Helsingissä valtava

Vietin tänään muutaman tunnin stadin keskustassa ja aina se pistää silmään kuinka paljon on suomalaisia naisia mulattilastensa kanssa. Karkeasti arvioiden lähes puolet näkemistäni alle kymmenenvyuotiaista lapsista oli mustan uroon siiittämä. Myös teini-ikäisiä selvästi kevyemmän pigmentin omaavia tummaihoisia on iso joukko. Sama viidakkokuume trendi näkyy myös nuorissa pariskunnissa -> hyvin monella pissiksellä on tummapoika käsipuolessa.

Missään muualla Euroopassa en ole samassa mittakaavassa rotujen sekoittumista havainnut, eli kysymys kuuluu miksi juuri suomalaisnaiset pitävät niin paljon mustista ja muista ulkomaalaisista miehistä?
261258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mikä on pointtisi?

Ja oletko muuten matkustellut paljonkin?

Äänestä
  • ja jopa asunut ulkomailla ja vakuutan että muut eurooppalaisnaiset eivät ole innolla mustan munan perään. Arvioin että yli puolet suomalaisista naisista on maannut afron kanssa ja ikäluokassa 15-30-vuotta tämä osuus on vieläkin suurempi.

    Ja pointti oli siis se että mikä siinä mustassa miehessä selvästi kiehtoo monia naisia? Miten voin ottaa yönTimpoista mallia?

    Äänestä

  • ap.... kirjoitti:

    ja jopa asunut ulkomailla ja vakuutan että muut eurooppalaisnaiset eivät ole innolla mustan munan perään. Arvioin että yli puolet suomalaisista naisista on maannut afron kanssa ja ikäluokassa 15-30-vuotta tämä osuus on vieläkin suurempi.

    Ja pointti oli siis se että mikä siinä mustassa miehessä selvästi kiehtoo monia naisia? Miten voin ottaa yönTimpoista mallia?

    Nostamalla pääsi sieltä takapuolestasi :)

    Äänestä

  • ap.... kirjoitti:

    ja jopa asunut ulkomailla ja vakuutan että muut eurooppalaisnaiset eivät ole innolla mustan munan perään. Arvioin että yli puolet suomalaisista naisista on maannut afron kanssa ja ikäluokassa 15-30-vuotta tämä osuus on vieläkin suurempi.

    Ja pointti oli siis se että mikä siinä mustassa miehessä selvästi kiehtoo monia naisia? Miten voin ottaa yönTimpoista mallia?

    napaasi kaivaa?
    Etkö saa naista muuten kuin viimeisenä vaihtoehtona vai..?

    Silloin muinoin 20-luvulla amerikassa oli valkoisilla muusikoilla tapana maalata naamansa mustiksi, sillä mustat bändit olivat silloin muotia.

    Voisit kokeilla samaa. Kenkälankki on se parinteinen tummennusaine ja se lisäksi pysyy erittäin hyvin, niin ei aamulla tule yllätyksiä.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    kasvatusuute vois olla tehokkaampi?

    Jos yhdistäis nuo hoidot, niin menestys olisi varma.

    Äänestä

  • Koppava Horo kirjoitti:

    napaasi kaivaa?
    Etkö saa naista muuten kuin viimeisenä vaihtoehtona vai..?

    Me pulleat kaveripojat jäämme ilman kun mustat mamutytöt viettävät iltansa kotona ja koska mamumiehet kuitenkin saavat "play the field" kaupungilla on epäkohta miesten ja naisten määrässä.

    Äänestä

  • peniksen- kirjoitti:

    kasvatusuute vois olla tehokkaampi?

    Jos yhdistäis nuo hoidot, niin menestys olisi varma.

    Että sen tyypin filmeissä on mustilla usein tekolisäkkeitä. Ohjaajan mielestä yleisön odotuksia pitää noudattaa ja siksi normaalikokoiset lisävarustetaan.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Että sen tyypin filmeissä on mustilla usein tekolisäkkeitä. Ohjaajan mielestä yleisön odotuksia pitää noudattaa ja siksi normaalikokoiset lisävarustetaan.

    on se tyyppi, kenen filmeistä puhut?

    Mulla ei edes ole omia filmejä.

    Onko joku käynyt laittamassa jonkun filmeihin jotain lisukkeita? Salaliitto?

    Äänestä

  • Kuka.. kirjoitti:

    on se tyyppi, kenen filmeistä puhut?

    Mulla ei edes ole omia filmejä.

    Onko joku käynyt laittamassa jonkun filmeihin jotain lisukkeita? Salaliitto?

    Mutta näin kerrotaan ja asiasta on kuvia.

    Äänestä

Siellähän on aasialaisneitojen keskittymä itäkeskuksen ravintolatyöntekijöinä. Ostat ruusuja ja suklaata ja katsot tärppääkö.

Kyllä niitä sitten mahtaa harmittaa kun reilun vuoden kuluttua käyt näyttämässä jälkikasvua keskustassa.

Äänestä
  • olikohan aloittaja puhtaasti sitä mieltä että mulatit ovat aina pahasta? Ei kait sillä ole väliä kumpi sukupuoli edustaa ulkolaista (=väärää) rotua? Mulatteja tulee joka tapauksessa. Tai jotain sekasikiöitä kuitenkin, jos tuo mulatti ei ole ihan oikea termi. Ei jaksa tarkistaa.

    Äänestä

  • mulatteja? kirjoitti:

    olikohan aloittaja puhtaasti sitä mieltä että mulatit ovat aina pahasta? Ei kait sillä ole väliä kumpi sukupuoli edustaa ulkolaista (=väärää) rotua? Mulatteja tulee joka tapauksessa. Tai jotain sekasikiöitä kuitenkin, jos tuo mulatti ei ole ihan oikea termi. Ei jaksa tarkistaa.

    Että meissä on kolmannes aasialaista jo valmiiksi.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Että meissä on kolmannes aasialaista jo valmiiksi.

    puolestasi

    Äänestä

  • omasta kirjoitti:

    puolestasi

    No sittenhän sinä oletkin jokin tuoreempi ulkomaalaissekoitus.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    No sittenhän sinä oletkin jokin tuoreempi ulkomaalaissekoitus.

    tutustua kansasi juuriin

    Äänestä

  • sun pitäis kirjoitti:

    tutustua kansasi juuriin

    Miksi meillä on aasialaiset hampaat. Eurooppalaisilla on yleisesti kiilamaiset etuhampaat ja meillä on ne aasialaistyyppiset lapiomaiset.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Miksi meillä on aasialaiset hampaat. Eurooppalaisilla on yleisesti kiilamaiset etuhampaat ja meillä on ne aasialaistyyppiset lapiomaiset.

    omista hampaistasi

    Äänestä

  • edelleen vain kirjoitti:

    omista hampaistasi

    Omiasi. Etuhampaasi ovat takaa kaarevat. Eurooppalainen versio on se kiilamainen.

    Äänestä

moderneja naisia. Moderni nainen on nainen joka opiskelee akateemisella alalla 35-vuotiaaksi, tutustuu tummaihoiseen maahanmuuttajamieheen ja hankkii tämän kanssa yhden lapsen jonka jälkeen tämä mamumies häviää jonnekin.

Afrojen kulttuurissa miehet relluttelee ja lapsen hoito on yksinomaan naisen vastuulla joten naisen on otettava lapsi mukaan jokapaikkaan.

Äänestä

siltä, että poikkeuksellisen usein näiden lasten isät eivät enää ole maisemissa, vaan nainen on jäänyt yh:ksi!!?? Kuka nämä lapset elättää!? Yhteiskunta (normaalit suomalaiset veronmaksajat)!?

Äänestä

Mun mielestä esim jenkeissä on paljon sotkeutuneempaa väestöä. Mutta Suomessa on ongelmansa parisuhteissa. Perheväkivaltaa on äärimmäisen paljon ja miehiltä puuttuu naisten arvostusta. Itselläni on nykyään hyvä suomalainen mies. Mutta olen kokenut perheväkivaötaa edellisessä suhteessa ja sitä on ollut järkyttävän monen tutun elämässä. Myös suomalaisten miesten alkoholiongelmat vaikuttavat tilanteeseen.

Äänestä
  • että suomalaiset miehet ovat pyhimyksiä ja toki perheväkivaltaa on liikaa, enemmän kuin Länsi-Euroopassa.

    Jokainen tapaus on liikaa, mutta Afrikan maissa, muslimimaissa ja länsimaiden mustien vähemmistöjen keskuudessa perheväkivalta on paljon yleisempää kuin Suomessa, joten ainakaan mustaan mieheen vaihtamalla suomalaisen naisen tilanne ei todennäköisemmin parane, vaan huononee entisestään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

määrä mulatteja kirjoitti:

Vietin tänään muutaman tunnin stadin keskustassa ja aina se pistää silmään kuinka paljon on suomalaisia naisia mulattilastensa kanssa. Karkeasti arvioiden lähes puolet näkemistäni alle kymmenenvyuotiaista lapsista oli mustan uroon siiittämä. Myös teini-ikäisiä selvästi kevyemmän pigmentin omaavia tummaihoisia on iso joukko. Sama viidakkokuume trendi näkyy myös nuorissa pariskunnissa -> hyvin monella pissiksellä on tummapoika käsipuolessa.

Missään muualla Euroopassa en ole samassa mittakaavassa rotujen sekoittumista havainnut, eli kysymys kuuluu miksi juuri suomalaisnaiset pitävät niin paljon mustista ja muista ulkomaalaisista miehistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu