Joskus nuorempana ajatelin että tottakai menen naimisiin ja perustan perheen. Nyt en kertakaikkiaan näe tätä tapahtumaa elämässäni.
Ensinnäkin, olen aivan liian kyyninen uskoakseni siihen, että minä löytäisin elämääni miehen joka haluaa kanssani naimisiin.
Toiseksi, olen aivan liian varma siitä, että avioliittoni päätyy eroon joka tapauksessa sama miten paljon siihen panostaisin.
Kolmanneksi, olen aivan liian paljon nähnyt paskaa ympärilläni ja katkeria huoltajuuskiistoja, etten taida uskaltaa tehdä lasta kenenkään kanssa. Ihmisistä ei voi ikinä olla varma mitä kuoren alta paljastuu vaikka olenkin melko hyvä ihmistuntuja.
Neljänneksi, pelkään aivan liian paljon sitä tunnetta, mikä minut valtaa kun löydän rakkauden. Mitään ei saa laittamatta itsestään likoon ja tätä en tiedä uskallanko koskaan enää tehdä, edellämainituista syistä.
En osaa kuvitella, että lausuisin alttarilla, tai missä ikinä menisinkään naimisiin, mitään vihkivaloja, jossa kerrotaan toisen olevan kaikki kaikessa, jossa sanotaan ikuisia sanoja ja vannotaan ikuista rakkautta. Mikään tässä maailmassa ei ole ikuista paitsi yksinäisyys ja sen tuoma tuska.
Ensinnäkin, olen aivan liian kyyninen uskoakseni siihen, että minä löytäisin elämääni miehen joka haluaa kanssani naimisiin.
Toiseksi, olen aivan liian varma siitä, että avioliittoni päätyy eroon joka tapauksessa sama miten paljon siihen panostaisin.
Kolmanneksi, olen aivan liian paljon nähnyt paskaa ympärilläni ja katkeria huoltajuuskiistoja, etten taida uskaltaa tehdä lasta kenenkään kanssa. Ihmisistä ei voi ikinä olla varma mitä kuoren alta paljastuu vaikka olenkin melko hyvä ihmistuntuja.
Neljänneksi, pelkään aivan liian paljon sitä tunnetta, mikä minut valtaa kun löydän rakkauden. Mitään ei saa laittamatta itsestään likoon ja tätä en tiedä uskallanko koskaan enää tehdä, edellämainituista syistä.
En osaa kuvitella, että lausuisin alttarilla, tai missä ikinä menisinkään naimisiin, mitään vihkivaloja, jossa kerrotaan toisen olevan kaikki kaikessa, jossa sanotaan ikuisia sanoja ja vannotaan ikuista rakkautta. Mikään tässä maailmassa ei ole ikuista paitsi yksinäisyys ja sen tuoma tuska.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ota aikalisä, vitamiinikuuri,tai käy vaikka katsomassa IFKn lätkä-matseja.Ai niin,meinasin unohtaa, NOSTA RIMAA.
täällä 28-v miehellä.
En nuorempana ajatellut koko avioliittoa, sen jälkeen se oli jonkinlainen tavoitekin mutta sitten kaiken tämän paskan jälkeen...en enää usko noihin asioihin.
Toki olisi ihan kiva löytää kumppani elämäänsä mutta sekin pitemmällä aikavälillä taitaa olla mahdotonta. Sama kyynisyys täälläkin, miksi joku valitsisi minut?
Enkä tiedä uskallanko, korjataan jaksanko laittaa asioita likoon.
Yritä kestää siellä, on täällä muitakin samassa tilanteessa. Vaikka tiedän ettei se auta yksinäisyyteen.
Ei velvoita avioliittoon.
Hrmps. Ainakin oma eroni meni ihan hienosti ilman huoltajuuskiistoja. Nykyään olen jo sitä mieltä että haluun löytää sen ihmisen jonka kanssa voi kulkee avioliitottakin - sikäli kuin olen menettänyt jokseenkin täysin uskoni sekä uskontoihin että institutionaalisiin rekisteröimisiin.
Kysehän on kahden ihmisen suhteesta eikä mistään leimasta papereissa. Sikäli siis joku virallinen "kirjaaminen" jotenkin parisuhteelle merkityksekkäänä asiana voidaan käsittää jopa suhdetta halventavana tunnetasolla. Onko tää se syy sulla? Jos on niin se on hyvä syy.
..vaikka heti, jos rakastamani mies kosisi minua.
Liiton onnistuminen on tahdon asia.
Menisin siis naimisiin nimenomaan siksi, että tahtoisin onnistua. Tekisin kaikkeni sen eteen ja tietysti odotan häneltä samaa.
Kunnes kuolema meidät erottaa. Eiks se niin mennyt? Sitäpaitsi, siinähän kysytään, että "Tahdotko?"
Tunnustan olevani sen verran vanhanaikainen ja perinteitä kunnioittava, että avioliitto on kuin pisteenä i:n päällä eli viimeinen sinetti parisuhteen sinetöimiselle.
En voisi kuvitella eläväni avosuhteessa. Vaikka nykyisin moni suhde tuntuu menevän karille, kuitenkaan ei pidä mennä asioiden edelle. Pitää muistaa, että on myös suhteita, jotka tulevat kestämään. Kyse on myös kumppanien keskinäisestä asenteesta.
Syytä on myös myöntää se tosiasia, että elämä ei voi olla vain ruusuilla tanssimista ja pelkkää laatuaikaa. tietysti suhteeseen pitää myös panostaa.
Ongelma taitaa olla siinä, että nykyisin ollaan liian itsenäisiä ja herkkähipiäisiä, sekä annetaan liian helposti periksi.
No en varmaan menisi enää. Tai ei ainakaan olisi mikään hinku mennä.