apua!

olen ollut naimisissa 10 vuotta vaimoni kanssa. meillä on kaikki hyvin. kaksi ihanaa lasta ja elämä muutenkin tasapainossa.
MUTTA, kaksi vuotta sitten elämääni tuli harrastuksen kautta 25-vuotias nainen. hänelläkin on perhe.
rakastamme toisiamme, meillä on suhde. vasta puoli vuotta sitten suhteemme muuttui seksisuhteeksi ja se vain paranee.
olen todella sekaisin. rakastan vaimoani, rakastan rakastajatartani. mitä minun pitäisi tehdä?!? koskaan ennen en ole edes pettänyt vaimoani. auttakaa hyvät ihmiset
354624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Katsopas varsin keskustelua kohdassa "Kaipaan kokeneiden neuvoja" nimimerkiltä Nainen oudossa tilanteessa.

Äänestä

onko rakkaus vaimoosi vain kiintymystä, miten voi rakastaa toista jos pettää samalla???

ja voiko avioliittto olla onnellinen kun vierasta teki mieli,,,,,,,,en usko

Äänestä
  • että vielä tuon ikäisenä joudut epäilemään alkup. kirjoittajan sanoja. Tottakai hän rakastaa kahta jos hänestä siltä tuntuu! Avioliitto voi ja monissa tapauksissa on hyvinkin onnistunut ja onnellinen, mutta jos rakastaa kahta niin minkä sille voi? SINÄ et sitä voi uskoa, ennenkuin itse koet sen.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    että vielä tuon ikäisenä joudut epäilemään alkup. kirjoittajan sanoja. Tottakai hän rakastaa kahta jos hänestä siltä tuntuu! Avioliitto voi ja monissa tapauksissa on hyvinkin onnistunut ja onnellinen, mutta jos rakastaa kahta niin minkä sille voi? SINÄ et sitä voi uskoa, ennenkuin itse koet sen.

    mutta asiaa. Voin vahvistaa sanasi omakohtaisesti.

    Kumman vähän on monilla ihmisillä rakkautta sydämessään, kun sitä niin visusti haluavat säännöstellä.

    Äänestä

  • Erik kirjoitti:

    mutta asiaa. Voin vahvistaa sanasi omakohtaisesti.

    Kumman vähän on monilla ihmisillä rakkautta sydämessään, kun sitä niin visusti haluavat säännöstellä.

    Kahta voi rakastaa, vaikkapa kahtatuhatta, mutta yhdellekään ei valehdella, jos heitä OIKEASTI rakastaa! Rakkaus ei ole valehtelemista ja manipulointia.

    Kyseisessäkin tapauksessa mies rakastaa enemmän ITSEÄÄN kuin kumpaakaan naisistaan.
    Hän haluaa itsekkäästi olla molempien kanssa.

    Äänestä

  • Love kirjoitti:

    Kyllä ihan oikeasti voi rakastaa kahta ja se on aivan välttämätöntä tunnustaa vain itselle. Luuletko sen olevan helppoa?

    Voin sanoa, että jos miehelläni olisi rinnakkaissuhde niin taatusti tietäisin sen kertomattakin. Tenttaamalla menemisiä ja tulemisia saisin vastaukseksi valheen, jonka TIEDÄN valheeksi. Onko se silloin enää valekaan? Itsekin syyllistyisin valehteluun, koska kysyn asiaa, jonka jo tiedän.

    Kysytty kysymys, aika, paikka ja tapa vaikuttavat suunnattomasti saatavaan vastaukseen. Itse en tuossa tilanteessa kyllä haluaisi kommentoida mieheni tekemisiä mitenkään. Mitä se hyödyttäisi? Haluan, että mieheni jättäisi toisen naisen omasta vapaasta tahdostaan eikä minun manipuloimana ja käskytyksestä. Olen kaikenlisäksi varma että niin joskus tapahtuisi. Sitä nopeammin mitä ihanampi minä olen :).

    Ellei näin jostain syystä tapahtuisikaan niin en ainakaan häviäisi mitään. Kumpikin meistä saisi säilyttää kasvonsa ja meillä jäisi hyvä muisto toisistamme sen sijaan, että olisimme lopun elämää vihamiehiä.

    Äänestä

Varmaan voit rakastaa kahta, sitä en epäile. Olennaista on, oletko luvannut vaimollesi, että olet hänelle uskollinen?
Eikö hänelläkin pitäisi olla oikeus rakastua johonkin toiseen? Ja siksi hänenkin pitäisi saada tietää.
Mieti tarkasti mitä haluat. Jos suhde paljastuu niin mitä sitten tapahtuu? Haluatko kohdata sen?
Rakastatko todella naisystävääsi niin, että haluaisit mennä siinä tapauksessa hänen kanssaan yhteen ja luulisitko tulevasi hänen kanssaan onnelisemmaksi? Vai johtuuko suuri rakkaus siitä, että salainen suhde tuntuu aina jotenkin helpommalta kuin se oma liitto.

Toivon sinulle kykyä tehdä omalta kohdaltasi järkeviä päätöksiä. Myös lasten tulevaisuus huomioon ottaen.

Äänestä
  • näin:

    Lupauksella olla uskollinen ei ole mitään merkitystä ja harvat niitä edes tekevät. Vihkikaavassakin kysytään "TAHDOTKO sinä rakastaa ja olla uskollinen..." Kukapa ei sitä silloin tahtoisi, kun muusta ei tiedä.

    Rakkaus on tunne, ei mikään laki! Kaikki rakastuvat vain jos siltä tuntuu; kenelläkään ei ole siihen Oikeutta, velvollisuutta eikä mitään muutakaan.

    Oma liitto on varmasti helpompi kuin salasuhde eikä monikaan edes suunnittele eroa omasta kumppanistaan, vaikka myös toista rakastaakin. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

    Itse toivon, että kirjoittajan vaimolla on suuri ja lempeä sydän.

    Äänestä

itseolen ollut monta kertaa samassa tilanteessa 15 vuoden aikan..

laita vaakaan asiat jotka ovat sulle tärkeitä, eli tee lista asioista ja sitten plussaa ja miinusta kummallekkin..

mutta muista että jokainen suhde on alussa hyvä..jotkut voivat kestää hyvinä loppuun asti jotkut taas katkeavat..

itse laittaisin rehellisyyden isona siihen vaakaan..

t:15v saman kanssa edelleen...

Äänestä

Olen eronnut ja x:lleni tuli viestejä ja puh soittoja vieraalta mieheltä. Mikäli itsellä on luottamus toiseen täysin avoin, ei epäluuloja, paljastus voi aiheuttaa sellaisia asioita joita ei osaa edes ajatella. Minulle ainakin kävi niin, paino laski, tuska repi sisintäni, olin surun kuorruttama. En puhunut kenellekään, kävin töissä, tiesin että jonakin päivänä tämä on ohi.

Kaksi vuotta on kulunut ja pelonsekaisesti katson taakseni. Aika on huuhdellut katkerimmat pisarat sydämestäni. Selvisin. Halveksuntaa tunnen xää kohtaan. Säälin meidän avioliittomme repimistä silmieni edessä. Jälkikäteen minusta on kaivettu huonoja puolia. En ole provosoitunut, en halua enää häntä elämääni. Hän on hyvä äiti lapsille. Nyt hän asuu yksin ja minä olen avioitunut uudestaan.

Tiedän mitä 25 nainen merkitsee 40 miehelle. Nuori, kiinteä, iloinen... täydellinen nainen. Kun kysyt neuvoa, niin sanoisin että ota molempiin etäisyyttä, siis kuvainnollisesti, ja punnitse elämää arvoineen uudelleen. Tiedän sen että voit olla erilainen hänen kanssaan kuin vaimosi kanssa.

Ei sinun tarvitse näyttää sitä arkista sinua, joka kuitenkin meissä kaikissa on. Se on se, joka meitä jokaista kannattelee. Usko tai älä, se tulee esiin silloin kuin sitä vähiten odotat.

Avioliitto jota lapset kruunaavat, on kuitenkin se voimanlähde joka antaa virtaa elämällesi. Ja lapsillesi olet maailman paras, muita isiä ei heille koskaan tule. En aio vaivuttaa sinut tuskaiseen syyllisyys-tilaan, haluan vaan muistuttaa niitä perusasioita jotka nyt tuntuvat itsestään selvyyksiltä,ovatkin niitä aisoita joita avioero asettaa tuomion alttarille ensimmäisinä poisheitettävien joukkoon.

Kerro että tekosi ei ole oikea, keskustelkaa ja pohtikaa asiaa. Lienette 25 vn kanssa samassa tilanteessa. Tulee aika jolloin perheesikin tulee tietoiseksi asiasta. Silloin olet saapunut risteykseen jossa joudut valitsemaan tiesi. Vaikka jäisitkin nykyiseen tilaan, en usko että teoillasi olet nostanut osakkeittesi arvoa perheen silmissä. Lopullisen valinnan et tee vain sinä, valinnan mahdollisuus avioliiton suhteen tulee myös vaimollesi.

Mutta yhden asian haluaisin sanoa sinulle, itseäsi et pääse pakoon.

Onnea ratkaisuillesi.

Äänestä

Tilanteesi on hieman hankala eikä siihen voi antaa mitään auttavia neuvoja. Sinun pitää ihan itse ajatella raukaisumalleja.
Ymmärrän että voi rakastaa kahta, mutta jossakin vaiheessa toinen rakkaus nousee toista tärkeämmäksi.
Itselleni on käynyt vähän samalla tavalla. Asun nykyään 30-v naisen kanssa ja välillämme on hyvä rakkaus. Arvostamme toisiamme ja meillä on kaikki hyvin. Yhteisiä lapsia emme voi saada, joten liittomme ei ole tietenkään mikään perheliitto.
Omat lapseni ovat aikuisia. Kolme vuotta minulla kesti ratkaisun tekemiseen. Jätin lopulta edellisen kumppanini, mutta keskustelimme asian valmiiksi ja olemme edelleen ihan hyvissä väleissä ja tapailemme joskus. Onneksi mitään katkeruutta (ainakaan näkyvää) ei ilmaantunut.
Harkitse asioita tarkasti. Nykyisestä liitostasi ei enää ehkä tule hyvää, jos asia tulee ilmi ennen aikojaan. Jos päädyt eroon, niin se on oltava sinun itsesi ratkaisu. Älä siirrä ratkaisun vastuuta muille, vaan mieti itse, mitä todella haluat ja mitä luulet saavuttavasi ratkaisuillasi.
Jos päädyt eroon ja menet yhteen jossakin vaiheessa uuden kumppanisi kanssa, niin muista, että siinäkin liitossa tulee arki joskus. Hoida sitä liittoa, missä päätät jatkaa.
Jos olet varma, että voit pitää ystävyys ja rakkaussuhteen kahteen ihmiseen, niin tee niin. Mielestäni se on mahdollista. Olkaa mahdollisimman varovaisia, jotta tämä rinnakkaissuhde ei paljastuisi kovin nopeasti. Joskus se kuitenkin paljastuu ja jos kumppanisi kestää sen, niin sitten vaan katsot, miten jatkat ja kenen kanssa.
Muista myös se, että ko. naisen kumppani voi olla joku sekopää, joka voi tehdä ihan mitä tahansa.
Tilanteesi on ihastuttava, mutta samalla myös melko hankala. Suhteeseesi liittyy aika monta henkilöä, mutta sinun on kuitenkin tehtävä omat ratkaisusi itse ja tietoisena siitä, että kaiken lopuksi voi käydä niin, että menetät molemmat suhteet ja jäät lopulta yksin. Tuo rinnakkaissuhde voi olla sen arvoinen, että yksin jääminenkään ei ole kaduttavaa. Rakasta kaikkia ihmisiä niin paljon, kuin sinulla rakkautta riittää ja toivo itsekin saavasi rakkautta – sitä et voi vaatia keneltäkään, vaan voit ainoastaan toivoa ja elää niin, että sinua rakastetaan.

Äänestä

...selkärangaton luuseri ja pelkuri; molempia yhtäaikaa. Sinulla on näköjään M..AA panna vierasta, mutta ei M..AA kertoa siitä vaimollesi. Pelkäätkö jääväsi lopulta yksin? Säälittävä esimerkki lapsillesi; todellinen MIES(?).

Äänestä
  • Tämä nimimerkki ”nainen” on oiva esimerkki siitä, millaiseksi nainen (ja miksei mieskin) voi tulla, kun kumppani on löytänyt paremman. Katkeruus jyllää. Säälittävää. Olisikohan ”nainen” voinut tehdä mitään vielä silloin, kun oli kumppaninsa kanssa. Selvästi hän on petetty luuseri, jolla on m**aa arvostella muita ja syyttä kaikkia muita oman elämänsä epäonnistumisesta.
    Seuraavaksi hän kyllä’ yrittää väittää, että on koko ikänsä ollut yhden ja saman miehen kanssa ja elänyt onnellisen elämän. Näin ei kuitenkaan voi olla, koska vastaus huokuu syvää katkeruutta ja suvaisemattomuutta.
    Lapsiin vetoaminen on aivan turhaa ja tyhmää. Sitä nimitetään korkeampiin tunteisiin vetoamiseksi eli manipuloinniksi. Lapset pärjäävät yleensä eroissa paljon paremmin, kuin vanhemmat. Tietenkin on niitä vanhempia, jotka harrastavat ex-kumppaninsa mustamaalaamista lapsileen ja näin aiheuttavat lapsileen turhaa tuskaa ja vahinkoa. Yleensä nämä mustamaalaamista harjoittavat yksilöt ovat lasten äitejä ja äidin sukulaisia.

    Äänestä

  • 51m kirjoitti:

    Tämä nimimerkki ”nainen” on oiva esimerkki siitä, millaiseksi nainen (ja miksei mieskin) voi tulla, kun kumppani on löytänyt paremman. Katkeruus jyllää. Säälittävää. Olisikohan ”nainen” voinut tehdä mitään vielä silloin, kun oli kumppaninsa kanssa. Selvästi hän on petetty luuseri, jolla on m**aa arvostella muita ja syyttä kaikkia muita oman elämänsä epäonnistumisesta.

    Tuon nimimerkki Naisen kanssa. Kyllä hän paljon asiaa sanoo, vaikka se sinusta voi kuulostaa katkeruudelta. Etkä tietysti voi laittaa valmiiksi sanoja kenenkään suuhun, mitä hän mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.

    Itseäni ihmetyttää tavattomasti tällaiset "isä-lapsi"tyyppiset ikäerot. Mitä se antaa ? Kahden suhtíkäisensä kanssa yhdessä elämisen rikkaus on paljon syvempää ja kestävämpää kuin mikään kiinteä kroppa ja tyhjänpäiväinen päiväperhona eläminen. Aikuiselle kuuluu VASTUU asioista ja se kai näistä ison ikäeron omaavista ihmisistä on se kuolettava ja suhdetta tappava asia. Sitten mennään ja pannaan ja eletään niinkuin kuolema kolkuttaisi kantapäillä. No.Se voipi kolkutella kyllä missä iässä tahansa=))

    Tällaiset Peter Panit, jotka eivät koskaan kasva todella miehiksi ovat loppujen lopuksi säälittäviä niinkuin tuo haukkumasi Nainen kirjoitti. Nuorekkuus ja vastuunkanto kypsällä iällä olevalla miehellä on erilainen kuin nuorella. Pappa betalar hätätilanteessa, aikuisen miehen tilanteessa hän itse. Siinä on vissi ero. Jos ymmärrätte:)

    Arki tulee joka suhteeseen olipa nuori tai vanha.Olisikohan jo vihdoin teidänkin aika alkaa kehittämään ajatustasoanne vähän syvemmille vesille kuin pintaa ja seksiin. Hetken huumat kuumat eivät ole rakkautta vaan himoa joka kestää hetken ja taas tarvitaan uutta kipinää. Miten säälittäviä ressukoita tällaiset ovatkaan.Heittävät timantin pois saadakseen jäljennöksen jostain jota ei todellisuudessa edes ole.

    ...tämä poika dallaa!

    Taitaa omatuntosi soimata hakiessasi hyväksyntää edellä kuvatuille teoille. Kyllä sitä on ennenkin pelkuriksi sellaista ihmistä sanottu, joka salailemalla elämäänsä elää.

    Äänestä

  • Mikäs purkaus tuo oli?

    Voisi tuon ajatella niinkinpäin, että miehellä on m..aa olla kertomatta vaimolleen mikäli arvelee, ettei vaimolla ole m..aa tai halua totuuden kuulemiseen.

    Epäilen kyllä, että vaimo aavistaa muutenkin asian eikä ota sitä puheeksi, koska rakastaa miestään. Kenellä on muuten m..aa sanoa rakastamalleen ihmiselle "Et SAA rakastaa ketään muuta kuin minua". Kuullostaa vähän itsekkäältä.

    Äänestä

  • m-37 kirjoitti:

    Taitaa omatuntosi soimata hakiessasi hyväksyntää edellä kuvatuille teoille. Kyllä sitä on ennenkin pelkuriksi sellaista ihmistä sanottu, joka salailemalla elämäänsä elää.

    Nyt kaivataan selitystä, jotta voisi ymmärtää mitä m-37 yrittää sanoa viestissään.
    Mikähän nyt minun omaatuntoani pitäisi kolkuttaa?Mihinkähän minun pitäisi hakea hyväksyntää? Olenko väittnyt olleeni uskoton tai salanneeni mitään?
    Sitä paitsi en osaa vetää yhteyttä pelkuruuden ja salaamisen välille.

    Miksi et osaa " vetää yhteyttä pelkuruuden ja salaamisen välille" ?
    Jos ihminen pelkää, eikä uskalla kertoa jotain asiaa, aivan varmasti hän salaa sen.

    Äänestä

  • ninette ; ) kirjoitti:

    Miksi et osaa " vetää yhteyttä pelkuruuden ja salaamisen välille" ?
    Jos ihminen pelkää, eikä uskalla kertoa jotain asiaa, aivan varmasti hän salaa sen.

    Kyllä tuossa tapauksessa varmaan on yhteys. Tarkoitin salaamisella lähinnä sitä, että kaikkea ei tarvitse kertoa ja se ei johdu plkäämisestä. Sitä vaan on joskus asioita, jotka eivä toisille kuulu ja joiden pitäminen omana tietonaan on parempi, kuin antaa toisen tietoon.
    Itse en ole pelkäämisen takia jättänyt mitään kertomatta, mutta muista syistä kyllä ja tämä ei tarkoita pelkkää uskottomuutta. Joskus olen jopa jättänyt kertomatta, kuinka paljon pidän ja välitän eräästä henkilöstä tälle itselleen. On silloin tämä henkilö päässyt helpommalla ja vähemmillä paineilla.

    Äänestä

  • 51m kirjoitti:

    Tämä nimimerkki ”nainen” on oiva esimerkki siitä, millaiseksi nainen (ja miksei mieskin) voi tulla, kun kumppani on löytänyt paremman. Katkeruus jyllää. Säälittävää. Olisikohan ”nainen” voinut tehdä mitään vielä silloin, kun oli kumppaninsa kanssa. Selvästi hän on petetty luuseri, jolla on m**aa arvostella muita ja syyttä kaikkia muita oman elämänsä epäonnistumisesta.
    Seuraavaksi hän kyllä’ yrittää väittää, että on koko ikänsä ollut yhden ja saman miehen kanssa ja elänyt onnellisen elämän. Näin ei kuitenkaan voi olla, koska vastaus huokuu syvää katkeruutta ja suvaisemattomuutta.
    Lapsiin vetoaminen on aivan turhaa ja tyhmää. Sitä nimitetään korkeampiin tunteisiin vetoamiseksi eli manipuloinniksi. Lapset pärjäävät yleensä eroissa paljon paremmin, kuin vanhemmat. Tietenkin on niitä vanhempia, jotka harrastavat ex-kumppaninsa mustamaalaamista lapsileen ja näin aiheuttavat lapsileen turhaa tuskaa ja vahinkoa. Yleensä nämä mustamaalaamista harjoittavat yksilöt ovat lasten äitejä ja äidin sukulaisia.

    Oikeassa olet mies! Minä naisena sanoisin, että meillä ei ole kun tämä yksi elämä elettävänä, joten pyrkimys on se, että kykenisimme elämään mahdollisemman ONNELLISEN elämän, nauttimaan hetkistä, kosketuksesta ja hyvästä mielestä, sen minkä annat, niin sen myös saat.

    Äänestä

  • 51m kirjoitti:

    Nyt kaivataan selitystä, jotta voisi ymmärtää mitä m-37 yrittää sanoa viestissään.
    Mikähän nyt minun omaatuntoani pitäisi kolkuttaa?Mihinkähän minun pitäisi hakea hyväksyntää? Olenko väittnyt olleeni uskoton tai salanneeni mitään?
    Sitä paitsi en osaa vetää yhteyttä pelkuruuden ja salaamisen välille.

    Ehkä kysymyksessä on kuitenkin se ns. "elämätön elämä" ja kun asiat jätetään kertomatta, niin ei haluta pahoittaa kenenkään mieltä.

    Jos olisin kyseinen aviovaimo, en taatusti tahtoisi tietää mieheni syrjähypyistä. Sillä sitä mitä ei tiedä, se ei vanhingoita.

    Siksi välillä kummastelenkin sitä kun ns. "rakastajataret" jätetyiksi tultuaan, kostoksi aikovat kertoa vaimolle miehen toisesta elämästä. Miksi? Itsehän he ovat ryhtyneet suhteeseen ja jos homma ei toimi, miksi on viatonta vaimoa satutettava. Aikuisuutta tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Tuon nimimerkki Naisen kanssa. Kyllä hän paljon asiaa sanoo, vaikka se sinusta voi kuulostaa katkeruudelta. Etkä tietysti voi laittaa valmiiksi sanoja kenenkään suuhun, mitä hän mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.

    Itseäni ihmetyttää tavattomasti tällaiset "isä-lapsi"tyyppiset ikäerot. Mitä se antaa ? Kahden suhtíkäisensä kanssa yhdessä elämisen rikkaus on paljon syvempää ja kestävämpää kuin mikään kiinteä kroppa ja tyhjänpäiväinen päiväperhona eläminen. Aikuiselle kuuluu VASTUU asioista ja se kai näistä ison ikäeron omaavista ihmisistä on se kuolettava ja suhdetta tappava asia. Sitten mennään ja pannaan ja eletään niinkuin kuolema kolkuttaisi kantapäillä. No.Se voipi kolkutella kyllä missä iässä tahansa=))

    Tällaiset Peter Panit, jotka eivät koskaan kasva todella miehiksi ovat loppujen lopuksi säälittäviä niinkuin tuo haukkumasi Nainen kirjoitti. Nuorekkuus ja vastuunkanto kypsällä iällä olevalla miehellä on erilainen kuin nuorella. Pappa betalar hätätilanteessa, aikuisen miehen tilanteessa hän itse. Siinä on vissi ero. Jos ymmärrätte:)

    Arki tulee joka suhteeseen olipa nuori tai vanha.Olisikohan jo vihdoin teidänkin aika alkaa kehittämään ajatustasoanne vähän syvemmille vesille kuin pintaa ja seksiin. Hetken huumat kuumat eivät ole rakkautta vaan himoa joka kestää hetken ja taas tarvitaan uutta kipinää. Miten säälittäviä ressukoita tällaiset ovatkaan.Heittävät timantin pois saadakseen jäljennöksen jostain jota ei todellisuudessa edes ole.

    Mitä antaa suhde, jossa on suuri ikäero? Vastaus: Sitä samaa mitä suhde, jossa ei ole ikäeroa. Ihmissuhteissa ei ole ikä pääasia vaan se suhde!!!!!

    25-vuotias on aikuinen siinä missä nelikymppinenkin ja on typerää puhua "isä-lapsi" ikäerosta, etenkin tässä tapauksessa. Harva on 15 vuotiaana isä.

    Itselläni on suhde 19 vuotta nuorempaan mieheen, ystävänä ja saan siitä aivan tavattoman paljon. En todellakaan tunne itseäni tuon nuoren miehen äidiksi!!!

    Äänestä

Mietipä tilannetta että eroatte kumpikin suhteestanne. Menet asumaan tämän nuoren naisen ja hänen lastensa kanssa ja x-vaimosi lastenne kanssa asuu muualla. Ei varmasti herkkua mitenkään katella joka päivä toisen miehen muksuja ja omia tapaa vain sopimusten mukaan, jos silloinkaan jos x-vaimosi tahtoo olla ilkeä.

KANNATTAAKO?

Äänestä
  • Voihan nenä! Kyllä se on niin, että jos uusioperhe on rakennettu ja sielläon lapsia, oli ne sitten kumman tahaansa, niin kyllä ne on ihan "Yhteisiä" sen jälkeen. Muistakaa, eihän ne lapset syyllisiä ole tähän tilanteeseen. Olen rakastanut toisen lapsia, niin kuin omianikin. Eikä ole tarvinnut katua.

    Äänestä

Liian usein erehdytään sotkemaan hullaantuminen rakastumiseen.
40v miehen silmissä tuollainen 25v on niin ihanan täydellinen, viaton, naivi, satuolentomaisen kaunis ja halut herättävä, kaikkea muuta kuin se vanha, kulahtanut vaimo..
Mutta se ei ole rakkautta.

Itse olen nyt 25v ja aina ollut jostain syystä vanhempien miesten perään.
20-vuotiaana meninkin tosissani rakastumaan 40v mieheen ja hänkin ihastui minuun, kuinkas muuten?
Varmaan aika harva 40v mies osaa ajatella järkevästi, jos tiukkalihainen parikymppinen, himokas naisenalku palvoen ihailee ja on halukas seksiorjattareksi..

Hän oli opettajani ja lähenimme koko ajan, meillä vain synkkasi poikkeuksellisen hyvin.
Eikä kyse edes ollut siitä, ettäkö olisin niin upea persoona kaikkien kanssa, vaan hän jotenkin sai minusta parhaat puolet esille.
Hänen seurassaan muutuin itsevarmaksi, iloiseksi ja elämänmyönteiseksi, vaikka oikeasti olin siihen aikaan aika ujo, masentunut ja onneton.

Pikkuhiljaa katseet alkoivat paljastaa kaiken ja juttelimme asiasta.
Hän oli huolissaan ikäerostamme, onneksi (kuten aikuisen kuuluukin olla), itse vain vinkusin kuin pikkulapsi (joka olinkin) että haluan hänet, iällä ei väliä.

Hän pyysi minua vaihtamaan opiskelupaikkaa ja olemaan vuoteen ottamatta yhteyttä, ei tapaamisia, ei mitään.
Jos vielä tämän jälkeen tunne on sama, kyseessä on muutakin kuin pelkkä ihastus..
Olin ehdottomasti asiaa vastaan, mutta en voinut väkisinkään hänessä roikkua kuin psykopaatti.

Kului vuosi, kului toinenkin.. Tapasimme sattumalta.
Molemmilla oli uusi suhde oman ikäiseen, emmekä olleet ajatelleet toisiamme enää aikoihin.
Ja minä kun luulin etten voi elää ilman häntä..

Äänestä
  • Sovihan nyt nykyisen kumppanisi kanssa, että olette vuoden erossa ilman minkäänlaista yhteyden pitoa. Ehkä sinä aikana voitte molemmat löytää uuden rakkauden ja sitten joskus todeta, että tämä olikin vain ihastumista. Vuoden tauko missätahansa suhteessa tekee ihmeitä.
    Toinen asia, joka tässä ketjussa on muutamaan kertaan tullut ilmi on tuo ajatus siitä, että nuorilla naisilla olisi jotenkin "piukempi liha". Se ei pidä paikkaansa noin yleistettynä. Itse olen tavannut todella väljiä 20 - 30 v naisia ja sitten vastaavasti todella piukkoja 40 - 50 v naisia. Tuolla väljyydellä tai piukkuudella ei ole mitään merkitystä. Myöskään miehen kalun koolla ei ole merkitystä - tekniikka ratkaisee onnistumisen.

    Äänestä

  • Ajattelija kirjoitti:

    Sovihan nyt nykyisen kumppanisi kanssa, että olette vuoden erossa ilman minkäänlaista yhteyden pitoa. Ehkä sinä aikana voitte molemmat löytää uuden rakkauden ja sitten joskus todeta, että tämä olikin vain ihastumista. Vuoden tauko missätahansa suhteessa tekee ihmeitä.
    Toinen asia, joka tässä ketjussa on muutamaan kertaan tullut ilmi on tuo ajatus siitä, että nuorilla naisilla olisi jotenkin "piukempi liha". Se ei pidä paikkaansa noin yleistettynä. Itse olen tavannut todella väljiä 20 - 30 v naisia ja sitten vastaavasti todella piukkoja 40 - 50 v naisia. Tuolla väljyydellä tai piukkuudella ei ole mitään merkitystä. Myöskään miehen kalun koolla ei ole merkitystä - tekniikka ratkaisee onnistumisen.

    Minulla ei edes ehtinyt tulla suhde kyseisen miehen kanssa! Seinillekö puhuin..

    Äänestä

Hei. Ai teillä on kaikki hyvin vaimosi kanssa? Niin minullakin oli mieheni kanssa 13 vuotta. Muutama vuosi sitten mieheni rakastui,ja sain sen sattumalta selville. Nyt olemme eronneet, mieheni asuu uuden naisensa ja hänen kahden lapsensa kanssa avoliitossa ja minä kahden ihanan lapsemme kanssa(10 ja 13). Kurja on ollut huomata, kuinka mieheni rakkaus näyttäisi laantuneen, ja ikävä lapsiin ja entiseen (perhe-?)elämään raatelee. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole. Olemme toimineen hyvin 'kypsästi', lapset ovat paljon heidän luonaan, mutta eipä se sama asia koskaan ole, kummankaan mielestä. Paljon on tuskaa kaikille tuotettu. Siis neuvoni: mieti mitä loppuelämältä haluat ja ala ottaa vastuu teoistasi, mitä päätätkin. Vielä voit perääntyä, jos haluat.
Onnea valitsemallesi tielle...

Äänestä
  • tehdään hätiköiden, katuu.

    Ette ehkä olisi eronneet, ellet "olisi saanut selville" asiaa ja kaikki olisi hyvin. Miksi monilla on niin riivattu vimma käräyttää kumppani, tuomita ja erota?

    Äänestä

Mulle kävi joskus suunnilleen samalla tavalla. Alussa se oli viaton pikku
seikkailu, vähän myöhemmin homma tuntui vain paranevan. Seksikin oli
tosi mukavaa, kun oli jo kertynyt vähän tietoa mistä kumpikin pitää. Seksi
olis mukavaa jo vaihtelunkin vuoksi, kyllähän useampi parneri tuntuu
mukavalta kieltämättä.

Jos tossa vaiheessa asia tuntuu sekavalta, varaudu pahempaan. Itse en
uskaltanut tuossa vaiheessa lyödä jäitä hattuun ja niin vierähti toinenkin
puoli vuotta. Silloin se vasta sekavalta tuntuikin, kertaluokkaa pahemmalta.

Noilla jutuilla on lisäksi taipumus tulla jotain kautta ilmi, ennen pitkää.
Silloin voi tapahtua vahinkoa. Samoin se kakkossuhde vie paljon aikaa
pois vaimolta. Parisuhde vaimon kanssa kärsii. Itse ymmärsin vasta
myöhemmin kuinka paljon se oikeastaan vaikuttikaan.

Mulle jäi opiksi että on paras lyödä jäitä hattuun jo paljon aiemmin kuin
on joutunut edes tuohon tilanteeseen kuin sinä nyt. Sillonkin se on parempi
kuin ehkä vielä hankalampana asiana myöhemmin.

Äänestä

Sinulla on vaikea paikka mutta AJATTELE. Kun olet 60 on tämä uusi 45 jne. laske itse eli olet aina 15v. vanhempi. Toinen seikka on lapset, sillä eiköhän avioerolapsia ole jo tässä maassa tarpeeksi. Ainakin sitä rakkautta kannattaisi vaalia vaikka muutoinhan meillä miehillä ns. rakkaus käsitetään toisin kuin naisella. Hetken kontakti ei paljon tunteita hetkuta mutta naiset on rakennettu toisin. Tämä tyttöjen ja poikien ero pitäisi opettaa jo koulussa niin eipä tulisi morsioille niin paljon pettymystä. Mutta neuvoni Sinulle on että paina jarrua kun vielä voit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

40-v mies kirjoitti:

olen ollut naimisissa 10 vuotta vaimoni kanssa. meillä on kaikki hyvin. kaksi ihanaa lasta ja elämä muutenkin tasapainossa.
MUTTA, kaksi vuotta sitten elämääni tuli harrastuksen kautta 25-vuotias nainen. hänelläkin on perhe.
rakastamme toisiamme, meillä on suhde. vasta puoli vuotta sitten suhteemme muuttui seksisuhteeksi ja se vain paranee.
olen todella sekaisin. rakastan vaimoani, rakastan rakastajatartani. mitä minun pitäisi tehdä?!? koskaan ennen en ole edes pettänyt vaimoani. auttakaa hyvät ihmiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu