Kuinka..

.. tarkasti perheelle lähetettävä CV pitää kirjoittaa? Kiinnostaako perhettä todella, missä olen työskennellyt kesälomalla 2005 noin kuukauden ajan? Mielestäni se kun ei ole mitenkään oleellista.

Ja jos esim. aupair-world.netin profiilissa näkyy jo lähes kaikki tieto (lukuunottamatta muita kuin viimeisintä työpaikkaa ja lasten- sekä kodinhoitokokemusta), niin pitääkö vielä toistaa itseään CV:ssä? Minulla on profiilissani ainakin kaikki luonteenpiirteistä siihen miksi haluan au pairiksi.

Olen saanut muutamalta perheeltä alustavan "olemme kiinnostuneita" -viestin, mutta pelkään nyt, että ryssin (vastasin vain yhdelle) mailini heille, kun kirjoitin vain, että kiitti vastauksesta ja kerroin perheen vaikuttavan tosi mukavalta plus tietty sanoin, että millon voisin alottaa auppareilun ja kuinka kauan haluaisin olla. Toistin kyllä lastenhoitokokemukseni ja kysyin, onko haittaa, jos en aluksi puhu enkkua hirveän hyvin. Kerroin kuitenkin ymmärtäväni erittäin hyvin ja että yksi tavoitteistani on oppia keskustelemaan sujuvasti enkuksi. Pyysin ottamaan yhteyttä, jos heitä vielä kiinnostaisi.

Menikö oikein, vai olisiko pitänyt lähettää vielä kattava CV? Mielestäni sen aika tulisi sitten vasta myöhemmin, jos perhe vastaisi tuohon.. Vai miten te muut olette menetelleet?
1572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä en kellekään laittanu sitä CV:tä erikseen, au pair worldistahan he näkivät että olen ollu kaupan kassalla ja ajanut nurmikkoa, se tuskin loppujen lopuksi heitä kiinnostaa erikoisemmin. Lastenhoitokokemuksesta kirjoitin tietenkin laajemmin viesteissäni, mutta muista töistä vasta siinä vaiheessa kun kirjoiteltiin jo tosi tuttavallisia viestejä tyylillä "Oli töissä raskas päivä...". Eli siis tuskin olet mitään sössinyt, laita kattava CV perheelle jos he sitä pyytävät. Voithan kysyä tarvitsevatko suosituksia ja samaan hengenvetoon kysäistä onko heillä tarvetta CV:lle.
Onnea perheen etsintään!:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva auppari kirjoitti:

.. tarkasti perheelle lähetettävä CV pitää kirjoittaa? Kiinnostaako perhettä todella, missä olen työskennellyt kesälomalla 2005 noin kuukauden ajan? Mielestäni se kun ei ole mitenkään oleellista.

Ja jos esim. aupair-world.netin profiilissa näkyy jo lähes kaikki tieto (lukuunottamatta muita kuin viimeisintä työpaikkaa ja lasten- sekä kodinhoitokokemusta), niin pitääkö vielä toistaa itseään CV:ssä? Minulla on profiilissani ainakin kaikki luonteenpiirteistä siihen miksi haluan au pairiksi.

Olen saanut muutamalta perheeltä alustavan "olemme kiinnostuneita" -viestin, mutta pelkään nyt, että ryssin (vastasin vain yhdelle) mailini heille, kun kirjoitin vain, että kiitti vastauksesta ja kerroin perheen vaikuttavan tosi mukavalta plus tietty sanoin, että millon voisin alottaa auppareilun ja kuinka kauan haluaisin olla. Toistin kyllä lastenhoitokokemukseni ja kysyin, onko haittaa, jos en aluksi puhu enkkua hirveän hyvin. Kerroin kuitenkin ymmärtäväni erittäin hyvin ja että yksi tavoitteistani on oppia keskustelemaan sujuvasti enkuksi. Pyysin ottamaan yhteyttä, jos heitä vielä kiinnostaisi.

Menikö oikein, vai olisiko pitänyt lähettää vielä kattava CV? Mielestäni sen aika tulisi sitten vasta myöhemmin, jos perhe vastaisi tuohon.. Vai miten te muut olette menetelleet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu