Olotilani on ihan hirveä. Olen tuntenut erään tytön muutaman vuoden ja ollut tämän kanssa tekemisissä välillä useammin ja välillä vähän harvemmin. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana huomattavasti enemmmän ns. "työn" puolesta.
Muutama viikko sitten keskustelin tämän tytön kanssa niitä näitä. Ensiksi en huomannut/ymmärtänyt siinä mitään normaalista poikkeavaa, mutta seuraavana päivänä mieleni ja ruumiini valtasi outo tunne. Olin ihastunut.
Tämän jälkeen olen yrittänyt "hakeutua" kyseisen tytön seuraan ja muutamia kertoja olen keskustellut tämän kanssa syvällisemmin kuin normaalisti ja tunteeni ovat vain vahvistuneet. En ole koskaan ennen tuntenut näin (mahassa outo olo kokoajan, ruoka ei ole maistunut jne). Olen myös huomannut olevani aivan tolkuttoman mustasukkainen niin, että ihan hävettää. Jos olemme olleet esim. jossain baarissa kaveriporukalla ja tyttö on jutellut muiden kanssa olen ottanut asiasta nokkiini, vaikka tyttö ei taida edes tietää tunteistani.
Viime viikonloppuna tytöllä ja minulla oli todella hauskaa ja tunsin itseni elävämmäksi ja iloisemmaksi kuin koskaan. Kuitenkin illan tultua, eräs pitkään parisuhteessa elänyt erittäin hyvä ystäväni nukkui tämän tytön kanssa vierekkäin ja minä samassa huoneessa tunsin kuinka tunnelma näiden kahden välillä oli latautunut. Minun tuntemukseni tästä tilanteesta olivat aivan hirveät, mutta onnistuin sivuttamaan tilanteen ja polte rinnassani vain voimistui.
Eilen olimme juhlimassa ja ennen juhliin lähtöä olin positiivisella tuulella ja olin innoissani, että pääsisin viettämään tytön kanssa aikaa, toivottavasti samalla tavalla kuin edellisenä viikonloppuna. Tyttö ei kuitenkaan minuun sen enempää kiinnittänyt huomiota vaan aikaisemmin mainitsemaani varattuun ystävääni, joka omalla tyylillään hieman kiusoittelikin tyttöä.
Tuntemukseni oli aivan hirveät ja en uskalla niitä tytölle kertoa, koska tunnen tämän lähihistoriasta muutaman tapauksen, jossa hänen ystävänsä ovat kertoneet tunteistaan ja heidän ystävyyssuhteensa ei ole koskaan ollut entisensä.
En tiedä mitä teen oloni on aivan kauhea.... Tiedän, että tarinassani ei ole ulkopuolisella välttämättä kovinkaan paljon järkeä, mutta minun oli pakko päästä kirjoittamaan tästä asiasta jonnekkin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
on järkeä.
Olet ihastunut ja mustasukkainen.
Tietysti sinua ei hierrä pelkästään se ettei tyttö huomioi sinua samalla tavoin vaan myös se että hän kehtaa olla tekemisissä tämän varatun henkilön kanssa joka vielä on kaiken lisäksi ystäväsi.
Se on sellainen "pahan tyttö"-fiilis joka siitä tulee kun naisesta johon olet ihastunut paljastuu ikäviä asioita esimerkiksi juuri tuolla tavoin.
Valitettavasti tyttö ei tunne samoin ja usein juuri näissä kesken ystävyyden/kaveruuden alkavissa ihastuksissa käy huonosti kun tunne ei ole molemminpuolinen.
On vain yksi keino: Pysyttele hänestä erillään ja ole hänestä etäisempi ja koita unohtaa.
En viitsi tässä nyt kertoa mitä ajattelen myös naisesta joka tuolla tavoin suhtautuu varattuun, sellaisiin ei kannata sekaantua missään olosuhteissa.
Jepjep... Olin jo herättelemässä toivoa pelastuksesta, mutta ei...
Sain tämän kyseisen tytön jo "kyyneliinkin" ilman, että edes yritin. No joo, eihän se nyt mikään "merkkipaalu" ole, mutta siitä ajattelin, että jotain tunteita on olemassa minua kohtaan. No tänään sitten eri kaverini "vasta eronnut" oli enemmän tytön mieleen ja huomasin kyllä kuinka tyttö katsoi minua "surkeana". Mutta kuitenkin oli aistittavissa tytön selkeä kiinnostus tätä eronnutta kohtaan... Ja en nyt halua, että kukaan luulee että tyttö on mitenkään kevytkenkäinen vaan päinvastoin. Tuntuu vaan, että minulle ei sitten mikään onnistu kohdalleen. Tämä "eronnut" kaverini ei ole mitenkään ihmeellinen... ihan perusjanppa, mutta minussa kai sitten vain on jotain mikä on vastenmielistä muita kohtaan. Ei tästä nyt tuu yhtään mitään... Hajottaa kokolailla. Kyllä tiedän, että en saa ketään rakastumaan minuun, mutta on se nyt vaan niin prkleen sääli, että ei tästä tule mitään vaikka mitä tekisin.
ON TÄMÄ nyt kummaa, että vaikka teen kaiken mitä ihminen voi ei se stna voi kiinnostua.... OLEN SURKEA, tiedän joo. MUTTA olen niin ihastunut/tykästynyt/"rakastunut" tähän tyttöön, että en tiedä mitä tekisin...
EI tästä nyt tuu yhtään mitään... Joo, pienessä semihumalassa skriivailen, mutta aivan sama...
no mitähän sä nyt sitten oikein olet edes tehnyt? Pienessä päässä pyöritellytä asiat ihan tolaltaan ja mitä konkreettista sä olet kokeillut. Mikset mennyt itse viereen tai sanonut jotain tai pistänyt tota varattua kaveria mäkeen ja sanonut, että sä lähdet, varatulle riittää yksi. Kauheet on sulla ongelmat, mut mitä konkreettista oikeesti edes olet tehnyt, tuskin yhtänä mitään.
Itsellä aika samantapanen tilanne. Oon rakastunut yhteen kaveriin, en ihastunut vaan rakastunut. Ollaan tunnettu joku 4 vuotta ja samassa porukassa pyöritään vieläkin. Tiedän että meillä ei tule olemaan yhteistä tulevaisuutta, mutta en vain saa tyttöä mielestäni.
Joskus toivon että en ois ikinä edes tavannut koko tyttöä. Sydän on särkynyt ainakin 4 kertaa sen seurauksesta että tyttö on tekemisissä muiden poikien (myös parhaan ystäväni) kanssa.. Olen tavattoman mustasukkainen persoona.
Polte/kipu rinnassa on alkanut olemaan miltei joka päiväinen tunne. Viimeksi pari päivää sitten, kun olimme istumassa iltaa hänen ja erään ystäväni kanssa. Tyttö halaili ystävääni (poika) ja kertoi kuinka tämä on hänen paras miespuolinen ystävänsä.. ja minä siinä vieressä yritän esittää välittämätöntä ja keskittyä olutpulloon. Sitten tyttö aivan yhtäkkiä ilmoitti lähtevänsä erään pojan matkaan. Katselimme siinä paikalta poistuessamme kuinka tunnelma oli latautunut heidän välillään. Se oli viimeinen niitti. Romahdin täysin ja yritin pitää pokan matkalla kotiin.
Kertokaa ihmeessä miten voin saada hänet mielestäni? Hän on kiltti ja erittäin mukava, mutta yleensä minua kohtaan kylmä kuin kivi. Oloni on aivan hirveä ja kuten aloittajallakin ulkopuolisille tämä ei ehkä aukea niin kuin juttu todellisuudessa on.
vähän kummankin tekstistä mieleen se,että miksi ette tee yhtään mitään näiden naisten eteen?? Mistä he voivat tietää teidän kiinnostuksena heitä kohtaan?
Kummankin tekstistä selvästi huomaa että naiset flirttailee muiden miesten kuin teidän kanssanne. Sehän on jo selvä merkki!
Näin naisena minä ainakin flirttailen ja otan muiden miesten huomiota,jotta saisin tämän tietyn miehen huomioimaan minut. Koska en voi olla varma onko hän minusta kiinnostunut milläänlailla. Jos mies näyttää jollakin tavoin reagoivan omiini flirttailuun,saan jonkinlaista kaikua.
Ihan selvästä nämä tytöt yrittävät saada teiltä edes JONKINLAISTA kaikua. Miksi ette sitä anna vaan ryvette nyt säälissä?! Ja katsotte kun nainen joutuu antaa huomiota muille,jotta te pölkkypäät (anteeksi nyt :o)) tajuaisitte tehdä jotain??
Nyt seuraavan kerran vaan rohkeasti tekemään aloitette.
Ei se ota,jos ei anna!
Tytön kanssa oon puhunu ja selväks tuli että no chance muutaku kaverina vaa. Lupaan että kaikkeni oon antanu, mutta mitää en oo saanu, vittu. Enkä todellakaa aio jäädä uimaan itsesäälissä vaa eteenpäin on suunta
jollain lailla nyt teidän miesten pitäisi kehittää itseluottamustanne vaikutatte kumpikin kyllä hyvin sympaattisilta:)! tuommoset kun saa itseluottamusta niin teistä kuoriutuu upeita ihmisiä keistä monet pitävät ainakin muutama minun tuntemani ujo ihminen on sitten itseluottamusta saadessa varsinaine hurmuri;) monet ahdistuu/pelkää hirmu ujojen seurassa mutta upeita ihmisiä olette sisäisesti kauniita, enpä tiiä onko kaikki monet ainakin