Sain kokea työpaikkakiusaamista esimieheni taholta lähes kymmenen vuotta. Esimiestäni ylemmät tiesivät tilanteestani mutta kukaan ei auttanut. Sanottiin vaan yritä ymmärtää, elä välitä jne. Yhdessä vaiheessa tein työpaikamme kalusteluetteloa maisterin koulutuksella ja minut irtisanittiin neljä kertaa-laittomasti ja virheellisesti. Irtisanominen ei kuitenkaan onnistunut näet vein asian virkamieslautakuntaan. Siis kyseessä valtion laitos! Ja siellä ei korppi noki korpin silmää!
Siis "yksin oot sinä ihminen kaiken keskellä yksin" pitää paikkansa työpaikoilla. Ja niin minä tein työtäni ja nautin työstäni mutta kuisaajaa en halua nähdä enää koskaan- en edes näinä eläkepäivinäni, Ps jäin eläkkeelle tehtyäni muutamia vuosia ylimääräistä aivan siksi, että en halunnut lähteä pois työstäni , josta pidin.
Työpaikkakiusaamiseen ei uskalla kukaan puuttua itse on vain otetta yliote kiusaajasta. Nauroimme kiusaajalle ystäväni kanssa lähes joka päivä, kun kerroin kiusaajan tempuista. Ja nauruhan pidentää ikää.
Voimia kaikille kuisaamisen kohteena oleville. Periksi ei kannata antaa eikä uhrata ajatuksia hänelle vaan nauraa mitättömälle!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Huumori on minuakin auttanut,samoin kaikki muut elämän normaalit kuviot.
Olet ollut onnekas, kun et ole jäänyt yksin ja eristyksiin työpaikalla.