Onko teidän logiikka tältä planeetalta?
Olen seurustellut vuoden ja sinä aikana naiseni on jäänyt kiinni seuraavista valheista:
-Valehdellut täydellisesti menneisyytensä. 6 entistä seksipartneria olikin 26 ja ryhmäseksit kaupan päälle. Sukupuolitauti josta hän kertoi vasta puolen vuoden jälkeen.
-Kolmasti joku exä on soittanut vaikka sanoi että ei mitään ole enää tekeillä. Ainakin kolme kertaa löytynyt vaatekaapista exien tai tuntemattomien puh numeroita pieneltä paperilapulta.
-Sähköpostista löytyi useiden miesten osoitteita. Sinkuista eli seuranhaku mielessä.
Ja muutakin vastaavaa. Silti nainen syyttää minua nyt siitä että en luota häneen ja että epäilen häntä! No sain pistettyä poikki suhteen koska pää rupesi hajoamaan kun ei voinut luottaa mihinkään mitä se sanoi. Teinkö jotenkin väärin kuin jätin? En minusta.
Olen seurustellut vuoden ja sinä aikana naiseni on jäänyt kiinni seuraavista valheista:
-Valehdellut täydellisesti menneisyytensä. 6 entistä seksipartneria olikin 26 ja ryhmäseksit kaupan päälle. Sukupuolitauti josta hän kertoi vasta puolen vuoden jälkeen.
-Kolmasti joku exä on soittanut vaikka sanoi että ei mitään ole enää tekeillä. Ainakin kolme kertaa löytynyt vaatekaapista exien tai tuntemattomien puh numeroita pieneltä paperilapulta.
-Sähköpostista löytyi useiden miesten osoitteita. Sinkuista eli seuranhaku mielessä.
Ja muutakin vastaavaa. Silti nainen syyttää minua nyt siitä että en luota häneen ja että epäilen häntä! No sain pistettyä poikki suhteen koska pää rupesi hajoamaan kun ei voinut luottaa mihinkään mitä se sanoi. Teinkö jotenkin väärin kuin jätin? En minusta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä tuhlaa aikaasi turhaan niiden paskakasojen kanssa.
juu teille hinteille kyllä löytyy ymmärtäjät
..suureksi suruksesi täytyy ilmoittaa, etten ole homo.
Rehellisyys naisten suhteen ei tee kenestäkään homoa. Koitapa siis hakea itsellesi kumppania muualta.
Samanlaisia paskakasoja löytyy enemmän miehistä.
kun tästäkin pitää sukupuoltentaistelu tehdä. Eiköhän tuollainen käytös kerro enemmänkin ihmisen luonteesta ja hänen perimmäisestä sisuksestaan kuin sukupuolesta. Itse tunnen helvetin hienoja ja sympaattisia miehiä, tunteikkaita ja sama homma naisten kanssa. Tunnen myös täysiä kusipäitä niin sukupuoleen kuin ikään katsomatta.
Ketjun aloittaja on ilmeisesti saanut tuta hyvin epärehellisen ihmisen. Rohkeutta on olla rehellinen ja avoin, vaikka sillä loukkaisi muitakin. Valehtelijat ovat hyvin epävarmoja pelkureita joita ohjaa vain oma hyvänolontunne. Mitään itselleen epämieluisaa ei tehdä.
Yllekirjoittaneen naisen "valehtelusta" voi myös vetää sen johtopäätöksen, että hän on itse ohjanut suhteen alkuvaiheessa naisen epärehellisyyden tiettyyn suuntaan. Jos hän on toitottanut että usean kumppanin omaavat naiset ovat täysiä huoria, ei sellaista seikkaa menneisyydestä kukaan tule kertomaan. Vai kertoisitteko te uudelle kumppanillenne jonka mielestä yksikin on jo liikaa, että olette panneet puolta kaupunkia?
En puolustele millään tuon naisen logiikkaa, mutta hän näyttäisi olevan omanlaisensa persoona. Rehellisiä ja ihania naisia on olemassa, niinkuin miehiäkin!
Jos 6 partneria olikin oikeasti 26 niin mielestäni se osoittaa vain sen että totuutta on kaunisteltu jotta miehellä olisi parempi mieli. Kolmikymppisillä kun yleensä on 5-25 seksikumppania ollut tuohon ikään mennessä, riippuen ihan siitä miten pitkään on sinkkuna ollut.
Voihan ne exät soitella, eri asia millainen suhde naisella on heihin kun on ollut sinun kanssa. Luottamus on suhteen perusta joten, jos et luota toiseen on parempi että erositte.
olla niin, että kun kattelee kakkua päältä vaan, niin saa pettyä. Et siis ole tutustunut sisimpään alun alkujaan?
Et tehnyt yhtään väärin... nainen ei selvästikkään osannut elää suhteessa. Älä kuitenkaan tuomitse meitä kaikkia tuon yhden perusteella... lupaathan?
Nyt voisi alkaa kunnon syyttely kierteen, mut elämä ei ole aina mustavalkoista ja toiselle normaali käytös voi olla toiselle täysin sopimatonta. Meitä on täällä 6 miljardia ihmistä joten ette kai kuvittele että kaikkien moraali asettuu samalle tasolle kuin omanne.
Tällöin asiat kannattaa selvittää puhumalla ja mikäli yhteisymmärrystä ei tule niin tiet eroavat. Ei se ole sen kummempaa.
Ihmiset muuttuvat harvoin parempaan suuntaan aikuistuttuaan. Joten jos pidät tyttöäsi aikuisena niin jätä se.
Kyllä sitä vikaa on miehissäkin, ja vieläpä ihan samoja. Jos kuitenkin suhde menee niin pahaksi että pitää penkoa kuukausi tolkulla toisen tavaroita, ei sillä taida olla tulevaisuutta, joten viisaasti teit kun lopetit.
minä kerroin heti miehelleni millainen paska olen. kerroin pitäväni monenlaisesta seksistä sekä että olen ollut vaikka kuinka monen kanssa. silti hän rakastui minuun. Tapahtui kummia.. en ole pettänyt tämän suhteen aikana kertaakaan (kohta kaksi vuotta) ja tuntuu hyvältä. mulla on aavistus että sun naisesi ei uskaltanut näyttää sulle sitä pimeää puoltaan peläten että sä jätät hänet... mutta totuus tulee kuitenkin aina lopulta ilmi
itse olen nainen ja olin parisuhteessa vähän vastaavanlaisen miehen kanssa, jäi kiinni kaksi vuotta kestäneestä pettämisestä ja kun hän itkien ensin ruinasi että voitaisiinko vielä yrittää ja korjata tilanne, hän haukkui minua jatkuvasti kun en heti pystynyt täysin luottamaan häneen! (?) ja oli vihainen kun hänen olisi pitänyt nähdä vaivaa luottamuksen palauttamiseksi. Tuollaisia sikoja on, ei voi mitään.
hitsi, mitäs menit tommosen "lumpun" kans seurustelee, olisit vähän tarkastellut ensin taustoja, taisi olla ilotyttö!!!
pitäisit selvänä sitä että se vieraissa käy ja sut jättää ja et murehtisi asiasta turhaan.
Arvaapa mikä luku tuo 75/25 on? Se on suhdeluku joka kertoo avioerojen sukupuolijakautuman. Tässä melkein jo voisi yleistää, että hakija on aina nainen. Jos ei ole, hän on provosoinut miehen esim. huoraamalla hakemaan eroa.
...et tehnyt väärin.Mutta niin kuin joku tuolla mainitsikin niin ei kaikki ole tuommoisia.
On uskottomia miehiä ja naisia...
Joillekin ei vaan sovi parisuhde.
sussa oli varmaa jotaa vikaa...