Petetty

Oli pakko kirjoittaa kun tuntuu, että sydämeni pakahtuu.Avomieheni petti minua. Hän ilmoitti tyynen rauhallisesti, että on tapaillut toista naista ja haluaa jatkaa elämää tämän kanssa. Minun ja lapseni tulisi lähteä yhteisestä kodistamme. Kaikki tämä tuli täytenä yllätyksenä ja olen edelleen shokissa. En olisi ikinä uskonut että hän voisi pettää. Tilanne on todella ahdistava, sydämeni on täysin murtunut.Olen surullinen ja palasina. Elän päivä kerrallaan. Pelottaa lapseni puolesta. Miten saan kerrottua hänelle asiasta? Pettymys tulee olemaan niin suuri. Kertokaa kokemuksistanne, miten selvisitte? Miten enää koskaan voi luottaa toiseen ihmiseen.
71094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tiedä, jotenkin tästä vain selviää. Kaksi kuukautta olen tiennyt pettämisestä ja jotenkin olen saanut kasattua itseni. Alussa tuntui siltä että hajoan ja sekoan ihan täysin. Ensin pelkäsin yksin jäämistä ja kaikkia taloudellisia muutoksia, kotoa muuttamista jne. Nyt olen jotenkin löytänyt voiman sisältäni ja tiedän että selviän, tuli mitä tuli. Se vain on vienyt aikaa ja onneksi minulla on hyviä ystäviä, jotka ovat antaneet täyden tukensa. Lapset järkyttyivät kovasti asiasta, mutta ovat sopeutuneet ajatukseen. Omat lapseni ovat jo isompia ja kyllä ovat vihaisia isälleen kovasti, mutta toivon että leppyvät ajan myötä, se nyt on tietysti aika paljon miehestäkin kiinni, kuinka hoitaa suhteitaan lapsiin.
Jotenkin on käytävä tämä asia nyt läpi, itkettävä itkut ja surtava surut. Nyt kahden kuukauden jälkeen uskallan jo ajatella, että elämä tuo tullessaan minullekin jotain parempaa. Joku meni vikaan suhteessamme ja näin olisi luultavasti käynyt ennemmin tai myöhemmin.On vain selvitettävä käytännön asiat ja luotava katse tulevaisuuteen ja uskottava, että aurinko paistaa keväällä viimeistään ja kirkastaa elämäni...

Äänestä

Kyllä tunnen tunteen,siitä on jo 6vuotta ja asun edelleen saman miehen kanssa.Miehellä todettiin kuukausi senjälkeen pitkälle luustoon levinnyt syöpä,kaikenlaista sivuvaikutusta on ollut.Minulta anottiin anteeksiantoa,suhdetta pidettiin edelleen vireillä,potenssi meni samoin 16v.nuorempi nainen toisen syliin.Edelleen mies lähettää viestejä suuresta rakkaudestaan.Olen vanha en jaksa enää itkeä,meillä ihania lastenlapsia,olemme olleet yhdessä 41v.tsemppiä

Äänestä

sentään noita puupää-äijiä.
siis sinun pitää lähetä lapsien kanssa.ja hän vaan jää uuden naisen kanssa asumaan taloa..voi hitto soikoon...olen tosiaan pahoillaan puolestasi..yritä keskittyä itseesi ja saada voimia ystäviltä ja läheisiltä. on todella raukkamaista heitää vaimo ja lapset pihalle .

Äänestä

Tiedän tunteen. Itseänikin on petetty. Tosin annoin kyllä anteeks, mutta ei kehumista... Par aikaa keräilen voimia, että pääsen lopulta eroon tästä miehestä, mutta tuntuu mahdottomalta. Niin paljon yhteisiä muistoja yms...

Äänestä

Tarkoittaako yhteinen koti sitä, että sinäkin olet maksanut siitä oman osasi? Ei mies voi siinä tapauksessa noin vaan heittää sua ulos sieltä. Sen täytyy ostaa sut ulos. Maksaa sulle mikä sulle kuuluu ja täytyyhän sun löytää ensin se oma asuntokin jostain.

Äänestä

Tuntuu varmaan nyt tosi pahalle ja ei nää sanat lohduta, mutta usko, että tollanen paska sai mennäkkin! Jos mies heittää vaimon ja lapsensa ulos, niin ei sitä mieheksi voi kutsuakkaan!

Sua odottaa vielä onni jossain muualla ihan varmasti ja noin sikamainen mies ei ansaitse ketään vierelleen. Yritä kerätä voimia lapsellesi ja satsaa nyt häneen ja sure rauhassa. Apua saa aina, toivottavasti sulla on auttavia ystäviä ja sukulaisia. tsemppiä selviät kyllä!

Äänestä
  • No omasta kokemuksesta voin sanoa, että mitä nopeammin lähdet ja alat elämään omaa elämääsi lapsen kanssa sitä nopeammin toivut. Huomaat pian että on sitä elämää eronkin jälkeen, vaikka alussa tuntuu kyllä koko maailma kaatuvan. Ei kannata turhaan itseään kiduttaa ja olla saman katon alla kun kuitenkin tietää lopputuloksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikki kirjoitti:

Oli pakko kirjoittaa kun tuntuu, että sydämeni pakahtuu.Avomieheni petti minua. Hän ilmoitti tyynen rauhallisesti, että on tapaillut toista naista ja haluaa jatkaa elämää tämän kanssa. Minun ja lapseni tulisi lähteä yhteisestä kodistamme. Kaikki tämä tuli täytenä yllätyksenä ja olen edelleen shokissa. En olisi ikinä uskonut että hän voisi pettää. Tilanne on todella ahdistava, sydämeni on täysin murtunut.Olen surullinen ja palasina. Elän päivä kerrallaan. Pelottaa lapseni puolesta. Miten saan kerrottua hänelle asiasta? Pettymys tulee olemaan niin suuri. Kertokaa kokemuksistanne, miten selvisitte? Miten enää koskaan voi luottaa toiseen ihmiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu