Uskosi on Kristuksen pilkkaamista?

Ilman minua ette voi mitään tehdä ja kuitenkin te sanotte vastoin Jeesuksen sanaa.

Vaikka ihmisen ratkaisulle jäisi vain pienen pieni ansio, sekin on liikaa, koska se turhentaa Kristuksen työn. Ihminen ei silloin pelastu enää yksin armosta, vaan armon lisäksi tarvitaan jokin ihmisen teko, olipa se kuinka pieni teko hyvänsä. Luther vetoaa Johanneksen evankeliumin 15. luvun jakeeseen 5. Siinä Jeesus sanoo (vanhan käännöksen mukaan) näin: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä."
7169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

---

Jeesus sanoi myös: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!"

Jeesus sanoi myös: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."

Jeesuksesta sanotaan: "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman (oikeuden) tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

Pietari sanoi Pyhässä Hengessä: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne aikaansaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

Evankeliumin sanoma on kuin pelastusrengas, joka on heitetty hukkuvalle. Voidaan sanoa, että pelastusrenkaan heittäjä on Jumala itse. Tai joku voisi sanoa, että evankeliumin julistaja heittää pelastusrenkaan hukkuvaa kohti. Siinä tilanteessa voin valita, tartunko kiinni minulle heitettyyn pelastusrenkaaseen. Jos tarraudun siihen kiinni, onko pelastumiseni silloin minun ansiotani?

Jos Jumala tarjoaa minulle uskoa Jeesukseen, jotta voisin pelastua hukkumiselta, onko silloin minun ansiotani, että tartun kiinni tähän pelastusrenkaaseen? Jos evankeliumin julistaja tarjoaa minulle uskoa Jeesukseen pelastukseksi hukkumiselta, onko minun ansiotani, että tartun tähän pelastusvälineeseen?

Jeesus sanoi myös, ettei kukaan voi tulla hänen tykönsä, jollei Isä häntä vedä. Välttämättä Isä ei jokaista vedäkään Jeesuksen luo joka hetki. Mutta silloin kun vetää, niin voi meitä, jos me sanomme Isälle ja Pojalle "ei"!

Mitä tulee näihin Jeesuksen sanoihin, että ilman häntä me emme voi mitään; se todella pitää paikkaansa. Jeesus sanoi, että me emme voi kantaa hedelmää ilman häntä. Me voimme yrittää tehdä kaikenlaisia asioita hänelle, me voimme yrittää tehdä hänen työtään. Mutta jos me emme pysy hänessä, yrityksemme saavat aikaan hyvin vähän. Jeesuksen sanojen mukaan: "emme mitään".

Mutta kun me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä, kun me vaellamme "edeltä valmistetuissa teoissa", kun me emme tee asioita "väellä ja voimalla vaan hänen Hengellään"... Vasta silloin voi tapahtua jotain todellista.

---

Äänestä
  • Ellet usko oikealla tavalla heittää jumalasi myllynkivellä ja koeta tarttua siihen.
    Se vie sinut mukanaan.

    Jos Jumala tarjoaa minulle uskoa Jeesukseen, jotta voisin pelastua hukkumiselta, onko silloin minun ansiotani, että tartun kiinni tähän pelastusrenkaaseen? ......Jos evankeliumin julistaja tarjoaa minulle uskoa Jeesukseen pelastukseksi hukkumiselta, onko minun ansiotani, että tartun tähän pelastusvälineeseen?

    Sinulla ei ole mitään millä siihen tartut tai otat sen...päässäsi soi perkeleen ääni...tee...rakasta....usko....ottaa vastaan...teet parannuksen....voin valita sanot jne...Sinä ja sinun tekosi ovat Kristuksen pilkkaamista ja henkesi ei ole muu kuin lahkohenki, näin suoraansanoen.

    ...Me voimme yrittää tehdä kaikenlaisia asioita hänelle, me voimme yrittää tehdä hänen työtään näin kirjoitit...

    Usko on Jumalan teko se on Jumalan lahja eikä se ole mikään kuten sanoit, pelastusrengas vaan sinun lahko-oppisi on kuin pelastusrengas tosin sitä muistuttava, myllynkivi.
    Valitan ehkä liian kohtikäyvän kirjoituksen vuoksi.
    Ps. On sitä ollut kaikenlaista käsitystä uskon asioista, mutta pikkuhiljaa alkaa pääsemään selville.
    Ei yhdessä humahduksessa.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    Ellet usko oikealla tavalla heittää jumalasi myllynkivellä ja koeta tarttua siihen.

    En minä pilkannut kirjoituksellani Kristusta. Miksi tuomitset Jumalan palvelijoita? Miksi hyökkäät Jumalan Hengestä syntyneitä kirjoituksia vastaan?

    Äänestä

uskosta Jeesukseen pelastutaan, ja Jeesus on uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä.

Sen mitä itse voimme tehdä, on lukea Raamattua ja käydä hengellisissä tilaisuuksista, sillä "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen Sanan kautta"(Room.10:17.)

Sitä varten Jeesus kehotti rukoilemaan työmiehiä
Hänen elopellolleen (Sananjulistajia, evankelistoja, todistajia, Jeesuksen kaltaisuuteen halajavia armahduksesta osalliseksi tulleita, Kristuksen vapauttamia syntisiä ihmisiä)

Äänestä

Vaikka ihmisen ratkaisulle jäisi vain pienen pieni ansio, sekin on liikaa, koska se turhentaa Kristuksen työn.

----------

Ole rohkea ja kerroppa tuleeko ihmisen uskoa tämä Raamatun jae todeksi ja toimia sen mukaan.

"Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

Muuten tuon jakeen todeksieläminen ilmentää uskontekoa eli onko se mielestäsi turhaakin turhempi.Ymmärrän, miten Luterilaisuus on lihalliselle ihmiselle mieluinen usko, koska siinä ei ihmisen todella tarvitse tehdä mitään.Ihmisen ymmärryskykykin ja sen merkitys kyseenalaistetaan.

Muuten mihin ihminen tarvitsee Luterilaisuudessa Raamattua.

Äänestä
  • "Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

    Sinulla ja teillähän on usko ja voima jo ennen kastetta ja kaikki ymmärryksen mukaan suoritettuja ihmistekoja.
    Niin miksi sinä vielä siitä puhut?

    Sinulla ei ole uskoa Jumalalta vaan itseuskoisuutesi on kaikille nähtävänä.
    Olet nk. tekopyhä.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    "Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

    Sinulla ja teillähän on usko ja voima jo ennen kastetta ja kaikki ymmärryksen mukaan suoritettuja ihmistekoja.
    Niin miksi sinä vielä siitä puhut?

    Sinulla ei ole uskoa Jumalalta vaan itseuskoisuutesi on kaikille nähtävänä.
    Olet nk. tekopyhä.

    Sinulla ja teillähän on usko ja voima jo ennen kastetta ja kaikki ymmärryksen mukaan suoritettuja ihmistekoja.
    Niin miksi sinä vielä siitä puhut?
    --------

    Ymmärrätkö miten usko (pelastava Raamatun usko) tulee ihmiseen.

    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" Room. 10:17

    ja voima tulee tästä ihmiseen.

    "Mutta, kaikki, jotka ottivat hänet vastaan HÄN ANTOI VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nikeensä".

    Muuten oletko havainnut, ettei täällä kukaan vauvakasteoppiin luottava/uskova mahdollistu vastaamaan tyhjentävästi noihin jakeiden siältöihin.Siirtyvät asian viereen kuten sinkin.

    Ymmärrätkö minkä voiman antaa ihmiselle vauvakaste. Tämän voiman me voimma havainnoida heidän hedelmistään tänäkin iltana.Monen vauvakastetun veriarvot eivät kestä Raamatun valoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miksi? kirjoitti:

Ilman minua ette voi mitään tehdä ja kuitenkin te sanotte vastoin Jeesuksen sanaa.

Vaikka ihmisen ratkaisulle jäisi vain pienen pieni ansio, sekin on liikaa, koska se turhentaa Kristuksen työn. Ihminen ei silloin pelastu enää yksin armosta, vaan armon lisäksi tarvitaan jokin ihmisen teko, olipa se kuinka pieni teko hyvänsä. Luther vetoaa Johanneksen evankeliumin 15. luvun jakeeseen 5. Siinä Jeesus sanoo (vanhan käännöksen mukaan) näin: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu