vai en?
Eli olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli vuoden, naimisissa helmikuusta alkaen. Tällä hetkellä mieheni on kuitenkin armeijassa josta kotiutuu vuoden kuluttua.
Suomessa asun vuokralla ja käyn osa-aikatöissä. Minulla on täällä perhe, joista eniten pidän yhteyttä toiseen veljistäni, ollaan tekemisissä melkein päivittäin, hän tietää minusta kaiken ja ollaan todella läheisiä.
Ystäviä minulla ei ole kuin yksi, mutta sitäkin läheisempi. Asuu 120 km päässä minusta mutta hänenkin kanssa pidetään yhteyttä joka päivä mesen kautta. Olen hänen tyttärensä kummitäti.
Mieheni on viime aikoina ottanut enemmän ja enemmän puheeksi muuttoni hänen kotimaahansa, jossa voisimme perustaa perheen ja aloittaa vihdoinkin sen yhteisen elämän. Enemmän kuin mitään muuta haluaisin sinne muuttaa, mutta ajankohta on tosiaan vasta vuoden päästä. Hän on puhunut siitä enemmän ja enemmän senkin takia että hän tietää minun olevan hyvin yksinäinen ja joskus todella masentunutkin täällä Suomessa. Osittain myös johtuen siitä että en saa olla hänen lähellään.
Minä en todellakaan ole rakentanut mitään pilvilinnoja että elämäni siellä olisi kuin ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Tiedän että siitä voi tulla hyvinkin rankkaa, ainakin aluksi, mutta jo se että saisi riidellä kasvotusten mieheni kanssa ihan tavan asioista (sukista lattialla) niin olisi ihanaa arkipäivää!
Mutta silti hieman epäröin, lähinnä sen takia, että uskallanko? Olen nuori (parikymppinen), minua ei varsinaisesti sido mikään täällä, kork. hyvä ystäväni ja kummityttöni, työ on aivan hirveä ja asunnostakin maksan hunajaa. Nyt kun vielä voin, niin haluaisin lähteä. Viiden vuoden päästä saatan olla jo niin "vanha ja katkeroitunut" (itseni tuntien) että silloin en todellakaan saisi sitä lähtemistä itsestäni irti.
Pyörittellyt olen tätä viime aikoina päässäni hyvinkin paljon ja kokoajan enemmän vain kallistun sille kannalle että muutan kyllä heti kun se mahdollista on, mutta en oikein tiedä miten tämän asian perheelleni selittäisin. Asuin vuoden verran isäni luona (tänä aikana vietin kuitenkin melkein 4kk mieheni luona hänen kotimaassaan) ja ainut mitä hän minulle jaksoi toitottaa oli että löytäisin mahdollisimman pian oman kodin ja työn. Nyt kun olen nämä asiat hoitanut, en ole isääni nähnyt kuin kerran. Eli siltä osin ei varmaan heillä minua ikävä tulisi.
Eli olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli vuoden, naimisissa helmikuusta alkaen. Tällä hetkellä mieheni on kuitenkin armeijassa josta kotiutuu vuoden kuluttua.
Suomessa asun vuokralla ja käyn osa-aikatöissä. Minulla on täällä perhe, joista eniten pidän yhteyttä toiseen veljistäni, ollaan tekemisissä melkein päivittäin, hän tietää minusta kaiken ja ollaan todella läheisiä.
Ystäviä minulla ei ole kuin yksi, mutta sitäkin läheisempi. Asuu 120 km päässä minusta mutta hänenkin kanssa pidetään yhteyttä joka päivä mesen kautta. Olen hänen tyttärensä kummitäti.
Mieheni on viime aikoina ottanut enemmän ja enemmän puheeksi muuttoni hänen kotimaahansa, jossa voisimme perustaa perheen ja aloittaa vihdoinkin sen yhteisen elämän. Enemmän kuin mitään muuta haluaisin sinne muuttaa, mutta ajankohta on tosiaan vasta vuoden päästä. Hän on puhunut siitä enemmän ja enemmän senkin takia että hän tietää minun olevan hyvin yksinäinen ja joskus todella masentunutkin täällä Suomessa. Osittain myös johtuen siitä että en saa olla hänen lähellään.
Minä en todellakaan ole rakentanut mitään pilvilinnoja että elämäni siellä olisi kuin ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Tiedän että siitä voi tulla hyvinkin rankkaa, ainakin aluksi, mutta jo se että saisi riidellä kasvotusten mieheni kanssa ihan tavan asioista (sukista lattialla) niin olisi ihanaa arkipäivää!
Mutta silti hieman epäröin, lähinnä sen takia, että uskallanko? Olen nuori (parikymppinen), minua ei varsinaisesti sido mikään täällä, kork. hyvä ystäväni ja kummityttöni, työ on aivan hirveä ja asunnostakin maksan hunajaa. Nyt kun vielä voin, niin haluaisin lähteä. Viiden vuoden päästä saatan olla jo niin "vanha ja katkeroitunut" (itseni tuntien) että silloin en todellakaan saisi sitä lähtemistä itsestäni irti.
Pyörittellyt olen tätä viime aikoina päässäni hyvinkin paljon ja kokoajan enemmän vain kallistun sille kannalle että muutan kyllä heti kun se mahdollista on, mutta en oikein tiedä miten tämän asian perheelleni selittäisin. Asuin vuoden verran isäni luona (tänä aikana vietin kuitenkin melkein 4kk mieheni luona hänen kotimaassaan) ja ainut mitä hän minulle jaksoi toitottaa oli että löytäisin mahdollisimman pian oman kodin ja työn. Nyt kun olen nämä asiat hoitanut, en ole isääni nähnyt kuin kerran. Eli siltä osin ei varmaan heillä minua ikävä tulisi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu tietenkin maasta johon olet muuttamassa, sodan keskelle en suosittele lähtöä, mutta vuosi aikaa säästää omaa rahaa joilla aina voi ostaa matkalipun takaisin kotiin. Lapsiahan ei tietenkään kannata missään tapauksessa tekemään. Ihminen katuu eniten sitä minkä jättää tekemättä.
et suosittele ap:lle lapsentekoa? Koskaan? Miksi?
Ap:lle sen verran että se ei pelaa joka pelkää! Kerran tässä eletään!
Jos tulet kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen, onko sinulla paikka minne mennä??
Minne kauas sä sitten muuttaisit, jos muuttaisit? Onko hänen maansa niin sanottu hyvinvointivaltio? Onko siellä tasa-arvo asiat suht kohdallaan? Voi olla aika vaikeaa löytää työpaikkakin, jos et puhu samaa kieltä juuri yhtään, tai hyvin huonosti. Olisit tavallaan miehen "vallan" alaisena, jos hän nyt sitten lupautuu maksamaan kaiken, kunnes sä saat jonkinlaista jalansijaa siihen maahan.
vaan Turkki.
Minusta olisi ihanaa olla miehen vallan alaisena. Miehen pitää olla minun perheessäni se pää ja jolla vastuu.
Tämä siis vain minun mielipiteeni.
Jos sulla on yhtään järkeä päässä elä muuta.Se rakkaus ei kauan kestä,sitten olet taas tyhjän päällä.
saanko mä sit tuua sen tänne Suomeen?? ;)
Ei varmasti saa miestasi Suomeen, jos ette ole asuneet muutamaan vuotta pysyvasti yhdessa. Sen vuoksi makin jouduin muuttamaan Suomesta ulkomaille toihin. Tosin en Turkkiin, enka Marokkoon yms. maihin, joita ihmiset jaksavat parjata ihan turhaan. Lahde ihmeessa miehesi luo, koska sulla tuskin on muuta vaihtoehtoa, jos haluat olla miehesi kanssa yhdessa. Voihan olla, etta et valttamatta halua enaa takaisin Suomeen ;-) Ma olen viihtynyt niin hyvin, etta tuskin tulisin enaa takaisin Suomeen, jos ei olisi pakko.
kannattaa varmaan miettiä kans sitä, kuinka vanhoilliselle alueelle muuttaa. sukulainen nai turkkilaisen joka oli hyvin kaupunkilainen ja vähän uudenaikaisempi ajattelija verrattuna moniin. varsinkin maaseudulla ja joillain alueilla oli kyseistä sukulaista kuitenkin varoitettu että ihmiset saattaa olla hyvinkin vanhoihin tapoihin pintyneitä ja kannattaa pikkusen kattoa mitä itsensäkaltainen nuori nainen siellä tekee.
monesta asiasta kiinni tietenkin