s24 treffit

Olen 44-vuotias lapseton sinkkumies Varsinais-Suomesta ja aikeissa laittaa lähiaikoina kuvallisen ilmoituksen s24 treffit-palveluun. Taustatiedoistani voin kertoa olevani ihan kunnollinen yhden naisen mies. Olen urheilullinen, pitkä, hoikka ja ok-näköinen. Peruslähtökohdat on kunnossa; olen terve, minulla on työ, asunto ja mökkikin. En tupakoi, enkä juokse baareissa, muutama olut sentään menee muutaman kerran kuussa.

Toiveena olisi löytää se oikea, todellinen rakkaus. Iältään nainen saisi olla siinä neljänkympin huitteissa ja taustojen pitäisi olla niin ikään kunnossa. Mieluummin ei lapsia, tai lapset eivät asuisi kotona. Hän voisi olla eronnut tai sinkku. Itselläni ei ole lapsia ja laittaisin vaihtoehdoksi 'ehkä' kohtaan missä kysytään lapsen haluamisesta.

Onko todennäköistä onnistua? Kyselen lähinnä siksi, että luin toiselta palstalta erään miehen saaneen vastauksia vain muutamia vuoden aikana. Toiseksi, minulla on kokemusta edellisen suhteeni synnystä kymmenen vuoden takaa ja paikka oli sinkut.net. Silloin sain vastauksia ehkä noin 5 kpl muutaman viikon aikana, joista sitten yhden kanssa kehkeytyi semi-kaukosuhde (n. 100 km). Tämä päättyi viime kesänä.

Voisi kuvitella, että suhteen etsiminen netin kautta on varmasti yleistynyt tuona aikana. Toisaalta, ikää on nyt kymmenen vuotta lisää ja tuona aikanahan suuri osa naisista ovat perustaneet perheen. Niin, että millaiset mahdollisuudet on löytää 'hän'.

Ja vielä, onko olemassa muita asiallisia saitteja, josta voisi löytää niin sanotusti tositarkoituksella liikkeessä olevia naisia. Jotkut ovat maksullisia, mutta se ei ole ongelma, jos se on hintansa väärti.
2494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse oli S24:ssa asiallisella profiililla alkuvuodesta ja voin kyllä sano ettei oikeastaan jäänyt paha maku suuhun ollenkkaan jos nyt ei oteta naisten vastaus intoa tai paremminkin se puutetta huomioon lisättynä näiden aloitteettomuus ottaa itse yhteyttä, mutta löytyi sieltä kumminkin se oma prinsessa minullekkin ja hyvin menee vaikka välimatkaa hieman onkin!

Veikkaa että sinulla tuo ikä tekee sen että varmasti löytyy vielä näitä oikeasti seurustelu halukkaista toisin kuin minun ikäisten parisuhde leikkiöiden joita tosin löytyy kaikista sukupolvista ja -puolista.

Mutta kulje avoimin mielin kuin ennenkin niin eiköhän sullekkin vielä joku kiva daami löydy!

Äänestä

Kun olet pitkä mies, niin on sulla jotain toivoa saada naisilta yhteydenottoja.

Pitää kuitenkin muistaa, että koska näillä palstoilla on miehiä paljon enemmän, se tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että naiset valitsee. Ja valitettavasti se ilmenee siten, että varsinkin "ei niin tasokkaat" naiset tietävät miesten valtavan määrän ja käyttäytyvät sen mukaan.

Itse kokeilin aikoinaan netin kautta kumppanin hakua, mutta totesin sen aika turhauttavaksi hommaksi. Jos mies on ns. tasokas, niin suosittelen ehdottamasti live-juttuja nettitreffien sijaan. Tulos on taatusti parempi pitkällä aikavälillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitkä saumat? kirjoitti:

Olen 44-vuotias lapseton sinkkumies Varsinais-Suomesta ja aikeissa laittaa lähiaikoina kuvallisen ilmoituksen s24 treffit-palveluun. Taustatiedoistani voin kertoa olevani ihan kunnollinen yhden naisen mies. Olen urheilullinen, pitkä, hoikka ja ok-näköinen. Peruslähtökohdat on kunnossa; olen terve, minulla on työ, asunto ja mökkikin. En tupakoi, enkä juokse baareissa, muutama olut sentään menee muutaman kerran kuussa.

Toiveena olisi löytää se oikea, todellinen rakkaus. Iältään nainen saisi olla siinä neljänkympin huitteissa ja taustojen pitäisi olla niin ikään kunnossa. Mieluummin ei lapsia, tai lapset eivät asuisi kotona. Hän voisi olla eronnut tai sinkku. Itselläni ei ole lapsia ja laittaisin vaihtoehdoksi 'ehkä' kohtaan missä kysytään lapsen haluamisesta.

Onko todennäköistä onnistua? Kyselen lähinnä siksi, että luin toiselta palstalta erään miehen saaneen vastauksia vain muutamia vuoden aikana. Toiseksi, minulla on kokemusta edellisen suhteeni synnystä kymmenen vuoden takaa ja paikka oli sinkut.net. Silloin sain vastauksia ehkä noin 5 kpl muutaman viikon aikana, joista sitten yhden kanssa kehkeytyi semi-kaukosuhde (n. 100 km). Tämä päättyi viime kesänä.

Voisi kuvitella, että suhteen etsiminen netin kautta on varmasti yleistynyt tuona aikana. Toisaalta, ikää on nyt kymmenen vuotta lisää ja tuona aikanahan suuri osa naisista ovat perustaneet perheen. Niin, että millaiset mahdollisuudet on löytää 'hän'.

Ja vielä, onko olemassa muita asiallisia saitteja, josta voisi löytää niin sanotusti tositarkoituksella liikkeessä olevia naisia. Jotkut ovat maksullisia, mutta se ei ole ongelma, jos se on hintansa väärti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu