Rakastaako serkkuni minua?

Pienestä rakastanut

Olen aina ollut rakastunut serkkuuni. Hänkin pitää minusta, mutta en tiedä rakastaako hän minua samalla tavalla kuin minä häntä. Tuntuu kuin kaikki olisi aivan sekaisin. Vähän aikaa sitten kuulin äitini puhuvan hänen äitinsä kanssa puhelimessa. ”Kaveri”, hän oli kaverin kanssa jossakin. Sydän pysähtyi kunnes sain kuulla mikä kaveri. Onneksi se oli vain yksi tyttö, josta olin nähnyt kuvankin. Mielessä kuitenkin kalvaa pelko että vielä joskus kuulen sen mitä en koskaan tahtoisi. Olen aina rakastanut häntä enkä ole oikein ajatellutkaan ketään toista.

Pienenä kutittelimme ja tutkimme toisiamme, suurin piirtein nuolimme mutta emme koskaan pussaanneet. Muutaman kerran saimme nukkuakin yhdessä. Olisi tehnyt mieli pussata ja halia häntä mutta niin se vain jäi viattomalle asteelle. Muistan kuinka ihanan lämpöiselle hän tuntui. Kuinka onnellinen olisinkaan, jos jo silloin olisin saanut häneltä toivotun vastauksen. Nyt kaikki on kuin vain vaikeampaa. Näemme tietysti harvakseltaan ja viihdymme hyvin yhdessä. Tekisi mieli sanoa se hänelle suoraan tai vain täräyttää pusu keskelle suuta. Mutta en saata ja kaikki pelottaa. Mitä hän sanoo tai ajattelee jos hän ei kuitenkaan rakasta? Hän on serkkuni ja emme voi paeta. Entä jos kaikki menisi pilalle? Jos hän tykkäisi minusta, miksi hän ei tartu minua kaulasta? Jos hän sanoisi ei, itkusta ei tulisi loppua. Saisinko edes sitten halia häntä hetken?

Äiti joskus moittii häntä kun hän on lihava. Tuntuu kuin hän vaistoaisi mitä ajattelen ja moittii siksi. Mutta ei he varmaan oikeasti tiedä kuinka kovasti häntä rakastan. Kun viimeksi näimme hän oikaisi sänkyni päälle ja ajelin leikkitraktorilla kutitellakseen hänen masuansa ja rintojen päällä. Vaikka touhuamme aina paljon kahdestaan, meillä on kuitenkin vain tämmöistä pientä koskettelua ja joutavaa puhetta koulusta ja läksystä. Joskus viattomia tekstareita ja aina kun käydään kylässä. On pakko ettei hän vain ole missään juuri silloin. On niin hankalaa kun emme voi tavata kuin vanhempiemme kautta ja tuntuu että kaikki aika menee aina syödessä. Tavallaan olemme kuin seurustelisimme mutta emme kuitenkaan. Olen kyllä miettinyt, että voisimme ehkä päästä joskus yhdessä ”jonnekin” minne tahansa kesällä tai talvella.

10

5580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta mutta...

      jos vaikka joskus olettekin yhdessä. Mutta jos lapsia haluaa niin ne kannattaa ennemmin vaikka adoptoida ulkomailta.

      • adoptoida

        lisää tietoa itsellesi. Serkusliitoissa ei ole mitenkään korostunut mahdollisuus millekään ongelmille.


    • Neuvo vanhemmalta

      Tilanteesi ei varmasti ole mitenkään harvinen eikä epätavallinen. Maailmasta löytyy paljon kummallisempiakin pareja. On sinällään pohjimmiltaan hyvin tavallista, että voi ihastua omaan serkkuunsa. Kannattaa muistaa, että nuorena nuo romanssit aika usein kuihuvat ja katkeavat - kaikesta suuresta tunteesta huolimatta.

      Jotta asiasta ei kehittyisi "katastrofia", neuvosin sinua edistymään asiassasi varovasti ja leikin varjolla. Voit kutittella, nipistellä ja kiusoitella häntä tai sitten vaikka "hoitaa" häntä. Jos hän on kiinnostunut sinusta, hän lähtee leikkiin mukaan, jos hän alkaa torjua, on sinun viisainta perääntyä ja unohtaa rakkausasiat hänen kanssaan. Varmaan näin olet tehnytkin, mutta ehkä voit kiristää piirityssilmukkaa ja vetää häntä rohkeampaan leikkiin, jotta asian todellinen laita selviää sinulle. Te tunnette toisenne erittäin hyvin ja sinun ei tarviste enää tuoda itseäsi hänelle esille vaan selvittää, onko hän kiinnostunut sinusta vai ei.

      Älä kerro tai kirjoita suoraan rakastavasi häntä. Enempää en osaa neuvoa.

    • Sukurutsaa

      Sukulaisten kanssa jos on kysymykksessä eri sukupuoli, niin voi tulla vammaisia lapsia. Katrso tietosanakirjasta, mitä sukurutsasta kirjoitetaan. Papit ei saisi edes vihkiä sukulaisia. Voi rakastaa kuin esim sisarta, mutta ilman seksiä.

      • mukaan

        täysserkkujen lapsilla ei esiinny vammaisuutta enempää, kuin muilla. Serkusten väliset avioliito ovat suomessa sallittuja.


      • Serkku

        Voihan sitä elää mukavan ihmisen kanssa eikä tarvi niitä pentuja tehä. Sehän on jokaisen täysi-ikäisen oma asia kenen kanssa päivänsä/yönsä viettää ja onko peiton alla kuuma.


    • Äijjjä

      Sä olet vielä nuori. Oota siihen asti, että muutat pois kotoo, ja katsele sitten rakkautta uusin silmin. Tuo menee ohi - viimeistään sitten kun serkkusi löytää ensimmäisen seurustelukumppaninsa.

    • antaisin ajan kulua

      Tuollaiset tunteet ovat luultavasti melko yleisiä. Serkku on läheinen, usein myös samankaltainen ihminen jonka kanssa on "kasvettu yhteen". Romanttiset tunteet eivät varmasti ole epätavallisia, mutta itse en uskaltaisi tehdä asialle mitään. Tunteet ovat myös erittäin ohimeneviä.

      Itse olin ihastunut serkkuuni ollessani melko nuori. Leikimme paljon yhdessä ja olimme toistemme parhaat kaverit. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin mietin, että onneksi en koskaan sanonut mitään, niin noloa se olisi. Mitään romanttisia tunteita ei todellakaan ole enää jäljellä, vaikka läheisiä kavereita yhä olemme. Koko ajatuskin puistattaa.

      En tiedä onko tilanteesi sama, mutta itse ehkä odottaisin kun muut ihmiset tulevat kuvioihin. Toki laitonta se ei ole, ja ei ennenkuulumatontakaan. Ennakkoluuloja tulisitte ihan varmasti kohtaamaan.

    • okhu

      normaali rakkaus.
      Ei rakastavaisten vaan sukulaisten välinen rakkaus.

      Sulla on muistoja lapsuuden jutuist.
      Jotka on normaaleja.

      Te molemmat löydätte omat rakkaanne.

    • SerkkuunsaRakastunut

      Toi kuulosti ihan siltä ,että mä olisin voinut sanoa juuri ton sanan tekstin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe