Kekkosen aikaan, 1970-luvulla, oli Suomelle tärkeätä, että itänaapuri tunnusti Suomen ulkopoliittisesti puolueettomaksi maaksi. Se ei ollut lainkaan selvää, ennen kuin Neuvostoliiton presidentti Gorbatsov tunnusti Suomen puolueettomaksi.
Pahimpina suomettumisen aikoina Suomi oli kaikkea muuta, kuin puolueeton, muun maailman näkövinkkelistä.
Näitä aikoja muistellessa, menee ihmetyksen sormi hämmästyksen suuhun, kun Suomen ulkoministeri, se leveästi hymyilevä Stubbi, on joutunut selittämään, Venäjän ulkoministerille, että SUOMI EI OLE PUOLUEETON.
Me tavalliset tallaajat emme aina ymmärrä näitä ulkopolitiikan hienouksia.
Meille on kerrottu jo pitemmän aikaa, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, mutta miten se eroaa puolueettomuudesta?
Nyt mainittu Stubbi selittää, että Suomi on EU:n jäsenenä puolueellinen, siis ei puolueeton, mutta kyllä sotilaallisesti liittoutumaton, vaikkakin tekee hyvin paljon yhteistyötä Naton kanssa.
Ota nyt siitä selvää.
Diplomaattinen kielen käyttö on niin hieno taiteen laji, että ei sitä saata ymmärtää, ilman pitkää kokemusta ulkoministeriössä.
Suomi siis halusi väen väkisin olla puolueeton vielä noin parikymmentä vuotta sitten. Nyt kun iso itänaapuri ilmoittaa ulkoministerinsä suulla, että Suomi on puolueeton, niin Suomi onkin puolueellinen, mutta sitoutumaton.
Stubbi kävi Moskovassa ihan varta vasten selittämässä Venäjän ulkoministerille, että ”usko nyt helvetissä, että Suomi EI OLE PUOLUEETON”.
Vähemmästäkin menee pyörryksiin.
Yleisesti tiedetään, että se Stubbi ja kokoomuspuolue liputtavat voimakkaasti Naton puolesta.
Olisikohan tässä menossa jokin hämäysoperaatio, jolla Suomi ujutetaan vaivihkaa Naton jäseneksi?
Toivottavasti Stubbi ei sotkeennu omaan näppäryyteensä, sillä itänaapurin pojat ovat kokenutta kaartia. Heitä ei termeillä hämätä.
Saivartelua
7
496
Vastaukset
Puolueettomuuteen liitetään tavallisesti kaksi asiaa: sotilaallinen liitoutumattomuus ja itsenäinen puolustus.
Nykysuomen sanakirja antoi ympäripyöreän vastauksen: neutraalisuus kansainvälisoikeudellisessa asemassa.
Kenen valtuuttamana ja suulla Stubb nyt puhuu? Miksi pääministeri ja presidentti ovat niin vaisuja tässä asiassa?
Suomen sopivuutta rauhanturvatehtäviin perustellaan puolueettomuudella. Ahtisaari sai juuri rauhanpalkinnon, mikä on omiaan vahvistamaan tätä mielikuvaa.- Maalaismies*
Tottahan haluamme olla mukana taistelemassa roistovaltioita vastaan ja vapauttamassa kansat terroristeista. Eihän puolueettomista ole sankaritekoihin.
Jututin Kosovoon lähtevää nuorta soturia tivaten hänen mahdollista tehtäväänsä. Nuorukainen purskahti nauruun. Kun oli kuultu hänen metsästysharrastuksesta, nuoren sankarin erikoistehtäväksi tulisi koirien ampuminen. Niitä kun on Kosovossa riesaksi asti. puolustus ja ulkoministeri vähän aikaa sähläävät ja opettelevat diplomatiaa, niin Suomen ei tarvitse ujuttautua Natoon, sen täytyy juosta sinne.
- minkä puolella ...
... Suomi on siis?
Kai se tarkoittaa saivarrellen venäläisiltä sitä, että vastakkain ovat itä ja länsi.
Näin ajatellen, emme ehkä olekaan puolueettomia.- raja railona aukeaa
edessä Aasia, itä
takana länttä ja Eurooppaa... - van Haakka
raja railona aukeaa kirjoitti:
edessä Aasia, itä
takana länttä ja Eurooppaa...Siellähän on rikkautta ja uudet mahtivaltiot nousemassa. Aina on Suomessa ajteltu, että kaikki hyvä tulee lännestä ja idässä on vain tyhmiä mongooleja.
Hoh-hoijaa! Milloinkahan opitaan uutta ajattelua?
- Maalaismies*
Kun poikiamme ollaan lähettämässä keskiseen Afrikkaan ja Afganistaniin, tulee mieleen, että käytetäänkö heitä Patrian mannekiineina? Sen johtajat ovat tehneet kaikkea muuta kuin puolueetonta työtä edistääkseen panssarivaunujen kauppaa.
En nimittäin keksi yhtäkään muuta järjellistä syytä poikiemme lähettämiseksi. Tuntuu kuin puolueellisuuden korostaminen olisi tärkeä ulkoministerille omien kasvojensa kirkastamisen tähden. On noloa kuljeksia puolueettomana. Mitähän ne ajattelevat meistä? Joo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60894
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla253751- 55722
- 50638
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91550Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45546- 22546
- 76533