en tiedä kuuluuko tämä vuodatus tänne palstalle laisinkaan..mutta tulen hulluksi pian sukulaisteni kanssa!!joittenkin mielestä ongelmani on pieni, mutta omalla kohdallani alkaa hyvästi jo ahdistaa...Kyse on lisääntymisestä!armaat sukulaiseni eivät kertakaikkiaan millään voi ymmärtää että mieheni(27v) ja minä(26v) emme suunnittele/odota/suunnattomasti halua perheenlisäystä!!!ei vaikka kuinka olen sen sanonut, moneen kertaan kauniisti ja rumastikin. Tänäänkin KAUPASSA isäni serkku tuli taputtelemaan mahaani, että jokos sielä jo on jälkikasvua?!!!!!!!!siis anteeksi!!mielestäni uskomatonta. en saanut edes sanottua mitään.Sanoessani ettemme välttämättä halua koskaan lapsia, he katsovat kuin vierasta sikaa, ja nauravat päälle. He eivät pidä minään ihmisiä joilla ei ole lapsia. Aika masentavaa, varsinkin täällä maalla jossa sukuyhteydet ovat (valitettavasti) todella tiiviit. Eivät kaikki tokikaan ole heistä samanlaisia, mutta suurin osa on näitä, jotka todella päin naamaa alkaa lapsen teosta saarnaamaan. ahdistavaa. Onko kenelläkään muulla tälläistä?
voi apua..
---iiris---
91204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä nykyinen maailma on niin paha, että mitäpä tänne lapsia laittamaan.
Minusta kannattaisi sanoa ihan nätisti tavallisella äänellä: Meidän perheessä lasten hankkiminen on perheen sisäinen asia.
Olen välttynyt vastaamasta moniin epämiellyttäviin uteluihin esittämällä vastakysymyksen: Miten niin? Samalla voi katsoa pää kallellaan viattomasti kysyjää silmiin, rehellisen hämmästyneenä moisesta kysymyksestä. Useimmiten ne häkeltyy.
Eivät kaikki näistäkään vielä ymmärrä, joka yhteisössä on tyhmiä. Jotkut ymmärtävät.
Lastenhankinta on täysin parin oma asia.
niin jos seuraavalla kerratta taputat kysyjän vatsaa ja kysyt että jokos te???
puristelen tuttavapariskunnan naispuoliskon rintoja ja kysyn jokos maito on alkanut nousta.
Nuorempien sukulaisten kohdalla jotenkin paremmin pärjää, mutta hankala sanoa 50 vuotiaalle, että mitäs teillä?:) en tiedä...yritän pärjätä heidän kanssa.
Voi et arvaa kuinka tuttua tuo on meillekin.
Ja mahot sukukulaistytöt ovat niiiin katkeria valinnasta joka kuuluu mielestäni yksinomaan meille.
Itse olen alkanutkin oman perheeni sukulaisille jo kertomaan kuinka on ikävää, kun emme voi saaada lapsia. Joskus muka teatraalisesti yrittänyt vielä päälle itkua tihrustaa -ja läpi on mennyt! Ihmiset ovat selkeesti tyytyväisempiä tähän vastaukseen. Onhan taas mukavaa kun jollain menee muka huonommin.
Pahinta on kun miehen perhe ei muuta hoekaan kun että "kyllähän teillekin vielä tulee" eivätkä kestä edes kuulla tosiasiaa. Anoppi-rukallekin oli ihan vahvasti ääntäen kerrottava että hänen poikansa ei halua lapsia, syy ei siis ole VAIN minun haluttomuuteni tehdä niitä. Mutta anoppipa pitäisi ilmeisemmin hyväksyttävämpänä sitä, että hankkiutuisin raskaaksi tästä huolimatta.
Yhteenveto. Vähemmällä pääset kun kerrot olevasi maho ja toteat samaan syssyyn: "mutta onneksi Antti-Pekka rakastaa silti minua ja haluaa olla kanssani." Näin Antti-Pekastakin tulee sankari. Ja sama tarina toisten päin miehen sukulaisille asiaa selitettäessä.
...niin ilmiö on aika yleinen ja kestää teidän kohdalla vielä n. 15 v. Sen jälkeen teiltä aletaan kysellä eikö tärpännyt ja naapureita myöten kyynelsilmin kysellään tuntuuko pahalta elää ilman lapsia. Se jatkuu n. kymmenen vuotta, kunnes alat olemaan riittävän ryppyinen ja muistuttamaan potentiaalista mummoa. Ystäväsi ja tuttavasi päästävät itsensä täysin valloilleen lastensa raskauksien ja lastenlastensa nimissä, jolloin sinä lapsettomana ihmisenä olet maailman paras kuuntelemaan ja iloitsemaan muiden sukujen ihanuudesta.
Usko jo nyt ajoissa hyvä nuori ihminen, ettei ihminen ikinä itsessään riitä. Ja jos et opi ottamaan huumorilla sinuun kohdistuneita kysymyksiä mahdollisesta raskaudesta tulet aina kärsimään jostakin sinuun kohdistuneesta henkilökohtaisesta kysymyksestä. Ihmiset ovat enimmäkseen ajattelemattomia ja yksioikoisia lasten saamisten suhteen, joten kokeile joskus kysyä takaisin että mitäpäs jos me emme saakaan ikinä lapsia. Laita kysyjät miettimään voiko elämässä olla muitakin vaihtoehtoja. Siihen kysymykseen et nimittäin saa helposti vastauksia.
Kun meille aikoinaan jatkuvasti esiteltiin noin typeriä ja aivan liian henkilökohtaisia kysymyksiä, olin aivan kuin sitä ei olisi koskaan kysyttykään. Toisin sanoin, en kuullut sitä lainkaan.
Tai tietysti kuulin mutta käyttäydyin kuin en olisi kuullut.
Halusin nimittäin antaa typerykselle tilaisuuden säilyttää kasvonsa.
Vaihtamalla puheenaihettahan siinä pääsee helpoimmalla: "On todellakin aivan järkyttävää kuinka bensan hinta heittelehtii! Miten te sen koette? Vähennättekö kulujanne tai automatkoja?"jne. jne..