Heh. Pitäisi varmasti meidän pienten ja isojen mennä yhdessä kauppoihin, kun toisella palstalla itketään, ettei esim. alesta löydä mitäään isoille ja täällä, että kaikki pienet koot on aina loppu, on vaan isoja. Joko me liikutaan eri kaupoissa tai sitten ei vaan osata etsiä.
Vastaukset 2
- jotka löytyy
Kaupoista löytyy parhaiten keskikokoja, jotka ovat pienten silmissä isoja ja suurten silmissä pieniä. Siksi kummatkaan ryhmät eivät löydy hyvin vaatteita. Pienikokoisen mielestä XL, joka todellisuudessa voi vastata kokoa 44, saattaa vaikuttaa hirvittävältä teltalta, kun taas yli 50 kokoisen mielestä se on mahdottoman pieni.
Asiat ovat suhteellisia, sanon minä.- niinpä niin
Totta, harvemmin kaupoissa on vaikka kokoa 50 tai 60, mutta (X)XL:ää löytyy pilvin pimein. Kävin taannoin yhdessä Citymarketissa ja kyselin, onko 34-kokoiselle housuja. Oli kuulemma jotain ollut, mutta olivat loppuneet. Tuttu tarina - enkä edes mielestäni ole kamalan pienikokoinen. Kokoa 34 löytyy aika usein, kokoa 32 harvoin eli vain tietyistä paikoista ja pienempää ei sitten missään olekaan. Kerran näin kaupassa isokokoisen naisen katsomassa vaatteita paikassa, jossa oli juuri tarjottu tyypillistä ei oota. Tuntui, että ihan samassa veneessä ollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 91667
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262943- 70814
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?118568- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48519
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483