Millaista on sanomalehtien jako?

ens viikolla alkaa

Millaista työtä on sanomalehtien varhaisjakelu? Oletteko tykänneet vai onko raskastakin? Kuinka isot piirit, eli kuinka monelta tunnilta palkkaa maksetaan?

Aloitan pyöräpiirillä, mutta kuulemma keväällä mahdollisuus autopiireihin, jos homma sujuu.

99

19416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakaja

      Fyysisesti vaativaa työtä, jos siis pyöräpiireistä puhutaan. Autopiirien jakaminen ei vaadi ihmiseltä mitään muuta kuin ajokortin. Autopiirit ovat huonokuntoisia varten. Se todellinen TYÖ tehdään polkupyöräpiireillä.

      Jos sää on hyvä eikä lehdet ole myöhässä niin ei siinä mitään. Mukavaa ja rentoa hommaa vaikkakin sitten toisaalta joskus raskastakin. Itsenäistä hommaa eikä kukaan ole korvanjuuressa hengittämässä vaan saa työskennellä rauhassa. Henkilökohtaisesti mahdollinen odottaminen on se veemäisin asia.

      Jokaisella piirillä on oma korvauksensa mikä on laskettu pääasiassa kuljettavan matkan, talouksien määrän ja peittoprosentin mukaan. Korvaukseen tietty vaikuttavat myös talojen kerrosten määrä, onko portaat vai hissi jne. Sitten tietty yölisä, lehtien liitteistä saatavat korvaukset, odotusajat jne.

      Onnea matkaan :)

      • myös lehdenjakaja

        Kyllä autolla jakaessakin saa ihan kiitettävästi juosta, jos on kyseessä isot omakotitalopiirit...

      • ole silti
        myös lehdenjakaja kirjoitti:

        Kyllä autolla jakaessakin saa ihan kiitettävästi juosta, jos on kyseessä isot omakotitalopiirit...

        mitään verrattuna kerrostalopiireihin.

      • mjaaaa

        "Autopiirit ovat huonokuntoisia varten. Se todellinen TYÖ tehdään polkupyöräpiireillä."

        Ehkä, mutta täällä päin ei ole mitään pyöräpiirejä edes tarjolla ;D
        On se vaan niin helppoa autolla körötellä ja mielimusaansa kuunnella lämpimässä ja sateen suojassa.

      • siehäsotusoot
        mjaaaa kirjoitti:

        "Autopiirit ovat huonokuntoisia varten. Se todellinen TYÖ tehdään polkupyöräpiireillä."

        Ehkä, mutta täällä päin ei ole mitään pyöräpiirejä edes tarjolla ;D
        On se vaan niin helppoa autolla körötellä ja mielimusaansa kuunnella lämpimässä ja sateen suojassa.

        voihan se olla, miten tämä onnistuu kerrostalon rapuissa ja käytävissä?

      • Anonyymi

        Mikähän tauno täällä taas ihmisiä valistamassa. Itsellä on autopiiri joka on pelkkiä kerrostaloja joista melkein puolet hissittömiä. Kyl vaan saa läpimärkänä hiestä juosta.

    • Valitetavasti työaikoihin liittyy ns. sosiaalisen paitsion riski. Eli sosiaalist kontaktit rajoittuvat. Jotkut tykkää, jotkut ei.

      • sisko ja äiti

        Siskoni joka on yli 20 vuotta jakanut lehtiä on joka paikassa suuna ja päänä ystävät löytyy vapaa-ajan toiminnoista ja naapureista. Ei häntä tunnu yksinäisyys vaivaavan. Kuka ny työkavereitaan kotonaan kattelee? Eiks 8 tuntia joka arkipäivä riitä? Tosin on mulla muutama entinen työkaveri, mutta en koskaan ollut samassa vuorossa tai osastolla kuin he. Muutenkin tulivat työajan ulkopuolella tutuiksi.

    • Harmaakarhu.

      Olin Keravalla aikanaan kouluaikana aamujakelussa hommissa.Postille annettiin ne paskapiirit,joissa ei tullut kilmetrejä juuri lainkaan.Jatkosodan aikaisella Pyrkijällä sain polkea niin paljon,että suussa maistui paska joka päivä.Nykyisin tilanne on varmaan toinen,mutta nyt talven tullessa se on var,aan vielä rankempaa,kun kesäaikana,luulisin?Autolla jos pääsee jakamaan,niin kannattaa ottaa vaikka parinkin piiriä,nii saa paremmat kilometrikorvaukset.Aamukanto aloittaa pääsääntöisesti 04.00 ja jatkuu siihen saakka,kun laukut on tyhjät.Pelkkään lajitteluun menee lähes tunti,kun kaikki lehdet ei kuitenkaan ole aikataulussa aina.Ja sitten vasta pääsee polkemaan.Se vaatii fysiikkaa.

    • jos tykkää liikunnasta

      Jaan pääkaupunkiseudulla ja tykkään tosi paljon. Olen nk. vapaapäivävuorottaja ja teen 4-5 päiväistä viikkoa.Piirejä (kerrostaloja pääasiallisesti)on 1-3/päivä ja päivittäiseen urakkaan kuluu käytännössä aikaa n.1,5 -3 tuntia riippuen setistä. Eli minulla on aika pienet piirit. Laskennallinen aika eli miltä ajalta palkkaa maksetaan on kyllä vähän enemmän.Lisäksi öisin voi olla sairastumisten tms. syistä piirejä avoinna jos haluaa ansaita ylimääräistä niin kandee tehdä myös niitä jos ehtii ja jaksaa.Piiri itsessään on aika suhteellinen käsite. Huomaat sen kyllä sitten kun olet jakanut jonkin aikaa ;D. Ei tällä työllä rikastu, mutta kivasti hankkii tervetullutta ylimääräistä hynää päivätyöstä saadun palkan lisäksi. On sitten niitäkin sankareita jotka jakavat lehtiä ihan elääkseen ja sen onkin sitten jo vähän rankempi tarina se.

      • lepakkovuoro

        Pelkällä lehtienjaolla pääsee elämässä aika helpolla: yöjako ja päivät vapaata. Olen itse päiväduunissa ja jaan lehtiä tuuraajana päivätyön loma-aikoina ja tuntuu ihan samalta kuin olisi lomalla vrt. esim. sairaanhoitaja tai kaupan kassahommaan. Mikä tahansa päiväduuni on sata kertaa rankempaa kuin lehtienjako. (poislukien jotkut koppihommat, jossa voi vaikka nukkua, muuta niitä tuskin nykyaikana enää on.) Mutta... lehtienjakoon hakeutuu ammattitaidoton ymv. peruskoulun käynyt porukka. Jokainen itseään kunnioittava ja omaa tulevaisuutta miettivä hankkii kunnon ammatin ja hakeutuu muualle, sillä kun on koulutus ja ammatti, on aina vanhvemmilla työmarkkinoilla. Voihan Postissakin ajat muuttua ja ammattitaidoton/kouluttamaton väki saneerataan ekaks ulos esim. työt alihankkijoille. Kilpailu kovenee tälläkin alalla.

        Lehtienjaosta tulee hyvä kunto, itsenäistä , mutta ns. "aivot narikkaan" hommaan - sopii helppoheikeille, jotka eivät paljon itsensä kehittämisestä perusta. Jos haluat rikkaan elämän, niin sitten jotain muuta.

        Lehtien jaossa pörrää paljon "vanhempaa eläköityvää" väkeä, jolla palkat ovat aivan eri luokkaa kuin aloittavilla ( ihme lisiä ja etuja) ja sitten tuota kouluttamatonta, kielitaidotonta, opiskelija, mamalomalaissakkia eli ko. työ on vain varaventtiili monelle.

        Itse teen ko. hommaa liikunnan ja rahan tähden.

      • lepakolta
        lepakkovuoro kirjoitti:

        missä sä oikein työskentelet päivisin?

      • taas´

        tuuraaja puhuu :D Salli mun nauraa jutuillesi!

        Kuvitteletko pelkkänä tuuraajana tietäväsi millaista työtä lehdenjako todellisuudessa on? Jaatko vielä kaiken lisäksi autopiirejä jolloin vain istut perse auton penkissä? Vakituisena jakajana tiedän sen faktan, että lehdenjako on rankimpia töitä mitä on olemassa. Jaan kaupunkipiirejä kuutena yönä viikossa. Lohkaisu "mikä tahansa päiväduuni on sata kertaa rankempaa kuin lehtienjako" on jo suorastaan absurdi :D Et ole tainnut paljon elämää nähdä?

        Repesin kun luin tuota plörinää ammattitaidottomista jne. Haistanko pientä katkeruutta sinussa? Ammattitaitoa kyllä löytyy ja pystyisin tekemään monenlaistakin hommaa mutta lehdenjako tuntuu ikäänkuin kutsumusammatilta joka sopii elämäntyyliinikin hyvin. Miksi siis itselleni sopivaa ja arvostettua työtä lopettaisin?

        Huvittaa nämä tuuraajien tuuraajat jotka tosissaan kuvittelevat tietävänsä millaista lehdenjakajien työ on kun sitä tosissaan rupeaa tekemään.

      • sisko ja äiti
        lepakkovuoro kirjoitti:

        Pelkällä lehtienjaolla pääsee elämässä aika helpolla: yöjako ja päivät vapaata. Olen itse päiväduunissa ja jaan lehtiä tuuraajana päivätyön loma-aikoina ja tuntuu ihan samalta kuin olisi lomalla vrt. esim. sairaanhoitaja tai kaupan kassahommaan. Mikä tahansa päiväduuni on sata kertaa rankempaa kuin lehtienjako. (poislukien jotkut koppihommat, jossa voi vaikka nukkua, muuta niitä tuskin nykyaikana enää on.) Mutta... lehtienjakoon hakeutuu ammattitaidoton ymv. peruskoulun käynyt porukka. Jokainen itseään kunnioittava ja omaa tulevaisuutta miettivä hankkii kunnon ammatin ja hakeutuu muualle, sillä kun on koulutus ja ammatti, on aina vanhvemmilla työmarkkinoilla. Voihan Postissakin ajat muuttua ja ammattitaidoton/kouluttamaton väki saneerataan ekaks ulos esim. työt alihankkijoille. Kilpailu kovenee tälläkin alalla.

        Lehtienjaosta tulee hyvä kunto, itsenäistä , mutta ns. "aivot narikkaan" hommaan - sopii helppoheikeille, jotka eivät paljon itsensä kehittämisestä perusta. Jos haluat rikkaan elämän, niin sitten jotain muuta.

        Lehtien jaossa pörrää paljon "vanhempaa eläköityvää" väkeä, jolla palkat ovat aivan eri luokkaa kuin aloittavilla ( ihme lisiä ja etuja) ja sitten tuota kouluttamatonta, kielitaidotonta, opiskelija, mamalomalaissakkia eli ko. työ on vain varaventtiili monelle.

        Itse teen ko. hommaa liikunnan ja rahan tähden.

        "Olen itse päiväduunissa ja jaan lehtiä tuuraajana päivätyön loma-aikoina ja tuntuu ihan samalta kuin olisi lomalla vrt. esim. sairaanhoitaja tai kaupan kassahommaan. Mikä tahansa päiväduuni on sata kertaa rankempaa kuin lehtienjako." Juu niin minäkin olen mieluummin päivätöissä ... jaa miksiköhän se on paljon helpompaa, vapaampaa, rahakkaampaa kuin lehdenjako. Kun, et oo tehnyt lehdenjakoo elättääksesi itsesi ja maksaaksesi laskusi niin älä rupee arvosteleen heitä. Kyllä se on paljon helpompaa tuo lähihoitajan työn ... pitkät kahvitauot lämmin työtila ja ei mitää ihmeitä kiireitä... ei ainakaan sielä missä itse olin. Mitä tulee tuotatohommiin/urakkatahtiin tuttua puuhaa niitäkin teen mieluummin kuin meen kylmään yöhön hörhöjen sekaan jakeleen lehtiä. Mitä tulee koulutukseen ainakin siskollani on hyvä koulutus ja mitä kuulee puhuttavan kyllä niitä insinöörejäkin käy lehtiä jakamassa. "( ihme lisiä ja etuja)" Mitä pitempään oot saman työnantajan palveluksessa tulee kaikenlaisia lisiä turhaa oot kade.

      • ..............................
        lepakkovuoro kirjoitti:

        Pelkällä lehtienjaolla pääsee elämässä aika helpolla: yöjako ja päivät vapaata. Olen itse päiväduunissa ja jaan lehtiä tuuraajana päivätyön loma-aikoina ja tuntuu ihan samalta kuin olisi lomalla vrt. esim. sairaanhoitaja tai kaupan kassahommaan. Mikä tahansa päiväduuni on sata kertaa rankempaa kuin lehtienjako. (poislukien jotkut koppihommat, jossa voi vaikka nukkua, muuta niitä tuskin nykyaikana enää on.) Mutta... lehtienjakoon hakeutuu ammattitaidoton ymv. peruskoulun käynyt porukka. Jokainen itseään kunnioittava ja omaa tulevaisuutta miettivä hankkii kunnon ammatin ja hakeutuu muualle, sillä kun on koulutus ja ammatti, on aina vanhvemmilla työmarkkinoilla. Voihan Postissakin ajat muuttua ja ammattitaidoton/kouluttamaton väki saneerataan ekaks ulos esim. työt alihankkijoille. Kilpailu kovenee tälläkin alalla.

        Lehtienjaosta tulee hyvä kunto, itsenäistä , mutta ns. "aivot narikkaan" hommaan - sopii helppoheikeille, jotka eivät paljon itsensä kehittämisestä perusta. Jos haluat rikkaan elämän, niin sitten jotain muuta.

        Lehtien jaossa pörrää paljon "vanhempaa eläköityvää" väkeä, jolla palkat ovat aivan eri luokkaa kuin aloittavilla ( ihme lisiä ja etuja) ja sitten tuota kouluttamatonta, kielitaidotonta, opiskelija, mamalomalaissakkia eli ko. työ on vain varaventtiili monelle.

        Itse teen ko. hommaa liikunnan ja rahan tähden.

        Joo, ei todellakaan mikä tahansa päiväduuni ole rankempaa. Aivan p--kaa jauhat. Tässä "helpossa ja kevyessä" duunissa saa nauttia Suomen välillä v-mäisistä keleistä, yötyön rasituksista (seonnut unirytmi jne.) ym. Korkeakoulututkinto mullakin on, mutta töitä ei lohkea, joten olisiko sitten parempi olla työttömänä?

    • kovin raskasta

      Voihan joku kokea sanomalehtien jaon raskaaksikin, mutta itse en todellakaan - joku tuossa totesi, että jossei tee mitään muuta (toista työtä, opiskele), niin pelkästään yöjako on kuin olisi lomalla; pitää muuten täysin paikkansa. Sellaista matalan palkan työtä ei tule ihan heti mieleen, josta voisi saada yhtä paljon palkkaa yhtä lyhyellä työajalla. Itse olen saanut pyöräpiireistä n. 900-1400e kuukaudessa käteen ja autopiireiltä n. 1100-1900e per kk. Mielestäni tuo on ihan ok ansio työn vaativuuteen nähden.

      Piirin pituus vaikuttaa palkkaan eniten, lyhin piiri on ollut 3h 15min ja pisin autopiiri 8,5h. Piirin pituus lasketaan tosiaan ottamalla huomioon kilometrit, lehtien määrä, talojen luonne (kerrostaloja, omakotitaloja jne...). Piirit alkaa välillä 01.00-03.00 riippuen siitä kuinka kaukana lehtien painopaikasta piiri alkaa, sekä tietysti piirin pituuden mukaan. Varsinaisella työajalla, jonka mukaan palkka tulee, ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka nopeasti saa työt tehtyä, käytännössä tämä tarkoittaa maksimissaan 5 tunnin mittaista todellista työaikaa. Olen tehnyt useassa eri kaupungissa tätä hommaa ja nyt opiskelujen ohessa en voisi kuvitella vähemmän stressaavaa työtä.

      Työntekijöitä on ihan laidasta laitaan - on päivätyössäkin käyviä, on opiskelijoita, eri ikäisiä ja erilaisessa elämäntilanteessa olevia. On toki myös niitäkin, joille tämä työ ei sovi ja jotka kokevat työn erittäin raskaaksi ja yöajat stressaaviksi. Suosittelen ja en suosittele, ei tämä työ paljon kyllä cv:ssä paina eikä tätä jaksa välttämättä kovin montaa vuotta, mutta ainahan sitä kokeilla kannattaa.

      Työ itsessään on melko rauhallista ja itsenäistä, paskaisella säällä ja kovalla pakkasella tietystä inhottavaa. Esimieheen ei tarvitse olla yhteydessä kuukausiin, jos ei ole mitään asiaakaan, kunhan menee vain yöllä hakemaan niput ja jakaa ne määräaikaan mennessä. kaupungin keskustassa on tietystä monenlaista vipeltäjää viikonloppuisin ja juhlapäivinä, mutta joillain autopiireillä ajellaan hiekkateitä ja viedään lehtiä maalaistaloihin, jolloin ei välttämättä näe ihmisiä mailla halmeilla koko yön aikana.

      Vapaapäivän tekijä saa ainakin täällä päin 20% enemmän palkkaa, mutta kannattaa tähdätä vakituiseksi pitkälle autopiirille, siten pääsee kaikkein helpoimmalla ja saa eniten palkkaa.

    • jakanut

      kyllä se on ihan perseestä mähkyä yönsä jossain sanomalehtien kimpussa. mieluummin nukun yöni.

      • sun valinta

        "kyllä se on ihan perseestä mähkyä yönsä jossain sanomalehtien kimpussa. mieluummin nukun yöni."

        ...ja teet mielummin 8 h työpäivää jossain rollsin kassalla ja vielä paskemmalla palkalla. Et taida nyt oikein oivaltaa miksi yöltä maksetaan YÖLISÄÄ - aivan, juuri siksi, että se on korvaus siitä että on töissä yöllä.

        Mielummin nukun aamupäivät kun herään seitsemään töihin.

      • näemmä!

        Vituttaahan se varmasti epäonnistua työssään mutta ei se siitä ammatista huonoa tee ettet sinä siihen kykene. Hyväksy vain se äläkä jauha paskaa.

        Ja mieluummin teen työni yöllä ja nukun sen jälkeen niin pitkään kuin huvittaa eikä tarvitse kellon pirinään herätä.

      • samaa

        mieltä!!

      • varmasti jos

        ei pikku polla ja kroppa kestä tosihommia.

    • ammattijakaja

      Työ vaatii fysiikkaa, itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Kaikkia näitä ominaisuuksia löytyy harvalta ja siksipä tehokkaat jakajat ovat harvassa. Nykyään nuoret ovat huonokuntoisia vässyköitä joille kelpaa vain "työ" jossa ei tarvitse osata eikä tehdä mitään vaan istua toimistossa jalat pöydällä ja nostaa korkeaa kuukausipalkkaa.

      Ammattimaiset lehdenjakajat tekevät hitonmoisen työn ja senpä takia heitä kunnioitetaan joka paikassa. Tietysti jotkut kateelliset, työttömät tai jotain säälittävää kevyttä sisätyötä tekevät nyhvöt saattavat katkeruuksissaan aukoa päätään mutta se on lähinnä vain huvittavaa :P Työ on vaativaa ja kunniallista eikä tähän hommaan monella rahkeet riitä jos alkaa tosissaan jakamaan. Tietty epäonnistuneet entiset jakajat ovat yleensä myös katkeria jakajille. Se kertoo vain siitä ettei näillä sälleillä rahkeet kyseiseen työhön riittäneet. Sellaisten on parempi mennäkin joihinkin huomattavasti helpompiin hommiin.

      • 19 vuotta

        Vaatii hyvää yleiskuntoa,tosi aamu-virkkujen
        työtä !! Olen tykännyt..

      • ..koitahan ehtiä..

        ..ennen aaamukuutta, kuitenkin ennen kuin tulee lehteä uutta.

      • parhaat naurut sain

        "Ammattimaiset lehdenjakajat tekevät hitonmoisen työn ja senpä takia heitä kunnioitetaan joka paikassa"

      • yleensä
        parhaat naurut sain kirjoitti:

        "Ammattimaiset lehdenjakajat tekevät hitonmoisen työn ja senpä takia heitä kunnioitetaan joka paikassa"

        yritetään peittää vitutuksen tuomaa tuskaa joka valitettavasti paistaa läpi viestistäsi siitä huolimatta. Ihan peruspsykologiaa nääs. Ja vielä sokerina pohjalla: Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ;)

    • sisko ja äiti

      Äitini jakoi aikanaan yli 30 vuotta aamulehteä ihan siksi,ettei siihen aikaan kun aloitti ollut päivähoitopaikkoja nykyisiä määriä. Siskoni taas "peri äitini piiriit aikaa myöten omien lisäksi" hän on jakanut lehti yli 20 vuotta. Olen yrittänyt houkutella häntä päivätöihin turhaa... pari kertaa kimppuun on käyty. Toinen harmiton "hullu" ja toinen "harmistunut" pyörävaras. Kannattaa katsoa seläntaa... Mitä palkkaan tulee ... aina tuntuu olevan tyhjä tasku tuo sisko, mutta vielä on hengissä (ei siis nälkään kuollut). Itse jaoin 15 vuotiaana äitini kesäloman (siihen aikaan, kun sai itse tehdä omat lomat ja piiri tosin oli äitini nimissä). Sanoisin kiva oli piiri, mutta minä olinkin nuori ja tykkäsin pyörällä ajelusta. Tietysti hissittömät vanhat talot oli ikäviä. Itse en muista, että olis ollut erityisen raskasta. Pari kertaa äiti herätti talvella apuun, kun lehdet oli myöhässä ja oli karsee ilma, että talvikelitkin on koettu pariin kertaan.

    • tyityi

      Entisenää jakajana annan sinulle neuvon että mene oikeisiin töihin. Palkka on 8 euroa ja risat tunnilta ja yölisää ei makseta. Työaika on karkeasti siinä kolmen tunnin molemmin puolin. Kilometrikorvaus ei käytännössä riitä kattamaan edes bensakuluja. Kokemuksesta voin sanoa että homma on syvältä perseestä. Vai miksi luulet että jakajista on huutava pula?

      • nykyinen jakaja

        En tiedä missä yrityksessä olet jakanut, mutta jos tätä nk. Suomen suurinta tilattavaa sanomalehteä on jakamassa niin työnantaja kyllä maksaa yö- yms. lisät. Lisäksi työllisyystilanne on muuttunut aika radikaalisti kuluneen 2-3 vuoden aikana. Tulijoita on enemmän kuin mitä voidaan palkata.

        Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että kyseessä on matalapalkka- ala ja jos haluaa päästä kunnon ansioille niin töitä saa tehdä tosi lujasti. Ja tällaisena ''kauniina'' talviaamuna kun luntakin oli vain polviin saakka homma on todellakin suoraan sieltä.

      • tuntuu näitä

        entisiä, katkeran oloisia jakajia täällä olevan. Se, ettet sinä siinä työssä pärjännyt, ei tarkoita etteikö se olisi oikeaa työtä joten älä jaksa naurattaa. Lehdenjako on niin TYÖTÄ kun vaan voi olla ja se vaatii ihmiseltä paljon. Mistä muuten revit tuon ettei yölisää maksettaisi? Tasan maksetaan.
        Nytpä kiinnostaa tietää että mikä se mahtaa sitten herran mielestä olla sitä "oikeaa työtä"? Odotan innolla vastaustasi!

        Miksikö jakajista pulaa? No yksinkertaisesti siksi ettei herkkähipiäiset nykynuoret tähän työhön KYKENE. Onhan se tietty noloa epäonnistua hommassa kuin hommassa ja siksipä sitä ei kukaan myönnäkään vaan aletaan mollata itse työtä jottei kukaan vahingossakaan arvaisi asian oikeaa laitaa.

      • yli 5 vuotta
        nykyinen jakaja kirjoitti:

        Ei muuten makseta yölisää sanomalehdenjakajan tessin mukaan,( olen jakanut 5 vuotta esajakelulla).
        Postin puolella kylläkin, ja niillä yleensä jotka postin peruja

      • nykyinen jakaja
        yli 5 vuotta kirjoitti:

        Ei muuten makseta yölisää sanomalehdenjakajan tessin mukaan,( olen jakanut 5 vuotta esajakelulla).
        Postin puolella kylläkin, ja niillä yleensä jotka postin peruja

        ymmärrän kantasi.

      • riitä

        Paljon se sun autovie oikein sadalle, korvaus 44 senttiä kilometrille sillä saa sadalle kilsalle 40 litraa ainetta?

      • yölisää
        tuntuu näitä kirjoitti:

        entisiä, katkeran oloisia jakajia täällä olevan. Se, ettet sinä siinä työssä pärjännyt, ei tarkoita etteikö se olisi oikeaa työtä joten älä jaksa naurattaa. Lehdenjako on niin TYÖTÄ kun vaan voi olla ja se vaatii ihmiseltä paljon. Mistä muuten revit tuon ettei yölisää maksettaisi? Tasan maksetaan.
        Nytpä kiinnostaa tietää että mikä se mahtaa sitten herran mielestä olla sitä "oikeaa työtä"? Odotan innolla vastaustasi!

        Miksikö jakajista pulaa? No yksinkertaisesti siksi ettei herkkähipiäiset nykynuoret tähän työhön KYKENE. Onhan se tietty noloa epäonnistua hommassa kuin hommassa ja siksipä sitä ei kukaan myönnäkään vaan aletaan mollata itse työtä jottei kukaan vahingossakaan arvaisi asian oikeaa laitaa.

        Yölisää maksetaan niille, jotka ovat postin tai postin peruja olevan firman töissä

      • jtyjt
        tuntuu näitä kirjoitti:

        entisiä, katkeran oloisia jakajia täällä olevan. Se, ettet sinä siinä työssä pärjännyt, ei tarkoita etteikö se olisi oikeaa työtä joten älä jaksa naurattaa. Lehdenjako on niin TYÖTÄ kun vaan voi olla ja se vaatii ihmiseltä paljon. Mistä muuten revit tuon ettei yölisää maksettaisi? Tasan maksetaan.
        Nytpä kiinnostaa tietää että mikä se mahtaa sitten herran mielestä olla sitä "oikeaa työtä"? Odotan innolla vastaustasi!

        Miksikö jakajista pulaa? No yksinkertaisesti siksi ettei herkkähipiäiset nykynuoret tähän työhön KYKENE. Onhan se tietty noloa epäonnistua hommassa kuin hommassa ja siksipä sitä ei kukaan myönnäkään vaan aletaan mollata itse työtä jottei kukaan vahingossakaan arvaisi asian oikeaa laitaa.

        "Tasan maksetaan" Missä firmassa maksetaan? Ja ei nyt lasketa näitä postin leivistä siirtyneitä jakajia.

        Piirit on mitoitettu lisäksi niin tiukalle että lumipyryn sattuessa saat tehdä palkatonta ylityötä. Lisäksi jaetaan usein kerran viikossa vielä lehtimainoksia piirin joka talouteen. Piiri aika on kuitenkin mitoitettu niiden talouksien mukaan joihin tulee lehti.

        Mainostenjaossa on suunnaton lisävaiva ja ylimääräisiä kilometreja joita mainoksista tule mitätön muutaman centin/kpl korvaus ei mitenkään riitä kattamaan.

        "oikeaa työtä"? Odotan innolla vastaustasi!" Menin tehtaaseen ihan perusduunariksi ja tienaan 40 tunnin työviikosta enemmän nettona kuussa kuin lehdenjaosta tai kaupan kassala osa-aikaisena.

      • oikeeestiko
        jtyjt kirjoitti:

        Se on omaa hitautta, jos ei kerkeä jakamaan annetussa ajssa.
        Mainoksista saa piirille normaalisti parin tunnin palkan verran liää, muttei aikaa suikaan mee tuntiakaan enempää.
        Ja jos tekee TEHTAASSA 40 tuntia ja vertaa siitä saatua korvausta 12 tunnin viikko työstä saatuun korvaukseen ........

      • mistä "siirtymisistä...
        jtyjt kirjoitti:

        "Tasan maksetaan" Missä firmassa maksetaan? Ja ei nyt lasketa näitä postin leivistä siirtyneitä jakajia.

        Piirit on mitoitettu lisäksi niin tiukalle että lumipyryn sattuessa saat tehdä palkatonta ylityötä. Lisäksi jaetaan usein kerran viikossa vielä lehtimainoksia piirin joka talouteen. Piiri aika on kuitenkin mitoitettu niiden talouksien mukaan joihin tulee lehti.

        Mainostenjaossa on suunnaton lisävaiva ja ylimääräisiä kilometreja joita mainoksista tule mitätön muutaman centin/kpl korvaus ei mitenkään riitä kattamaan.

        "oikeaa työtä"? Odotan innolla vastaustasi!" Menin tehtaaseen ihan perusduunariksi ja tienaan 40 tunnin työviikosta enemmän nettona kuussa kuin lehdenjaosta tai kaupan kassala osa-aikaisena.

        oikein höliset mutta Postilla maksetaan yölisää. Ja sanomalehtien varhaisjakelustahan tässä ketjussa puhutaankin.

        Sehän riippuu ihan piireistä ja niiden lukumäärästä kauanko jakamiseen menee ja tuleeko tehtyä ylitöitä. Itsellä ei ole vielä moista tullut vastaan kun osaan jakaa oikealla tavalla ja rivakasti. Ei täällä ainakaan mitenkään tiukille ole piirejä mitoitettu. Piirit mitoitetaan monellakin eri perusteella eikä pelkästään lehtien määrällä. Ja eipä tuo sää ole vielä pahemmin hidastanut.

        Se ei se tehdastöhöily ole sen oikeampaa työtä kuin mikään muukaan joten turha isotella, oli liksa mikä tahansa ;) Liksan suuruus ei osoita millään tavalla onko työ työtä vai nysväystä. Mistäpä muuten kuvittelet tietäväsi kunkin jakajan tienestit kun niissä tuppaa olemaan aika paljonkin eroja?

      • sanomalehdenjakaja
        mistä "siirtymisistä... kirjoitti:

        siis puhutaanko Itellan varhaisjakajista vai sanomalehdenjakajista Katso linkki sanomalehdenjakajien uusimpaan tessiin ja koita löytää sieltä se sun yövuorolisäsi
        http://www.vkl.fi/files/251/VKL-VAAL_sanomalehdenjakajat_TES_2007-2010.pdf

        sieltä saat selville tuntipalkan ja kun tiedät piirin ajan ja kuinka pitkään ollut töissä niin ......... se selviää, muttei tietenkään mitä oikeesti tehtyä tuntia kohden??????

      • ......
        nykyinen jakaja kirjoitti:

        En tiedä missä yrityksessä olet jakanut, mutta jos tätä nk. Suomen suurinta tilattavaa sanomalehteä on jakamassa niin työnantaja kyllä maksaa yö- yms. lisät. Lisäksi työllisyystilanne on muuttunut aika radikaalisti kuluneen 2-3 vuoden aikana. Tulijoita on enemmän kuin mitä voidaan palkata.

        Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että kyseessä on matalapalkka- ala ja jos haluaa päästä kunnon ansioille niin töitä saa tehdä tosi lujasti. Ja tällaisena ''kauniina'' talviaamuna kun luntakin oli vain polviin saakka homma on todellakin suoraan sieltä.

        vai tulijoita enemmän kuin otetaan.. Voi olla että muutamassa vuodessa ajat muuttuneet, mutta itse soitin leijonajakeluun vai mikä se nyt silloin oli opiskeluaikanani, että onko töitä, seuraavana päivänä käymään, 15min rupattelua ja heti seuraavana yönä hommiin.. Ei kovin moneen firmaan ihan noin kävellä töihin.. Jos jotain hyvää ko. duunista voi sanoa on se että kunto pysyi kohdallaan, lehdenjaon lopetettuani lihoin 15kg vuodessa;)Mitään muuta positiivista en keksi, varsinkin jatkuva viikonlopputyö ja 6 päivää viikossa töitä rajoittaa aika paljon sosiaalista elämää. Vaikka nykyinen työkin v*****aa vähän väliä maksetaan siitä sentään suht kunnon korvaus 45K/vuosi muutenkin (anteeksi vaan lehdenjakajat) itsetunto koheni kuummasti "oikeisiin" töihin päästyäni. Ei millään pahalla, mutta ei tuosta lehdenjaosta ammatiksi ole, väliaikaisesti ihan ok homma.

      • on ihan
        ...... kirjoitti:

        sinun oma häpeäsi, ei itse ammatin elikkä lehdenjaon. Jutuistasi päätellen et oikeista töistä mitään edes tiedä. On selvää ettei sinulla rahkeet riittäneet niin vaativaan työhön joten pidä mölyt mahassasi äläkä ole arvostelevinasi niitä jotka lehdenjaon kaltaiseen vaativaan hommaan pystyvät. Kaltaistesi takia jakajista on pulaa. Useimmat nykynuoret ovat huonokuntoisia vässyköitä jotka eivät tosihommia kestä.

    • ja sopiva

      Jaoin vajaat parivuotta lehtiä vantaalla. Homma oli helppo (autopiirejä) ja jo muutaman viikon päästä tein hommaa ulkomuistista tietty ensin listoista tarkistettuani oliko uusia, lopettaneita tai muuttuneita. Laatikoille menin n. 1.30 ja kotona taas olin noin 4.30 jos en ottanut lisäpiirejä. Liksaa tuli reilu tonni kuussa puhtaana mikä riitti mainiosti minulle. Tykkäsin hommasta kovasti.

      Sitten sattui peräkkäin kolme väkivallalla uhkaamista joista viimeisin meinasi käydä toteen pahimmalla mahdollisella tavalla. Tuumin asioita ja tulin tulokseen, että mukava homma ja riittävä ansio eivät ole tarpeeksi hyviä syitä vaarantaa henkeään ja terveyttään. Palasin 8h päivätöihin jossa ansio on noin kaksinkertainen mutta niin on työpäivän pituuskin, pidempikin.

      Luultavasti minulla kävi vain huono tuuri mutta en jäänyt ottamaan selvää jatkuisiko se.

      • Anonyymi

        Eikö vantaalla vähän aikaa sitten tapettu sanomalehtien jakaja.

    • palkka

      Joskus vaikka 1.25 tunnista 3,75 tunnin palkka. Tai 2.5 tunnista 5.5 tunnin palkka. Riippuu piireistä ja jakajan ripeydestä/tehokkuudesta. Voi jakaa hitaastikin vain yhtä pientä piiriä mutta palkka on sen mukainen. Kerrostalon rapuissa saa hyötyliikuntaa.

      • aatsi1

        Helppoa, tyhjäpäitten ja kouluttamattomien hommaa. Hyvä se on omaa työtä arvostaa, mutta rajansa kaikella. Jakajaksi pääsee kaikki kynnelle kykenevät, kävelemisen taitavat. Ammattitukintoa ei tarttee:jakohomman oppii kahdessa yössä. Ok - ajan myötä laatu/nopeus kasvaa, mutta mitä hemmetin suuren suurta ammttitaitoa lehtien työntäminen luukusta alas vaatii - Haloo ! ja työn rankkuudesta. Työ on 95% helppoa ja kevyttä kuin heinänteko: on autopiirejä, hissejä ja lehdet useimmiten kevyitä. Toki vuoteen mahtuu huonojakin ilmoja,painavampoia lehtiä, juoksurappuja mutta kokonaisuudessaan iisi duuni.

        Kevyitä ja plösojä toimistohommia ei nykymaailmassa olekaan: valtavat tulospaineet ja vaativat asiakkaat takaavat sen, että jatkuva stressi niskassa. Ajattelepa vaikka lentokentän virkalijoita, kaupan kassoja tai ketä tahansa ruuhka-aikaan palvelemassa - leppoisuus kaukana. Jakajana kukaan ei komentele eikä hengitä niskaan, harvoin stressaa - saa olla hapan naama vaikka koko yön. Mutta ei siinä työssä kyllä mitään uutta opi: samaa jankutusta yöstä toiseen. Jos etsit helppoa, mitäänsanomatonta elämää, niin mars jakohommiin.

      • aaatshiii1
        aatsi1 kirjoitti:

        että niitä kouluttamattomia ja tyhjäpäitä löytyy kyllä ihan toimistoistakin, lentokentiltä ja ties mistä. Sitä henkevää sisältöä ja älyllistä haastetta voi harrastaa muuallakin kuin työpaikalla esim. opiskelemalla vapaa-ajallaan. Omaa mielenterveyttään ei kannata uhrata työuran vuoksi. Jokainen järjestää ja elää elämäänsä omalla tavallaan ja niin kauan kuin raha tulee rehellisellä työnteolla niin pääasia, että itse on tyytyväinen.

      • mutta kuitenkin
        aatsi1 kirjoitti:

        Helppoa, tyhjäpäitten ja kouluttamattomien hommaa. Hyvä se on omaa työtä arvostaa, mutta rajansa kaikella. Jakajaksi pääsee kaikki kynnelle kykenevät, kävelemisen taitavat. Ammattitukintoa ei tarttee:jakohomman oppii kahdessa yössä. Ok - ajan myötä laatu/nopeus kasvaa, mutta mitä hemmetin suuren suurta ammttitaitoa lehtien työntäminen luukusta alas vaatii - Haloo ! ja työn rankkuudesta. Työ on 95% helppoa ja kevyttä kuin heinänteko: on autopiirejä, hissejä ja lehdet useimmiten kevyitä. Toki vuoteen mahtuu huonojakin ilmoja,painavampoia lehtiä, juoksurappuja mutta kokonaisuudessaan iisi duuni.

        Kevyitä ja plösojä toimistohommia ei nykymaailmassa olekaan: valtavat tulospaineet ja vaativat asiakkaat takaavat sen, että jatkuva stressi niskassa. Ajattelepa vaikka lentokentän virkalijoita, kaupan kassoja tai ketä tahansa ruuhka-aikaan palvelemassa - leppoisuus kaukana. Jakajana kukaan ei komentele eikä hengitä niskaan, harvoin stressaa - saa olla hapan naama vaikka koko yön. Mutta ei siinä työssä kyllä mitään uutta opi: samaa jankutusta yöstä toiseen. Jos etsit helppoa, mitäänsanomatonta elämää, niin mars jakohommiin.

        "Ajattelepa vaikka lentokentän virkalijoita, kaupan kassoja tai ketä tahansa ruuhka-aikaan palvelemassa - leppoisuus kaukana. Jakajana kukaan ei komentele eikä hengitä niskaan, harvoin stressaa - saa olla hapan naama vaikka koko yön. Mutta ei siinä työssä kyllä mitään uutta opi: samaa jankutusta yöstä toiseen. Jos etsit helppoa, mitäänsanomatonta elämää, niin mars jakohommiin."

        Lentokentän virkailijoihin en ota kantaa, niiden työnkuvasta kun en paljon tiedä, mutta esimerkkiäsi mukaillen kaupan kassako on itseä kehittävää työtä, jossa oppii uutta? Stressaavaa mahdollisesti mikä tahansa palvelutyö varsinkin ruuhka-aikoina on, toki, mutta palkkahan se on mikä ratkaisee; jos saa saman palkan tekemällä kaupassa kassalla asiakaspalvelutyötä 8h tai jakamalla lehtiä yöllä esim. 4h, niin miksi ehdoin tahdoin pitäisi valita epämieluisampi vaihtoehto?

        Ns. "samaa jankutusta yöstä toiseen" on aika moni duuni tässä maassa. Vaikka itse tällä hetkellä jaankin sanomalehtiä, olen ollut myös yli kymmenessä muussa duunissa, enkä kaikessa rehellisyydessäni voi väittää, että lähikaupan myyjänä, taksikuskina, lemppaajana tai varastotyöntekijänä olemiset olisivat olleet jotenkin radikaalisti vähemmän monotonisia kuin lehtien jako. Olettaen nyt tietysti, että vertaamme edes vähääkään palkaltaan samantasoisia duuneja.

        Joku sanoi aiemmin jossain viestissä, että yöllä lehtienjako sopii hänen elämäntyyliinsä - jotenkin voin allekirjoittaa tuon täysin. On mukava tehdä työt yöllä ja sovittaa muu elämä vapaaseen aikaan, joka tarkoittaa käytännössä vapaita aamuja, päiviä, iltoja. Eli vapaa-aika on suurin syy, jonka takia tätä työtä teen. Itse asiassa monet puolitutut ovat ihmetelleet, käynkö töissä koskaan, kun mulla on jatkuvasti aikaa sosiaaliselle elämällä aamusta iltaan.

        En tarkoita, että haluaisin tehdä tätä työtä koko elämäni, mutta juuri nyt tässä elämänvaiheessa ei paljon stressi työn puolesta paina ja hyvä niin. Kunhan saan tässä opiskelut päätökseen aikanaan, luulenpa, että kerkeän tekemään täysipäiväistä duunia (ja parempi palkkaista) ihan riittämiin.

      • siellä taas
        aatsi1 kirjoitti:

        Helppoa, tyhjäpäitten ja kouluttamattomien hommaa. Hyvä se on omaa työtä arvostaa, mutta rajansa kaikella. Jakajaksi pääsee kaikki kynnelle kykenevät, kävelemisen taitavat. Ammattitukintoa ei tarttee:jakohomman oppii kahdessa yössä. Ok - ajan myötä laatu/nopeus kasvaa, mutta mitä hemmetin suuren suurta ammttitaitoa lehtien työntäminen luukusta alas vaatii - Haloo ! ja työn rankkuudesta. Työ on 95% helppoa ja kevyttä kuin heinänteko: on autopiirejä, hissejä ja lehdet useimmiten kevyitä. Toki vuoteen mahtuu huonojakin ilmoja,painavampoia lehtiä, juoksurappuja mutta kokonaisuudessaan iisi duuni.

        Kevyitä ja plösojä toimistohommia ei nykymaailmassa olekaan: valtavat tulospaineet ja vaativat asiakkaat takaavat sen, että jatkuva stressi niskassa. Ajattelepa vaikka lentokentän virkalijoita, kaupan kassoja tai ketä tahansa ruuhka-aikaan palvelemassa - leppoisuus kaukana. Jakajana kukaan ei komentele eikä hengitä niskaan, harvoin stressaa - saa olla hapan naama vaikka koko yön. Mutta ei siinä työssä kyllä mitään uutta opi: samaa jankutusta yöstä toiseen. Jos etsit helppoa, mitäänsanomatonta elämää, niin mars jakohommiin.

        purkautuu? Ihan pistää hymyn huulille kun lukee noita juttujasi :D Vai oletko joku vittuuntunut toimistorotta joka on vain kateellinen kunnon työn tekijöille? Jutuistasi päätellen olen melko varma ettet ole ikänään kyseistä työtä tehnyt. Et ole varmaan eläessäsi tehnyt kunnon työtä kun tuntuu nöyryys olevan sinulle tuntematon käsite.

        Mut ei siinä mitään, vituttaahan se varmasti jos epäonnistuu hommassaan, saa potkut tai sitten vain on kateellinen muille mutta tuolla lapsellisella mollaamisella teet pellen ainoastaan itsestäsi.

        Kerropa mitä teet itse elääksesi! Vai oletko työtön spurgu? Niilläkin on tapana olla katkera kovien hommien tekijöille. Odotan innolla vastaustasi!

      • ja hiki pintaan
        siellä taas kirjoitti:

        Teen Postissa sijaisuuksia ja jonkin verran olen varhaisjakelussa pyöräpiireillä. Perusjakelu nyt vaatiikin enemmän ällinkäyttöä ja tarkkuutta kuin varhaisjakelu mutta olenpa saanut oikeinkin mukavan työrytmin itselleni. Töitä on niin että pärjäilee ja vapaa-aikaa mukavasti.

        Jos ei jaksa jakaa lehtiä niin tekee jotain muuta ja eihän pelkillä lehdillä ihmeitä tienaa mutta itse viihdyn. Musat soimaan ja yöjalalle lehdet laukuissa. Liikunnallisena ihmisenä ei ole paha rasti ja työpäivä jää lyhyeksi. Loppuajan päivästä harrastan aikani omia luovia harrasteitani, ei tarvitse tuhlata omia voimavarojaan mihinkään toiseen " jumputukseen"..

        Onhan tää näillä lumimyräkkkeleillä ollut kovaa duunia ei sen puoleen.

        Mutta mieluummin silti kuin nuuskimaan toimistoihin papareita ja sipsuttelemaan jakkupuvussa siellä kahvikupposia herroille. Tai mitä ne nyt siellä omassa ylevässä maailmassaan tekevät että saavat sitä hirmuista palkkaa jolla viettää jatkuvaa kulutusjuhlaa.

      • Varsinkin
        ja hiki pintaan kirjoitti:

        tuo viimeinen kappale pitää kutinsa täysin. Näiltä uhittelevilta toimistorotilta nyt ei voi odottaakaan ymmärrystä tosihommia kohtaan kun itse nyhväävät päivästä toiseen saman katon alla tekemättä mitään mitä voisi työksi kutsua.

        Postin varhaisjakelussa kuitenkin pystyy tienaamaan paremmin kuin monessa muussa ammatissa. Siihen ei tietenkään riitä pelkkä tuurailu silloin tällöin. Töitä täytyy tehdä lähes koko viikko ja riittävän monta tai isoa aluetta. Hyvin on säästöjä kertynyt ja oman asunnon ostokin alkaa olla kohta tähtäimessä :) Tsemppiä kaikille jakajille. Teette hitonmoisen työn!

      • Tuuteli111
        Varsinkin kirjoitti:

        Mistä muuten johtuu, että varhaisjakajissa, siis miespuolisissa, ovat harvinaisen paljon bad näköisiä. On risupartaa, harvahaiventa ja iso pottunenä kruunaa kokonaisuuden. Onko niin, että tuollaisella nassulla varustettu kehtaa näyttäytyä vain yön hämärissä eli ei päiväduuniin pääsisikään Luonnollisestikin näissä varhaisjakajissa on sitten keskimääräistä enemmän sinkkuja ?

      • johon kalikka
        Tuuteli111 kirjoitti:

        kalahtaa.. Konttorirottako se siellä? ;)

        Joillakin tämä voi pitää paikkansa. Aivan samoin jos minä, varhaisjakaja ( ihmisen näköinen nainen jolla on kumppani joka on myös erittäin ihmisen näköinen ) kysyisin, että miksi ne kaikki luokan hyvännäköiset bimbot ovat päätyneet joko kotiäideiksi tai sihteeriköiksi.. varmaan siksi että ovat alkaneet miellyttää miehiä jo niin nuorina että sen pimperon kanssa ei paljon pidemmälle ole päässytkään?

        Ulkonäköä sivuava seikka, joskin vhän syvällisempi voisi olla myös se, että joillakin on lievä misantropia : he haluavat tehdä työnsä kyllä hyvin ( asiakaspalvelussa kun kuitenkin varhaisjakelussa ovat ) mutta näkemättä liiemmin asiakkaitaan.. Ei minuakaan esimerkiksi kiinnosta olla varsinaisestu ihmisten kanssa tekemisissä.

        Ja jos on naama kuin petolinnun hanuri, ja sitä häpeäisikin niin parempi se on edes yöllä tehdä jotain yksinistä hommaa kuin olla tekemättä yhtään mitään, siksi kun on syntynyt niin perseen näköiseksi. Vai?

      • ...
        Tuuteli111 kirjoitti:

        Mistä muuten johtuu, että varhaisjakajissa, siis miespuolisissa, ovat harvinaisen paljon bad näköisiä. On risupartaa, harvahaiventa ja iso pottunenä kruunaa kokonaisuuden. Onko niin, että tuollaisella nassulla varustettu kehtaa näyttäytyä vain yön hämärissä eli ei päiväduuniin pääsisikään Luonnollisestikin näissä varhaisjakajissa on sitten keskimääräistä enemmän sinkkuja ?

        ketä kiinnostaa meikata tai mitään muutakaan, kun tietää että on menossa tekemään töitä sellaseen aikaan ettei tuu näkemään ku ehkä työkaverinsa jos niitäkään?

    • ex-jakaja

      koiran hommaa,en suosittele!!

      • ovat lähes

        poikkeuksetta katkeria kun homma kävi liian rankaksi herkälle hipiälle. Tekosyyksihän tietysti ilmoitetaan "paska hommaa yyyhh" tai jotain muuta vastaavaa. Eikö vain kannattaisi myöntää etteivät rahkeet riittäneet kyseiseen työhön eikä vedellä hatusta noita lapsellisia meriselityksiä?

      • -_-
        ovat lähes kirjoitti:

        haha,"rahkeet riittäneet kysyiseen työhön"eipä työhön työhön kovin neropatti tarvitse olla,otat laukusta lehden ja tipautat postiluukusta,toistat yössä 400-800kertaa:)itse nukun yöllä mielummin ja nautin työstä kunnollisen korvauksen,kun lehdenjakajat voivat tienata huimat 7.5-8.5e tunnissa.

      • Etpä ole
        -_- kirjoitti:

        mikään ruudinkeksijä sinäkään jos et tuon laajemmin pysty asioita näkemään -.- Ei niitä postiluukkuja ja laatikoita kanneta naamasi eteen kuten jossain nyhvöhommissa jossa napotat lämpimissä sisätiloissa toimistossa etkä tee mitään mitä voisi kutsua kunnon työksi. Ja sen nyvöilyn päälle vielä ruokatunnit ja tauot. Kauheeta kuinka haastavaa! -.-
        Taidatkin kuulua näihin herkkähipiäisiin vässyköihin jotka täällä itkevät jakajille kun eivät itse kestä kovaa fyysistä työtä. Tuliko suru puseroon ja äitiä ikävä jo ensimmäisenä yönä? :D

    • työtä..

      Työnä jakaminen oli aika mukavaa ja itsenäistä. Sai liikuntaa tarpeeksi! Ja joulun alla muutamat ihmiset jättivät pakettejakin. Tuli vain mieleen keskustelusta tuolla ylempänä. :)

      Oman auton käyttö tuli kuitenkin kalliiksi, kun korvaus oli polkupyörätaksan mukaan. Bensat sai siis maksaa suurimmaksi osaksi itse. Polkupyörää ei ollut työnantajan puolesta tarjolla eikä työvaatteitakaan.

      Kaikkein rankinta hommassa oli kuitenkin se, että vapaita oli vähän. 7 työyötä ja yksi vapaa, 7 työyötä ja yksi vapaa jne... Ainoat tuplavapaat olivat viikonloput seitsemän viikon välein sekä pääsiäis- ja joulupyhät.

      Tsemppiä työhösi, toivottavasti olet viihtynyt!

      • noin harvoin

        "7 työyötä ja yksi vapaa, 7 työyötä ja yksi vapaa jne... Ainoat tuplavapaat olivat viikonloput seitsemän viikon välein..."

        Tuolla työkierrolla on joka viides viikonloppu vapaata. Edellyttäen tietysti, että aina kun vapaapäivä osuu lauantaille, saa koko viikonlopun vapaaksi, sitten homma jatkuu taas maanantaivapaalla.

      • vielä...
        noin harvoin kirjoitti:

        "7 työyötä ja yksi vapaa, 7 työyötä ja yksi vapaa jne... Ainoat tuplavapaat olivat viikonloput seitsemän viikon välein..."

        Tuolla työkierrolla on joka viides viikonloppu vapaata. Edellyttäen tietysti, että aina kun vapaapäivä osuu lauantaille, saa koko viikonlopun vapaaksi, sitten homma jatkuu taas maanantaivapaalla.

        Ei tule kuin seitsemän viikon välein. :) Hommaa on hiukan hankala hahmottaa näin pelkän selostuksen muodossa, mutta koitan.

        Vapaat menivät siis niin, että kun oli ma-yö vapaa, niin seuraava vapaayö oli seuraavan viikon tiistaina. Ja seuraava vapaa seuraavan viikon keskiviikkona jne. Tällä rytmillä vapaa viikonloppu osui kohdalle vain seitsemän viikon välein, sillä viikonloppuvapaan jälkeen seuraava vapaayö oli viikon päästä maanantaina...

        Vain joka 8. yö oli siis vapaayö. Homma oli aika rankkaa pidemmän päälle, sillä vapaaöitä oli vain 3-5 kuukaudessa. Minä en sitä sitten enää jaksanut, mutta hyvä jos jotkut tykkäävät! :)

      • jakaja

        Bensakulujen suuruus riippuu hyvin pitkälti jakotyylistäsi. Ajatko autolla erikseen jokaisen rapun eteen? Sammutatko auton joka kerta vai annatko käydä läpi yön? Miten suuria alueita ja onko useampia? Esim. nuo vaikuttavat kuluihin merkittävästi. Itse käytän omaa autoa mutta pyrin ajamaan sillä mahdollisimman vähän. Pidemmät siirtymät tietysti teen autoa käyttäen.

      • työtä...
        jakaja kirjoitti:

        Juu, olin opetellut jo aiemmin säästävän ajotavan ja koitin käyttää sitä jakotyössäkin parhaani mukaan.

        Kerrostalot olivat helppoja siinä mielessä, että kävi aina autolla pakkaamassa lisää kassiin ja käveli seuraavaan kohteeseen. Sitten vasta kun tuli pidempi matka seuraaviin, niin siirsi auton. Myös rivarit ja tiiviit ok-alueet olivat taloudellisia jakaa. Hyvällä säällä ja "kevyinä" öinä laajempiakin omakotialueita kyllä käveli.

        Silti jakotyön bensat vei aika ison osan palkasta, koska korvaus oli niin pieni, vain 0,12 euroa tunnilta. Yhdessä yössä sai siis vain 60-70 sentin korvauksen bensoista...

      • jakaja
        työtä... kirjoitti:

        Noin se kannattaa tehdäkin. Jos on esim. pitkä katu ja talot tiiviillä alueella niin jättää auton puoleen väliin katua, ottaa lehtiä mukaan jotka riittää noin siihen puoleen väliin, kävelee alkuun, jakaa, ottaa auton kohdalla sen verran lehtiä lisää että riittää loppuun asti ja jakaa toisen puoliskon.

        Jotkut hönöt tekevät niin että ajavat autolla jokaisen rapun eteen erikseen. Mahtaa mukavat bensakulut tulla.. Ei ole kaupunkireitit huonokuntoisia varten. Siksihän jakajista on pulaa.

      • vapaata
        vielä... kirjoitti:

        Ei tule kuin seitsemän viikon välein. :) Hommaa on hiukan hankala hahmottaa näin pelkän selostuksen muodossa, mutta koitan.

        Vapaat menivät siis niin, että kun oli ma-yö vapaa, niin seuraava vapaayö oli seuraavan viikon tiistaina. Ja seuraava vapaa seuraavan viikon keskiviikkona jne. Tällä rytmillä vapaa viikonloppu osui kohdalle vain seitsemän viikon välein, sillä viikonloppuvapaan jälkeen seuraava vapaayö oli viikon päästä maanantaina...

        Vain joka 8. yö oli siis vapaayö. Homma oli aika rankkaa pidemmän päälle, sillä vapaaöitä oli vain 3-5 kuukaudessa. Minä en sitä sitten enää jaksanut, mutta hyvä jos jotkut tykkäävät! :)

        Totta, että on vähän hankala mieltää tuota kiertoa, mutta olen kanssa itse tehnyt lehdenjakoa tuolla(kin) työkierrolla ja se tarkoittaa joka kuudennelle viikonlopulle vapaata.

        Hahmottelen mahdollisimman selkeästi:

        1. viikko vapaa ma
        2. viikko vapaa ti
        3. viikko vapaa ke
        4. viikko vapaa to
        5. viikko vapaa pe
        6. viikko vapaa la & su

        7. viikolla vapaa on taas maanantai.

      • tarkennan... :D
        vapaata kirjoitti:

        Joo, jos 7. viikolla on vapaa heti maanantaina viikonloppuvapaan perään, niin tietysti silloin viikonloppuvapaa on kuuden viikon välein.

        Minulla tuo 7. viikko meni niin, että ei ollut yhtään vapaayötä. Maanantaivapaa meni siis viikolle 8. :)

      • pulaa
        jakaja kirjoitti:

        Noin se kannattaa tehdäkin. Jos on esim. pitkä katu ja talot tiiviillä alueella niin jättää auton puoleen väliin katua, ottaa lehtiä mukaan jotka riittää noin siihen puoleen väliin, kävelee alkuun, jakaa, ottaa auton kohdalla sen verran lehtiä lisää että riittää loppuun asti ja jakaa toisen puoliskon.

        Jotkut hönöt tekevät niin että ajavat autolla jokaisen rapun eteen erikseen. Mahtaa mukavat bensakulut tulla.. Ei ole kaupunkireitit huonokuntoisia varten. Siksihän jakajista on pulaa.

        sen takia,kun kukaan ei enään viitti tehdä töitä ILMASEKS

      • kommentoidaan
        pulaa kirjoitti:

        sen takia,kun kukaan ei enään viitti tehdä töitä ILMASEKS

        asioista joista ei tiedetä mitään.. -.- Jos tietotasosi on noin heikko, kannattaisi vaan olla hiljaa.

      • on..
        kommentoidaan kirjoitti:

        asioista joista ei tiedetä mitään.. -.- Jos tietotasosi on noin heikko, kannattaisi vaan olla hiljaa.

        paljonko jakajat saavat palkkaa,se ei ole häävisti.joten ei yhtään ihmetytä jollei saada tarpeeksi jakajia.muutaman vaivasen euron takia ei varmasti montaa järkevää ihmistä huvita jokayö lähtee kärräämään jotain lehtiä.

      • huoh..
        on.. kirjoitti:

        paljonko jakajat saavat palkkaa,se ei ole häävisti.joten ei yhtään ihmetytä jollei saada tarpeeksi jakajia.muutaman vaivasen euron takia ei varmasti montaa järkevää ihmistä huvita jokayö lähtee kärräämään jotain lehtiä.

        "muutaman vaivasen euron takia"

        Huoh.. -.- Eli toisin sanoen myönnät ettet tiedä jakajien palkoista paskan vertaa. Vieläkö haluat jatkaa itsesi nolaamista?

      • vähän
        huoh.. kirjoitti:

        "muutaman vaivasen euron takia"

        Huoh.. -.- Eli toisin sanoen myönnät ettet tiedä jakajien palkoista paskan vertaa. Vieläkö haluat jatkaa itsesi nolaamista?

        jälkeen jäänyt?kun sanoin että on tietoa,niin TIEDÄN TODELLAKIN sentilleen paljonko siittä paskahommasta saa liksaa.mutta enpä nyt viittis tänne mitään palkkataulukoita lähettää.tietysti siittä maksetaan jakajalle se tes minimi,kun sehän on lehtitaloille vaan pelkkäkulu.

      • muita
        vähän kirjoitti:

        jälkeenjääneitä näytä olevan kuin sinä. Ainahan voi väittää "tietävänsä" sitä ja tätä mutta lorusi kertovat jotain aivan muuta. Olet ilmeisesti joku epäonnistunut ex-jakaja joka sai potkut tai sitten ei rahkeet niin vaativan hommaan riittäneet. Kyllähän teitä nysväkkeitä on nähty ennenkin. Kunnon töihin teistä ei ole joten on parempi että jätätte lehdenjaot ym. tosihommat ammattilaisille ja pysytte vaan siellä leipäjonossa tai jossain kevyissä neitimäisissä sisähommissa.

      • eikä paljon kiinnosta
        muita kirjoitti:

        ton verran mulle maksetaan enkä siitä sen enempää valita koska en muutenkaan yöllä nuku niin samapa tuo jos siitä jotain rahaa saa. Ja onhan se samalla hyvää kuntoilua :) tottakai ne ketkä on pitempää töissä ollut ssa sen ~10€ mut ei se palkka nyt kuitenkaan kauheen häävi oo siihen työhön nähden! Ja EI en ole epäonnistunut työssäni vaan teen sitä vieläkin :)

      • ja työajoista
        eikä paljon kiinnosta kirjoitti:

        ton verran mulle maksetaan enkä siitä sen enempää valita koska en muutenkaan yöllä nuku niin samapa tuo jos siitä jotain rahaa saa. Ja onhan se samalla hyvää kuntoilua :) tottakai ne ketkä on pitempää töissä ollut ssa sen ~10€ mut ei se palkka nyt kuitenkaan kauheen häävi oo siihen työhön nähden! Ja EI en ole epäonnistunut työssäni vaan teen sitä vieläkin :)

        Tää Suomen yksi suurimmista työnantajista maksaa ainakin 30 % yölisää. En muista tarkalleen peruspalkkaani, mutta peruspalkka yölisä lähentelee 10 euroa (olen jakanut alle vuoden). Kyllä on niin monessa muussa duunissa huonompi palkka, ettei kyllä käy kateeksi. Työhön menee tosiaan vain maksimissaan 4 tuntia, palkkaa maksetaan yleensä yli kuudelta tunnilta, koska teen useampaa piiriä kerralla.

      • eivät
        ja työajoista kirjoitti:

        saa yölisää.pelkänperuspalkan sen n8.32/h

      • sontaa
        eivät kirjoitti:

        saa yölisää.pelkänperuspalkan sen n8.32/h

        "aamulehden jakajat eivät saa yölisää.peruspalkan sen n8.32/h"

        Paskapuhetta!

        On mahdollista, että Suomessa on joku firma, jossa ei makseta yölisää, mutta valtaosa jakajista saa yölisää, yleensä 30 %.

      • jakajat
        sontaa kirjoitti:

        eivät saa yölisää.joten pidä nokkas kiinni kun et tiedä asioista mitään

      • maksetaan yölisää.
        jakajat kirjoitti:

        eivät saa yölisää.joten pidä nokkas kiinni kun et tiedä asioista mitään

        Miten minusta tuntuu, että yrität tahallasi provota, mutta ei se mitään. Jos luulet, etteivät aamulehden jakajat saa yölisää, voithan tarkistaa asian TES:istä:

        http://www.viestintaliitto.fi/edunvalvonta/tyoehtosopimukset/jakajat/index.htm

        Saadaan piste tällekin väittelylle; aamulehden jakajat saavat yölisää.

        Tämä koskee tietysti niitä yrityksiä, joissa sovelletaan kyseistä työehtosopimusta. Itella ainakin soveltaa.

        Olet luultavasti ollut töissä yrityksessä, jossa ei sovelleta tuota sopimusta, vaan työehdot on soviteltu paikallisesti tai yritys soveltaa jotakin toista tes:iä.

      • jakajat
        maksetaan yölisää. kirjoitti:

        eivät saa yölisiä,tämä on fakta.aamulehden jakajille on yritetty mitottaa piirejä reilunmalla kädellä,mutta yölisää et saa.

      • aamulehden jakaja
        jakajat kirjoitti:

        eivät saa yölisiä,tämä on fakta.aamulehden jakajille on yritetty mitottaa piirejä reilunmalla kädellä,mutta yölisää et saa.

        eikä tossa viestintäliiton tessissä mistään yölisästä edes puhuta. Tai en ainakaan sitä itse sieltä huomannut. Ja tohon piirien mittaukseen niin eipä se asia ihan joka piirillä ainakaan noin ole, munkin piirin jos jakasin pyörällä(pöyräpiiri) niin en mitenkään kerkeäisi jakaa kuin n.10min alle jakoajan! Että se siitä reilummasta mitoituksesta :) ja muutenkin tuo lehdenjakajien tes on ihan perseestä koska kyseessä on kuitenkin urakka työ niin palkan pitäisi olla 20% parempi kuin perustuntipalkka. Eli jos piirin jakamiseen menne normaalisti 4h niin palkkaa pitäisi saada 4,8h...

      • apupoju2
        maksetaan yölisää. kirjoitti:

        Miten minusta tuntuu, että yrität tahallasi provota, mutta ei se mitään. Jos luulet, etteivät aamulehden jakajat saa yölisää, voithan tarkistaa asian TES:istä:

        http://www.viestintaliitto.fi/edunvalvonta/tyoehtosopimukset/jakajat/index.htm

        Saadaan piste tällekin väittelylle; aamulehden jakajat saavat yölisää.

        Tämä koskee tietysti niitä yrityksiä, joissa sovelletaan kyseistä työehtosopimusta. Itella ainakin soveltaa.

        Olet luultavasti ollut töissä yrityksessä, jossa ei sovelleta tuota sopimusta, vaan työehdot on soviteltu paikallisesti tai yritys soveltaa jotakin toista tes:iä.

        Kerro mulle missä siellä on se sun yölisäs???
        Yölisää maksetaan vain postin töissä oleville sanomalehdenjakajille/varhaisjakajille

    • hommaa

      joskus jakanut.ihan sääliks käy niitä jotka sitä tekee

      • Pyydä äidiltäsi tuti

        Potkut saanut ex-jakajako siellä itkeskelee? Eikö pienokaisella kantti kestänyt kovia hommia? No parempi vaan että teet jotain neitimäisiä sisätöitä ja jätät tosihommat niille joilla siihen kykyä on. Sääli kannattaa säästää sille joka sitä todellisuudessa tarvitsee eli itsellesi.

      • takas suomeen
        Pyydä äidiltäsi tuti kirjoitti:

        Potkut saanut ex-jakajako siellä itkeskelee? Eikö pienokaisella kantti kestänyt kovia hommia? No parempi vaan että teet jotain neitimäisiä sisätöitä ja jätät tosihommat niille joilla siihen kykyä on. Sääli kannattaa säästää sille joka sitä todellisuudessa tarvitsee eli itsellesi.

        Mul olis tähän tappelun väliin yks kysymys: et mikä firma hoitaa näitten lehtien jakelun ylipäätänsä? oon koittan googlesta kattoo mut ei onnannu, kävin myös etelä-suomen sanomien, sekä hesarin kotisivuilla mut ei ollu mitään jakohommista... sen verta siis oon ymmärtäny et posti jakaa isolta osin jakeluita, mut en ole paljon nähnyt kenenkään kehuvan palkkoja/piirin mitoituksia postilta...

        Itse teen tätä ihan samaa hommaa tällä hetkellä, muttakin tanskassa :) Ja voin kertoa että täällä tää homma on aivan loistavaa, jakelun hoidan skootterilla, teen töitä noin 4-5 tuntia yössä (minkä aikana jää runsaasti aikaa myös kahville ja rupattelulle toimistossa työkavereiden kanssa aina ennen piireille lähtöä), kielitaitona englanti riittää, ei tarvitse oppia tanskaa (johtuen uusista eu-maista tulevien työtekijöiden määrästä). Itse teen, vapaa-valintaisesti 7 päivää viikossa töitä, no, ihan koska jos en menis töihin niin nukkuisin vaan ;) Ja tiedän et saan vapaata aina jos haluan, pyydän vain viikon pari etuajassa.

        Ja mikä parasta tässä, kieltämättäkin helpossa työssä: palkka. täytyy sanoa, että tanskassa on muutenkin palkkataso suomea huomattavasti korkeampi (lakisääteinen min.palkka, alasta riippumatta on yli 10€/tunti, suomessa kaiketi joku 7 en tiedä tarkalleen), mutta myös tällä alalla näyttäisi olevan paljon palkitsevampi korvaus työstä: palkka on tietty urakkakohtainen, riippuen piiristä, ja oma palkkani heittelee kuukaudesta toiseen, mutta noin yleisesti sanoisin tekeväni noin 2200€/kuukausi, nettona. Paras tili tähän menneessä oli 1600€, 2 viikon palkalta. Eli täällä voi todellakin tehdä huomattavia määriä rahaa, mutta se myös riippuu siitä että saa paljon töitä, ja ehtii tehdä ajallaan. Ja mitä tärkeintä, että tekee huolellisesti! Jos teet yhden virheen, on 70% mahdollisuus että asiakas tekee valituksen. Jos olet saanut yli 3 valitusta yössä, niin tukkanuhtelua seuraa... Täällä ollessani olen nähnyt ainakin 7:män ihmisen saaneen potkut, välillä ollut asenne-vikaa, välillä osaamattomuutta, välillä molempia.

        Mutta todellakin, olen menossa naimisiin joten pitäisi takas suomeen tulla, mistä johtuen nyt kyselenkin täältä että mistä olisi paras paikka lähteä etsimään näitä hommia (mikä yritys, www-sivuja ym...). Itse voin vapaasti myöntää että mitään isompia ammattitaitoja itseltäni ei löydy, mutta tämän työn osaan ja teen hyvin, jotenka ajattelin että samoja hommia olis kiva jatkaa jos suinkin mahdollista. ja ei muutenkaan nyt suomessa näyttäisi hirveesti olevan töitä tarjolla, uuteenlamaan ollaan matkalla, jos ei olla jo siellä!

      • tietysti
        takas suomeen kirjoitti:

        että mistä lehdistä puhutaan. Posti elikkä Itella hoitaa jokapäiväisten sanomalehtien jakelun (hesarit, kalevat, kainuun sanomat jne.) kun taas Suoramainonta kaupunkilehdet ja mainokset pari kertaa viikossa.

        Joo, ei täällä ihan noin hyville tienesteille pääse kuin siellä ja aloitustuntipalkka on jotain 7 euroa 30% yölisä. Henkilökohtainen tuntipalkka nousee kokemuksen myötä. Logistiikka- ja viestinvälityksen työehtosopimuksesta selviää Itellan sanomalehdenjakelun palkat ja lisät tarkemmin -->

        http://pau-fi-bin.directo.fi/@Bin/0c06e71288531e0c32edbf0800ff6f6b/1235128925/application/pdf/1654466/VLTES%202007-2009.pdf

      • paljonn
        tietysti kirjoitti:

        Avustasi, mutta valitettavasti antamasi linkki ei toimi, ei ainakaan minun koneellani :( mutta tiedän ainakin mistä etsiä, elikkä 'Itella' olisi avainsana ;)
        en minä kyllä odottanutkaan tekeväni samanlaista rahaa suomessa kuin tanskassa, sen lisäksi että täällä on korkeampi tulotaso, niin myös maksan vähemmän veroja kuin paikalliset, syystä että olen vain ''väliaikaisesti''(vaikkakin jo toista vuotta).
        Täällä joudun myös itse maksamaan kulkuneuvostani, eli jos jakaisin pyörällä niin joutuisin ostamaan pyörän, jos ajan autolla niin ei tipu km-korvauksia (paitsi vero-alennuksen muodossa), jotenka siinä on yksi syy miksi saan niin korkeaa palkkaa. Maksan 80€/kk vuokraa skootteristani, bensa n.3€/päivä.
        Mutta jos kokopäiväisesti pystyisi tekemään, ja pystyisi sillä vielä elättämään vaimoni (kuka ei ole suomalainen joten ei ihan heti voi töitä löytää), laskut maksamaan ym. niin en valita.

        Mitenkä siellä muuten toimii sitten se jakelu, jaetteko pelkästään yhtä lehteä kerralla, vai noita kaikkia mainitsimianne lehtiä? Ja onko siellä mahdollista jakaa skootterilla, ja jakaako kukaan skootterilla?

      • ei makseta
        paljonn kirjoitti:

        täälläkään oman auton käytöstä, ellei sitten jaettava piiri ole luokiteltu autopiiriksi jota voi jakaa postiautolla. Omilla autoilla täällä silti jakaa polkupyöräpiiritkin lähes jokainen.

        Riippuu täysin alueesta mitä lehtiä missäkin jaetaan. Täällä jaetaan mainitsemiani Kainuun Sanomia, Hesareita ja Kalevia jotka siis ovat joka päivä ilmestyviä sanomalehtiä. Muusta Suomesta en osaa sanoa koska eri alueilla eri lehdet ovat suosiossa.

        Skootterilla en ole koskaan nähnyt kenenkään jakavan mutta jos sellaisen omistaa niin tokihan sillä voi jakaa. Itellalla ei skoottereita ole ainakaan tällä alueella vaan vain autoja. Suosittelen kyllä jotain pieniruokaista autoa niin pystyt jakamaan enemmän ja talvella jakaminenkin onnistuu, ellet sitten ala jakamaan autoreittejä jolloin voit käyttää talon autoa.

        Eri alueilla on omat menettelytapansa, jopa palkanmaksun suhteen joten kannattaa tiedustella homman luonteesta tarkemmin sen kaupungin postiterminaalilta, jonne olet muuttamassa. Itse kävin aikoinaan kysymässä suoraan terminaalilta varhaisjakelun vastaavalta työtä ja siitä se sitte lähti.

      • sapetin
        ei makseta kirjoitti:

        Itse olen ollut nyt pari kuukautta varhaisjakaja postilla ja itse olen kyllä tykännyt hommasta. Virallinen työaika on maanantaista perjantaihin n.3,5h-4,5h mutta rupeamasta selviää reilussa parissa tunnissa. Joskus teen myös viikonloppuna vuoroja jos tarvis. Jaan autolla pienellä paikkakunnalla jossa suurinosa omakotitaloja ja rivareita. Todella nopeasti oppii mihin postilaatikkoon tulee mitäkin ja ns. oman jakotavan ettei paikat kipeydy.

        Vaatii kyllä ihan perus hyvää kuntoa ja alussa minulla oli kyllä paikat jumissa ja polvet kipeytyivät autolla ajosta, mutta nyt ei ole ollut enää mitään. Myös tuohon hommaan hakiessa tuntui olevan aika tarkkaa minkälainen ihminen on, koska noihin hommiin on kuulemma vaikka minkälaista hiihtäjää hakijoina joten ei tähän hommaan jokaisesta ole. Tässä työssä vastuu on minulla, joten luotettava työntekijä täytyy olla. Ensimmäisinä päivinä homma tuntui todella raskaalta ja lehtimäärä aivan tolkuttomalta. Mutta homman ja reitin oppiessa työ muuttuu mukavammaksi.

        Teen myös toista osa-aika työtä 18h/viikossa joten postihomma on tosi hyvä lisä loistavine työaikoineen. Itse olen ollut aina todella aamu-uninen, mutta yllätyksekseni olen huomannut, että on aivan sama herääkö klo3.30 vai 8.00. Päivinä jolloin minulla ei ole kuin posti jää paljon aikaa omille jutuille ja päivät tuntuu aivan vapaapäiviltä. Ei verota hyödyllistä aikaa elämästä vaan parisuhteessakin jää paremmin aikaa kun teen omat työni silloin kun puoliso vielä nukkuu.

        Myös plussaa tekee se, että kukaan ei ole kyttäämässä niskassa ja hommaa saa tehdä omassa rauhassa, eikä tarvitse viedä työasioita kotiin. Monet mieltää tosiaan tämänkin homman sellaiseksi ylijäämä paskaduuniksi johon ihmiset hakeutuvat vain parempien hommien puutteessa, mutta on myös meitä "hulluja" joille tämä työ sopii oikein mainiosti. Mieluummin teen tälläistä käytännönläheistä ja helppoa huoletonta työtä, kuin leikin jotain menestyvää pikkuporhoa tai kulutan itseni loppuun työn takia. Itselleni työ on kuitenkin vain työtä ja raha on vain rahaa ja pääasia, että tulee toimeen ja työssä olo ei ole kamalaa.

      • postin tuo pate....
        sapetin kirjoitti:

        "Monet mieltää tosiaan tämänkin homman sellaiseksi ylijäämä paskaduuniksi johon ihmiset hakeutuvat vain parempien hommien puutteessa, mutta on myös meitä "hulluja" joille tämä työ sopii oikein mainiosti."

        Vain kateelliset ja epäonnistuneet ex-jakajat märisevät jotain tuollaista. Puretaan paha olo ammattiin kun itse ei siihen pystytty. Turha puhua mistään "hulluista". Ammatti muiden joukossa joskin vaativa ja arvostettu.

    • been_there

      "Huomenta lehden saavat asiakkaat, kello on 8 ja lehdet on jaettu, minä painun unille."
      Autolla yö aikaan jakaessa raskainta on se valvominen ja lehtien odottelu jos ne on myöhässä painolla. Keskeisintä varsinkin perheellisilllä se että miten saat perheen arjen päivärytmin sijoitettua yötyön kanssa. Ei ihan helppoa kun nukkuakin täytyy aina tarpeeksi ettei synny katalaa kierrettä.. ja tosiaan työ ei sovi sellaisille jotka ehdottomasti haluaa sosiaalisen työn.

    • Maitokahvinen

      En tiedä mistään mitään, mutta oli pakko kommentoida. Lehtiä minulle tulee, aina ajoissa ja olenkin usein miettinyt miten jakajat jaksavat ja ehtivät. En ikinä sanoisi kenenkään TYÖSTÄ sellaisia kommentteja, mitä tässä on esitetty. Taidan jättää omaan laatikkoon jakajalle levyn suklaata. Kiitos!

      • god jul

        Työ on erittäin vaativaa ja raskasta. Ne on nämä kateelliset toimistorotat ja epäonnistuneet ex-tuuraajat jotka täällä hieman uikuttaa omaa surkeuttaan... :) Jos haluat jotenkin auttaa, laita viestiä Itellan pomoille ja hauku ne pystyyn miksei jakajille makseta kunnon palkkaa koska sen he todellakin ansaitsisivat!

    • posti-elli

      Olen ollut varhaisjakelussa lomittajana autopiirillä muutaman kuukauden eli "mitään en tiedä" :) Sen verran kuitenkin että hattua nostan vakituisille! Ei ole helpoimmasta päästä työ tosiaankaan.
      Meillä ainakin on lehdet myöhässä painon takia tosi usein ja se aiheuttaa stressin tunteen. Tietää saavansa mulkaisuja lehtiä odottavilta ja joskus joku on alkanut naputtaakin aiheesta. Vaikka tekisi mieli työntää lehti valittajan kurkkuun, on vaan sanottava kiltisti ettei myöhästyminen johdu jakajista ja hymyiltävä. Tosiaankaan ei ole kiva istua varikolla ja odottaa lehtiä esim. 2h, mieltä painaa jo aamu ja lapset kotona yksin kouluun heräämässä ja lähtemässä.
      Jotkut ajattelemattomat jättää autonsa laatikoitten eteen joten ei auta kuin nousta autosta jakamaan ja talvella on paljon laatikoita joille ei pääse lumen takia ajamaan.
      Joitain taloja on joihin pelottaa mennä jakamaan lehdet, vasta oli lehdessä juttua kun Oulussa työnnettiin jakaja parvekkeelta alas :(
      Tässäpä pintaraapaisua aloittelijalta..

      • sfdfdefbgedfvgbdf

        Ja kannattaa huomata sellainen asia että nuo autopiirit ovat vielä sieltä "helpoimmasta" päästä. Kerrostalopiireillä (jollaista itsekin jaan) otetaan aivan eritavalla miehestä mittaa. Silloin vaaditaan ihmiseltä aivan eri resursseja ja kykyjä.

        Itse en hymyile enkä selittele jos joku alkaa myöhästymisestä narisemaan. Jokainen odottakoon kiltisti vuoroaan! Lehdenjako toimii niin nopeasti kuin sen heikoin lenkki. Jos lehtitoimitus on myöhässä, koko jakeluprosessi viivästyy saman verran. Jos asiakas tulee tiedustelemaan myöhästymisestä ystävälliseen ja kunnioittavaan sävyyn, kohtelen samoin. Jos aletaan äpisemään ja syyllistämään jakajaa tietämättä asioista hölkäsen pöläystäkään, vastaan samalla mitalla. Näillä itellan nykyliksoilla on turha odottaa mitään tekovirnistelyä ja mielistelyä, puhumattakaan jakelunopeuden nostamisesta siksi kun lehdet ovat myöhässä. Tuplatkoon jakajien liksat niin sitten voidaan keskustella edellämainituista...

    • pallkanale tuhoaa

      Posti-elli, ja kaikki muutkin.
      Varokaa, varokaa ja varokaa.
      Sitä liukkautta, pimeyttä. Keskustelkaa liiton ihmisten kanssa.
      Älkää lähtekö ylittämään hengenvaarallisia liukkaita pihoja vastoin työturvallisuuslakeja.
      Ajatelkaa omilla aivoillanne, ja muistakaa kohtuus.

      Sellainen laatikko, johon ei ole turvallista jakaa, on saatava kuntoon asiakkaan toimesta, jos hän lehden siihen haluaa.

      Orjuushan on poistettu Suomessakin . - ? vai?

      • kohtanukkumaan

        Onhan siellä luikasta... Hyvät kengät on kuitenkin alla joten nou hätä.

    • lehtisanomat

      moi mäki oon töissä lehdenjakajana kivaa hommaa se on.

    • Anonyymi

      Kympin tunti ja jokatoinen yö on tuplamäärä lehtiä jaettavana minimaalisella muutaman euron lisäkorvauksella. Liksaa 6 yötä töitä 2 vapaata rytmillä saa 1000-1100 kuuussa. Luukkuja on jaettavana kolmisen sataa ja palkkaa tulee 3.5h. Plussaa työajan lyhyydestä ja työn yksinkertaisuudesta ja yöllä ei tarvi ihmisiä nähdä. Olen introvertti joka viihtyy muutenkin omissa oloissaan ja en ymmärrä sosiaalisia ihmisiä lainkaan. Summattuna sopii minulle, mutta mitään ylimääräistä ei pääse ostelemaan.

      • Anonyymi

        Tuplapalkka, niin voisin harkita.

      • Anonyymi

        Töissä käyvä köyhä Amerikan malliin... ei tossa ole mitään järkeä, ihan orjan asemassa olet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe