työvoimapula

Niin, nyt piti sitä työvoimapulaa vähän siirtää pakon edessä, mutta maahan muuttoa silti tarvitaan. Suomeksi: menkää vaan ilmaiseksi töihin, niin voitte ehkä saada joskus töitä (hah, uskokaa vaan, ei ole aikomustakaan palkata). No joo, entiseltä työpaikaltani on lähtenyt mummelia eläkkeelle jo kohta kymmenen, onhan sinne pari palkattu vakinaistakin heidän tilalleen: nimittäin vakinaistettu määräaikaisia, mutta uusia määräaikaisia ei nyt vähään aikaan ole otettu.

Kyllä minä lähden vaan katsomaan löytyiskö jostain ulkomailta jotain leivän syrjää. Jos ei löydy, niin palaan sitten tänne keräämään pulloja ja marjoja, mutta valinnoillani pidän huolen siitä, että en kartuta kenenkään ylisuurta osakesalkkua niin paljon kuin vain mahdollista.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Katsellaan eukon kanssa, josko muutettaisiin tuonne pohjoismaiseen hyvinvointivaltio Ruotsiin, kun Suomesta on näköjään hyvin toimeentulevat äänestäjät päättäneet tehdä Jenkkilä kakkosen. Onneksi tuli aikoinaan opeteltua se pakkoruotsi kunnolla. Vaan kaipa se Reinfeldt onnistuu Ruotsin tilanteen sössimään samaan jamaan kuin Suomi nyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaan.. kirjoitti:

Niin, nyt piti sitä työvoimapulaa vähän siirtää pakon edessä, mutta maahan muuttoa silti tarvitaan. Suomeksi: menkää vaan ilmaiseksi töihin, niin voitte ehkä saada joskus töitä (hah, uskokaa vaan, ei ole aikomustakaan palkata). No joo, entiseltä työpaikaltani on lähtenyt mummelia eläkkeelle jo kohta kymmenen, onhan sinne pari palkattu vakinaistakin heidän tilalleen: nimittäin vakinaistettu määräaikaisia, mutta uusia määräaikaisia ei nyt vähään aikaan ole otettu.

Kyllä minä lähden vaan katsomaan löytyiskö jostain ulkomailta jotain leivän syrjää. Jos ei löydy, niin palaan sitten tänne keräämään pulloja ja marjoja, mutta valinnoillani pidän huolen siitä, että en kartuta kenenkään ylisuurta osakesalkkua niin paljon kuin vain mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu