Tutustuin avopulisooni hyvin äkkiä erottuani entisestä poikaystävästä, vaikka minun oli tarkoitus pitää tarkoituksella väliä, että edes ajattelisin kaipaavani suhdetta.Itsetuntoni oli edellisistä suhteista jo melkoisen mustelmilla, eikä vaikea traumaattinen lapsuuskaan ole vielä psyykksesti ohitettu vaihe.Ei ehkä pitäisi seurustella ollenkaan tälläisessa tilanteessa. Mutta minä vain kaipaan rakkautta niin kovin paljon.
Alku oli ihanaa, vaikka heti alkuun näin että meissä on paljon eriävyyksiä,kuitenkin meistä löytyi monia samanlaisia asioita.Kaikki tuntui lähes täydelliselle, että hän olisi se oikea minulle.Kului muutama kuukausi, ja seksi elämä yhtäkkiä hetkeksi lakkasi, ehkä pariksi viikoksi, ehkä enemmäksi.En muisita enää tarkkaan. Siitä sitten keskustelimme, ja mies myönsi ettei tykkää vartalostani(myöhemmin on sanonut ettei tarkoittanut sitä, vaan halusi vain keskustelusta pois ja sanoi siksi niin.. Jota tietysti en usko). Olin todella surullinen sen kuullessani, ja jo valmis lähtemään suhteesta. Kuinka voisin tehdä mitään seksuaalista miehen kanssa joka ei tykkää vartalostani? No, jatkoimme kuitenkin, koska rakastan häntä. Mutta tieto ettei hän pidä vartalostani alkoi sotkea seksielämää, eikä tehnyt seksiä mielikään samalla tavalla ja passivoiduin. Nyt, 2,5 vuotta kun suhteessa on oltu seksiä ei ole ollut ainakaan kolmeen viikkoon, ja sitä ennen hyvin satunnaisesti ja huonolla menestyksellä.Muutoinkin seksi on muuttunut vaikeaksi, ja minua sattuu eikä tunnu hyvältä. En tunne itseäni rakastetuksi enkä halutuksi. Hellyyttä on muutoin ollut paljon, mutta seksin aikana ei niinkään, tai sanoja jotka kumoaisi negatiivisen ajattelin vartalostani.Tai jotka toisivat luottamusta ja uskoa, että toinen haluaa ja rakasta minua.Enää en kehtaa tulla edes päälle kun pidän vartaloani niin rumana.Olen pyytänyt, että hän yrittäisi sanoa minulle silloin kun harrastamma seksiä tai muutoin olen vaatteitta jotain positiivista joka kumoaisi tuota aiempaa, jotta voisin uskoa että kelpaan hänelle. mutta kertaakana skesin aikana hän ei ole kertonut rakastavansa minua, enkä myöskään muista mitään sanoneen vartalostani.
Nyt sitten taas olemme keskustelleet suhteestamme ja hän ei tiedä haluaako olla minun kansani enää, mahdollisesti ei. Sanoo rakastavansa, mutten tiedä uskoako. Suhdettä raasta nykyään tämä surkeaksi muuttunut itseluottamuksini, joka saa minut myöhästymään jokapaikasta; menee naaman laittoon laittoman kauan ja muuhun oheis tuskailuun.Hän ei siis kestä tätä minun surullisuuttani ja sanoo sitä syyksi että ei ehkä enää näe tulevaisuutta, sitä knu häneltä kysyin näkeekö meille yhteistä tulevaisuutta.Tunnen itseni täysin murskatuksi, taas.Aina minussa on jotain vikaa.Tietysti on pari arjen asiaa jotka häntä ärsyttvät suuresti, mutta saattaa ne lienevät vain oireita oikeasta syystä. Voiko olla sii totta, että hän ehkä rakastaisikin minua, mutta ei halua enää koska olen liian surullinen? Hän aina välillä on sanonut, ettei tarkoittanut mitä sanoi, ja että tykkää vartalostani, mutta sitä tuntuu olevan lähes mahdotonta uskoa.Tai on sanonut, mutta sellaisella hetkellä kun minä olen ollut surullinen jolloin tietysti en pysty uskomaan. Olen niin onneton, koska näyttää että elämäni paras asia lipuu ohitseni. Ehkä vain huononitseluottamukseni, tai ennemmin itseinhoni takia.
Hän itse sanoi, ettei enää ole pariin kuukauteen ollut onnellinen, että jotain puuttuu että olemme ajautuneet erillemme.Ei ihme kun seksi on niin vaivalloista, ja meillä ei esim. yhteisiä harrastuksia ole, harvoin töiden takia pääsen hänen kanssaan juhlimaankaan hänen kavereidensa luo jotka suurin osa asuvat toisessa kaupungissa.
.Tuntuu vain niin pahalta, hän on sellainen ihminen jonka kanssa olisin toivonut ja halunnut loppuelämäni viettäväni. Ja minä kun luulin, että saisimme seksielämenkin vielä kuntoon jos saisin jollain keinolla mieltäni hoidettua.Mutta hän ei taida siihen enää uskoa, joten kait se peli on menetetty. En tiedä kuinka kestän tämän. Ehka aika auttaa, mutta en tiedä. Tuntuu liian pahalta ollakseen totta. En ole ennen oikein uskonut Se Oikea ajatteluun, mutta hänen kohdallaan aloin uskoa. Hänen kohdallaan myös aloin haaveilla perhestä, siitä en ole ennen uskaltanut edes haaveilla. Haluan lapsia, mutta olen aina ajatellut etten tee niitä,koska en ole kyllin hyvä äidiksi ja niin edelleen.En tiedä mitä ajatella enää. Olen vain kovin murtunut.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Alku oli ihanaa, vaikka heti alkuun näin että meissä on paljon eriävyyksiä,kuitenkin meistä löytyi monia samanlaisia asioita.Kaikki tuntui lähes täydelliselle, että hän olisi se oikea minulle.Kului muutama kuukausi, ja seksi elämä yhtäkkiä hetkeksi lakkasi, ehkä pariksi viikoksi, ehkä enemmäksi.En muisita enää tarkkaan. Siitä sitten keskustelimme, ja mies myönsi ettei tykkää vartalostani(myöhemmin on sanonut ettei tarkoittanut sitä, vaan halusi vain keskustelusta pois ja sanoi siksi niin.. Jota tietysti en usko). Olin todella surullinen sen kuullessani, ja jo valmis lähtemään suhteesta. Kuinka voisin tehdä mitään seksuaalista miehen kanssa joka ei tykkää vartalostani? No, jatkoimme kuitenkin, koska rakastan häntä. Mutta tieto ettei hän pidä vartalostani alkoi sotkea seksielämää, eikä tehnyt seksiä mielikään samalla tavalla ja passivoiduin. Nyt, 2,5 vuotta kun suhteessa on oltu seksiä ei ole ollut ainakaan kolmeen viikkoon, ja sitä ennen hyvin satunnaisesti ja huonolla menestyksellä.Muutoinkin seksi on muuttunut vaikeaksi, ja minua sattuu eikä tunnu hyvältä. En tunne itseäni rakastetuksi enkä halutuksi. Hellyyttä on muutoin ollut paljon, mutta seksin aikana ei niinkään, tai sanoja jotka kumoaisi negatiivisen ajattelin vartalostani.Tai jotka toisivat luottamusta ja uskoa, että toinen haluaa ja rakasta minua.Enää en kehtaa tulla edes päälle kun pidän vartaloani niin rumana.Olen pyytänyt, että hän yrittäisi sanoa minulle silloin kun harrastamma seksiä tai muutoin olen vaatteitta jotain positiivista joka kumoaisi tuota aiempaa, jotta voisin uskoa että kelpaan hänelle. mutta kertaakana skesin aikana hän ei ole kertonut rakastavansa minua, enkä myöskään muista mitään sanoneen vartalostani.
Nyt sitten taas olemme keskustelleet suhteestamme ja hän ei tiedä haluaako olla minun kansani enää, mahdollisesti ei. Sanoo rakastavansa, mutten tiedä uskoako. Suhdettä raasta nykyään tämä surkeaksi muuttunut itseluottamuksini, joka saa minut myöhästymään jokapaikasta; menee naaman laittoon laittoman kauan ja muuhun oheis tuskailuun.Hän ei siis kestä tätä minun surullisuuttani ja sanoo sitä syyksi että ei ehkä enää näe tulevaisuutta, sitä knu häneltä kysyin näkeekö meille yhteistä tulevaisuutta.Tunnen itseni täysin murskatuksi, taas.Aina minussa on jotain vikaa.Tietysti on pari arjen asiaa jotka häntä ärsyttvät suuresti, mutta saattaa ne lienevät vain oireita oikeasta syystä. Voiko olla sii totta, että hän ehkä rakastaisikin minua, mutta ei halua enää koska olen liian surullinen? Hän aina välillä on sanonut, ettei tarkoittanut mitä sanoi, ja että tykkää vartalostani, mutta sitä tuntuu olevan lähes mahdotonta uskoa.Tai on sanonut, mutta sellaisella hetkellä kun minä olen ollut surullinen jolloin tietysti en pysty uskomaan. Olen niin onneton, koska näyttää että elämäni paras asia lipuu ohitseni. Ehkä vain huononitseluottamukseni, tai ennemmin itseinhoni takia.
Hän itse sanoi, ettei enää ole pariin kuukauteen ollut onnellinen, että jotain puuttuu että olemme ajautuneet erillemme.Ei ihme kun seksi on niin vaivalloista, ja meillä ei esim. yhteisiä harrastuksia ole, harvoin töiden takia pääsen hänen kanssaan juhlimaankaan hänen kavereidensa luo jotka suurin osa asuvat toisessa kaupungissa.
.Tuntuu vain niin pahalta, hän on sellainen ihminen jonka kanssa olisin toivonut ja halunnut loppuelämäni viettäväni. Ja minä kun luulin, että saisimme seksielämenkin vielä kuntoon jos saisin jollain keinolla mieltäni hoidettua.Mutta hän ei taida siihen enää uskoa, joten kait se peli on menetetty. En tiedä kuinka kestän tämän. Ehka aika auttaa, mutta en tiedä. Tuntuu liian pahalta ollakseen totta. En ole ennen oikein uskonut Se Oikea ajatteluun, mutta hänen kohdallaan aloin uskoa. Hänen kohdallaan myös aloin haaveilla perhestä, siitä en ole ennen uskaltanut edes haaveilla. Haluan lapsia, mutta olen aina ajatellut etten tee niitä,koska en ole kyllin hyvä äidiksi ja niin edelleen.En tiedä mitä ajatella enää. Olen vain kovin murtunut.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tuossa kuulosta mikään tavalliselta.
Ja inhottaisi sanoa että on kyse liian nopeasta toiminnasta. On elämä opettanut, että jos se on toimiakseen niin se toimii, ei siinä ole ajoilla mitään tekemistä. Elämäntilanteella korkeintaan.
Mikä saattaa tosin olla tässä avainkysymys. Suoraan erosta ei ole hyvä aloittaa uutta suhdetta, varsinkaan jos on jotain keskeneräistä. Silloin sen keskeneräisen vie mukanaan seuraavaankin suhteeseen.
Sinun täytyy nyt ensisijaisesti keskittyä itseesi ja omiin ongelmiisi. Parhaiten se onnistuisi ilman kumppania, ilman että peilaa itseään jostain muusta. Mutta nyt sinulla on kumppani. Hänen tulisi auttaa sinua siinä eikä ladella typeriä huomautuksia.
Lyhyesti virsi kaunis: vain omana ehjänä itsenäsi pystyt ehjään parisuhteeseen.
Sanoisin, että lapsiakaan ei kannata edes ajatella ennen kuin on saanut päänsä selväksi.
"Lyhyesti virsi kaunis: vain omana ehjänä itsenäsi pystyt ehjään parisuhteeseen.
Sanoisin, että lapsiakaan ei kannata edes ajatella ennen kuin on saanut päänsä selväksi."
ASIAA!
MENE LENKILLE, punttisalille, pyöräilemään, tanssimaan, liity johonkin joogaryhmään, tms...
A. SAAT sen kauniin kropan eikä tarvitse enää kysellä kenenkään mielipiteitä asian suhteen.
B. ITSETUNTOSI KOHOAA silmissä! Lakkaat pyörimästä itsesäälissä, OLET ITSEESI TYYTYVÄINEN ja liikunnan erittämät hormonit pitävät sinut pirteänä ja hyväntuulisena!
Se KAIKKI (= parempi itsetunto) näkyy sitten ihan OIKEASTI ns. kauniimpana sinuna! Hyvä itsetunto kaunistaa ihmistä ja tekee hänestä mielenkiintoisemman.
Yhtäkkiä saatat huomata, että se poikaystäväsi suorastaan VONKAA perääsi!:)
Hyvä neuvo. Lisäisin vielä, että kannattaa myös käydä kampaajalla ja mahdollisesti jotain uutta, kaunista ja naisellista hiuksiin. Ehkä uusi väri (suosittelen luonnollisuutta, ei liian rajuja värejä) tai raitoja. Mahdollisesti kokonaan uusi leikkaus (tietenkin riippuu siitä miten paksut hiukset ym. sinulla on, mutta en suosittelisi lyhyitä hiuksia, koska ne eivät ole kovin monelle seksikkään näköiset. yleensä siis pidemmät esim. olkapäille asti ulottuvat tai sitä pidemmät ovat seksikkäät)
Kun olet saanut kroppasi sellaiseen kuntoon, mihin olet tyytyväinen, niin vaatevaraston uusiminen ei olisi pahitteeksi. Voisit tehdä myös värianalyysin (jokaisella meistä on oma vuodenaika ja onko esim. vaalea kevät jne. sitä kautta saat tietää omat värisi ja kun ostat sen värisiä vaatteita, niin ne saavat sinut hehkumaan).
Mielestäni arkimeikissä ei tarvitse olla mitään ihmeempiä. Itse käytän päivittäin meikkivoidepuuteria, ripsaria ja huulipunaa. Juhliin hieman näyttävämpi meikki.
Kirjoitin tämän, koska olin itse ennen aika nyhverön näköinen. Hoikka olin luonnostaa, mutta lietsoin sitä vielä urheilemalla kovasti jne. Eli ei ollut edes muotoja. Myöskin hiukset oli lyhyet ja leikkaus sekä väri (musta, ruskea) eivät tehneet minulle oikeutta. Nyt minulla on vaaleat hiukset ja aivan ihana leikkaus ja kyllä huomaa, miten se sopii! Olen myös alkanut elämään terveellisemmin ja olen saanut myös kunnon muodot (tiimalasivartalo), mutta edelleen siis hoikka. :) Minulla on myös todella ihana poikaystävä, jota rakastan niin kovin paljon! Monet miehet on myös vonganneet perääni, mutta menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Eli jos minä onnistuin tässä, niin mikset sinäkin? :) Ilmeisesti ongelmasi juontuu siitä, ettet voi hyväksyä vartaloasi / ulkonäköäsi, mutta olen ihan varma, että kun teet jotain asialle, olet tyytyväisempi! :)
Mulla on meneillään melko samanlainen tilanne. vuosi sitten tapasin ihanan naisen, rakastuin aloin uskomaan tosirakkauteen. oli vaikea luottaa mutta vihdoin ja viimein sain luottamuksen kohdilleen. olin onneni kukkuloilla. samaan aikaan seksi ei sujunut. en vain pystynyt siihen, ajatus tuntui ihanalle, mutta jokin siinä tökki, pahasti. muutimme yhteen, haaveilimme tulevaisuudesta jne. uskoin että seksikin vielä alkaa sujumaan, kunhan aikaa kuluu. pari kuukautta naiseni on ollut päivä päivltä kylmempi ja kylmempi, tuntuu ettei häntä enää kiinnosta. minä olisin nyt valmis seksiin. tahtoisin sitä. avovaimoni sanoi suoraa, ettei sitä enää kanssani halua. sanoin että tahdon yrittää, tahdon kovasti edelleen. rakastan kovasti, uskon että hän olisi minulle seoikea. pari päivää sitten hän ilmoitti ettei meillä ole enää suhdetta, olen kuulemma liian myöhässä. en voi tehdä asialle mitään. olen aivan rikki. itken monta kertaa päivässä. en saa unta, en pysty enkä jaksa mennä töihin. ei olisi pitänyt luottaa. se särki minut. toivottavasti tästä on sinulle hyötyä, et ole ainut, jolla on tuskainen suhde.
sun ei pitäisi välittää noista ulkonäön muutos- viesteistä. joo, tottakai omalla ulkonäöllä on väliä, mutta itse meikkaan ja urheilen hyvän olon ja itseni takia, en mieheni takia. oma mieheni on aina hyväksynyt minut tällaisena kuten minäkin hänet, hän muistaa aina kehua kuinkanäytän hyvältä jne.. ja tottakai tuntuu hyvältä kuulla tuollaisia kommentteja.
kuinka siis olet pystynyt näinkin kauan elämään suhteessa jossa toinen ei anna sinulle hyväksyttyä oloa, ei kehu tms.. suhteenhan juuri kuuluisi olla se olotila jossa on hyvä olla.
kuulostaa siltä että miehessäsi on se vika, ei sinussa. on kauheaa sanoa ettei pidä toisen vartalosta! itse en haluaisi sellaisen miehen edessä enää edes riisuutua saati olla tai harrastaa seksiä. tosi loukkaavaa. ei ihmekään ettet nauti seksistä jos on koko ajan epämukava olo itsesi kanssa toisen sanomisten takia.
vaikka kuinka toista rakastaa, ei saa tulla sokeaksi vaan täytyy osata arvostaa itseään sen verran että uskaltaa vaatia hyvää suhdetta. parempi yksin kuin huonossa seurassa. jos saat tällaista kohtelua, hän tuskin on se oikea sinulle vaikka kuinka häntä rakastatkin. älä annan miehen viedä viimeisiäkin itsetunnon rippeitäsi. jos tämä juttu ei toimi, löydät vielä jonkun arvoisesi.
vielä lopuksi: kaikkien ihmissuhteiden onnistumisen takana on ihmisen suhde itseensä. onko se sinulla kunnossa? itse sitä vieläkin työstän mutta suhteessani saan hyväksyntää joka auttaa siinä.
onnea sinulle!
Ihan hyvä viesti. Mutta en minä ainakaan sanonut ulkonäköä koskevassa viestissäni, että sitä miehen takia tehtäisiin ja se ei ollut tarkoitus. Halusin vain aloittajaa auttaa huolehtimaan itsestään paremmin (en tietenkään tiedä miten hän nyt jo siitä huolehtii, mutta halusin vain auttaa), koska hänellä ilmiselvästi on itsetunto-ongelma, enkä ihmettele, kun mies on noin sanonut ja sitä voi olla vaikea saada mielestä.
Pointtini on siis se, että kun rakastaa itseään ja on sinut itsensä kanssa (oli sitten kuinka ruma tai lihava tai epäsiistin näköinen), niin silloin itsetuntokin on kohdillaan. Ja ulkonäkö (mutta tientenkin myös sisäinen kauneus) auttavat hurjasti itsetunnossa. Ja myös se, että panostaa itseensä, kertoo, että välittää itsestään ja muista. Mitä se kertoo ihmisestä, joka on epäsiisti, pukeutuu esim. tuulipukuun ym. ym. ? Sellainen ihminen ei kauheasti taida välittää omasta ulkonäöstään. Vaikka se ulkonäkö on kuori ja vaikka paljon tärkeämpää on se, mitä siellä sisällä on, niin omasta ulkonäöstään tulisi silti huolehtia.
edelisen viestin. tottakai ulkonäöstään tulee huolehtia, ihan kohteliaisuudesta muita ihmisiäkin kohtaan. itsekin opiskelen vaatealaa ja olen tosi tarkka vaatteistani jne. ja olen myös sitä mieltä että ihmisten tulee muutenkin huolehtia kunnostaan ihan mielenterveydenkin takia.. pointtini on se mitä se mies sanoi, ettei pidä toisen vartalosta, se on melko törkeää ja suhdetta vahingoittavaa. meillä kuitenkin kai oli yhteinen pointti, eli se että itsestään täytyy huolehtia kaikin puolin ja kehittää itsetuntoa- ja tuntemusta että muut ihmissuhteet voivat hyvin, vai? :)
Mulle tuli tossa mieleen, että hienoa, kun olette puhuneet asiosta niin rehellisesti. Vaikeita juttuja kuitenkin. Tää on nyt sit tosi kulunut lause, mutta jos ei rakasta itseään ei voi rakastaa ketään muutakaan. Miehesi ei ole turvasi, eikä itsetunnon pönkittäjä. Hän ei ole puuttuva puoliskosi vaan hänen pitäisi olla ihana asia joka rikastuttaa jo muutenkin täydellistä elämääsi. Kuulostat ihanalta ihmiseltä joka on vaan kadottanut jotain. Itsetunnon parantaminen ei ole helppoa. Huono itsetuntosi kuitenkin haittaa melko paljon elämääsi. Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon, perheneuvolaan tai omaan lääkäriin. Saat apua siihen miten hyväksyä itsesi. Meissä kaikissa on asioita mihin emme ole tyytyväisiä, mutta meillä ei ole kuin itsemme.
Jos miehesi ei jaksa rinnallasi, älä syytä itseäsi. Sinä olet vain voimaton näiden asioiden edessä. Ala keskittymään itseesi ja nauti yksinäisistä illoista, kävelylenkeistä ja ystävistäsi. Mies kiinnostus tulee jos on tullakseen.
Voi olla, että oli lohdutonta tekstiä. Toivottavasti kuitenkin ymmärsit tarkoitukseni. Olen itse paininut samassa tilanteessa. Voimia sinulle matkalla hyväksymään itsesi.