Oisiko kenelläkään lakitietoa sen verran että tietäisi miten tällainen tilanne voitaisiin saada selvitettyä?
Avioero on tulossa voimaan nyt marraskuun aikana mutta ositus on edelleen kesken. Kaikki muu on hoidettu mutta keväällä tehtyyn osituskirjaan on merkitty että ex-aviopuolisoni tulee myydä yhteinen automme (joka jäi hänen käyttöönsä muutettuani pois) ja minun tulee saada siitä tietty osa.
Nyt hän on alkanut pitkittää maksamista ja on jo kesällä vetänyt autonsa myynnistä pois, hän myös välttelee minua kun yritän tiedustella milloin hän aikoo osituksen hoitaa loppuun. Osituskirjaa tehdessä ja neuvotellessa hän ymmärsi ja oli samaa mieltä kyseisestä summasta ja auton myymisestä. Varsinaista auton myymistä en vaadi mutta minun osuuteni hänen tulisi silti maksaa jos haluaa sittenkin pitää autonsa.
Millä lailla voisin toimia, jotta saisin osituksessa minulle luvatun summan? Näin jälkeenpäin harmittaa että osituskirjaan ei lisätty mitään taka-aikarajaa, johon mennessä minun on osuuteni saatava tai mitään korkoa, jota voisin periä maksun pitkittyessä.
Onko ainut mahdollisuuteni siis odottaa että hän ehkä joskus 10-20 vuoden päästä - jos silloinkaan - päättää maksaa summan? Voinko mitenkään saada häntä kohtuullisessa ajassa tilille tekemästään sopimuksesta?

Vastaukset 10
Vanhimmat
>>osituskirjaan on merkitty että ex-aviopuolisoni tulee myydä yhteinen automme (joka jäi hänen käyttöönsä muutettuani pois) ja minun tulee saada siitä tietty osa.
Osituskirjassa lukee: "Yhteisessä käytössä ollut auto myydään ja rouva X:lle suoritetaan auton kauppahinnasta X määrä rahaa. Loput kauppahinnasta herra X voi käyttää uuden auton ostamiseen."
Ositus tehdään ja kummalla enemmän omaisuutta maksaa tasinkoa siten, että nettoavio-omaisuus menee tasan Tasingon voi maksaa rahana tai antaa omaisuutena. Ei osituksessa määritellä kertomiasi asioita. Kuka teille sen osituskirjan teki, sehän on ihan väärin tehty.
Pankin lakimies on kyseisen asiakirjan laatinut ja kyllä siinä totisesti tämä asia määritellään. Omaisuuden jakamista tasan voi vaatia mutta asia on osapuolten kesken myös SOVITTAVISSA.
"Puolisot voivat sopia omaisuutensa jakamisesta myös laista poikkeavalla tavalla. Myöskään osituslaskelman tekeminen ei ole pakollista. Yksinkertaisissa ja riidattomissa tapauksissa puolisot usein jakavatkin omaisuutensa ja velkansa ositussopimuksella varsinaista osituslaskelmaa tekemättä." Lainaus sivulta www.lakiopas.com/lakitietoa/ositus/
Ja kuten sanottu, ositus oli riidaton ja yksinkertainen aiemmin mutta nyt toinen osapuoli on ilmeisesti muuttanut mieltään vaikka nimi on ollut paperissa jo kuukausia.
Taitaa oll sillä teidän pankin lakimiehellä aika märät korvantaustat, kun tuommoisen lauseen laittoi ositussopimukseenne.
Ei ammattitaitoinen lakimies koskaan jätä takarajaa laittamatta tuommoiseen lauseeseen.
Eikä varsinkaan määrittele, mitä jompikumpi voi/saa tehdä omalla omaisuudellaan.
Sanot ositusta riidattomaksi. Exäsi joutuu maksamaan sinulle tasinkoa, eikä maksa. Eikös asia ole aika riitainen. Vai onko hän maksanut muuta tasinkoa? Ihmettelen, että pankin lakimies on tehnyt tuollaisen sopimuksen, jossa ei ole mitään eräpäivää. Vedä se pankin lakimies oikeuteen, eihän kukaan maksa laskua, missä ei ole mitään eräpäivää.
Lainaan tässä nyt aiempaa viestiäni: "Osituskirjaa tehdessä ja neuvotellessa hän ymmärsi ja oli samaa mieltä kyseisestä summasta ja auton myymisestä." Eli ositus oli riidaton kyseistä asiakirjaa tehdessä. Pientä sisälukutaitoa, kiitos. Pilkkua voit mennä viilaamaan muualle ellet osaa tähän asiaan mitään rakentavaa sanoa.
>>auton kauppahinnasta X määrä rahaa
Viimeistään siitä asti, kun avioero astuu virallisesti voimaan, voit mielestäni vaatia vuokraa tuosta autosta.
Tai siis tarkemmin sinun puolikkaastasi tuosta autosta.
Hei
Jouduin itse palkkaamaan lakimiehen, jotta saan osituksen tehdyksi, toki se maksaa, mutta voi kannattaa. Paljonko olet autosta saamassa? Jos osuutesi on esim. 10.000 euroa, niin oletko valmis satsaamaan 1500 euroa, jotta saat rahasi kahdessa kuukaudessa? Pienituloisille on kunnissa oikeusapua, mutta suurempituloiset joutuvat hankkimaan yksityiseltä puolelta kalliimman. Lakimiehillä on myös maksullinen puhelinneuvonta, jos haluat asinatuntija apua.