Sinulla ei vielä ole sitä Hengen mieltä, joka tulee Jeesuksen omalla olla. Ei riitä, että olet välit Suniin poikki laittanut. Hyvä alku se tosin on, jos haluat Jeesuksen rauhaan ja tuntemiseen päästä. Kuitenkin sinun kirjoituksista puuttuu se "jokin", eli Jeesuksen sisäinen tunteminen. Kiivautta sinulla kyllä on, mutta ei oikean asian puolesta, eikä Sanan Hengen mukaista.
ArmiK, et ole vielä nöyrtynyt.
Henki tutkii syvimmätkin.
571396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
olemaankan tämän maailman herran mukaista nöyryttä joka kaikile lirkuttaa omia valheitaan.
Jos siis tahdot päästä tuntemaan Jumalan mielen ja Totuuden niin kyllä sinun itsesi on nöyrryttävä
hylättävä kaikki tämän maailman herran opit ja
käännyttävä Jumalan puoleen.
Sydämestäni toivon, että niin voisit tehdä silloin
sinunkin silmäsi Jumala saisi avata ja voisit päästä tielle joka Totuuteen johtaa.
Jeesus murtakoon sinut ja tehköön sinustakin vielä laupeuden astian.
todella ollut pitkämielinen yli 40 vuotta meni
kun Hän yritti taivuttaa ja sai taipumaan.
Mutta saako sinussa enää mitään tehdä sillä kovettanut olet sydämesi Hänen äänelleen.
Valkeuden enkeliksi pukeutunut saatanan enkelin henki sinussa nyt puhuu.Tämä on valitettavasti Totuus.
Sitä sinä et tahdo ylpeyttäsi tunnustaa. Muut sen kyllä huomaavat. Jumalan Henki murtakoon ylpeytesi.
Molemmat turvautuvat mieluummin valheeseen kuin myöntävät erehtyneensä.
niitä jotka Jumalan Hengessä ovat eivätkä sano niin kuin sinun henkesi.
Joten kovettanut olet itsesi. Sinun henkesi yrittää saada minua lankeamaan. Järkyttävää.
Voitko enää päästä tuosta hengestäsi eroon, voi voi.
Kauanko olet mahtanut tuon hengen hallinassa olla vaikuttaa että todella pitkään.
itseään täydellisesti Jumalan tahtoa noudattavina.
Kaipa nyt kaikille on paljastunut se, että se liha ei sitten kuollutkaan, koska ei voi olla kahta eri henkeä tunnustavaa Totuudessa.
arvelee Armi.
Tuohan on vanha konsti, kun on jäämässä hävi-
ölle tai asiat loppuvat.
Armi puskee lähes Sunin raivolla ja silmät ummessa
jokaista, joka rohkenee arvostella "hänen ylhäi-
syyttään".
Koskahan Armi oppii keskustelemaan. Käsittääkseni
hän on jo täysi-ikäinen!
kyseenalaistanut sitä, mitä palstalla on tuotu.
Jos he ovat kyseenalaistaneet, oletko kertonut, että he ovat nähneet oikein, kaikki ei ole ollut Jumalasta.
Sanoit totuuden
"koska ei voi olla kahta eri henkeä tunnustavaa Totuudessa."
Jumala järjesti välirikon sunin ja armin välille, että tyhminkin huomaisi valhetta molempien saarnaavan.
minullekin tuli mieleen.
Kun ei enää ole selitystä, hyökätäänpä kysyjää vastaan.
tällä oli tarkoituksensa.
Sunilaisuuden tutti fiaskossa Jumalan suunnitelmissa näyttää olleen Armilla keskeinen merkitys. Hänen avullaan Jumala näyttää tekevän
täysin lopun koko harhaopista. Ystävänä Armi oli suurempi onnettomuus Teuvolle kuin vihamiehenä.
Nyt välirikko sitten vei lopullisesti uskottavuuden sunilaisuudelta. Jos sitä uskottavuutta vielä jollekin on ollut..
tämä lihallinen riehuminen, itsensä täydelliseksi korottaminen ja samalla toisen mollaaminen kaikilla mahdollisilla tavoilla, julkisesti ja salaa, ole paljastanut totuuden.
On oikein etsiä Jumalaa, mutta ilman valheellisia välitysmiehiä.
Kyse on etsijästä ja Jumalasta, siihen ei ketään tarvita väliin omaa totuudellisuuttaan julistamaan.
olevia on pilvin pimein ETKÖ sinäkin ole yksi heistä?
Mutta joka TAHTOO tulla TUNTEMAAN JUMALAN TOTUUDEN ja ketkä siinä ovat ja siinä Hengessä niin se käy
ainoastaan ja vain kääntymällä Jumalan puoleen.
Mikä sinua on estänyt valheelisesta totuudesta
pääsemään Jumalan Totuuden Hengen johdatettavaksi?
Kyllä ymmärrän sinulle sana Totuus jo saa karvat nousemaan pystyyn kun ymmärrän olet tullut monen"totuuden" pettämäksi.
Järkyttävää on että näin olet johdatettu tilaan ettet voi enää uskoa JUMALA ON JA ETTÄ HÄN
JOKAISEN JOKA HALAJAA HÄNEN TOTUUTEENSA PÄÄSTÄ
MYÖS SIIHEN JOHDATTAA.
JA TIEDÄTKÖ SILLOIN EI ENÄÄ TARVITSE SPEKULOIDA.
KUN VAAN PYSYY HÄNESSÄ TOTUUDESSA ja Hän JUMALA
kyllä siinä varjeleekin.
sotket minua sunilaisuuteen? Miksi koska en ole koskaan sanonut olevani enkä myöskään ole muuta kuin
Jumalan oma.
Älä lausu siis enää vääriä todistuksia minusta.
todettu väärähenkiseksi.
Kylläpäs nyt olet myötätuntoista !
Olit osa Jumalan suunnitelmaa..
Hänpä juuri, häntä Teuvo kuunteli..
ihminen etsii JUMALAA, yksin JUmalaa niin hän tulee
johdetuksi niiden yhteyteen jotka Jumalassa ovat tai Jumalaa etsivät ja saman Totuus ja usko heissä vaikuttaa ja on.
Armi piti Teuvoa oikeahenkisenä, kun piti Teuvolle vuodattaa.
Eikö tunnu tämän päivän valossa ristiriitaiselta ?
todellakin kuljen.
Toivoisin sinunkin pääsevän Hänen valmistamissa
teoissaan kulkemaan näin voisimme matkaa tehdä yhdessä Hengessä ja Totuudessa ei tuijottaen ihmisiin mitä he ovat vaan siihen miten SUURI ON JUMALA.
olevani totuudessa.
Ja Jumalan puoleen vain ja ainoastaan käännynkin tässä asiassa.
Että voisimme tehdä matkaa yhdessä hengessä.
Mutta odottelen sinua, kun jäit vähän luokalle Jumalan nöyryyden koulussa.
tiedä mistä puhut.
Silloin olisi parempi olla puhumatta.
Käänny Jumalan puoleen Hän voi sinulle asiat selvittää.
JOs tarkoitat jotain siitä menneestä kun hän sanoi luopuvansa Totuudesta, niin kyllä se pahalta tuntui.
Sillä silloin hän luopui siitä Totuudesta JONKA
JUMALA oli hänelle tullut näyttämään.
Ja kun hän siitä luopui tuliko hänelle hyvä olo
vaiko sekava huono olo? En tiedä mutta arvata saattaa.
Ja koeta huomioida ei täällä taistella VERTA JA LIHAA VASTAAN vaan HENKIVALLOISTA on kyse.
Siis luovu jo sinäkin vääryyden hengestä ja pyri
päästä Jumalan Hengen osallisuuteen, johtoon.
SILLOIN ja VASTA silloin alkaisi sinulekin kirkastua TODELLISUUS, TOTUUS.
Tässäpä näemme mitä lihallisuus saa aikaan.
Kerro Armi: Kuka sanoi luopuvansa totuudesta?
en tule sitä tämän maailman jumalaa enää seuraamaan.
Joten älä minua sinne odota älä kutsu.
Sinun on nöyrryttävä ja käännyttävä jos tahdot
Jumalan Hengen osallisuuteen päästä.
Näin se on valitettavasti Totuus.
Mutta miksi loukkaannut KÄÄNNY VAAN JUMALAN PUOLEEN niin tulet NÄKEMÄÄN miten asia on.
MIKÄ PIDÄTTÄÄ?
Jos sinulla on joku muu, niin pidä hyvänäsi.
jätät Totuuden puolustelun niin mitä tuosta muuta voi päätellä kuin olit pikkusormen antanut jo mennä
ja näin sisimmässäsi luopumuksen tehnyt.
Voit sinä sitä muuksi muuttaa, mutta joka Jumalan
Totuudessa tahtoo olla ei todellakaa ala mitään tuollaista sanomaan.
Mutta se on ollut ja mennyt. Nyt on tämä päivä ja mikä on tilanne tänään?
jeesuksen seuraajia on pilvin pimein ET SITÄKÄÄN huomaa.
Mutta todella JEESUKSESSA olijoita tai Hänen tykönsä halaavia missä he ovat.
Jumalalle KIITOS niitäkin on jotka todella ETSII
JUMALAA KOKO SYDÄMESTÄÄN ja niitäkin on jotka
ovat JEESUKSEN jo kohdanneet ja USKON Jumala
niitä on voimallinen herättämään enemmänkin.
Ne ovat niitä jotka eivät ole hengellistä haureutta harjoittaneet. He ovat ihmisiä jotka eivät itsessään ole mitään. He ovat kaikkensa menettäneitä tuhlaaja poikia.
"jeesuksen seuraajia on pilvin pimein ET SITÄKÄÄN huomaa."
Huomaan minä, ei haittaa, taivaassa on tilaa..
siinä viestissä että Teuvon jätät, mutta kun sanoit jätät Totuuden puolustelun.
Sillä jos vain ihmisen olisit jättänyt mutta Totuuden pitänyt mitenkä olisi asiat tänään.
Sinä et devoit nyt näe. Saat syyttää minua Jumalan edessä tiedän miten asia on.
Kuka olisi niin hullu, että sanoisi jättävänä totuuden puolustamisen?
Olisi mukava nähdä se viesti, onko sellainen tullut mahd, Teuvon kautta?
henki sinussa paistaa.
Näin minäkin kapinoin Jumalaa vastaan KAIKKI ON PELASTETTAVA.
Ja NIIN JUMALAN TAHTO ON ETTEI KUKAAN HUKKUISI.
mutta MITÄ TEKEVÄT ihmiset EIVÄT he tahdo Hänen tykönsä omassa ylpeydessään käydä ja näin seurataan
sitä oma tekoista jeesusta vaivassa ja tuskassa
ja vajavuudessa, syntisinä jne.
"Minä olen tie, TOTUUS ja elämä, sanoi Jeesus.
Ja Jeesusta vastaan en ole noussut.
Mikä estää Armia olemasta kamut Sunin kanssa?
Täsmälleen samassa hengessä ovat.
Tässä avauksestasi
Kirjoittanut: ArmiK 27.4.2007 klo 15.33
Poista oma viesti
otteita (avauksen poistit)siis:
"En enää taita peistä ns. "totuuslaisuuden" puolesta, tosin en ala sitä aktiivisesti vastustamaankaan, ellei minua vastaan hyökätä.."
Ja tässä minun kirjoitustani sinulle:
Niin kyllä minä näen tässä sen että olet kallistunut ihmisten
ja näin valheen puoleen.
Ja vielä sanomaa poistetusta avauksesta:
Ja sanoit vielä, että lopetat Totuuden puolustamisen kun se koetaan vääräksi.
Tämä avauksesi siis tuli sellaisena yllätyksenä,
että muutaman kerran piti tavata.
En ollut uskoa silmiäni.
Siis kerro nyt itse mitä Devout sinulle on tapahtunut?
Minulle voit sähköpostiinkin kirjoittaa mielelläni
sinun kanssasi keskustelisin.
Kuka siis itse sen sanoi?
Ja kyllä se Devoit on näkynyt silmäsi umpeutuivat.
Saako JUmala ne vielä avata on kysymysmerkki.
kasapäin ihmisiä mutta joille Jeesus ei kuitenkaan ole saanut tulla Tieksi Totuudeksi ja Elämäksi.
"Ja vielä sanomaa poistetusta avauksesta:
Ja sanoit vielä, että lopetat Totuuden puolustamisen kun se koetaan vääräksi."
Valehtelemaankin olet tosi huono.
jos olet Jumalan puoleen kääntynyt.
Jumala ei valheeseen ei epäselvyyteen jätä.
Kun ihminen Jumalan puoleen on kääntynyt ja janoaa
Hänen tykönsä Hänen Totuuteensa pääsyä IHMINEN alkaa nähdä ja hän tuntee sen mikä Jumalasta on.
Mutta näin on Totuutta voidaan myös tuoda valheen hengessä ja tämä on ollut yllätys.
Tosin siinä totuudessa on ollut paljon ihmeellisyyttäkin. Tämäkin kaikki on pitänyt kokea ja nähdä sillä on ollut jokin tarkoitus jonka Jumala yksin tietää.
sanomani on hyökkäystä sinulle onko vika minussa vaiko sinussa?
Sen sanon minkä näen ja tunnen. Todella yrität saada minua lankeamaan mutta KIITOS Jumalalle
Hän minut varjelee omanaan.
Pahalta tosi pahalta viestisi siis vaikuttaa
näen niiden takana väkevän eksyttäjän. Tämä on Totuus.
niin sinun kanssa tästä olemme jo keskustelleet
joten tiedät miten on.
Armi oli TS,n henki morsian.
Onko Asiile tehnyt sulle jotain?
ajattelin jos on hän tietää asian.
Ja sinun henkesi on vilppiä täynnä joten sinulle
en enempää sano.
Kysyin, koska teillä näyttää olevan asiat sekaisin. Vilppi on sinussa, kun et kykene ihmisten kanssa asiallisesti kommunikoimaan.
Asiilekos olet?
jos tulisit näkemään sen missä se vilppi asuu,
sillä se asuu lähempänä kuin luuletkaan.
Asutko siis naapurissani?
kuka on Jeesuksen oma? Onko kriteerisi vain se, kuka on kanssasi kaikesta samaa mieltä?
Ei kukaan muu näe toisen ihmisen sydämeen ja ajatuksiin kuin Jumala.
Oot siis Asiile. Miksi roikut palstalla, jos kerran se sinun mielenterveyttäsi järkyttää? Käytä aikasi mieluummin rukoukseen ja raamatun lukemiseen.
kun hän sanoi täyttä paskaa toin(vaikka Totuuden toin)
Tiedätkö minä Jumalan kasvojen edessä en valehtele vaan aivan noin silloin yht´äkkiä yllättäen tulit
raamattupalstalle sanomaan.
Voit minua valehtelijaksi sanoa mutta Totuus ei sillä muutu.
Sinä muutuit kun käännyit ihmisiä miellyttämään
ja jätit sen minkä Jumala oli sinulle saanut kirkastaa.
Miksi noin teit Jumala tietää.
Voitko Hänen Totuuteensa vielä päästä senkin Jumala tietää NYT ET SIINÄ OLE.
Sillä TOTUDESSA ei ole mitään valhetta.
Totuudessa EI vääriä todistuksia anneta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000039381657
MOT
Näin huijaavat ihmisiä uskomaan valhetta.