Zahra ujosteli kertoa vihreälle (siis sekulaarille ja naisten asioista sekä ihmisoikeuksista kiinnostuneelle) äänestäjäkunnalle viihtyvänsä islamistien hallitsemassa Mogadishussa. Kun ne islamistit ovat mm. pakottaneet naiset mustiin säkkeihin, harrastaneet julkisia teloituksia ja uhanneet leikata kurkun kaikilta, jotka eivät rukoile viittä kertaa päivässä. Ehkäpä Zahra ujosteli ylipäänsä kertoa viihtyvänsä Mogadishussa, koska Zahran ja Vihreän liiton kannan mukaan Somalia on niin vaarallinen paikka, ettei sinne voi karkoittaa ketään, ei edes raiskaajia, ryöstäjiä ja murhaajia.
Millaisen reaktion Suomessa aiheutti tieto siitä, että kymmeniä turvapaikanhakijoita lomailee kotimaassaan fasistis-totalitaarisen hallinnon vieraina? Siinä kotimaassa, joka on niin vaarallinen, että kaikille sieltä saapuville annetaan oleskelulupa riippumatta turvapaikkakriteerien täyttymisestä? Huusivatko suomalaiset yhtenä miehenä ja naisena: "Meitä on huijattu, saatana!"
No eivät. Sen sijaan suomalaiset ihmisoikeus- ja maahanmuuttajajärjestöt paheksuivat sitä, että Suomen valtio ei evakuoinut Somaliaan "mottiin" jääneitä "suomalaisia", vaan nämä joutuivat palaamaan reittilennoilla ja omalla kustannuksellaan. Evakuoimatta jättäminen johtui järjestöjen mukaan tietysti siitä, että kyseiset "suomalaiset" olivat maahanmuuttajataustaisia. Ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöjen katsannossa olisi nähtävästi täysin normaalia, että turvapaikanhakijat ensin vapaaehtoisesti joko lomailevat maassa, josta he "henkensä kaupalla" ovat paenneet Suomeen, tai peräti käyvät siellä pyhää sotaa suomalaisen työmarkkinatuen juostessa, ja sitten, sotaonnen kääntyessä, suomalaiset pelastusmiehistöt käyvät oman henkensä vaarantaen ja suomalaisen veronmaksajan kustantamana noukkimassa heidät turvaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
teksti täällä kauaa saa olla.
Niin syvällä paskassa kahlataan.
kusettavat suomalaisia pissiksiä!
http://www.stormpages.com/eurooppa/alaikaiset.htm
Halla-ahoa haukutaan ihan suotta vihreitten itkiänaisten leiristä ja ollaan niin loukkaantuneita 2v takaisista kirjoituksista blokissaan. Somaliassa on ihan turvallista vai mitä ?
http://www.youtube.com/watch?v=u13GwwcYQvY
Viellä on monia sodankäyneitä sotaveteraaneja elossa, joitten ansiosta maamme on nyt itsenäinen, mitähän heidän mielessään liikkuu.