Paras ystäväni, jonka olen tuntenu jo yli 20 vuotta ja johon olen jokseenkin luottanut, meni ja puukotti selkään. Oli puhunut kavereillemme kaikki minun asiat, avio-ongelmista rahaongelmiin. Haukkunut miestäni ja minuakin tietysti. Oli kuulemma oikein mässäillyt ongelmillani muille. Onpahan ollut millä mässätä, minulla kun ongelmia on riittänyt. Nyt tietysti vähän lisää, kun on tällainen "ystävä". Edelleen esittää minulle hyvää ystävää, ei tiedä että minä tiedän hänen touhuistaan. Olen koittanut lohduttautua ajatuksella että hän se itsensä nolaa, en minä. Mutta niin pahalta tuntuu, että tekisi mieli erakoitua ihan täysin. Ei ole ensimmäinen kerta kun kaverini tekevät tällaista. Siksi minulla ei juuri ystäviä olekaan. En luota oikein kehenkään. Mikä neuvoksi? Välit kokonaan poikki vai mitä?
"Tosiystävä"...
Selkään puukotettu
7786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla oli työkaveri, joka oli ensin parasta kaveria ja sen jälkeen alkoi juoruilu. Tämä nainen oli aina kaikille niiiiin sydämellinen ja ystävällinen. Jos firmaan tuli uusi työntekijä, hän meni heti juttusille ja oli maailman ihanin ihminen. Myöhemmin hän jäi sairaslomalle mt-ongelmien takia.
Toivon todella, että saat jatkossa parempia ystäviä. Eivät kaikki ihmiset onneksi ole noin p*skoja.
että millainen ystävä olet itse ollut? Oletko ollut uppoutunut niin liittoosi ja ongelmiisi, että ystävääsi olet käyttänyt vain kaatopaikkana? Etenkin jos ystävyyssuhteesi toistavat tuollaista mallia kannattaisi miettiä millainen olet muille? Kuunteletko todella muita, kyseletkö kuulumiset ihan tosissasi? Koitatko etsiä ratkaisuja ystäviesi ongelmiin, vai ovatko ne aina vain sivuutettavia juttuja, jotta pääset kertomaan omista, todellisista, ongelmista?
Mulla oli ystävä, josta kertomuksesi muistutti. Ei koskaan kysynyt mitä minulle kuuluu, mutta omat huolensa kyllä vuodatti niskaani. En ollut ainoa ystävä, joka lopulta kaikkosi. Olin varmaan viimeinen lukioajoista ollut ystävä, joka jaksoi yrittää olla ystävä. Autoin aina, ihan konkreettisesti ja keskustelutasolla. Mitään en ikinä saanut takaisin, vain lisää valitusta siitä, kuin se ja tämä ystävämme oli alkanut seurustella, eikä pitänyt häneen enään yhteyttä. En kehdannut kertoa, että minuun kyllä pitivät yhteyttä. Kyselivät kuinka jaksoin "häntä".
Viimeinen niitti oli ystävyydellemme alkoholi. Ystäväni alkoi juomaan, mutta tästä asiasta ei voinut puhua hänen kanssaan. Vuosien mittaan avoimesta ja hauskasta tyypistä tuli yhä vainoharhaisempi ja ilkeämpi. Viina muutti persoonaa ja ongelman salailu ihmistä. Lopulta en vastannut puheluihin tai viesteihin, en jaksanut, koska apu ei kelvannut ja agressiivinen vihainen ihminen ei ole sellainen, jonka haluat kutsua perheeseesi vieraaksi valittamaan vain joka asiaa...
Itse olen miettinyt, olisinko voinut olla parempi ystävä, mutta tuskin. Rajansa ihmisten jaksamisella. Terveissä ystävyyssuhteissa annetaan yhtä paljon kuin saadaankin. Surettaa vain vieläkin toisen puolesta, kun edelleenkään mikään tässä maailmassa ei ole hänen mielestä hänen vika. Hän on uhri ja me muut pahoja kun emme jaksaneet. No ei jaksanut hänen aviopuolisokaan. Mutta hän vain jaksaa valittaa ja riidellä ja vihata...
Itse ainakin tekisin niin, jos huomaisin että ystävällä mopo karkaa käsistä. Varsinkin kun olitte noin läheisiä. Nykyään ei edes ole mikään häpeä käydä puhumassa psykologille, se on niin tavallista.
kuunteleminen, puhuminen, ymmärtäminen, ja läsnä olo voisi auttaa. Monet ammattiauttajat eivät tiedä asioista ja heille voi olla asioita vaikea kertoa, koska he ovat tietonsa sokaisemia, uutta asiaa tai erilaisia näkökulmia voi silloin olla vaikea vastaanottaa.
Ihmistuntemus syntyy kokemuksen, keskustelun ja ymmärryksen kautta, mikä vaatii aikaa, prosessointia, läsnäoloa, yhdessä olemista ja sellaista kaikkea.
Mielestäni olen ollut hyvä ystävä. Olen kuunnellut, tukenut enkä missään nimessä käyttänyt kaatopaikkana, en todellakaan puhu kuin murto-osan asioistani ikinä kenellekään tai vuodata juttuja muiden niskoille, eivät ne niitä kuitenkaan ymmärrä. Ikinä en kenenkään henkilökohtaisia aioita puhu eteenpäin, se jos mikä on just niin ämmien touhua!! Olen tainnut minä olla enemmän se kaatopaikka. Tiedän sen johtuvan siitä, että olen liian alistuva. Minua on helppo käyttää hyväksi. ja se juontaa juurensa jo jostain tosi kaukaa. Se on vaan niin todella surullista, että ihminen joka päällisin puolin on todella mukava ja hauska ihminen, osoittautuu petturiksi. Miksi ihmeessä joku haluaa olla muka ystävä ja kuitenkin tahtoo pahaa sille toiselle? Olisiko kateus tms syynä? Luulisi olevan helpompaa vain viilentää välit etäisiksi ja lopettaa ystävyys. Taitaa olla tuollaisia "ystäviä" aika monella...
että apu ei kelvannut. Sitäpaitsi on ne rajat ihmisten jaksamisella ystäviensäkin suhteen. Täytyy löytyä siltä toiseltakin halu ottaa apua vastaan, myöntää ongelmansa ja hakeutua sinne hoitoon. Ei kukaan jaksa pyörittää omaa perhettään, työtään ja toimia vielä terapeuttina ystävälle täyspäiväisesti. Ei se sitäpaitsi ole ystävän tehtävä.
Ystävä voi kuunnella tiettyyn rajaan asti ja auttaa esim hoitoon hakeutumisessa, mutta ei ystävät ole ammattiauttajia ja tarkoitan tällä tässä nyt sitä, että jossain kyllä heittää, jos luullaan, että ystävän pitää olla terapeutti. Ystävyys ja sairaan mielen hoitaminen ei kuulu samaan pakettiin. Ja jonnekinhan sen tervepäisen ystävänkin täytyy lopulta purkautua, terapeutitkin käyvät työhön ohjauksessa ja toisilla terapeuteilla, ei kukaan ihminen voi olla pelkkä toisten kaatopaikka. Jos sitten ystävä purkautuu ystävälleen (työssä) saa juuri selkäänpuukottajaleimaa jne, vaikka harvoin se oikeasti sitä on. Ei sitä vaan jaksa jos mistään ei saa puhua ja toinen ryöpyttää niskaan vaan murheitaan...
Valitettavasti tuttua tekstiä. Tosin ehdimme olla todella läheisiä ystäviä vain kolmisen vuotta. Sitten sain tietää, että hän on kaikki asiani puhunut ympäri kyliä ja vielä keksinyt omasta takaa lisää päälle.
Entinen on ystävä. En ole asiasta hänen kanssaan keskustellut, yritän vain vältellä. Jos sanon suoraan, keksii varmasti vielä kahta kauheammat valheet joita levitellä.
Toisaalta mitä väliä, harva häntä enää uskoo. Niin moneen ihmiseen jo pilannut välinsä. Olisi pitänyt uskoa kun varoittelivat hänen olevan mätä ihminen eikä puolustella tällaista "ystävää".
Sanovat, rakkaus on sokea. Niin näköjään joskus ystävyyskin.