Rakkaat miehet (ja ehkä myös jotkin naiset ), olkaa kilttejä ja palauttakaa mun uskoni ihmisiin.
Tiedän, ettei saisi provosoitua, kun provosoidaan, mutta (epätyypillistä mulle, menkat kai tulossa) tänään liikutuin oikeesti kyyneliin kun yh-äitejä eräällä forumilla parjattiin. Jep, I'm one.
Kun mä yritän kaikin tavoin luoda mun lapselle hyvän elämän alun, opettaa sille, että ihmiset on hyviä, että elämän tarkoitus on tuottaa, jakaa ja kokea onnea, rakkautta. Mä en parjaa lapsen isää - lapsen kuullen ;) - vaan yritän kaikin keinoin tukea niiden suhdetta. Ja samalla hoidan kaiken, ihan kaiken mitä arkielämään kuuluu ainoana aikuisena tässä perheessä.
Ja mä tiedän, tiedän, tiedän, että ihmiset jotka parjaa yksinhuoltajia on ihmisiä, jotka ei kuulu, eikä tule koskaan kuulumaan mun tuttavapiiriin...mutta silti satuttaa ihan helvetisti kommentit tyyliin : onhan siihen joku syy, että on yksinhuoltaja (no joo, eihän muuten ois yksinhuoltajia, daa), oisit valinnut miehen tarkemmin, en halua elättää toisen miehen lapsia ja mitä näitä saa kuulla.
I mean, me eletään vuotta 2008, ja meillä on ihan oikeita ongelmia, joihin voisi kiinnittää huomionsa, ja oikeesti jopa tehä asioille jotain.
En mä nyt jaksa tiivistää mun pointtia muuten kuin, että olen äiti ja ylpeä siitä. Älä hauku mua, älä hauku mun lasta, joka syntyi. Yritä löytää itsestäsi edes vähän myötätuntoa ja empatiaa. Parhaamme me kaikki kai yritetään? Että tää lyhyt aika ois helpompi?
Tiedän, ettei saisi provosoitua, kun provosoidaan, mutta (epätyypillistä mulle, menkat kai tulossa) tänään liikutuin oikeesti kyyneliin kun yh-äitejä eräällä forumilla parjattiin. Jep, I'm one.
Kun mä yritän kaikin tavoin luoda mun lapselle hyvän elämän alun, opettaa sille, että ihmiset on hyviä, että elämän tarkoitus on tuottaa, jakaa ja kokea onnea, rakkautta. Mä en parjaa lapsen isää - lapsen kuullen ;) - vaan yritän kaikin keinoin tukea niiden suhdetta. Ja samalla hoidan kaiken, ihan kaiken mitä arkielämään kuuluu ainoana aikuisena tässä perheessä.
Ja mä tiedän, tiedän, tiedän, että ihmiset jotka parjaa yksinhuoltajia on ihmisiä, jotka ei kuulu, eikä tule koskaan kuulumaan mun tuttavapiiriin...mutta silti satuttaa ihan helvetisti kommentit tyyliin : onhan siihen joku syy, että on yksinhuoltaja (no joo, eihän muuten ois yksinhuoltajia, daa), oisit valinnut miehen tarkemmin, en halua elättää toisen miehen lapsia ja mitä näitä saa kuulla.
I mean, me eletään vuotta 2008, ja meillä on ihan oikeita ongelmia, joihin voisi kiinnittää huomionsa, ja oikeesti jopa tehä asioille jotain.
En mä nyt jaksa tiivistää mun pointtia muuten kuin, että olen äiti ja ylpeä siitä. Älä hauku mua, älä hauku mun lasta, joka syntyi. Yritä löytää itsestäsi edes vähän myötätuntoa ja empatiaa. Parhaamme me kaikki kai yritetään? Että tää lyhyt aika ois helpompi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minulla ei ainakaan ole mitään yksinhuoltajia vastaan, olenhan sellaisen kasvattama itsekin.
Mutta luulen, että yh-vihaan on useita syitä. Ensimmäinen on miehestään tarpeekseen saaneet naiset. Monelta mieheltä kun on vaimon lisäksi mennyt koti, lasten lähihuoltajuus ja rahat. Eikä asiaa taida auttaa peiliin katsominen ja tosiasioiden tunnustaminen.
Toinen syy on "vahinko raskaudet". Vikahan taaskaan ei löydy miehen omasta kumikammosta vaan naisen oletetusta kataluudesta. Puhumattakaan naisista, jotka "unohtavat" pillerit tahallaan. Näitäkin juttuja on nähty ja kuultu.
Ps. Ole iloinen, että nämä yksinhuoltajien parjaajat elävät pääosin vain bittiavaruudessa. Harva kai vihaansa oikeassa elämässä purkaa.
"... ihmiset jotka parjaa yksinhuoltajia on ihmisiä, jotka ei kuulu, eikä tule koskaan kuulumaan mun tuttavapiiriin... "
Eipä munkaan tuttavapiiriin kuulu yhtään yh-äitiä. Syytön mä siihen olen. Kun ei ole yksikään koskaan yrittänyt tutustua.
"En mä nyt jaksa tiivistää mun pointtia muuten kuin, että olen äiti ja ylpeä siitä. "
Mä en ole äiti eikä musta koskaan tule äitiä ja olen ylpeä siitä.
"Älä hauku mua, älä hauku mun lasta, joka syntyi. "
Ei ole ollut tapana lapsia haukkua. Lapset haukkuu jo toisiaan ihan riittämiin.
"Yritä löytää itsestäsi edes vähän myötätuntoa ja empatiaa. "
Joo. Sitä riittää yh-äideille siinä kuin muillekin ihmisille.
"Parhaamme me kaikki kai yritetään? "
En mä ainakaan viitsi.
"Että tää lyhyt aika ois helpompi? "
Vaikeudet kasvattaa.
Honey, honey...ei ollu provo. ihmettelen, että edes luulet niin. Ja muille, kyllä olen myös kuullut ties mitä kauhutarinoita, miten miestä käytetään hyväksi....mutta loppupelissä se on lapsi joka kärsii. Ja mä ite katson asioita lapsen näkökulmasta. Pitääpähän vielä mainita, että vaikken enää tänä päivänä koekaan jokapäiväisessä elämässä syrjintää siviilisäätyni tähden, ymmärrän syrjittyjä. Oli syrjinnän syy mikä tahansa tai tapa miten hienovarainen tahansa. Kunpa tää oiskin ollu provo, jäänne menneisyydestä....
tahaton provo sitten. Koska vastaavat keskustelut on tällaisilla palstoilla käyty miljoona kertaa eikä ne ikinä johda mihinkään. Alkuperäiseen huutoon "Rakkaat miehet, olkaa kilttejä ja palauttakaa mun uskoni ihmisiin. " voin vastata vain omasta puolestani:
Mulle on naimattomat, naidut, eronneet, karanneet, lapselliset ja lapsettomat samanarvoisia. Poikkeuksen tekee se, että omaa parisuhdetta en halua valmiin perheen kanssa.
"Ja muille, kyllä olen myös kuullut ties mitä kauhutarinoita, miten miestä käytetään hyväksi....mutta loppupelissä se on lapsi joka kärsii. Ja mä ite katson asioita lapsen näkökulmasta."
Onhan se nyt kuitenkin vähän niinkin, että jos ajatellaan miehen "joutuvan" vastentahtoisesti isäksi, niin kyllä se mies(kin) kärsii tilanteesta. Että jos tuota asiaa haluaa yhtään ajatella, niin kukas sen sitten aiheuttaa sen "lapsen kärsimisen"? Eikö asialle voi tehdä etukäteen mitään? Eikö asiaa voi MIETTIÄ etukäteen?
Ei lapset mitään Jeesus Vapahtajia kuitenkaan ole. Jos jostain, niin tyhmistä vanhemmista se lapsi kärsii JO etukäteen. Jälkikäteen mahdollisesti siitä että isukki/äiti luistelee velvollisuuksistaan, mutta eihän se alkuasetelmaa muuta enää mihinkään.
noita tyyppejä, jotka jaksavat haukkua ja parjata yh-äitejä ei loppujen lopuksi varmasti kovinkaan montaa löydy. Olisko ne niitä ihmisiä, jotka eivät itse ole saaneet kertaakaan kokea onnen hetkiä. Eivätkä sitä mieletöntä hellyyttä mitä tuntee, kun katselee omaa lastaan. Kateellisia, tietämättömiä ja idiootteja. Niiden puheita ei edes kannata päästää siitä toisestakaan korvasta sisään. Tsemppiä sulle!!
sitä raivoa jota tuntee katsoessaan naapurustoa vandalisoivaa yh:n kuritonta kakaralaumaa
Noin mäkin aattelen, ja oikeestaan tiedän olevan. Mä uskon, että suurin osa ihmisistä kuitenkin on humanisteja ja ymmärtää asioita. Aina vaan suojaus ei oo tarpeeksi ylhäällä, ja asiattomat kommentit satuttaa. Love must rule!
Vitun vajakki painu perseeseen noiden provojes kans!!!! :DDD
mieleenikään parjata. Mun mutsi hoiti homman ainakin tyylikkäästi, vaikka äjästä ei apuja ollutkaan.
Jos yh:t pystyisivät rahoittamaan lapsiprojektinsa itse hankkimillaan varoilla, niin kohtelu olisi normaalia. Nyt näitä joutuvat elättämään täysin sivulliset veronmaksajat, työnantajat ym. Että näin.
Se on kurjaa että ihmisen katkeruus ja viha satuttaa enemmän ku ystävällisyys ja empatia voi parantaa, mut ku tarttuu niihin pieniin kipinöihin ja lisää vähän pökköä pesään niin sitä voi ees sanoo tehneensä jotain...
Aina suhteet ei mee niiku kuvittelee tai toivoo... Tuskin koskaan ja kohtalo välistä koettelee mut ei hylkää. Ihmisen on mieli etiäpäin ja välistä joutuu tekemään päätöksiä jotka vaikuttaa laajemmaltiki ku omasta itsestään. Välistä joutuu olemaan muuttajana tai muuttajana, mut se on kehitystä. Joskus ihmisen on vaan myönnettävä että tulipa tehtyä virhearvio eikä siinä sit enää auta rypistellä. Tässä asiassa miehillä on aika paljon vielä ponnistelemista, ku sitä tartutaan siihen menneeseen kiinni apinan raivolla eikä tunnusteta sitä että menneisyys on menneisyyttä ja muutos on tuonu nykyhetken josta ei ehkä selviäkään. Sitä näkee asiat aika kapeessa valossa sillon. Etenki jos sattuu olemaan vanhempi joka on syystä tai toisesta jätetty, vaikka on väittäny rakastavansa...
Ihmiset elää, elämä muuttaa asioita. Pitää uskaltaa tarttuu siihen muutokseen ja elää siinä mukana, jos se mahdollistaa tilaisuuden onneen.
Mie oon ajatellu sitä vähän sillai että onnelliset vanhemmat on lapselle paljon tärkeempi juttu ku vanhemmat joiden elämä on selviytymistä, valehtelua ja pelkkää esitystä. Sellanen lapsuus ei välttämättä ole kovinkaa antoisa ja se antaa vääristyneen kuvan rakkaudesta. Itte ehkä alkaa nähdä vähän mitä siellä esirippujen takana tapahtuu tai siis mitä siellä ei ole, vaikka esitetään vaikka mitä. Se on ehkä vielä surullisempaa katottavaa ku YH. Miks ihmiset ei uskalla tavoitella onnea...
En aio saarnata enkä moittia ketään koskaan. Ellen oo kuullu sitä tarinasta kolmea versioo ja eläny itte siinä mukana.. Mut mie arvostan suuresti yksinhuoltajia. Sukupuoleen katsomatta, ne saattaa tehdä siinä kahden vanhemman työn ja samalla pystyy pitämään pällisä kasassa. He todella tietävät mitä arki on.
Eihän sun tarvi välittää muiden sanomisista. Kyllä sä tiedät ettet oo sen kummempi kuin avioliitossa elävät ihmiset. Mulla avioero käynnissä (15 yhteisen vuoden jälkeen), ja vaikka yhteishuoltajuus on valittu, ni kai mä käytännössä olen yh-äiti kun kerran lapset tulee mun kanssa asumaan ja käyvät isän luona viikonloppuisin. Ensin minustakin tuntui aivan kamalalta ajatus siitä että olen "yh-äippä" (aivan kamala nimitys, tinttaan nenään jokaista joka sanoo mua äipäksi) mutta nyt kun suurin tunnekuohu ja shokkireaktio on ohi ni aivan sama onko yh vai naimisissa vai avoliitossa, kunhan mukulani hoidan ja saan niistä kasvatettua täysipäisiä ihmisiä
anna moisten puheiden satuttaa itseäsi liikaa. Vaikeaa se takuulla on, ei kukaan kaipaa kuulla tuollaista tuomitsevaa ja ala-arvoista parjausta mutta kun itse tiedät olevasi lapsellesi hyvä vanhempi ja tekeväsi kaikkesi hänen hyvinvoinnin eteen, ei muiden mielipiteillä ole väliä.
Ei yksinhuoltajuus tee kenestäkään pahempaa ihmistä vain sen takia, ettei perheessä ole kahta aikuista ainakaan saman katon alla. Jokaisella meistä on tarinamme ja syynsä miksi on siinä tilanteessa, missä on eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita toisia ainakaan tietämättä tarinan taustoja.
Pidä lippu korkealla ja ole todellakin ylpeä äitiydestäsi. Jätä moukkien puheet omaan arvoonsa, et todellakaan kaipaa sellaisia ihmisiä lähipiiriisi.