Kokeillaanpa saataisiinko aikaan toinenkin asiallinen viestiketju. Tuolla alempana jo keskustellaan kakkosen vaikeasta roolista nimenomaan sellaisessa tapauksessa, että kakkonen on aidosti rakastunut varattuun mieheen.
Ymmärrän hyvin, että petetty näkee toisen naisen -tai miehen- pahana, mutta kysymys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Useimmat kakkoset varmastikin haluaisivat päästä roolistaan irti, eroon tukalasta suhteestaan varattuun. Mutta ne tunteet! Rakkaus on niin vaikeasti hallittavissa, vaikka järki puoltaisikin irtaantumista.
Mitkä ovat rakastuneen kakkosen vaihtoehdot? Omatunto kolkuttaa, järjellä varustettu ihminen tajuaa tekonsa olevan moraalisesti väärin. Miestä on ikävä kun hän poissa, tieto siitä että hän on toisen kanssa tekee kipeää. On väärin toivoa rakastettunsa liiton särkymistä, mutta muullakaan tavalla häntä ei voi saada omakseen. Ajatusten kääntäminen johonkuhun toiseen, joka olisi vapaa rakastamaan, on vaikeaa, suorastaan mahdotonta kun tunteet ovat syvät ja mieskin vakuuttaa rakastavansa.
Entä jos käykin niin onnekkaasti, että mies eroaa ja hän on kakkosen kokonaan? Iskeekö karman laki ja tuhoaa vääryydestä alkaneen suhteen? Mitä voi uskottomuudesta alkaneesta suhteesta odottaa? Miten mies pystyy siirtymään suhteesta toiseen, vaikeuksia odotettavissa?
Mummomuori ja te muut, joiden suhde on alkanut näin, olette siis olleet miehenne toinen nainen, miten saitte pidettyä päänne kasassa? Miten selvisitte odottamisesta, epävarmuudesta, syyllisyydestä?
Itse olen ollut toinen nainen useita kuukausia. Koko ajan seilaan toivon ja epätoivon välillä, huono omatunto kolkuttaa, syyllisyys painaa. Välillä taas elämä on pelkästään ihanaa, saan paistatella rakkaudessa ja pumpulisissa tulevaisuuden haaveissa. Vuoristorataa, jossa alkaa jo tehdä pahaa, haluan kyydistä pois, tai ainakin tasaisempaa menoa. Kun vaan tietäisi mitä tehdä. Sanoako heippa ja hyvää jatkoa, se on nyt loppu. Vai odottaako, olisko se nyt tässä, minun mieheni, toiselta varastettu, vaan ei väkisin viety.
Huokaus.
Ymmärrän hyvin, että petetty näkee toisen naisen -tai miehen- pahana, mutta kysymys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Useimmat kakkoset varmastikin haluaisivat päästä roolistaan irti, eroon tukalasta suhteestaan varattuun. Mutta ne tunteet! Rakkaus on niin vaikeasti hallittavissa, vaikka järki puoltaisikin irtaantumista.
Mitkä ovat rakastuneen kakkosen vaihtoehdot? Omatunto kolkuttaa, järjellä varustettu ihminen tajuaa tekonsa olevan moraalisesti väärin. Miestä on ikävä kun hän poissa, tieto siitä että hän on toisen kanssa tekee kipeää. On väärin toivoa rakastettunsa liiton särkymistä, mutta muullakaan tavalla häntä ei voi saada omakseen. Ajatusten kääntäminen johonkuhun toiseen, joka olisi vapaa rakastamaan, on vaikeaa, suorastaan mahdotonta kun tunteet ovat syvät ja mieskin vakuuttaa rakastavansa.
Entä jos käykin niin onnekkaasti, että mies eroaa ja hän on kakkosen kokonaan? Iskeekö karman laki ja tuhoaa vääryydestä alkaneen suhteen? Mitä voi uskottomuudesta alkaneesta suhteesta odottaa? Miten mies pystyy siirtymään suhteesta toiseen, vaikeuksia odotettavissa?
Mummomuori ja te muut, joiden suhde on alkanut näin, olette siis olleet miehenne toinen nainen, miten saitte pidettyä päänne kasassa? Miten selvisitte odottamisesta, epävarmuudesta, syyllisyydestä?
Itse olen ollut toinen nainen useita kuukausia. Koko ajan seilaan toivon ja epätoivon välillä, huono omatunto kolkuttaa, syyllisyys painaa. Välillä taas elämä on pelkästään ihanaa, saan paistatella rakkaudessa ja pumpulisissa tulevaisuuden haaveissa. Vuoristorataa, jossa alkaa jo tehdä pahaa, haluan kyydistä pois, tai ainakin tasaisempaa menoa. Kun vaan tietäisi mitä tehdä. Sanoako heippa ja hyvää jatkoa, se on nyt loppu. Vai odottaako, olisko se nyt tässä, minun mieheni, toiselta varastettu, vaan ei väkisin viety.
Huokaus.
Vastaukset 72
Vanhimmat
eri tapusta tiedän, missä suhde on alkanut petoksella. Neljässä tapauksessa pettäjänä oli nainen ja kolmessa mies.
Kun näiden seitsemän avio, tai avoliitto päättyi eroon, niin uudessa liitossa kaikilla näillä pareilla oli petos mukana, joko uuden puolison taholta, tai he itse pettivät, tai sitten molemmat pettivät.
Pakko snoa sinulle, että mitä minä tiedän näistä tapauksista, niin ennuste on todella huono, että jos sen miehen joskus saat itsellesi, niin erittäin suuri vaara on, että uusi miehesi pettää sinua.
En tarkoita tällä nyt sellaisia tapauksia, mistä mummomuori puhui, ja kertoi miten hänen suhde alkoi toisena naisena.
kaksi petosjuttua sattunut omalle kohdalle.
yhdessä suhteessani se toinen oli aluksi varattu ja erosi vuokseni. suhde loppui nopeasti kun minun epäilykset heräsivät ja pistin pelin poikki. olin vain kätevä astinlauta pois suhteesta ja kyseessä oli tapapetturi. toisessa suhteessa minua petettiin, kuulin jälkeenpäin että ykköseksi päässyt kakkonen oli petetty n. vuoden kuluttua meidän erosta. ts. kummassakin tapauksessa petturi toisti samaa kaavaa.
Tähän asti kommentit eivät ole kovin rohkaisevia, kiitos vaan :-)
Mummomuorin tapaan myös minä olin vuosia yksin. Hankalan edellisen suhteen jäljiltä ei juuri miehet kiinnostaneet, oman itsensä paikkaus oli tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Sitten yksinoloon tottui ja se alkoi tuntua jopa niin mukavalta, ettei siitä olisi malttanut luopua. Vähitellen havahduin näkemään, että miehet näkevät minut, vaikka itse en ollut pitkään aikaan nähnyt heitä. Ketään kiinnostavaa ei osunut kuitenkaan osunut kohdalle. Rengastettuja miehiä en vilkaissutkaan.
Ja sitten PAM! Tämä mies tuli nenäni eteen ja sitten se olikin menoa. Tuntuu, että kaikki hyvät päätökseni ja periaatteeni murenivat sen siliän tien. Alusta asti väännettiin tilanteestamme, missään vaiheessa en ole hyväksynyt kakkosuuttani ja olen sen tehnyt selväksi. En kuitenkaan voi painostaa miestä tekemään nopeita ratkaisuja, se ei olisi oikein. No, on tainnut sitäkin tullut yritettyä. Eli tässä sitä vaan mennään eteenpäin, ylöspäin ja alaspäin, milloin mitäkin.
Minäkin tiedän monia suhteita, jotka ovat alkaneet uskottomuudesta, vain yksi niistä on loppunut sittemmin, syytä en tiedä. Ovatko nämä tietämäni onnistuneen oloiset uudet suhteet sitten harvoja poikkeuksia vai mitä?
miltä sinusta tuntuu...!Ei kaikki ole kakkosen syytä!mieskin tekee omat valintansa!itse olen eroamassa miehestä.Jo on minuakin varatut miehet yrittäneet iskeä.En suostu itse koskaan olemaan "se "kakkonen.Tiedän ,että voi olla että sydämeni vaimn särkyy ja tuhlaisin tunteia "toisen "omaan.Sitä en halua,vaan joskus,kun olen valmis uuteen suhteeseen,niin katson vain vapaita miehiä!!!Voin kuvitella,että mies lupailee kauniita lupauksia vaimolleenkin sekä vannoo rakkautta vaimolleenkin...
Toivon sinulle,että kaikki päätttyy hyvin ja että tulet onnelliseksi :)
Luin sellaisen tutkimuksen, jossa todettiin, että pettämällä alkaneista suhteista onnistui 12,5%.
Mitään ei voi ennustaa. Itse en olisi missään nimessä voinut kuvitellakaan eroavani exästäni. Ajattelin "menen naimisiin vain tämän kerran". Varmaan aika moni ajatellut samoin ;).
Mutta kas. Erosin sitten kuitenkin.
Suhteeni exään huononi vuosi vuodelta - aivan kuin varkain. Vaikeita asioita on todella myöntää itselleen - ja vielä vähemmän muille. Siinä kamppaleissani omien surkeiden fiilisten kanssa, yksi ystäväni kertoi olevansa rinnakkaissuhteessa. Teki mieli laittaa korvat lukkoon, kun hän alkoi puhua suhteestaan silloiseen aviomieheensä - niin paljon samoja asioita ja tuntemuksia olin itse huomannut liitossani.
Myöhemmin kohtasin toisen miehen. Ja kitkuttelin liitossani edelleen. Kysyin tuolta ystävältäni "mikä avuksi?" ja hän sanoi, että ota päivä kerrallaan. Niin hänkin teki. Mutta vain neljä kuukautta. Hänen eroaan varmasti nopeutti se, ettei lapsia ollut. Hänen toinen mies oli myös naimisissa, joten he erosivat molemmat. Nyt heillä on jo lapsiakin ja ystäväni vaikuttaa tasapainoisemmalta kuin koskaan ennen. Eri asia sitten on, kestääkö suhde hamaan tulevaisuuteen, mutta jo nyt se on varsin pitkään.
Itsekin pääsin eroon exästäni ja rinnakkaissuhde on nyt mieheni. En tiedä kestääkö suhteeni reilua 20 vuotta kuten exäni kanssa. Mutta siitä olen aivan varma, että määrä ei korvaa laatua. Rakastaakaan ei voi vain silloin kun sattuu sopimaan. Rakkaus on riski - se voi päättyä koska tahansa - molempien tai jommankumman puolelta. Mutta voi olla, ettei päätykään.
Jos homma venyy ja vanuu miehen puolelta vuosiksi, niin tarkista tilanne suurennuslasin kanssa. Tosin eräällä tuttavalla kyllä oli reilu 7v jatkunut sivusuhde mieheen, jonka kanssa on nyt ollut 10 vuotta yhdessä. Jos suhde alkaa liikaa rassata, viedä voimia ja tuntuu, että olisi parempi olla yksin, niin jätä mies. Ota päivä kerrallaan.
Kirjoituksesi kolahti ja ihanaa kun jotkut sentään kirjoittelevat täälä asiallisesti tilanteistaan.Itse elän tota samaa vuoristorataa ja huomista taas odotan kun tapaamme kun olen se hänen prinsessansa ja tosiaan pumpulissa.sitten taas yksinäisyyttä ja odottamista.ja jos saisin hänet voisino koskaan luottaa,epäilen että en.
Tapasin 12 v sitten naapuriini muuttaneen miehen ja silloin 1,5 v avioeroni jälkeen huomasin olevani erittäin otettu tästä naapurini ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta minua kohtaan. Ex-aviomieheni ja lasteni isä kun oli aina ollut töykeä ja ylimielinen.
Olin kai kypsää hedelmää rakastumaan kilttiin mieheen. Katselimme toisiamme ja juttelimme paljon, vetoa oli kovastikin...
Parin kuukauden kuluttua hän oli eronnut ja laittanut oman asunnon. Ei ollut helppoa, vieläkään hänen ex-vaimonsa ei tänäkään päivänä tervehdi minua.
En pidä itseäni syyllisenä, sillä jos heidän suhteensa olisi ollut hyvä, ei mies olisi 'aidan' yli katsellut. Emme siis (juurikaan) pettäneet selän takana, ellei puhumista siksi lasketa.
Olimme 12 v yhdessä ja erosimme puoli vuotta sitten muuttaessani paikkakuntaa hänestä riippumattomista syistä.
Eli vastaus kysymykseen: suhde voi hyvinkin onnistua, kunhan ei anna miehelle pitkäksi aikaa mahdollisuutta pitää molempia naisia. Tämähän on miehelle helppo ratkaisumalli, päätöksiä ei tarvitse tehdä ja palvelu pelaa... :(
PS. Nyt olen toistamiseen joutunut samaan tilanteeseen. Erotuksena vain, että tämä mies ei vastuullisena isänä lastensa vuoksi tule ainakaan vuosiin eroamaan, myöskin yhteistä omaisuutta on...
Muutamassa viikossa olen jo käynyt läpi koko tunneskaalan hurjasta onnesta syvään tuskaisuuteen. Voi olla etten jaksa kauan vaan luovutan, itseni vuoksi. Rakkauskaan ei ole mielestäni sen arvoista, että suostuisin menettämään itsetuntoni ja ahdistuisin sekä alistuisin olemaan aina valmiina kun toiselle sopii. Kurjaa.
Toivottavasti pystyn pysymään sanojeni takana..
Pari vuotta eroni jälkeen muutenkin erittäin sympaattiseksi tuntemani työkaveri rupesi osoittamaan kiinnostusta kohtaani ja niin siinä sitten tunteet lämpenivät puolin ja toisin. Työkaveri vain oli naimisissa (naispuoleinen). Siinä sitten lähennyttyämme tunsin olevani todella kiinnostunut ja hän taas totesi ettei eroa tule ottamaan. Kuitenkin oli minussa jollakin tavalla kiinni. Eli mahdoton yhtälö. Jossain vaiheessa sitten kysyin häntä vaimokseni. Ei osannut heti vastata (=huono merkki) ja sitten toistamiseen kysyttyäni (joitakin viikkoja välissä) tuli rukkaset. Eli siihen loppui se suhde.
Kuitenkin oli hyvin otettu kun sitten uuden ihmisen itselleni löysin.
Jos yhteistä tulevaisuutta haluat, kysy onko toinen siihen valmis. Jos ei ole, on laitettava jäitä hattuun.
Suhteesta ei tule mitään paitsi tuskia jos kumpikin ei ole valmis lähtemään TÄYSILLÄ mukaan. TÄYSILLÄ mukaan meno ei tarkoita sitä, että ollaan sängyssä vaan sitä, että sinä otat hänet tärkeimmäksi ihmiseksi elämässäsi ja HÄN SINUT. Mikään ei ole niin loukkaavaa kuin se, että joutuu pitämään tärkeintä tunnettaan salassa, ei voi soittaa rakkaalleen silloin kun juuri huvittaa ja hän ei ole valmis näyttämään muille, että JUURI SINÄ olet hänelle SE TÄRKEIN.
Vaadi tasa-arvoista suhdetta. Et voi ottaa häntä tärkeimmäksi ihmiseksi elämässäsi jos hän ei tee samoin! On turha toivoa, jos hän ei ole valmis toivoa toteuttamaan! Jos olet hänelle tänään tärkeä, voi hän sen eronkin ottaa tänään (tai panna alulle).
” … miten saitte pidettyä päänne kasassa? Miten selvisitte odottamisesta, epävarmuudesta, syyllisyydestä? ”
Näitä tuli silloin pohdittua aika tavalla. Tapani mukaan aloin ottaa ilmistä selvää, kirjallisuutta, tutkimuksia, ja monia hyviä keskusteluja eri ihmisten kanssa.
Sain kyllä monenlaista neuvoa, laidasta laitaan. Yksi niistä oli juuri kehotus vain nauttia tapaamisista ja seksistä säilyttäen oma vapautensa. Ajatus oli toisaalta viehättävä, sillä juuri niin kuin moni perustelee, omaa elämäänsä ei olisi tarvinnut muuttaa. Heille ei valehtelu ja salailu ollut mikään suuri juttu – minulle oli. Eli kaikki ratkaisut tein sen mukaan, että sain olla rehellinen kaikille. Ei mitenkään helppoa!
Sitten oli heitä, joiden mielestä mies vain käytti minua ja tunteitani hyväkseen – näistä sitten otettiin yhteen miehen kanssa jokunen kerta.
”Mitkä ovat rakastuneen kakkosen vaihtoehdot?”
Kuulostelin omia tunteitani muutamia kuukausia, ja tulin lopputulokseen, että ne olivat todella syvät. Valmistauduin eroon, tiedänhän minä mitä eroaminen on. Valmistauduin siis surutyöhön, suunnittelin sen jopa valmiiksi. Vihjeenä että tämä toisaalta kuuluu ammattini osaamiseen. Työ on yksi hyvä lääke, samoin rakastan opiskelua. Harrastan ja minulla on ihania ystäviä, jotka imevät toimintaan mukaan. Erään harrastuksen osalta laitoin tavoitteen tarpeeksi haasteelliseksi, että se ainakin olisi ollut osa surutyötä ja antanut uutta sisältöä.
Enkä olisi ollut missään tekemisissä miehen kanssa, siksi olin valmis muuttamaan vähän kauemmaksi. Kysyin jo alustavasti asuntoa.
Ikävää ja kaipausta ne eivät poista, mutta helpottavat. Samoin minun olisi pitänyt taistella masennusta ja katkeroitumista vastaan. Miksi minä en saa koskaan elää rakastamani ihmisen kanssa? En ole tuntenut vastaavia tunteita edes aviomiehiäni kohtaan, en edes uskonut että oikeassa elämässä tätä on. Eli hellittämätöntä ”työtä” oli luvassa muutamaksi vuodeksi, sitten siitä olisi tullut kaunis muisto?
Yritin toki tutustua uusiin tuttavuuksiin, mutta todellakin, ei vain kyennyt mihinkään fyysiseen kontaktiin heidän kanssaan. Tiesin että minuun on ihastunut pari miestä jo monta vuotta, mutta onko oikein sekään, että sitoutuu toisen kanssa vain lohdukkeeksi? Vaikka toinen olisi valmis, omasta mielestään…
Päätin että jatkan sitä elämää joka minulla on. Minulla on aina ollut selvä punainen lanka ja sisältö elämälle, se on jopa ollut yksi tekijä siihen että olen eronnut. Eli miehet eivät ole siihen vaikuttaneet. Se oli yksi kynnyskysymys tähän parisuhteeseenkin, onko mies valmis hyväksymään elämäntapani ja arvoni.
”Mitä voi uskottomuudesta alkaneesta suhteesta odottaa? Miten mies pystyy siirtymään suhteesta toiseen, vaikeuksia odotettavissa? ”
Koska kaikki kävi hitaasti, oli meillä kaikilla aikaa ihan rauhassa miettiä ja sopeutua tilanteeseen. Ihmisen täytyy saada punnita jokaista yksityiskohtaa puoleen ja toiseen, saadakseen selvyyden itselleen – ymmärtääkseen. Sen jälkeen ratkaisut ovat helppo toteuttaa.
Voin vielä kertoa että jokainen parisuhde on omansa. Olemme siis joutuneet tahkoamaan pelisääntöjä usein ja tarkasti. Yhteen kasvaminen ei niin yksinkertaista ole kuin nuorena, oli se alkanut missä oloissa tahansa. Enkä enää mene siihen halpaan, että mies muuttuu ”rakkauteni” ansiosta. On vain opittava hyväksymään karvoineen päivineen.
Olen vähän sitä mieltä, että ellei sitä uskottomuutta ja siihen johtaneita tekijöitä pureta kyllin hyvin, se todella toimii ratkaisumallina eteenkinpäin.
Mieheni oli jotenkin oppinut, että kotona on aina vähän kireä tunnelma ja siksi kotiin ei tee mieli tulla. Kun nyt kotona on rento ja hyvä olla, ei tarvitse olla varuillaan tai sulkea salaisuuksia itseensä. Hän on oppinut jopa riitelemään niin, ettei karkaa paikalta. Hän osaa jo luottaa että KAIKESTA voi puhua minulle, ilman että se tietää valtapeliä tai viikkojen sotatilaa.
Niin, kyllä rakkaus on melkoista riskipeliä. Ei meistä kukaan pysty tietämään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. On vain elettävä tässä ja nyt niin hyvin kuin kykenee. Ennusteisiin voi suhtautua monella tapaa, toteutanko itse sen ennusteen, vai yritänkö tehdä siitä sen tilastollisen poikkeuksen.
...lohdullisesta vastauksestasi!
Näitähän sitä pohtii päässään pitkään ja hartaasti; erilaisia ratkaisumalleja.
Rationaalisuus vain tahtoo väistyä taustalle syyllisyydentunteen ja ulkoapäin asetettujen arvojen vuoksi. Uskon silti, että ihminen kykenee olemaan onnellinen ainoastaan toteuttaessaan omia sisältäpäin tulevia arvojaan, ei ulkoa asetettujen. Näiden erottaminen toisistaan ei olekaan helppoa tehtävä, tätä olen harjoitellut jo vuosia.
Haluan elämäni omakseni, en toisten ohjaamaksi näytelmäksi.
Olin itsekin päättänyt jo tämän nykyisen, täysin yllättävän ja äärettömän intuitiivisen rakastumiseni myötä, että olen vain ystävä ja annan miehelle aikaa vähintään vuoden pohtia mielessään tapahtunutta ilman mitään seksiä tms...
Tunne tuttuudesta ja yhteisymmärryksestä oli niin vahva puolin ja toisin! Ja sitähän ei ainakaan minulle elämässäni usein ole sattunut (tämä toinen kerta), ikääntyessä mahdollisuudetkin vähenevät.
Niinpä päätin, että eniten vanhana katuisin elämätöntä elämääni, enkä sittenkään sitä jos tekisin muiden silmissä 'väärin'.
Kyllä minäkin mietin äärettömän paljon omaa ratkaisuani.
Mutta jo tapaamisemme oli niin suuri sattuma; olin mm. vasta muuttanut satojen kilometrien päästä tänne paikkakunnalle jonkin vuosikymmeniä kestäneen sisäisen tarpeen takia ja muutettuani olin täysin onnellinen. Siis ilman tätä rakastumista tai mitään tietoisuutta hänen olemassa olostaan. En etsinyt mitään enkä ketään.
Mutta kohtalo tekee tekojaan, tai sattuma, ja eräänä päivänä hän oli siinä edessäni ja tiesin heti.... :)
Tuota vuotta en pystynyt odottamaan, koska veto oli välillämme niin voimakasta. Olen yleensä hyvin huono päästämään ketään lähelleni ja että 'vieraan' miehen kosketus tuntuu hyvältä, se on äärimmäisen harvinaista minulle. Mutta hänen tuntui; oli kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin hänen syliinsä. Enkä nyt puhu vain seksistä.
Pelkään, etten itse jaksa henkisesti, vaikka vahva ihminen olenkin. Rakastuessaan muuttuu jotenkin niin hauraaksi, kun järki poistuu tunteen tieltä. Ja se syyllisyy ja häpeä. Ne vievät itsetuntoa, joka muuten on ihan hyvä.
Pelkään kuinka minulle käy.
Mitään kuitenkaan omassa henkilökohtaisessa elämässäni en niin hartaasti toivo, kuin että tämä suhde jatkuisi ja että siinä vaiheessa kun lapsensa ovat aikuisia muutaman vuoden kuluttua voisimme olla avoimesti yhdessä.
Itselleni oli myös aikanaan tärkeää pitää perhettä kasassa juuri lasten vuoksi.
Arvostan miestä juuri myös vastuuntuntoisena isänä, niin hassulta kuin se tilanteessani kuulostaakin. Ja ymmärrän tilanteen täysin hänen kannaltaan, enkä tunne siten itseäni mitenkään riistetyksi.
Olin jo jotenkin henkisesti luovuttanut, kun luin 'mummomuorin' tekstin ja jäinkin uudelleen miettimään. Jaksaisinko sittenkin? Mies ei ole aiemmin ajatellut koskaan eroa, ei ole edes pettänyt vaimoaan ja tuon uskon, sillä kokemus näkyisi hänen käytöksestään, jos sitä olisi taustalla. Hämmentynyt ja peloissaan on hänkin tunteidensa kanssa...
Olen itsekin järkevä ja analyyttinen, pystyisinkö puimaan omia tunteitani itsekseni ja läheisteni kanssa ja selviämään vuosista...Toki tietenkin seuraten tilanteen/suhteen muuta kehitystä.
Tovoisin mm. 'mummomuorilta' kommenttia, vaikutat vahvalta persoonalta sinäkin. :)
Havahduin tuota lukiessani erääseen oivallukseen.
Tällainen epätavallinen tilanne näyttää ainakin joillain johtaneen syvällisempään pohdintaan omista arvoistaan, moraalistaan tai yleensä ihmisenä ja naisena olemisestaan. Alkaa etsiä sitä todellista itseään, eikä vain menemään virran mukana. Niin, ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin – eräs elämäni ohjenuora :)
Niin, miksi se ei sinulta onnistuisi? Keskittyisit omaan juttuusi ”pöyhimään” itseäsi syvempään, ja tekemään tässä ja nyt siitä elämästä onnellisempaa – edes vähän.
Kerroit että mieskin on hämmentynyt tilanteesta. Hänelle täytyisi antaa tietty rauha käydä tunteitaan läpi. En tiedä millainen persoona hän on, mutta kaikki ei välttämättä sitä osaa tehdä.
Olen välillä käyttänyt kirjallisia lähestymistapoja, eli asettanut vaikka kysymyksiä joita kannattaisi miettiä ja etsiä vastauksia. Ne vastaukset ovat siis vain hänelle itselleen eikä niitä tarvitse muille sen kummemmin kertoa, jos siltä tuntuu. Pääasia että miettii.
Itse teen silloin tällöin ”listoja”. Mitä muutoksia haluan elämääni? – kirjoitan siihen ihan kaikki, suuret ja pienet, ehkä hupaisatkin jutut. Sitten kirjoitan kaikki syyt, mitkä estävät niitä tapahtumasta – raadollisesti ja itseäni säästämättä eli tekosyytkin puolusteluineen.
Sitten teen sen kolmannen ja vaikeimman osuuden, mitä voin tehdä näiden asioiden eteen. Erittäin konkreettisesti ja mieluummin yksityiskohtaisesti. Siitä valitaan ne jotka voi aloittaa välittömästi ja sitten vain toimimaan.
Mies voisi miettiä vaikka sitä mitkä asiat ovat nyt hyvin. Mitä hän ei halua muuttaa? Sitten miettiä mitkä ovat huonosti, mihin hän haluaa muutosta. Kumpia tulee enemmän? Mitä hän ei halua menettää ja mistä hän on valmis luopumaan?
Tätä listaa kannattaa tehdä pidempään, vaikka kahden viikon ajan joka päivä. Se auttaa jäsentämään tarkemmin, mitä elämässä nyt oikein tapahtuu. Sopikaa aika jolloin ette ole yhteydessä vaan mietitte näitä (2 kk 3kk??) ja sitten puhutte siitä mitä ajatuksia heräsi.
Toki nämä voi puhua ja ystävien kanssa näitä voi pohtia yhdessä.
No tässä oli jotain jota voi kokeilla, varmasti on myös parempia, kuka tietää!
Olet varmaankin ammattiauttaja, sen verran asiantuntevia vastauksesi ovat ;)
Olen itsekin terveydenhuoltoalalla ja nuoresta asti aina ollut kiinnostunut pohtimaan syvällisiä sekä nuorena kirjoittamaan päiväkirjaa yms.
Kannustus jaksamiseen ja luottamaan omaan itseeni kyllä auttoi.
Joskus toisen ihmisen 'ääneen' sanomana asia, vaikkakin entuudestaan jo itselleenkin tuttu, selkiinnyttää ja antaa uskottavuutta omalle tunteelle. Sekavaa, mutta ehkä ymmärrät ;)
Mies on hyvin älykäs, ja omaa myös kykyä syvälliseen tunne-elämänsä pohdiskeluun ja olikin tuota jo ennen tapaamistamme paljonkin tehnyt. Eli tyytymättömyys ja tyhjyys on jo aiemmin noussut hänen mielessään esille. Kuitenkaan mitään muutosta ei kai ollut kuvitellutkaan tekevänsä. Viittaan erityisesti lapsiinsa. Ja tätä siis arvostan, sillä omat aikuiset lapseni ja heidän hyvinvointinsa on minullekin äärimmäisen tärkeää.
Tämä siksikin, että toinen heistä (minun lapseni) sairastaa pitkäaikaista masennus/ahdistuneisuushäiriötä ja sitä kautta olen itsekin valmis tekemään lasteni eteen mitä vain. Naarasleijonan tavoin... :)
Meni vähän ohi aiheen, mutta taustana tuokin omille ajatuksilleni.
Juuri tuota mainitsemaasi tilaa ja aikaa olin miehelle aikonut antaakin, tiedän miten vaikeaa nyt on.
Mutta omaa hetkellistä ahdistustani en osannut niin suureksi kuvitella kuin tunsin hänen ovesta ulos menemisensä jälkeen..En ole tottunut siihen, että miehen tarvitsee tuntea syyllisyyttä minusta ja yhdessä olostamme ja tunneihmisenä en kai sitten kokemattomuuttani osannut erottaa hänen tunteitaan omistani, vaan sieppasin hänen ahdistuksensa itselleni.
Turhaan, loppujen lopuksihan itse olin silloinkin ihan onnellinen.
Tätä tarkoitin juuri sillä 'toisten elämän elämisellä' ja sen erottamisesta omasta, tunteista yms. Vaikeaa...
Paljon olen yrittänyt tietoa etsiä, en niinkään tilastoja tms, vaan tunnetason tietoa sekä toisten omia kertomuksia. Syyllistäminen on vaan monesti niin vahvasti esillä suuressa osassa kirjoituksia.
Itse en osaa niin ajatella. Sanoin aina ex-avomiehellenikin, ettei hän voi koskaan tietää vaikka samana päivänä kohtaisi 'tyyliin kaupan kassajonossa' elämänsä naisen ja se olisi menoa se! Hän ei sellaiseen uskonut, mutta itse uskon ja sanoin aina, etten sellaisessa tilanteessa voisi olla kenenkään onnen esteenä. Elämä on yksinkertaisesti siihen liian lyhyt.
Tällä en sitten tarkoita mitään ulkonäköön ihastumista, vaan todella syvää tunnetta. Ne, jotka ovat kokeneet, tietävät kyllä...
Olisko sinulla, mummomuori, jotain kirjallisuusvinkkiä tai -linkkiä annettavana?
Lukisin mielelläni ja kuten sanoit, olen itsekin ajatellut ottaa tämän 'henkisen kasvun kouluna' itselleni.
Kasvattaa mm. kärsivälliyyttäni, josta en ole kuuluisa ;)
Luulen nyt, että jaksan katsoa tulevaisuuden 'hajottamatta itseäni' tai menettämättä itseluottamustani.
Kunhan muistan vain erottaa omat ja toisten tunteet toisistaan ja nauttia elämästäni myös ilman tätä miestä.
Jännää muuten, miksi rakastuessani tuo 'entinen onnen tunne' tahtoo hävitä, muuten olen hyvinkin onnellinen ihminen ja osaan nauttia hetkistä. Mutta rakkaus vie jotenkin epätasapainoon henkisesti.
Yritin juuri eilisen ahdistavan päiväni miettiä, mistä lapsuuden 'traumasta' tuo voisi johtua...
En siis ripustaudu rakkauden kohteeseeni, mutta kaipaan niin että sattuu ja mietin sekä odotan...
Tämä on kai 'läksyni', ja yritän opetella elämään omaa, miehestä irrallista tasapainoista elämää tässä suhteen ohessa.
Jos 'mummomuori', et halua linkkejä tähän laittaa niin s-postini on tiamarjaana(poistatämä)@gmail.com
Tuhannet kiitokset sinulle tuestasi, joka saattoi olla hyvinkin merkittävää... ;))
nenä. Kysyit tosi pahan, sillä olen todella huono muistamaan teosten nimiä. Ehkä kun niitä tulee välillä luettua niin paljon, ja joskus ne vain löytyy ohimennen.
Voit seikkailla kirjastossa ja ottaa kaiken vähänkään kiinostavan mukaan. Itse olen lukenut Alberonia ja Kaarina Määtän teoksia sekä suomalaisen naisen historiaa (Kaari Utrio?). Tuo Parisuhdesoppa (etsi vaikka googlella) sivusto ei sekään ole hassumpi. Mutta etsivä löytää...
Ikävä että tähän hätään en muista, mutta voin heittää postia kun mieleen alkaa palautua.
Ensiksikin, kiitokset myös minun puolestani Mummomuorille. Luulen, että pääsen nyt, kiitos kirjoitustesi, vähän enemmän sinuiksi tilanteeni kanssa. Ehkä tämä ennen kaikkea on oppimisen paikka. Ellei muuta niin oppii ehkä tuntemaan edes itsensä paremmin.
Harvoin rakastuva 48: eikö todellakin ole hassua, että aikuinen nainen, jolla itsetunto tiemmä kohdallaan, asiat kunnossa, jopa onnellinen omassa olotilassaan, yhtäkkiä rakastuneena juuri niin kuin kirjoitit, menettää sen entisen onnentunteensa. Mies tulee ja pyyhkäisee entisen tasapainon tiehensä, oma tunne-elämä onkin yks kaks lähes täysin riippuvainen tästä miehestä ja hänen tekemisistään. Toivottavasti tämä on ohimenevää ;-) Minä olen miehelle"ni" sanonutkin, että kaipaan joskus aikaa ennen häntä, jolloin olin autuaan tietämätön hänestä ja silti tyytyväinen elämääni. Nyt on toisin, olen koukussa.
Juuri tämän takia yritän jonkinasteista irtiottoa, että saisin oman elämäni balanssiin ja pystyisin entiseen tapaan nauttimaan niistä asioista, jotka olivat elämässäni hyvin ja ovat sitä edelleen. En kuitenkaan halua päästä tästä ihanasta hullaantumisen tunteesta, joskushan se kuitenkin tasaantuu, haluan vain olla vähemmän riippuvainen siitä. Yritän karaista itseäni kestämään mahdollisen pettymyksen ja säilyttämään siitäkin huolimatta perustyytyväisyyden elämääni. Luulen, että vain tällä tavalla pystyn myöskin kestämään tämän epävarman odotteluajan ja antamaan miehelle rauhan ratkoa omaa tilannettaan.
Hei, eiköhän me vielä jakseta katsella eteenpäin :-)
Suunnattoman lohdullista 'kuulla', että myös sinun kokemuksesi omista tunteistasi ovat samanlaisia!
Olen ollut hirvieän hämilläni, mikä minussa nyt on 'vikana', kun koen näin.
Tämä antaa taas voimia eteenpäin, en ole yksin tunteitteni kanssa ja ne ovat siis 'normaaleja' ;)
Vielä paria viikkoa ennen miehen kohtaamista, sanoin ystävälleni lenkillä ollessani ja samalla nauttiessani upeasta maisemasta, että en tiedä haluaisinkokaan edes rakastua enää, koska juuri tuo tietty tyyni onnen tunne olisi pois pyyhittyä.
Näinhän siinä sitten kuitenkin kävi, mutta en totta tosiaan sitäkään kadu enkä pois antaisi kokemustani/suhdetta millään.
'Toinen puolikas', jos sinusta tuntuu, että haluaisit esim. tuosta tunteesta joku päivä keskustella, niin s-postini on ylemmässä viestissä.
Ihanaa, että te samankaltaiset, asialliset naiset olette olemassa! Iso hali teille kaikille ja voimia!
Luen ikäänkuin omia sanojani. Kiitos niistä, joita olen lukenut. Olen itse samassa tilanteessa. Ns. järkevä, itsetuntoinen, vahva nainen...mitä siitä on hyötyä, kun rakastaakin yllättäen yhtä vahvasti, ja tuntee itsensä heikoksi. Saan voimaa muiden kokemuksista. Jatkakaa...kiitos.
Olen todellakin tämän päivän aikana päässyt pohdinnoissani tämän ketjun myötä kovasti eteenpäin. Kiitos!
Eilinen oli hänen lähtönsä jälkeen raskas, seuraavasta tapaamisen ajankohdasta kun ei ole tietoa, vielä. Suhteemme on kuitenkin vasta niin aluillaan...
Nyt tämän päivän aikana olen ymmärtänyt, että tulen kestämään mitä tulossa on :)
Toista vaihtoehtoa, eli sitä etten haluaisikaan kokea, ei minulle ole. Sen olen saanut nyt itsestäni selville.
Kaikelle on elämässä annettava mahdollisuus. Ja myös toiselle annettava paljon aikaa ja vapautta miettiä sekä ymmärtää itse tämä koko tilanne. Todennäköisesti on myöskin luonteeltaan uskolliselle miehelle henkisesti kova paikka hyväksyä tekonsa.
Yksinään oloa poissa perheensäkin parista hän tarvitsee ja niin nyt tekeekin.
Toivottavasti tämä keskusteluketju pysyy näin asiallisena, uskaltaisinpa sanoa että tasokkaana.
Kyllä kun näitä teidän viestejäne lukee, väkisinkin miettii, että tulikohan tehtyä oikea ratkaisu. Vaikka, on sitä tullut mietittyä lukemattomat kerrat aikaisemminkin. Minä en uskaltanut heittäytyä suhteeseen rakkastamani miehen kanssa täysillä kuten te. En uskaltanut antaa hänelle aihetta ottaa minusta syytä erota vaimostaa. Enkä edes oikeasti tiedä olisiko koskaan edes eroa ottanut, jos olisin itse jäänyt sinkkuna suhteeseen niin kuin alkuun.
Etsin itselleni vapaan miehen ja aloin hänen kanssaan yhteisen elämän. Olen kyllä vuosien saatossa oppinut rakastamaan tätäkin miestä ja olen onnellinen hänenkin kanssaan. Sain myös tämän salarakkaani käytöksestä mielikuvan, että myös hän toivoi minun jatkava suhdettani nykyiseen mieheeni, että hän pääsisi omassa elämässään helpommalla: kun minä olen varattu, ei tarvitse miettiä yhteiselämään vapauttavien elämän hankalien solmujen aukomisia.
Mutta mutta, eihän se toimi noinkaan. Minä olen onnellisesti kahden miehen tukevassa otteessa. Eihän rakkaus mihinkään katoa saadessaan vastakaikua. Salarakastani ahdistaa selvästikin minun parisuhteeni. Ehkä hieman jossain vaiheessa myös mustasukkaisuudessa, mutta enemminkin se, ettemme osaa täysin erossa toisistamme elää, mutta kuitenkin hänelle suhde varattuun naiseen on jonkin asteinen kynnys. Hän on sanonut minulle, ettei halua olla onneni este. Minä totuin siihen, että hän on varattu jo heti ensi hetkistämme. Äitini, joka oli ikäisenäni seitsemän vuotta toinen nainen rakkaansa kuolemaan saakka, neuvoi minua jo suhteemme alkuaikoina, että älä koskaan riko sen miehen perhettä, anna hänen itsensä tehdä omat elämän ratkaisunsa. Jos teistä sitten tulee jotain, niin se on sitten eri asia, mutta älä koskaan mene hänen ja vaimonsa suhdetta rikkomaan.
Toimin äidin ohjeen mukaan ja etsiydyin nytkyiseen parisuhteeseeni. Olen miettinyt lukemattomat kerrat, että oliko se sittenkään oikea ratkaisu. Olisko minun sittenkin vain pitänyt pysyä sinkkuna suhteessamme ja antaa miehen tehdä omat ratkaisunsa. Nythän tilanne on se, että olemme molemmat parisuhteissa ja tiukasti kiinni toisissamme, petämme molemmat kumppaneitamme silloin tällöin. Totaalisesti toisistamme kun emme pysty eroamaankaan tuskin koskaan. Äärimmäisen vaikeita asioita...
varattua ja suhteessa, joka jatkuu ja jatkuu, vaikka siin ei oo mitään järkeä, emmekä pysty irrottautumaan liitoistamme. Tämä tilanne on uuvuttava ja kaksoiselämä kuluttavaa, en millään jaksaisi elää näin, mutta miksen pääse toisesta miehestä millään eroon. Olen yrittänyt lopettaa suhteen lukuisia kertoja, silti tapaamme, lopulta on pakko lopettaa. Mies ei sosiaalisen asemansa vuoksi tule koskaan eroamaan.
suhde varattuun naiseen, ja itse tahollani olin ja olen edelleenkin naimisissa. Kaksoiselämä on sitä kaikkein suurinta helvettiä,mitä ainakin itse koin kun oli vaimo ja rakastajatar. Kaksi vuotta suhde kesti tähän naiseen, mutta viime kesänä laitoin suhteen poikki.
Toisaalta olin kuin jossain huumassa hänen kanssa, mutta minua painoi hirveä syyllisyys miten petän vaimoani ja kahta lastani.
Olin kotona monesti hermostunut, ja katsoin ja kyttäsin koko ajan kännykkääni, milloin tämä toinen nainen laittaa minulle taas viestiä, ja milloin voidaan tavata. Ja tietenkin valehtelin vaimolleni omista menoistani, ja itsetuntoni mureni täysin.
Viime kesänä tajusin, että tästä on tultava loppu, muutoin menetän koko perheeni, ja laitoin homman poikki, salarakkaani olisi halunnut jatkaa meidän suhdetta, ja jopa uhkasi ottaa yhteyttä vaimooni, kuitenkaan sitä tekemättä.
Edelleen on pelko perseessä, että ottaako vielä yhteyttä vaimooni, koska hän ei tiedä asiasta mitään. Toisaalta se olisi minulle oikein kun toimin noni paskamaisesti perhettäni kohtaan, mutta siinä on sitten se vaara että meille tulee ero.
Pettäjät, miettikää kahteen kertaan ennenkuin alatte suhteen vieraaseen naiseen tai mieheen.
Mikä sai sinut alunperin aloittamaan suhteen toiseen naiseen? Olisi kiva kuulla tarinaasi laajemmin: mitkä tekijät johtivat suhteen aloittamiseen, mitkä sen lopettamiseen ym. Kysyn, koska tarinasi miehen näkökulmasta voisi olla avuksi, ymmärrykseksi ja opiksi omaan tilanteeseeni ns. toisena naisena.
ekakierroksella ratkaisunsa. Mitähän uusi puolisosi asiasta olisi mieltä. Jotenkin tyhmää leuhkimista kahden miehen tukevasta otteesta. Etkö ajattele, että petät uutta miestäsi ja ensimäiselle et kelvannut julkisesti rinnalle.
Minähän se olin se, josta ei ollut pysymään sinkkuna varatun miehen kanssa suhteessa. Minä en halunnut, että hän ottaa aiheen minusta rikkoa perheensä. Vaikka kyllä hänkin joskus antoi ymmärtää olevan samansuuntaisia ajatuksia hänenkin päässään. Vaikka tiedän, että hiljaisina yksinäisinä hetkinä sattui päässään pyörähtämän hassuja ajatuksia yhteisestä elämästäkin.
En todellakaan tarkoittanut leuhkimisena kahden miehen tukevasta otteesta - täysin päinvastoin. Kyllä se on tavallaan tosi repivää. Haluaa molempia, eikä halua satuttaa kumpakaan, halua elää molempien kanssa kumpaakaan hylkäämättä. Toisaalta tunnen kyllä olevani tosi onnellinen, kun saan rakastaa molempia ja saan rakkautta molemmilta.
Tuota tuota, yllä olevassa tarinan pätkässä olevalle ensimmäiselle miehelle kelpaisin ihan varmasti, siitä minulla ei ole pienintäkään epäilystä. Ja kerroinhan jo tarinassa, ettei uuteenkaan suhteeseen alkaminen välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu, sillä siitä voi olla meidän tavoin seurauksena vain enemmän pettämistä. Ehkäpä siis ketjun aloitaja ja mummomuori tekivät viisaammin jäädessään varatun miehen sinkku salarakkaaksi. Ehkäpä se joissakin tapauksissa on parempi vaihtoehto kuin yrittää epätoivoisesti unohtaa keinolla millä hyväänsä.
Ainahan parisuhteisiin vaikuttaa persoonat. Me olemme ilmeisesti kaksi maailman jääräpäisintä ihmistä (puhun nyt tästä salarakkaan ja minun suhteesta), molempien täytyy saada sanoa viimeinen sana. Luulen, että minun persoonalleni "roikkumaan" ja odottamaan jääminen olisi tehnyt kipeää ja tuskaa. Olisin siis ikään kuin antanut jollekin toiselle oikeuden päättää omasta elämästäni. Olkootkin, että se joku olisi ollut mies, jota rakastan enemmän kuin ketään toista miestä koskaan olen rakastanut, niin minulle toisen armoille heittäytyminen olisi ollut äärimmäisen tuskallista. Päätin itse elämästäni, aloin suhteeseen nykyisen mieheni kanssa. En myöskään itse odottamalla(kaan) vaatinut häntä tekemään valintaa minun ja vaimonsa välillä. Minusta on aina parempi, että mahdolliset eroratkaisut tehdään aina kunkin parisuhteen sisällä, niin että mahdollisimman vähän ulkopuoliset tekijät vaikuttaa päätökseen näiden kahden ihmisen päätökseen.
Mutta siis, jos varattua miestä odottavalla salarakkaalla on elämä on repivää ja raskasta, niin kyllä se unohtamisen yrittäminenkin ja uuden suhteen rakentaminenkin on äärimmäisen vaikeaa, kun rakastaa toista(kin).
Kun vielä on aika akäydä täällä.
"...ketjun aloitaja ja mummomuori tekivät viisaammin jäädessään varatun miehen sinkku salarakkaaksi. Ehkäpä se joissakin tapauksissa on parempi vaihtoehto kuin yrittää epätoivoisesti unohtaa keinolla millä hyväänsä."
Omalta kohdaltani oikaisen, etten jäänyt salarakkaaksi, vaan olemme nyt yhdessä - jo kohta 8 vuotta. Toki olisin keskittynyt ihan omaan elämääni, ellei tällaista ratkaisua olisi tullut. Se olisi ollut ihan sinkkuelämää. En olisi jaksanut solmia enää toissijaista suhdetta. Eli siinä mielessä olisin "odottanut" häntä, vaikka hän ei tiennytkään sitä.
Mielestäni tässä ketjussa puhuttiin siitä, kun sinkku ja varattu todella rakastuvat toisiinsa. Sen tilanteen ratkaisumalleista.
Sinun kirjoitustasi lukiessani minulle tuli tunne, että teistä kumpikaan ei rakastanut toisiaan tämän salarakkaan kanssa. Kun toista rakastaa, niin ei ikinä missään olosuhteissa halua loukata tai satuttaa toista, vaikka toimiikin järjettömästi. Minun tai salarakkaani ei koskaan ikinä tarvitse pelätä, että ikinä koskaan missään olosuhteessa kumpikaan koskaan tekee mitää sellaista, mikä satuttaisi toisiamme.
Toisaalta, kyllähän sivusuhde ilman rakkautta on täysin mahdollinen ainakin joillekin molempien sukupuolten edustajille. Silloin lopettaminen on juuri niin helppoa kuin sinulle: pelkkä ilmoitusluontoinen asia pelikaverille. Mutta rakkaus osaa olla niin peevelin salakavala: vaikka suhde aluksi perustuisikin pelkästään seksille, niin voi olla että huomaa olevansa rakastunut varattuun tai varattuna sinkkuun. Siksi varoituksesi ulkopuoliseen suhteeseen alkamisesta on varmasti varteenotettava neuvo -nimimerkillä kokemusta omaava. Rakkaus vaan teettää ihmillä kaikenlaista, mitä ei aina suunnittele. Kuitenkin uskon, ettei mikään täällä tapahdu sattumalta, vaan kaikilla tapahtumilla elämässämme on aina jokin tarkoitus.
ihminen olet. Miksi ette sitten aloittanut yhteistä taivalta miehen kanssa, jota vieläkin rakastat, vaikka olet jo naimisissa uuden miehen kanssa, hänkin seurustelusi aikana eronnut.
Sinä et halunut, että mies ottaa sinusta aiheen ja jne. Todella hienosti käännetty asia päänsisälläsi, koska mies ei vaimostaan luopunut.
Kaikki tuntuu varmasti pyörivän sinun napasi ympärillä. Toivon mukaan uusi miehesi huomaa mikä olet ja se ensimäinen ei sinua huoli. Harvoin näin selvästi kukaan ilkeää kertoa, että kaksi miestä häntä rakastaa. Ajattele miestäsi ja ajattele vaimoa.Heillä olisi oikeus tietää ja valita, missä ja kenen kanssa elää. Olet kuvottava.
syynä moni eri asia kun ajauduin toisen naisen kanssa salasuhteeseen. Meillä meni vaimon kanssa silloin huonosti, ja hain ehkä myös jännitystä elämään, mutta tajusin kun olin ollut jonkun aikaa tälle naiselle se toinen mies ja hän minulle toinen nainen, että tällä suhteella tulee pidemmän päälle tuhoisat seuraukset, ellei peliä vihelletä poikki.
Kaikki se huuma ja jännitys mitä hain niin siitä tuli minulle painajainen josta halusin päästä eroon, ja pääsin siitä lopulta eroon vain kun tajusin mitä kaikkea tulen menettämään, jos en laita salasuhdetta kokonaan, ja täysin poikki.
Siis ei minkäänlaisia yhteydenottoja enää tähän toiseen naiseen.
Mikä oikeus minulla olisi kenenkään elämään puuttua? Minulla ei todellakaan ole oikeus puuttua sen toisen miehen vaimon eikä hänen miehensä elämään. He päättäkööt aivan itse omasta elämästään. Heillä todellakin on siihen itsellään oikeus. Kommenttisi perusteella voisi kuvitella sinun ajattelevan, että minun vain kuuluisi istua ja odottaa jalat ristissä, milloin tämä varattu mies mahdollisesti päättäisi, että haluaisikin elää minun kanssani kun ensin kertoisin molemmille petetyille! Siitä sitten vaan onnelliseen yhteiselämään. Niin minusta meidän tapauksessa ainoa oikea ratkaisu oli vetäytyä sivuun niin paljon kuin suinkin pystyn hänestä olemaan. Antaa hänen itse rakentaa omaa parisuhdettaan oman vaimonsa kanssa ja tehdä heidän omat elämänratkaisut.
Jos kertomasi kuvaus on itseriittoisuutta, niin sitten olen sitäkin, mutta itsekäs kyllä olen, äärimmäisen itsekäs. Mutta rakastan sitä miestä niin paljon, etten yritä omistaa tai hallita häntä, en vaikka kuinka olenkin itsekäs.
Anteeksi väärinkäsitykseni. Meidän suhteemme oli aluksi vain ja aivan seksisuhde. Kummallakaan ei ollut sen suurempia tunteita toisiaan kohtaan, eikä näin ollen muita odotuksiakaan kuin seksi. Meillä ei olisi missään nimessä ensimmäiseen vuoteen tullut kysymykseenkään jaettu yhteinen elämä seksihetkiä enempää. Kumpikaan ei tuntenut yhtään sen enempää toistaan kohtaan. Pikkuhiljaa kun opimme tuntemaan toisemme syntyivät myös kiintymyksen ja välitämisen tunteet. Muistan, mikä hätä itselleni tuli, kun ymmärsin, että toinen selvästi rakastuu ja alkaa kuvitella enemmän. Emmehän tarkoittaneet sitä, me olimme sopineet aluna alkaen, ettei mitään muuta kuin seksiä. Kohta rämmin samassa rakkauden suossa itsekin (ainakin näennäisesti sinkkuna). Seksisuhde ei vaan enää toimi, jos on liikaa tunteita mukana kummallakaan osapuolella.
Jos me olisimme rakastuneet heti tai kun rakastuimme, niin en epäile yhtään, ettei osoitteeni olisi muuttunut, mikäli äidin neuvot olisivat päässeet unohtumaan. Minä ihastun helpostikin, mutta rakastumiseen menee aina aikaa. Minulle jokainen ihmissuhteeni on ollut alkuksi "toissijainen" suhde. En missään nimessä vähättele suhdettani omaan rakkaaseen mieheeni. En todellakaan eläisi hänen kanssaan rakastamatta häntä.
Joskus sitä vaan miettii elämänsä valintoja. Ei voi tietää, olisko ollut parempi se mitä jätti elämättä vai se mitä on elänyt. Tosin uskon, ettei täällä mikään tapahdu sattumalta, kaikilla asioilla elämässämme on tarkoitus. Jos niin olisi tarkoitettu, että eläisimme sen toisen naisen miehen kanssa yhdessä, niin elämähän olisi niin mennyt. Jotakin kautta asiat olisivat ohjautuneet niin ja jos joskus tässä tai seuraavassa elämässä niin on tarkoitettu, niinhän se sitten menee.
Olet todella itsekäs ihminen. Annat kuvan, että sinä pystyt junailemaan ja hallitsemaan toisten ihmisten elämää.
Eikö sinun mielestäsi vaimolla ole sanan sijaa avioliittoonsa. Hän olisi voinut olla jo " ensimäisellä" kierroksella valmis jättämään miehensä petoksen tultua ilmi ja jatkanut omaa elämäänsä ilman petollista miestä.
Jos miehellä on omaatuntoa, luuletko, että pettäminen ei vaikuta perheen elämään, nimenomaan hänen syyllisyytensä siihen vaikuttaa.
Sanot, että missään nimessä, et halua satuttaa ketään. Oletko naivi? Petoksilla on tapana paljastua, satutat itsekkyylläsi vaimoa, nykyistä miestäsi ja myös tämän "rakastetun" koko perhettä, vaikka lapset olisivat aikuisia.
Jotenkin vaikutat ihmiseltä, joka on hyvin itsekeskeinen. Kaksi miestä rakastaa sinua ja sinä heitä. Luuletko, että mies ei vaimoaan rakasta. Sen osoittaa jo se, että ei halunnut erota, silloin kun olit sinkku. Nyt varattuna olet varma vieras pillu, joka on hiljaa. Epäilen, että rakkautesi vieraaseen mieheen on yksipuolista.
Oletko nyt jotenkin tasavertaisempi, kun olet naimisissa. Jos vaimo saisi tietää, voisi hän ottaa eron ikääntyvästä miehestään ja näin kaksi pitkään yhdessä elänyttä ihmistä jatkaisivat yksin; satutettuina. Älä kuitenkaan tee itsestäsi liian suurta roolia toisen parisuhteen elämään ja kohtaloon, kun sinusta siihen ei ole ollut eikä ole.
Etsi sisältöä elämääsi vaikka politiikasta, siellähän junailijoita tarvitaan. Ei tietäisi millaisen äänivyöryn saisit. HEH
En hallitse ketään, en edes yritä, oman elämän kanssa taiteilen tämän maailman läpi. Tiedän, en luule, että mies todella rakastaa vaimoaan(kin). Kohtalo...tai jokin johdatus tms. Siihen uskon, mutta meillä kullakin on omamme. Mitään elämässä ei tapahdu sattumalta, kaikella on jokin tarkoitus. Kuulepa, se vaimon eron ottaminen tai vaikka lapsen tekeminen tai vaikka muutto toiselle paikkakunnalle, kaikki mahdolliset ja mahdottomiltakin tuntuvat ratkaisut heidän elämässään on aivan heidän asioita. Ei sinun, eikä minun. Eikä ole sinun tai minun asia kertoa pettämisestäkään muuten kuin omissa parisuhteissamme...mietipä, mitä tarkoitin tuolla. Ja tiedän, että eräs nauraa makeasti, kun lukee minua sanotun hiljaiseksi yhdistettynä pilluun tai ilman :D. Nyt minun täytyykin tästä lähteä erääseen elämäni sisällön osatekijään... Aurinkoista talven alkua sinullekin ja muista välillä vetää henkeä ja hymyillä elämälle, silloin sekin hymyilee takasin.
parannat elämäntapasi. Puhelias voit olla, mutta tuskin varattuna naisena kerrot pillun antamisestasi vieraalle kovin avoimesti, esim. miehellesi. Eli siinä suhteessa olet varma nakki tuolle varatulle.
Joku jossain vielä tulee kertomaan miehellesi, parisuhteesi sortuu. "rakastettusi" parisuhteella on parempi mahdollisuus jatkua. Olkoon se sitä sinun mainostamaasi kohtaloa tai johdatusta, joka kyllä on liian arvokas sana tälläiseen. Hyvää joulun odotusta. Toivon, että itsekkyytesi, itseriittoinen ja moraaliton luonteesi paranee edes hieman. Toivottavasti siihen ei tarvita mitään kovin kovaa kokemusta.
Kuinka hyviä kirjoituksia täällä saakaan välillä lukea, kiitos teille! Todella lohduttavaa lukea sellaisista tunteista ja elämäntilanteista, jotka ovat itselle liiankin tuttuja.
Suhde varattuun on sen verran hämmentävä ja elämää sekoittava tilanne, että myös minä yritän selvityä siitä hakemalla aihetta käsittelevää tietoa netistä, kirjoista sekä lukemalla keskustelupalstoja ym. ym. Jollain tavalla on saatava asiasta kokonaisvaltainen kuva, yritettävä ymmärtää miksi näin käy ja miten tälläiset tilanteet ratkeavat. Tällä palstalla ei voi aina väittää käytävän kovin tasokasta keskustelua, mutta joskus löytyy helmiä joukosta. Vaikka täällä ei ajatukset varsinaisesti selviäisikään, niin ainakin ne pysyvät realistisella tasolla, kun saa/joutuu lukemaan niin monenlaisista suhdesotkuista.
Ystävien ja tuttavien kanssa keskustelu on juuri tuota mitä kirjoitit, Mummomuori. Yksi kannustaa nauttimaan siitä mitä saa (seksiä), saahan samalla pitää myös oman vapauden. Toinen on sillä kannalla, että moisesta miehestä ei ole mihinkään, ellei heti nyt juuri eroa, siitä vaan pihalle.
Suurin ongelma kuitenkin on valheessa eläminen. Meillä on melko hyvä tilanne sikäli, että voimme olla paljon yhdessä suhteellisen vapaasti. Mutta kaiken taustalla on kuitenkin valheet ja salailu. Juuri sitä minä en halua, minulle ei riitä pelkkä rakkaus ilman yhteistä, avointa elämää. Sen mieskin on ymmärtänyt ja tekee nyt vimmatusti ajatustyötä ratkaisun syntymiseksi.
Tuo kirjoittamanne luopumisen suruun valmistautuminen on minulla nyt enemmän kuin ajankohtaista. En ihan jaksa uskoa, että mies on vielä kypsä eroamaan. Itse taas en tiedä jaksanko enää odottaa ja elää epävarmuudessa. Yritän siis jonkinlaista irtiottoa, enemmän tilaa omalle elämälleni ja etäisyyttä miehestä, niin että pystyisin realistiseen ajatteluun. Ja että myös hän pystyisi.
Minä olen halukas ja valmis lähtemään täysillä mukaan tähän suhteeseen, haluan yhteisen tulevaisuuden, se on selvää. Sen tiedän, että myös mies haluaa. Mutta onko hän valmis, se tässä yhtälössä on vielä ratkaisematta, ja kuinka kauan siihen menee, sitä en tiedä. Tässä kohtaa se oma pää sitten prakaakin, kun ei tiedä mitä odottaa, kuinka kauan odottaa vai olisiko jo parempi luovuttaa? Ja tosiaan, pystyykö mies käymään uskottomuuteensa johtaneet syyt niin perusteellisesti läpi, ettei myös meidän suhteemme kaatuisi joskus tulevaisuudessa samaan.
että pettämällä alkaneet suhteet kestävät 12,5% varmuudella. Toinen Puolikas siinä sulle pohdittavaa.
ei pettämisellä alkaneista avioliitoistakin puolet päätyy lopulta eroon. Joissain kidutaan kauemmin ja joissain vähemmän aikaa.
teillä on todella hyvä keskustelu täällä, kiitos hienoista kirjoituksista ja asiallisista kommenteista.
on ollut lohduttavaa lukea kokemuksianne, itsellä paljon samanlaisia ajatuksia.
ihan mielenkiinnosta kysynkin, miten usein te tapailette "miehenne" kanssa?
kuinka usein saatte järjestettyä yhteistä aikaa?
sillä minulle on suurin ongelma omassa suhteessani juuri tuo että yhteistä aikaa ei ole tarpeeksi.
paininkin sen asian kanssa todella paljon, olen ollut laittamassa poikki koko suhdetta kerran jos toisenkin.
miten te olette selvinneet niistä odottamisista, mahdollisista tapaamisien viime hetken peruutuksista jne.?
vai oletko naimisissa?
vapaa.
Sinulle, joka mainitsit 12,5 % onnistumismahdollisuudesta. Siinäpä se, siinähän sitä tosiaan pohdittavaa riittää. Otan sen kuitenkin positiivisemmalta kannalta ja nostan prosentin 50:een, eli se joko onnistuu tai ei. Eikös se niin ole millä tahansa muullakin tavalla alkaneessa suhteessa? :-)
Kuinkako paljon voimme miehen kanssa tavata? Minä olen niin onnekas, että voin tavata miestä todella paljon, joka arkipäivä vuorokauden ympäri. Ainoastaan viikonloput ja lomat on poisluettu. Voimme elää kuin kuka tahansa seurusteleva pari, ihan normaalia elämää. Sovittujen tapaamisten peruutuksia ei ole, vaan on itsestäänselvää, että olemme lähes koko ajan yhdessä. Siinäpä yksi asia mikä vaikeuttaa välimatkan ottoa, toinen kun on lähes koko ajan saatavilla.
onnekas !! !! (=
Tapaan tätä miestä kohtalaisen usein mutta kuitenin tuntuu ettei se riitä.Nälkä kasvaa syödes kuten sanotaan.Keskiarvo taitaa olla 4 kertaa viikossa.Sitten tulee yllättäviä peruutuksia ja sillon kyllä tosiaan palaa käämit.Koko elämä heittää silloin häränpyllyä.ja olen todella raivoissani tälle miehelle.Hän saa aika usein kuulla kunniansa.Ja odottaminen on raskasta,tuntuu välillä että elämä on pelkkää odottamista.
Tosi tollo on mies, kun pitää tuollaista naista rakastajanaan. Kakolalta haiskahtaa.
odotatte, jos mieskin sinua rakastaa. Olet viittäkymppiä lähestyvä nainen. Antakaa palaa. Hänellä ei liene enää pieniä lapsia. Ja vaimokin, jos on suomalainen, kestää tilanteen. On varmasti helpottonut, kun saa luopua rakkaudettomasta liitosta. Se on tässä ja nyt. Kohta olet kuusikymppinen. T aikoinaan missannut tilanteen ja nyt yksin katselen sen parin yhdessä liikkumista.
Minulla on vielä matkaa viiteenkymppiin useita vuosia, mutta en silti haluaisi enää aloittaa kuin kerran. Aina vaikeammaksi se kumppanin löytyminen tuntuu käyvän mitä enemmän vuosia kertyy mittariin.
Ikävä kuulla, että missasit tilanteen, toivottavasti saat vielä uuden mahdollisuuden joskus jonkun muun kanssa - ja ennen kaikkea paremmalla onnella!
Ihastuin työkaveriini ja flirttiä oli kauan kunnes vaihdoin työpaikkaa. Mies otti minuun yhteyttä ja nähtiin. Kertoi olevansa avoliitossa mutta palavasti ihastunut minuun ja tuntee minut sielunsukulaisekseen kuten minäkin tunnen hänet. Mies on seurustellut vajaa 3v naisensa kanssa jonka kanssa ovat yhden kerran jo eronneetkin kun nainen petti miestä. Nainen sai tietää meistä ja laittoi sodan pystyyn. Itse en ala olemaan "toisena naisena" vaan snaoin miehelle suoraan että tekee valintansa ja ottaa minuun yhteyttä sitten kun on valintansa tehnyt. Roikkumaan en ala vaikka tunteet ovat kovat miestä kohtaan.
Mies on ottanut nyt etäisyyttä meihin molempiin naisiin ja odottelen ratkaisua...Paljonko kannattaisi ottaa aikarajaksi? Eikai nämä nopeita ratkaisuja ole...
Ihailen tuollaista jämäkkää toimintaa, oikein toimittu. Sitä tässä itsekin aion yrittää. Olen sitä mieltä, että jos merkitsee jollekin riittävästi, tämä kyllä tulee, ei yksinkertaisesti voi olla tulematta. Etäisyyttä ottamallahan se viimeistään selviää.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti saat pian hyviä uutisia!
Uskon kohtaloon ja jos tuo on se oikea mies minulle, hän ei voi olla valitsematta minua. Jos ei ole oikea, on parempikin että jää luuserimuijansa luokse. Ja olen niin varma että hän on se oikea että nyt vain malttamattomasti odotan ;)
Tsemppiä sinullekkin!
Millainen liito tällä sun salarakkaallasi on? Onko pelkkä kulissi vai rakastaako hän myös vaimoaan?
millä perusteella sä haukut sitä vaimoa luuserimuijaksi Mikä sussa on parempaa, kerro ihmeessä?
Olipa muut täällä asiallisia kommentteja niin yksi taas tälläinen piti olla täällä. Mä muuten epäilen vahvasti, että valitsisi sua! Syyn varmaan arvaatkin. ja taidat itsekkin olla siitä hyvin, hyvin epävarma. Muuten ei tarvitsisi nimitellä, se kielii sun epävarmuudesta!
ja vielä senverran, että se, että pidätte peliä miehen puolison selän takana ei tee hänestä luuseria, susta ja miehestä kyllä. Sori vaan!
Olen ymmärtänyt, että heillä on tähän asti ollut ihan kohtuullisen hyvin toimiva liitto, missään nimessä kulissista ei ole kysymys. Se miksi mies siitä on huolimatta suhteessa kanssani on kysymys, johon minä en osaa vastata eikä osaa mieskään. Siinä vain kävi niin, kuulostaa typerältä, mutta parempaakaan selitystä ei tällä hetkellä ole. Toki mies nimenomaan tätä puolta nyt käsittelee ja yrittää löytää syyn tämänhetkiseen tilanteeseen puolisonsa kanssa. Luulenpa, että vikaa ei tule löytymään puolisosta, vaan enemmänkin tilanteesta, johon he huomaamattaan ovat ajautuneet. Se miten he aikovat asiansa ratkaista ja onko mitään enää tehtävissä jää nähtäväksi. Kuinka hyvät mahdollisuudet ylipäätään on päästä uskottomuuden yli ja saada aikaan vielä toimiva suhde, siinä heidän tämänhetkinen pähkinänsä. Ei ole puolisollakaan helppoa, jos ei meistä kolmesta kellään.
Toinen Puolikas. Onko heillä yhteisiä lapsia ja tietääkö hänen vaimonsa teidän suhteesta?
Mutta tämä viimeinen avarsi, mistä on kysymys. Luulin jotain muuta, oikeaa RAKKAUSTARINAA. Ihan tavis kakkonen olet, H.... sellainen.
Heillä ei ole lapsia ja vaimo tietää.
tapauksessa miehen heti pois. Vaimohan pitää itseään täytenä narrina kun vielä tietää asiasta, ja silti asuu tuollaisen petturin kanssa.
esittää fiksumpaa kuin on. Täysi lorto olet.
Mielestäni luuseri on ihminen joka ei käy töissä vaan dokailee himassa, elää miehen siivellä, on agressiivinen kännissä ja on pettänyt miestä monta kertaa.
Mielenkiinnolla olen lukenut tämän ketjun kirjoituksia ja tuli lähes pakottava tarve tuoda oma kokemus mukaan. Kirjoitan tätä petetyn vaimon roolissa, sain tietää mieheni pidemmän aikaa kestäneestä salasuhteesta toiseen naiseen. Tämä suhde on nyt miehen vannottelujen mukaan ohi. Mielestäni jo pelkästään se, että mies toi asian julki kertoo siitä, että hän itse haluaa ratkaisun asiassa, tässä tapauksessa onneksi avioliitomme ongelmien ratkaisu. Näin jälkeen päin tunnen sen olleen jopa eräänlainen hätähuuto. Heti alusta saakka tämän asian ilmoitettuaan hän kertoi ettei halua erota minusta. On todellakin totta että tällaisissa tapauksissa petetty ei ole se ainoa joka kärsii, kyllä siinä on vaikeat paikat varmasti kaikilla muillakin osallisilla, myös pettäjällä. Totta kai omallakin kohdalla asiasta kuultuani ensimmäiset reaktiot oli ne hyvin "perinteiset", että toinen nainen saa kärsiä tavalla tai toisella. Vasta kun asioita on saanut miettiä, itkeä litratolkulla kyyneleitä ja ennen kaikkea puhua asiasta aviomiehen kanssa on niihin saanut huomattavasti järkevämmän näkökannan.
Meidänkin tapauksessa syyt juontaa jo kauas taaksepäin, ja näistä syistä johtuen ns. aviollinen elämä oli nolla liian pitkään. Mutta kuten otsikossani jo mainitsin, näiden tapahtumien kautta opimme jälleen puhumaan asioista, niin ikävistä kuin myös iloisista. Tällä hetkellä yritämme edelleen pelastaa ja jatkaa liittoamme ihan yhteisellä päätöksellä ja voitte uskoa kuinka helpottunut olo loppujen lopuksi nyt on kun mörököllit on pois kaapista.
En ole enkä halua syytellä tapahtumista tätä toista naista, kaiken maailman joutava haukkuminen ei tässä ketään auta. En tiedä eikä minun tarvitse tietää kuka hän on. Syyt on nyt tapahtumiin kaivettu, niiden syiden korjaamiseksi toimenpiteet aloitettu. Ja jos tässä oikein henkilöitä pölkylle haluan niin peiliin on ensiksi katsottava sekä minun että mieheni. Siitä se lähtee. Kuinka lopputuloksen käy, se jää nähtäväksi. Luottamus mieheeni on tietenkin hiukan hukassa (kai ihan ymmärrettävääkin), mutta yritämme ainakin ja sen on riitettävä tässä vaiheessa.
noin. Uskottomuus on usein hätähuuto tai "merkki"; joskus puolisolle (etenkin kun se tunnustetaan), joskus itselle. Uskottomuuden kautta voi vasta tajuta miten huonossa jamassa liitto on ja voiko sitä millään parantaa. Tai haluaako sitä molemmat. Niin kovin usein juututaan siihen, että molemmat haluavat jatkaa, mutta kumpikaan ei tiedä miten. Ja siinä sitten taas ollaan kuten ennenkin.
Hei!
Olen nelikymppinen nainen ja itselläni oli melkein kolme vuotta kestänyt suhde toiseen. Se oli äärettömän raastavaa epätoivoa ja toivoa. Tuli tunne, että tässä se on, loppuelämän juttu. Meille kummallekin. Syyllisyys oli hirveää, valehtelu inhottavaa, irtiottoa yritettiin, mutta ei onnistunut. Hän erosi vaikeasta liitostaan, minä perässä (pelkäsin, että menetän miehen). Olin kertonut suhteesta miehelle jo aiemmin ja olimme selvitelleet asioita.
Tapailimme ja alussa eron jälkeen tuntui huumaavalta, mutta pian oma eroepätoivo tuli pintaan, samoin hänelle. Tuntui, että hän halusi mennä "päättömästi", silti pitää minusta kiinni. Annoin hänen mennä. En olisi jaksanut enää. Se ei vaan kantanut. Tosin hän on pitänyt jonkin verran yhteyttä. Koko suhde vei vain voimat, että ei jaksaisi aloittaa tuon ihmisen kanssa enää mitään, vaikka miten ihanalta tuntui. Toisaalta taas toisesta paljastui epärehellisyyttä ja se pisti ajattelemaan...
Eli eronnut, perhe hajonnut ja yksin just nyt. TOisaalta omaa ex-parisuhdetta en ikävöi. Se oli vaan niin tyhjää ja olen toisaalta helpottunut...
Minulla on takana viiden vuoden suhde varattuun mieheen. Suhde alkoi miehen aloitteesta ja työtoveruudesta. Suhteen alkuvaiheessa olimme molemmat varattuja. Seurustelu johti avoliittoni purkautumiseen reilun vuoden kuluttua. Mies tunnusti uskottomuuden vaimolleen harrastettuamme ensimmäisen kerran seksiä puolen vuoden tapailun jälkeen.
Tunteet olivat molemmin puolin voimakkaat. Kolmen vuoden tapailun jälkeen menimme miehen toiveesta kihloihin, siitä huolimatta että hän edelleen asui avovaimonsa kanssa. Miehen toiveena oli saada kanssani lapsi. Mies purki kihlauksen sähköpostiviestillä, myöhemmin syyksi selvisi ihastuminen neljänteen osapuoleen.
Yhteydenpito kuitenkin jatkui miehen aloitteesta. Tuolloin tapasin myös hänen avovaimonsa miehen koolle kutsumassa keskustelussa. Suhteemme jatkui petollisena, toisin kuin vaimon kanssa pidetyssä keskustelussa oli sovittu. Mies sai vuokra-asunnon, mihin muuttamisen hän perui juuri ennen papereiden allekirjoittamista. Sovimme että mies voi muuttaa kesäloman ajaksi luokseni saadakseen etäisyyttä kotitilanteeseensa. Kesän tultua hän kuitenkin katkaisi yhteydenpidon kokonaan. Tämä kesä oli kolmas jolloin yhteiset suunnitelmat ja sopimukset jäivät viime hetkellä täyttymättä. Toteutin yhteisiksi aiotut lomamatkamme ja konserttikäynnit kolmena kesänä yksin.
Lähestyin miestä ja hänen avovaimoaan sähköpostiviesteillä. Toiveenani oli saada mies vastuuseen siinä määrin, että hän toteaisi minulle kasvotusten suhteen olevan loppu. Lopulta tapasimme näissä merkeissä, mikä tietysti johti miehen aloitteesta suhteen jatkamiseen.
Yhteydenpidon jatkuessa halusin miehen päätyvän johonkin ratkaisuun. Hän sanoi tarvitsevansa etäisyyttä. Sovimme yhteydenpidon lopettamisesta miehen todetessa, että tapaamme sitten "kun aika on". Myöhemmin kun mies ei vastannut lähettämääni joulutervehdykseen, lähetin sähköpostiviestejä saadakseni tietää missä hänen puoleltaan mennään. Kun en edelleenkään saanut vastauksia, päädyin lähettämään viestejä myös hänen vaimolleen tavoitteena luoda kontakti samalla tavalla kuin aiemminkin oli tapahtunut ja edelleen osoittaa miehelle jossain määrin vastuuta sanoistaan. Tässä vaiheessa sorruin myös ylilyönteihin ja asiattomuuksiin. Mies ei vastannut viesteihini lainkaan. Viimein vaimo vastasi, tosin viesti ei liittynyt miehen päätökseen suhteemme lopettamisesta, vaan minuun heidän suhteensa väliintulijana ja rikkojana. Vastattuani vaimolle ettei rakentavaa keskustelua hänen miehensä vastuusta suhteessa minuun synny lopetin viestittelyn. Joitain viikkoja tämän jälkeen sain haastemiehen ovelleni. Mies oli vaimonsa kanssa haastanut minut oikeuteen, syyte tosin sisälsi lukuisia perättömiä lausumia ja vääristelyä. Pystyin osoittamaan (häirintä)syytteet vääriksi miehen aiemmin lähettämien viestien perusteella. Tuomari ehdotti sovittelua ilman oikeudenkäyntiä. Siihen päädyttiin ja siihen loppui yhteydenpito molemmin puolin. Saatuani etäisyyttä asioihin, olen tietysti nähnyt eri tavalla oman sinisilmäisyyteni ja naiviuteni. Jotain kuitenkin myös opin, kyseessä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun minä olen uskoton tai ryhdyn suhteeseen varatun miehen kanssa. Tyhmyydestä voidaan sakottaa näin vanhemmallakin iällä ...
Siinä on monia uskomattomia käänteitä, kuten tuo että mies halusi kihlautua kanssasi,vaikka oli edelleen avoliitossa. Herää kysymys, miksi kihlauduit avoliitossa olevan miehen kanssa? Sitten mies purki kihlauksen s-postilla,koska ihastui uuteen naiseen. Jäiköhän tuokin nainen samaan suhdepyöritykseen kuin sinä? Tuo kohta, kun mies katkaisi yhteydenpidon kokonaan kolmantena kesänä, oli kohta, jonka jälkeen sinun ei kaiken järjen mukaan olisi enää pitänyt ottaa yhteyttä mieheen ja hänen avovaimoonsa. Mieshän lopetti yhteydenpidon, eikä enää suhdetta hänen taholtaan ollut olemassa. Miksi otit vielä yhteyttä heihin? Tuokin kun sovitte yhteydenpidon lopettamisesta ja silti otit yhteyttä, selvittääksesi missä mennään. Eikö se ollut jo selvä, että suhde oli jo ohi. Mielestäni tuosta asti kaikki yhteydenotot, joita teit olivat häirintää. Mitä vastuuta peräsit mieheltä? Sinä rakastuit mieheen epätoivoisesti, mies ei rakastanut sinua. Mies pyrki useaan otteeseen irrottautumaan suhteesta ja sinä roikuit hänessä epätoivoisesti. Missä oli itsekunnioituksesi täytyy kysyä. Mitä sinä olit loppujen lopuksi vaatimassa mieheltä - rakkautta, jota et häneltä voinut saada. Sitä sinä olit vaatimassa.
Olet aivan oikeassa. Minäkin näen asian näin nyt, kun aika on tuonut tapahtumiin etäisyyttä. Läheltä asioita ei halunnut nähdä, eikä ylpeys antanut periksi kun miehellä ei ollut rohkeutta kertoa eropäätöksestään suoraan. Kun vuosia oli vakuuteltu, että "seuraava kesä on varmasti meidän, jos vain pysyt vahvana ja jaksat odottaa", tunsin melkoista katkeruutta kun yhteydenpito katkaistiin sovittua lomamatkaamme edeltävänä päivänä. Jälkeen päin ajatellen myönnän toimineeni typerästi.
sinä rakastuit mieheen, eikä rakastunut toimi aina järkevästi. Miehen toiminta oli epävakaata ja itsekästä. Hän varmaan huomasi, että olet kovin rakastunut häneen ja yritti jonkinlaista 'pehmeämpää' tapaa lopettaa suhde - sen sijaan hän olisi toiminut sinun parhaaksesi kertomalla suoraan, ettei halua enää olla suhteessa ja että suhde on oikeasti päättynyt, eikä antaa epämääräisiä tulevaisuuden lupauksia, joita hänellä ei ilmeisesti ollut edes aikomus toteuttaa. Rumaa toimintaa häneltä kaiken kaikkiaan. Valitettavasi sinäkin sorruit rumaan toimintaan loppumetreillä, kun halusit hakea jotain oikeutta itsellesi.
En halua edelleenkään puolustella asiatonta käytöstäni, mutta totean että kertomuksessani viiden vuoden tapahtumat on pyritty tiivistämään kohtuullisen lyhyeen muotoon. Sopiessamme miehen kanssa viimeisen kerran yhteydenpidon lopettamisesta, hän oli jälleen hakemassa asumuseroa vaimostaan. Olimme yhdessä ottaneet yhteyttä asuntovälittäjään. Mies oli myös tuolloin lähdössä kahden viikon lomamatkalle, mihin hän viittasi tarpeellaan ottaa etäisyyttä. Sanat "tapaamme kun aika on" saivat minut olettamaan ettei suhde ollut virallisesti päättynyt. Myönnän että itsekunnioitukseni oli pahasti kateissa jäädessäni roikkumaan vielä tuolloinkin kuvioon.
"sinä rakastuit mieheen, eikä rakastunut toimi aina järkevästi. Miehen toiminta oli epävakaata ja itsekästä. "
Miten miehen toimintao oli yhtään itsekkäämpää kuin oppirahoja makselleen? Oppirahanainenhan petti omaa miestään. Se mieshän vain rakastui kokoajan uudelleen, jolloinhan on ihan oikein pettää ja perua kaikki suunnitelmat kun on itsekin niin tehnyt ensimmäiselle miehelleen.
Täytyy sanoa että omapa oli vikansa, tyhmyydestä sakotetaan!
Pettäminen on väistämättä itsekästä toimintaa, mikä johtaa jatkuessaan valheiden verkon laajenemiseen. Sitä saa mitä tilaa, mutta mielestäni ihmissuhteissa pitää voida odottaa jonkinlaisten pelisääntöjen olevan olemassa, silloinkin kun siihen liittyy pettämistä. Hämmentävintä on se kun käyttäytymiselle ei löydy selityksiä tai perusteita, eikä niitä edes haluta etsiä. Olisin toki ymmärtänyt normaalia puhetta, jos toinen osapuoli olisi sanonut lopettavansa suhteen. Mikä sai hänet sen sijaan lupaamaan asioita, joita en ollut itse vaatimassa; kihlausta, yhteistä lasta, yhteistä asuntoa ym.? Lupausten jälkeenkin mieli voi tietysti muuttua, mutta mielestäni silloinkin olisi aiheellista kertoa siitä toiselle osapuolelle. Minun tapauksessani olimme mm. kihlauksen yhteydessä sopineet, että lunastan miehen ja hänen vaimonsa asunnosta vaimon osuuden itselleni, jotta miehellä on mahdollisus jatkaa elämäänsä lasten kanssa tutuissa puitteissa. Siitä huolimatta että kyseessä oli pettämiskuvio, olin jo muutaman vuoden valmistellut näitä käytännön toimia pohjautuen miehen kanssa yhdessä tekemiimme suunnitelmiin. Sähköpostiviesti ilman perusteluja ja sitä seurannut hiljaisuus olivat melko tyly tapa "lopettaa" suhde. Ihmiselle asioiden merkitys kuitenkin rakentuu monella tavalla sanojen ympärille. Toki olen aikojen kuluessa luonut omat käsitykseni tapahtumien syistä ja kulusta, eikä niistä tässä yhteydessä enempää. Nämä olivat minun oppirahojani.
Niin, rakkaus on vaikeasti hallittavissa. Myös sen petetyn vaimon. Vaimokin kun saattaa olla ihan aidosti rakastunut mieheensä eikä pysty tätä jättämään vaikka ehkä haluaisikin. Aivan yhtälailla vaimonkin on vaikea kääntää tunteitaan pois miehestään, sillä ei vieraissa käyminen vaimon syviä tunteita tapa mihinkään. Varsinkaan kun mies vakuuttaa rakkauttaan vaimoon.
Epäilen, että miehelläni on toinen nainen. Taas. Merkit ovat samat kuin aikaisemmillakin kerroilla. Koska rakastan miestäni enkä aio hänestä luopua, korotan panoksia. Pidän itsestäni entistä enemmän huolta, ostan seksikkäitä alusvaatteita, kehun miestäni, harrastan erikoisempaa seksiä ja niin edelleen. Ja tiedän, että voitan tämänkin erän.
Jonkun mielestä voin olla se säälittävä luuseri, mutta se on minulle samantekevää. Mieheni on valitettavasti se jättipotti, jonka kaikki muutkin haluavat.
Olen nähnyt kuinka uskottomuudesta alkaneesta suhteesta on syntynyt pitkiä, hyviä suhteita. Se riippuu niin monesta asiasta. Vaimot eivät ole absoluuttisesti hyviä ja viattomia ja kakkoset absoluuttiseti pahoja ja huoria. Paljon tietenkin on kiinni myös siitä tavoitellusta miehestä. Jos olet suhteessa sellaiseen mieheen kuin minun aviomieheni ja onnistuisit hänet saamaan, niin hän tulisi pettämään myös sinua. Toisaalta on miehiä, jotka oikeasti rakastuvat toiseen naiseen, mutta niissä tapauksissa mies on kyllä jättänyt vaimonsa muutamassa viikossa uuden tavattuaan. Kun asit pitkittyy, niin ne mutkistuu. Pistä mies valinnan eteen, niin et joudu odottelemaan mahdollisesti turhaan.
aihetta, josta kirjoitat. Jotkut miehev vaan ovat enemmän haluttavia ja tavoitelvia kuin muut. He ovat miehiä, jotka saavat kenen naisen haluavat. He menevät kyllä naimisiin ja perustavat perheen, mutta eivät ole uskollisia puolisoita. Mulla on suhde tällaiseen mieheen. Hän on kertonut pettäneensä vaimoaan ennenkin useasti. Olen ajatellut, että millaista olisi olla tuollaisen miehen vaimo. Mies on komea, kiihottava, haluttava, menestyvä, itsevarma jne mies, josta kenties haluaa pitää kiinni kynsin hampain, mies josta tapellaan.Sinulla on ilmeisesti sellainen mies..? Ja loppujen lopuksi, mitä se kenellekään kuuluu, että katsot miehesi pettämisiä sormien läpi. Toiset naiset eivät saa miestäsi, jos teillä on vielä yhteisiä lapsia, sitä takuuvarmemmin sinä olet voittaja, vaikket ostaisi mitään hepeniä - sinä olet vaimo ja sinulla on lapset, sille ei kakkonen pärjää. Pelkällä seksillä ei miestä saa.
Kyllä, samaa pätee tietenkin vaimoon, eipä ole helppo erota pettävästäkään miehestä, jos tätä rakastaa. Ihminen kun on ominaisuuksiltaan niin paljon muutakin kuin vain uskollinen tai uskoton. Edes pettäminen, ellei se ole tapa, ei tee miehestä tai naisesta totaalisen pahaa ihmistä tai kelvotonta kumppania.
Olen itse myös ollut vaimo, elänyt siis vuosia avioliitossa. Liittoni päättyi muista syistä, uskottomuutta ei tietääkseni ollut. Nykyinen tilanteeni on laittanut pohtimaan miten itse toimisin, jos tulisin petetyksi. Se riippuu niin monista tekijöistä, erityisesti tietenkin siitä minkälainen suhde muilta osin olisi, vieläkö siinä olisi sisältöä vai olisiko enemmänkin tapa. Joka tapauksessa anteeksiantaminen olisi äärettömän vaikeaa, paha sanoa olisiko se kuitenkaan mahdotonta.
Ikävä tosiasia on, että uskottomuus on aikalailla yleistä. Eiköhän se ole ollut sitä aina, muutos aiempaan on vain siinä, että nykyisin myös naiset pettävät, ennen se ei ollut taloudellisen riippuvuuden takia mahdollista. Nykyisin kun ei ole pakko olla naimisissa, yksinkin pärjää, parisuhde perustuu liiaksi? romanttiselle rakkaudelle ja siksi myös odotukset saattavat olla epärealistiset, kuvitellaan, että yksi ainoa ihminen voi tarjota onnen koko loppuiäksi. Näinhän se ei ole. Onko ihminen sitten yksiavioinen alkuunkaan? Joskus vähän vaikuttaa että ei, ei luonnostaan. Itse asiassa moni mies pitäisi vähintään kahta vaimoa, jos se vain olisi mahdollista. Uskokaa pois.
Mies on jo laitettu valinnan eteen. Saa pohtia päätöstä rauhassa, sillä aikaa minä jatkan elämääni, kuin olisin saanut kieltävän vastauksen.
Niin, tuosta minunkin piti vielä kirjoittaa.
Olen samaa mieltä, että vaimolla on useimmiten paremmat mahdollisuudet "voittaa". Vaimolla on tarjota enemmän panoksia: lapset, koti, yhteinen velka, sukulaiset,ystävät, koko keitos. Jos vielä lisäksi suhde toimii edes jotenkin, lämpimiä tunteita on puolin ja toisin, seksiäkin riittää, niin eipä siitä moni mies ole valmis luopumaan. Mies on enemmän tai vähemmän holtittomasta seksikäyttäymisestään huolimatta vieläpä enemmän perhekeskeisempi kuin nainen, väittäisin.
Siksi on välillä todellakin vaikea käsittää miksi niin moni mies on helposti houkuteltavissa vieraaseen petiin. Useimmiten miehille varmasti riittääkin pelkkä seksi, uutta ja kiihkeää, ymmärtäähän sen, mutta joskus sitten sattuu työtapaturma ja mies rakastuu toiseen. Eikä siltikään siinä omassa suhteessa tarvitse olla kummoistakaan vikaa.
Me ihmiset vaan olemme niin monimutkaisia laitoksia, kaikki on mahdollista. Sen kun vaan oppisi hyväksymään ja olemaan uskottelematta itselleen, että omistaa toisen kokonaan vain siksi, että sattuu rakastamaan häntä. Jos jotain positiivista haluaa kakkosuudesta hakea, niin ehkä se on juuri tämä, ei voi tulla petetyksi. Tavallaan asettuu tieten tahtoen siihen tilanteeseen, jota eniten pelkää, haavoitetuksi tulemista. Kakkosena tilannetta tietyllä tavalla hallitsee itse, koko ajan tietää missä mennään. Monihan on suhteessa varattuun nimenoman avioeron jälkeen, silloin kaipaa läheisyyttä, mutta vielä ei ole uskallusta laittaa itseään kokonaan likoon, sitoutua vakavaan suhteeseen. Kunnes käy köpelösti ja rakastuukin siihen, jonka piti vain paikata omia haavoja. No juu, en tiedä meneekö se näin.
Exäni petti minua. Lapsemmekaan eivät kiinnostaneet tuolloin.
Perusti uuden perheen pettäjäkaverinsa kanssa. Saivat yhteisen lapsenkin.
Sitten petti tätä uudempaa puolisoaan. Erosi tästä. Uusi taas kierroksessa.
Eivät pettäjän uudet suhteet kestä. Pettää kuitenkin uudestaan. Yleensä.
Ei voi kuin olla vahingoniloinen.