Elikkä tällanen tapaus:
Olen aina halunnut lähteä ulkomaille vuodeksi lukion jälkeen. Unelmamaani on aina ollut Iso britannia (tai mahd. irlanti) Maaseudulle, ei kaupunkiin.
Kuitenkin olen vastannut melkein jokaiseen au pair ilmoitukseen myöntävästi, sillä ajattelin, että mitä haittaa siitä on. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka mieli muuttuisi, kun aikaa lähtöön on vielä melkein vuosi.
Aloin sitten kirjoitella tämän mukavan perheenäidin kanssa ja olen tutustunut jo häneen aika hyvin. Hän on siis kotoisin Saksasta. Hän on todella mukava ja kiinnostunut Suomesta. Kirjoittelemme monta kertaa viikossa ja kuten sanoin, olen tutustunut häneen aika hyvin. Aikaisemmin ajattelin, että mikäs siinä, eihän sitä tiedä, vaikka Saksa alkaisikin kiinnostaa.
koska perheen äiti on niin mukava ja tullut tutuksi sekä olen saanut kysyä entisiltä au paireilta millainen perhe on, tuntuu se vain niin turvalliselta vaihtiehdolta. Huomasin, että olin jo päättänyt mielessäni, että menen tähän perheeseen.
Mutta tässä on pieni ongelma. Saksa ei maana kiinnosta minua sinänsä, en puhu saksaa, eikä perheestä muutakuin äiti puhu englantia. Ja sitten on vielä se, että minä todella haluan mennä Iso britanniaan ja minä haluan käyttää englantia, koska nautin sen puhumisesta.
Olin siis oikeastaan menossa saksaan vain siksi, että se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Mikä olisi teidän mielestä paras ratkaisu?
Ja miten sanoa tälle mukavalle äidille, etten halua tulla heidän perheeseensä?
Olen aina halunnut lähteä ulkomaille vuodeksi lukion jälkeen. Unelmamaani on aina ollut Iso britannia (tai mahd. irlanti) Maaseudulle, ei kaupunkiin.
Kuitenkin olen vastannut melkein jokaiseen au pair ilmoitukseen myöntävästi, sillä ajattelin, että mitä haittaa siitä on. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka mieli muuttuisi, kun aikaa lähtöön on vielä melkein vuosi.
Aloin sitten kirjoitella tämän mukavan perheenäidin kanssa ja olen tutustunut jo häneen aika hyvin. Hän on siis kotoisin Saksasta. Hän on todella mukava ja kiinnostunut Suomesta. Kirjoittelemme monta kertaa viikossa ja kuten sanoin, olen tutustunut häneen aika hyvin. Aikaisemmin ajattelin, että mikäs siinä, eihän sitä tiedä, vaikka Saksa alkaisikin kiinnostaa.
koska perheen äiti on niin mukava ja tullut tutuksi sekä olen saanut kysyä entisiltä au paireilta millainen perhe on, tuntuu se vain niin turvalliselta vaihtiehdolta. Huomasin, että olin jo päättänyt mielessäni, että menen tähän perheeseen.
Mutta tässä on pieni ongelma. Saksa ei maana kiinnosta minua sinänsä, en puhu saksaa, eikä perheestä muutakuin äiti puhu englantia. Ja sitten on vielä se, että minä todella haluan mennä Iso britanniaan ja minä haluan käyttää englantia, koska nautin sen puhumisesta.
Olin siis oikeastaan menossa saksaan vain siksi, että se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Mikä olisi teidän mielestä paras ratkaisu?
Ja miten sanoa tälle mukavalle äidille, etten halua tulla heidän perheeseensä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
mulla oli vähän samanlainen ongelma pari kuukautta sitten..Englanti yleensäkin unelmamaa mut mä halusin ehdottomasti Lontooseen.ollu haaveena jo pitkään.. :) mutta sitten aloin kirjoittelemaan perheenäidin kans Edinburghista,puhuttiin puhelimessakin,todella mukavan oloinen ja perhekin kuulosti kivalta.Skotlanti/Edinburgh ei ollu aikasemmin edes käyny mielessä mutta sitten ajattelin että miksei,kiva kaupunki varmaan sekin ja mukava perhekin löytyi...mutta sitten kuitenkin mietin että Lontoo on ollu haaveissani pitkään,sinne on päästävä.Ja nyt kun päivittäin punaisella double-deckersillä ajelen Thamesin yli Big Benin valoja ihastellen olen kyllä niin onnelinen että päätin kuitenkin tulla tänne! :D
eli mitä tässä yritän sanoa on se että kyllä mä ehdottomasti suosittelen sun jatkavan etsintää! :)Jos Iso-Britannia on ollu unelmasi tee se! löydät AIVAN varmasti yhtä mukavan perheen Briteistäkin,ja tuut varmasti viihtymään paremmin jos todella tykkäät paikasta! mäkin olin ekan kuukauden ihan ihmeissäni ja haahuilin hölmönä ympäriinsä ja mietin et hei oonks mä oikeesti tääl! :D se on hieno fiilis se! :)
Jos meet Saksaan ja jos sattuu olemaan huono päivä yms niin sitä tulee sit varmaan helposti mietittyä että entä jos....
pakko viel sanoo..kävin pari viikoa sitte vierailemassa kaveria joka asuu maalla,5 tunnin bussimatka Lontoosta..että kyllä ne maisemat vaa on hienoja ja englantilaisen pikkukylän tunnelmaa ei voita mikään.. :)
Mitä tiedät oikeastaan Saksassa asumisesta?
Useimmille ihmisille suosikkimaa tulee täytenä yllätyksenä, ja jännimmät/mullistavimmat kokemukset siellä missä vähiten odottaisi.
Lontoo on sitä TV:stä tuttua pullamössöä - kaikki tietävät sen ja se alkaa olla aika boring.
Saksalainen mielenlaatu on lähempänä suomalaista ja sopeutuminen saattaa olla paljon helpompaa, kuten olet tainnut jo aavistaa sen saksalaisäidin kanssa keskustellessasi.
Lontoossa voi olla täysin yksinäinen 16 miljoonan ihmisen keskellä.
en mielestäni sanonutkaa et Lontoosee pitäis tulla vaa että tehdä se mistä on haaveillu... todeuttaa unelmat u know... :)
Minusta kyllä nimenomaan Saksa taas kuulostaa hemmetin tylsältä, kuivalta ja totaalisen mitäänsanomattomalta paikalta. Eikä kolme pidempää kesälomavisiittiä sinne eripuolille maata ole juurikaan kuvaa muuttanut, ehkä jopa päinvastoin. Jähmeää,vakavaa, pidättäytyväistä, harmaata, kaiken täytyy olla tiptop ja viimeisen päälle asiallista...
Itse suosittelisin aloittajalle ehdottomasti Englantiin lähtöä varsinkin kun se on haaveena hänellä pitkään ollut! Jos päädyt Lontoon tai jonkin muun suurkaupungin vilinään tai idylliseen englantilaiseen pikkukylään niin voisin lyödä vetoa, että nautit kokemastasi. Itse olin Lontoossa 2 kertaa aupairina ja rakastuin maahan kyllä täysin. Matkailin myös maaseudulla useasti ja kyllä ne maisemat vaan aikas mahtavia oli. Ja se tunnelma pikkukylissä ja niiden pubeissa :)...ah, ikävä on sinne kova.Maa on myös niin valtavan kansainvälinen ja aupairejakin on paljon, että varmasti et ainakaan yksin jää!
Tee niin kuin sydän sanoo, älä liikaa järkeile. Perheen äitiin tutustuminen ei vielä tarkoita tavallaan mitään, jokainen pyrkii antamaan itsestään äärimmäisen hyvän vaikutelman "haastatteluvaiheessa". Rouva voikin olla paikan päällä varsinainen työleirin johtaja. Niin voi kuitenkin käydä minkä tahansa perheen kohdalla, myös Englannissa. Minusta sinun ei kannata pelkän perheen äidin mukavuuden perusteella valita maata! Jos Englanti vielä kiinnostaa niin vilkaisehan tätä sivua, www.gumtree.co.uk, siellä on päivittäin kymmeniä ellei satoja aupair/nanny-ilmoituksia pääasiassa vain Englantiin.
Tsemppiä ja onnea reissuun! Muista, että valitsit minkä tahansa maan niin oma asenne merkkaa paljon matkan onnistumista ajatellen. Eli älä sitten jää haikailemaan enää toisen maan perään vaan elä täysillä ja nauti valitsemastasi maasta ja sen tuomista seikkailuista!
Moikka!
Mä olin muutama vuosi taaksepäin au pairina Ruotsissa, vaikka haaveena olikin aiemmin juuri Lontoo! Minulle kävi juuri samoin että se mukavin perhe oli lopulta meren toisella puolella. Sain kuulla todella vähätteleviä kommentteja valinnastani, kukaan ei tuntunut ymmärtävän mikä haaste oli lähteä, sillä englanti oli myös minulla paljon sujuvampi kieli. Välillä tuollainen hyppy tuntemattomaan ja suunnitelmien totaalinen muutos kannattaa, voi hyvinkin olla että rakastut saksaan!:) En ole tosiaankaan katunut että vietin vuoteni Ruotsissa. Ja kieltä ei kannata murehtia, pelkällä avoimella luonteella ja sosiaalisuudella tulet pärjäämään!
Sen verran vielä että älä kuitenkaan anna perheen päättää puolestasi, vaikka he olisivat sinusta kuinka innoissaan. Loppujen lopuksi itse päätät minne päin maailmaa lähdet:)
tarkoittanut tällä viestilläni, että Saksa olisi tylsä, vaan ettei se maana kauheasti minua kiinnosta. Olen käynyt saksassa parikin kertaa ja se on kyllä todella kaunis maa, mutta se ei silti olisi ensimmäinen valintani viettää vuoden.
Ja suurin ongelmani onkin kieli, sillä en sitä osaa. Perheen äiti on myöskin sanonut, etteivät perheen isä ja lapset puhu sanaakaan englantia ja rivien välistä kuuli sen, ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa sitä myöskään opetella. Voisi tulla hieman yksinäiset olot, kun puhua pystyisi vain perheen äidille. Saksaahan tietysti voi opetella itse maassa, mutta...
Ja sitten oli vielä semmoinen juttu, että nautin hirveästi englannin puhumisesta ja haluaisin sitä käyttää, mutta saksassa harvat osaavat sitä. Ja vaikka osaisivatkin, olisi hauska puhua englantia sellaisten ihmisten kanssa, joille se on äidinkieli.
Kuitenkin ajatus siitä, että perheen äidille pitäisi nyt sanoa, etten halua heidän perheeseen, on aika inhottava....
halusin Saksaan au-pairiksi, koska olen vieraillut maassa useasti ja opiskellut kieltäkin. Sopivaa perhettä ei vain tuntunut löytyvän. Ajattelin sitten, että miksi ei johonkin naapurivaltioon. Vaikka Saksa on edelleenkin unelma paikkani.
Nyt olen Belgiassa vaikka en edes koskaan ole ajatellut tulevani tähän maahan. En puhu ranskaa, hollantia olen opiskellut 2kk. Nyt en vaihtaisi päivääkään pois. Minulla on ihana perhe ja paljon ystäviä täällä. :)
Kannattaa ehdottomsti kokeilla Saksaa. Se ei ole ollenkaan tylsä maa. Paljon historiallisia paikkoja käytävänä ja Eurooppa avoinna. Usko pois, Keski-Euroopassa maasta toiseen matkustaminen ei ole bussilla tai junalla kovinkaan kallista. :) Ja jos kauhea morkkis iske niin voit aina palata maitojunalla takaisin ja mennä Britteihin.
Olen itse tällä hetkellä aupairina Saksassa, enkä kyllä ole katunut hetkeäkään. Ihana maa, kauheasti nähtävää! Tosin itse olen opiskellut saksaa koulussa, niin kieli on tuttu. Mutta mielestäni saksalaiset osaavat englantia vähintään yhtä hyvin kun suomalaisetkin - ja olen päässyt puhumaan englantia myös yliopistovaihtareiden ja muiden kansainvälisten aupairien kanssa.
Saksassa ei englanti ole se kieli mitä suurmmalle osalla koulussa opetetaan. Ja siellä vallitsee myös useissa paikoissa sellainen ilmapiiri, ettei englantia haluta puhua, vaikka osattaisiinkin.
Monet on täällä puhunu, että kannattaa vain koekilla maata, mikä ei niin kiinnostaisi. Mutta minulla ei välttämättä tule olemaan toistakertaa tällaista tilaisuutta lähteä ulkomaille pitkäksi aikaa, joten sitä haluaisi mennä sellaiseen maahan johon todella haluaa.
Mutta sitä tässä mietiskelin vielä, että miten sanoa ilman huonoa omaatuntoa, ettei kiinnosta tulla au pairiksi tuonne Saksaa. Jos joku on ollut samassa tilanteessa, niin kokemuksia? :)
Etkö vois vaan sanoa, että sulle on tärkeetä päästä puhumaan enkkua ja kehittyä siinä ja valitettavasti se ei Saksassa tai ainakaan tässä perheessä onnistu. Älä sano kuitenkaan ettei Saksa maana kiinnosta, se voisi loukata perhettä.Ja voithan aina jonku valkoisen valheen heittää, että sinulle on nyt tarjottu hyvää paikkaa Eglannista ja että päätös oli vaikea, mutta päädyit ottamaan sen paikan vastaan tms.
Ei se mikään mukava juttu ole mutta eihän siitä mitään ihmeellisempää sinulle seuraa. Laitat vain että olen päättänyt kuitenkin valita englantilaisen perheen, piste. Minä varmistin kaikilta "kakkosiksi jääneiltä" josko voisin säilyttää heidän yhteystietonsa tulevaisuuden varalle, mikäli satun siis lähtemään uudestaankin (ei siis oikeasti mikään mahdoton ajatus!). Vastaukset olivat todella positiivisia ja hyvä mieli jäi:)
Ajattelinkin jotain kielestä heittää. Ei sentään viitsi ihan suoraan sanoa, etten tule koska maa ei kiinnosta.