyytänyt kyseistä asiaa anteeksi illalla, koska ei todellakaan tarkotukseni ollut satuttaa häntä. Saatiin jälleen riita aikaiseksi.
Koen että tämä ihminen on tehnyt minua kohtaan väärin. Vaikka kuinka jotakin ärsyttää, se ei oikeuta lyömään? Vai olenko väärässä? Tuntuu että poikaystäväni ei tajua tehneensä mitään väärää.
Olen myös sanonut hänelle että pelkään häntä. Saan vastaukseksi että hän pelkää minussa sitä että joskus tiuskin hänelle enkä halua kuulla mitä hänellä on sanottavaa ja häivyn hänen elämästään. Onkohan minun aika tehdä näin? Ja mitä tämä kertoo poikaystävästäni?

Vastaukset 4
Vanhimmat
mun mielestä (vaikka kakara olenkin) sun pitäis ottaa pientä eroo jätkääs... mennä muutamaksi päiväksi kaveris tai vanhempies luo, kattoo miten miehes reagoi.
Hän syyllistää selkeesti sinua noista reaktioistaan ja uhkailuistaan. Jos nyt rasvapurkki osuu johonkin, niin voihan sitä vähän huudahtaa että "ai, kattosit vähä mihi viskelet" muttei tollanen kommentti kyllä kuulu sellasiin, mitä ite kuuntelisin enää koskaan. En ite ainakaan kyllä luottais tuohon mieheen, es on jos sua tuuppinu niin se jatkossa vaan pahenee.
Tietysit voi olla, että tuon armeijan takia hän on mustasukkaisempi kun ei tiedä mitä hommailet, mutta mielestäni nuo hänen reaktionsa ovat liian aggressivisia. Ne voivat siis tulla myöhemminkin, oli armeijaa tai ei. Toisaalta ei ole myöskään sinulta hyvä idea lyöttäytyä outojen ukkojen seuraan, ei osoita hyvää makua. Se on sitä sinkkuajan hommaa, viakka kaverisi olisikin sinkku.
Kuulostaa kyllä siltä, että olet jossain vaiheessa saamassa muovailukäsittelyä, ite en kyllä jäisi. Nyt voit vielä valita.
minä lähtisin . neljä vuotta mietin aina kun jätkä oli lyönny et ei se sitä enää tee, mut...
ja se et ihminen ei pyydä anteeks antaa sille jonkunnäkösen oikeutuksen jatkaa sitä koska sen mielestä se ei oo väärin . viimeisen kerran lähdin sairaalasta ja mies poliisi saattuessa putkaa. mies hallitsee sua sillä sun pelolla ja se ei ole oikein . myöhemmin tajusin miten hölmöltä kuulostin kun sanoin et rakastan miestäni enkä voi jättää sitä . toivon että tuo sun kerta oli eka ja viimeinen mut jos jatkuu niin lähde pois myöhemmin on aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa lähteä . voimia sinulle jaksamiseen :)
ei se, ketä on lyöty!!
Älä usko hänen puheitaan siitä, että poikakaverisi väkivaltaisuus johtuu sinusta, sinun kiukuttelustasi tai tiuskimisestasi.
Ei herranjestas, ei se oikeuta toista lyömään, ei MISSÄÄN TILANTEESSA.
Sinä et ole tehnyt mitään väärää kertomasi perusteella, vaan poikakaverillasi on jotain häikkää päänupissaan.
Rakastaako hän sinua? Jos lyö, tai uhkaa lyömisellä? Ei voi rakastaa.
Kenelläkään miehellä ei ole oikeutta kohottaa kättään naista vastaan.
Älä alistu sellaiseen.
Minun neuvoni on, että lähde suhteesta. Se on varmasti vaikeampaa toteuttaa kuin sanoa, mutta en itse jäisi mistään hinnasta suhteeseen, jossa mieshenkilö käyttäytyy aggressiivisesti, tai käy käsiksi.
Et ole ansainnut sellaista.
Ole rohkea, lähde, ennen kuin on liian myöhäistä!
Voimia!