Yleissitovaan TES:iin vetoaminen takautuvasti

Toivottavasti valitsin palstan oikein.

Sain jokin aika sitten tietää, että työsuhteeni kuuluu tietotekniikan palvelualan yleissitovaan TES:in alle, vaikka sitä ei työsopimuksessa luekaan. Töitä on tehty jokunen vuosi samalla sopimuksella ja nyt sitten heräsi kysymys, voinko lain mukaan vaatia TES:in mukaiset palkankorotukset takautuvasti, kun palkka on pysynyt alusta lähtien samana?
62418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyse on siis puhtaasti kuukausipalkasta, ei tunti- tai urakkatöistä ja työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva.

Äänestä

Jos työsi on ollut koko ajan samaa ja täten tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen alaista, on sinulla oikeus sopimuksen mukaisiin korvauksiin usean vuoden ajalta. Huomaa myös että tessissä on mukana paikallisesti sovittavia eriä joista kaikki ei välttämättä saa osaansa. Kuitenkin sanoit että olet ollut töissä jo usean vuoden, joten yleiskorotuksia olisi pitänyt osua kohdalle.

Jos kuulut Ertoon/Tietoalan toimihenkilöihin, soita Erton työsuhdepalveluun asian selvittämiseksi.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi.

    Kaivelin vanhoja TESejä ja vajaan kuukauden palkan kokoinen potti olisi sen perusteella saamatta. Sitten heräsi vielä lisäkysymys, voiko noille vaatia korkoa ja jos voi, kuinka suurta?

    Äänestä

  • codemonkey kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi.

    Kaivelin vanhoja TESejä ja vajaan kuukauden palkan kokoinen potti olisi sen perusteella saamatta. Sitten heräsi vielä lisäkysymys, voiko noille vaatia korkoa ja jos voi, kuinka suurta?

    Korkoa voi vaatia, mutta koska vaikuttaa siltä että työnantajasi voi olla nihkeä jo palkan korjaukseen, korkojen saaminen voi olla vaikeaa. Kompromissiratkaisussa voit saada palkan takautuvasti korjattuna, mutta et korkoja sille.

    Jos asia joudutaan viemään työtuomioistuimeen, liitto lähes varmasti vaatii maksimia kaikkine korkoineen. Tuolla polulla sitten vierähtääkin mukavasti vähintään vuosi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Nyt on selvitelty lisää ja varmaan korjausta saadaan, mutta hiukan epäselvää on, että miten tuon takautuvan palkan verotus hoidetaan? Jos se maksetaan ensi vuonna, voi käydä niin, että jos se verotetaan normaalina ansiotulona, se nostaa veroprosenttia, joka taas ei olisi noussut, jos raha olisi tullut ajan mittaan.

    Mutta lasketaanko se ansiotuloihin vai mihin? Jos lasketaan ansiotuloihin, olenko minä palkansaajana se hyväntekijä, joka maksaa enemmän veroja siitä ilosta, että otan palkkani myöhässä?

    tai www.vero.fi ja löydät puhelinnumeron.

    Voi olla, että niiden vuosien osalta, joiden verotus on jo vahvistettu, sitä ei enää korjata, jolloin maksat itse siitä, että et ajoissa ottanut palkoistasi selvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

codemonkey kirjoitti:

Toivottavasti valitsin palstan oikein.

Sain jokin aika sitten tietää, että työsuhteeni kuuluu tietotekniikan palvelualan yleissitovaan TES:in alle, vaikka sitä ei työsopimuksessa luekaan. Töitä on tehty jokunen vuosi samalla sopimuksella ja nyt sitten heräsi kysymys, voinko lain mukaan vaatia TES:in mukaiset palkankorotukset takautuvasti, kun palkka on pysynyt alusta lähtien samana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu