Naisetko

Me miehet usein pidetään nykynaisia kranttuina kun ei heille kelpaa kukaan "tavallinen" mies. Tai ei heille oikeastaan tunnu kelpaavan kukaan, sinkkuina jatkavat elämäänsä vaikka tarjontaa olisi mielin määrin.

Mietin tuossa vaan että onkohan asia ihan noin yksiselitteinen. Kun peiliin vilkaisin niin tajusin että ihan itse olen ollut se kranttu kaikissa suhteen poikasissa mitä tässä on elämän varrella ollut. Itselleni ei ole kelvannut kukaan nainen, vaikka on ollut ihan laidasta laitaan.

Sitten kun mietin naisia, jotka joutuvat esim. minunkaltaiseni miehen kanssa kokeilemaan, niin ei ole ihme jos sen kokemuksen jälkeen eivät ota ihan ketä tahansa vastaantulevaa miestä.

Onhan se varmasti tosi että nainen keskimäärin saa helpommin itselleen seuraa, mutta on muistettava että mikäli yhtään on kriteerejä sen kumppanin suhteen niin tehtävä ei olekaan enää helppo.

Näin siis vaan tässä totesin että eipä se ole naisellakaan sen helpompaa kuin miehellä elämä.
24507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minä väitän, että molemmat sukupuolet ovat yhtä kranttuja pidempää suhdetta ajatellen. Yhdenyön panot erikseen.

Siksi toisekseen olen iän myötä huomannut, että nuorena naisilla oli enemmän valinnanvaraa. Kolmenkympin tietämillä osat kääntyivät ja minusta miehenä olisi nykyisin paljon helpompi löytää seuraa. Mistähän tämäkin mahtanee johtua?

Äänestä
  • koska useampi mies on jo ehtinyt syrjäytyä (vielä yläasteella nämä syrjäytyneet olivat tyttöjen suosiossa)

    Äänestä

  • kilpailu vähäisempää kirjoitti:

    koska useampi mies on jo ehtinyt syrjäytyä (vielä yläasteella nämä syrjäytyneet olivat tyttöjen suosiossa)

    Sitä paitsi useammat naiset muuttavat kaupunkeihin ja osa miehistä jää maalle peräkamarinpojiksi. Niinpä syntyy epäsuhta kaupunkilaismiesten eduksi, joka vain kasvaa iän myötä.

    Äänestä

  • se että miehen vanhetessa tarjontakin lisääntyy. Jopa minä olen omalta kohdaltani huomannut tuon saman.

    Tai sitten minulle täysin entuudestaan tuntemattomat naiset ovat alkaneet epätoivoistua pahemman kerran.

    Äänestä

  • No tuo johtuu siitä, että markkinoille tulee kolme-nelikymppisten lisäksi koko ajan nuoria naisia,jotka myös ovat kiinnotuneet tuon ikäisistä ja vähän vanhemmista miehistä. Eli miehillä on valinnanvaraa.
    Ja suurin osa miehistä on tuohon ikään mennessä vakiintunut. Hyvistä miehistä pidetään kiinni, kukapa heistä haluasi erota.

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    se että miehen vanhetessa tarjontakin lisääntyy. Jopa minä olen omalta kohdaltani huomannut tuon saman.

    Tai sitten minulle täysin entuudestaan tuntemattomat naiset ovat alkaneet epätoivoistua pahemman kerran.

    Sanoisin, että johtuu ennemminkin tuosta, että naiset ovat alkaneet epätoivoistua, koska kilpailu
    kiristyy koko ajan ja aika kuluu..... ja miehet vähenevät markkinoilta....yksi kerrallaan...

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    Sanoisin, että johtuu ennemminkin tuosta, että naiset ovat alkaneet epätoivoistua, koska kilpailu
    kiristyy koko ajan ja aika kuluu..... ja miehet vähenevät markkinoilta....yksi kerrallaan...

    epäillyt tuota tai ottanut tuon vaihtoehdon huomioon, mutta tuo olisi helpommin hyväksyttävissä jos olisi kyse pelkästään tutuista naisista. Mutta kun ei. Luultavasti kuulun väliinputoajiin, niihin jotka eivät onneaan löydä mutta joihin epätoivoisimmat yrittävät takertua.

    No noiden epätoivoistenkin joukossa voi olla helmiä :) jos antaa heille mahdollisuuden.

    Äänestä

  • olla.... kirjoitti:

    No noiden epätoivoistenkin joukossa voi olla helmiä :) jos antaa heille mahdollisuuden.

    ja varmasti onkin, mutta se mahdollisuuden antaminen on helpommin kirjoitettu kuin tehty. En nimittäin osaa muuttaa itseäni ja kehitellä tunteitani tyhjästä, eikä mieli tekisi tyytyäkään koska luultavasti kuolen sen jälkeen vidutukseen, noin kuvaannollisesti ilmaistuna.

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    Sanoisin, että johtuu ennemminkin tuosta, että naiset ovat alkaneet epätoivoistua, koska kilpailu
    kiristyy koko ajan ja aika kuluu..... ja miehet vähenevät markkinoilta....yksi kerrallaan...

    Jokaisen varatun miehen mukana markkinoilta poistuu yksi nainen. Näin ajatellen tasapainon pitäisi säilyä. Minä veikkaan tämän johtuvan siitä, että osa miehistä syrjäytyy pois "markkinoilta".

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Jokaisen varatun miehen mukana markkinoilta poistuu yksi nainen. Näin ajatellen tasapainon pitäisi säilyä. Minä veikkaan tämän johtuvan siitä, että osa miehistä syrjäytyy pois "markkinoilta".

    Mutta samaan aikaan alhaalta päin tulee kymmeniä nuoria naisia lisää :)
    heille kelpaa vähän vanhempi mies ja turvattu elintaso :)

    Äänestä

Ei kalakaan käy koukkuun ilman syöttiä, eli rumissa naisissa ei vain ole mitään mielenkiintoista.

Äänestä
  • Erityisesti sinun kannattaisi suosia rumia naisia. Kauneus kun on katoavaista, mutta rumuus senkun lisääntyy.

    Äänestä

  • Ehkäpä sitä itsekin on miettinyt naisen ulkonäköä aina. Vaikka toinen olisi miten hyvä muuten niin ei siitä mihinkään pääse että ulkonäönkin on oltava miellyttävä. Sitä vaan sitten aina joskus iskee jonkinlainen katkeruus kun joku ex on löytänyt uuden. Miettii että miten tuokin on löytänyt jonkun ja on onnellinen, vaikka ei ole niin hyvä että olisi edes minulle kelvannut. Heh, hassua tämä elämä.

    Äänestä

Noin se on.

Äänestä

No monilla tuo kumppanin löytäminen olisi helpompaa, jos laskisi riman omalle tasolle :)

Mulla on rima ollut korkeella ja sen huomaa.
Vuosien etsimisen jälkeen edelleen yksin.
Monta mukavaa ja kunnollista miestä on tuon takia jäänyt matkan varrelle. Ovat kyllä myöhemmin muille kelvanneet.

Välillä tulee mieleen, että olis parempi heittää koko rima mäkeen. Tai oon vielä kymmenen vuoden päästäkin yksin rimani kanssa.

Ehkä naisille miehen iskeminen on helppoa, mutta pitäminen onkin jo ihan eri juttu.

Äänestä
  • Niin eli tarkoitatko ihan kirjaimellisesti pitäneesi rimaa korkealla (esim. olet hakenut just tietynlaista 45 000€/v tienaavaa ruskeasilmäistä punahiuksista miestä joka nostaa penkistä 60kg), vai tarkoitatko sitä ettei sitä kunnolla kolahtavaa ole tullut vastaan, eli riman pitämisellä sitä, ettet ole tyytynyt?

    Minun vähäiset kokemukset ovat tuota jälkimmäistä, vaikka enhän tuollaista miestä ole kyllä etsinytkään, krhm.

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    Niin eli tarkoitatko ihan kirjaimellisesti pitäneesi rimaa korkealla (esim. olet hakenut just tietynlaista 45 000€/v tienaavaa ruskeasilmäistä punahiuksista miestä joka nostaa penkistä 60kg), vai tarkoitatko sitä ettei sitä kunnolla kolahtavaa ole tullut vastaan, eli riman pitämisellä sitä, ettet ole tyytynyt?

    Minun vähäiset kokemukset ovat tuota jälkimmäistä, vaikka enhän tuollaista miestä ole kyllä etsinytkään, krhm.

    Olen tyypillinen kauris eli aika laskelmoiva, valitettavasti myös ihmissuhteissa.
    Mietin mitä hyötyä ja haittoja minulle suhteesta olisi, ennenkuin annan tunteille vallan. Ja miehen työ (asema) on ollut yksi kriteereistä ei niinkään ulkonäkö.

    Äänestä

  • oo... kirjoitti:

    Saankos vielä tiedustella, saan tietenkin kun olen röyhkeä ja vaan tiedustelen, niin että oletko hakenut samantasoista miestä itsesi kanssa, vaiko selkeästi korkeammassa asemassa olevaa?

    Vähimmäisvaatimuksena on samantasoinen ja siitä ylöspäin :)

    Äänestä

  • ylös...... kirjoitti:

    Vähimmäisvaatimuksena on samantasoinen ja siitä ylöspäin :)

    voi olla liian korkealle asetettu se sun rimasi, jos samantasoista odottelet... edellyttäen ettet nyt ihan mikään kirsipaakkanen, saribaldauf tai tarjahalonen ole asemaltasi. Tai no, korkealle tai "kohtuuttomaksi asetettu vaatimus".

    Äänestä

  • .... ei tee ketään onnelliseksi.

    Äänestä

  • adrian kirjoitti:

    .... ei tee ketään onnelliseksi.

    Ihan varmasti tekee.

    Onneksi ihmisillä siinä suhteessa toimii jonkinlainen itsesuojeluvaisto.

    Samankaltaiset ihmiset rakastuvat toisiinsa.

    Eli karrikoidusti: kauniit kauniisiin, lihavat lihaviin, vähemmän kauniit vähemmän kauniisiin.

    Ja niin kuin aiemmin kirjoitin, kampauksella, hiusten värjäämisella, pukeutumisella ym. saa todella ihmeitä aikaan. Ja kun ihminen on tyytväinen itseensä se näkyy myös ulospäin.

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    olet kirjoittanut noin? Siis tässä keskustelussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kranttuja? kirjoitti:

Me miehet usein pidetään nykynaisia kranttuina kun ei heille kelpaa kukaan "tavallinen" mies. Tai ei heille oikeastaan tunnu kelpaavan kukaan, sinkkuina jatkavat elämäänsä vaikka tarjontaa olisi mielin määrin.

Mietin tuossa vaan että onkohan asia ihan noin yksiselitteinen. Kun peiliin vilkaisin niin tajusin että ihan itse olen ollut se kranttu kaikissa suhteen poikasissa mitä tässä on elämän varrella ollut. Itselleni ei ole kelvannut kukaan nainen, vaikka on ollut ihan laidasta laitaan.

Sitten kun mietin naisia, jotka joutuvat esim. minunkaltaiseni miehen kanssa kokeilemaan, niin ei ole ihme jos sen kokemuksen jälkeen eivät ota ihan ketä tahansa vastaantulevaa miestä.

Onhan se varmasti tosi että nainen keskimäärin saa helpommin itselleen seuraa, mutta on muistettava että mikäli yhtään on kriteerejä sen kumppanin suhteen niin tehtävä ei olekaan enää helppo.

Näin siis vaan tässä totesin että eipä se ole naisellakaan sen helpompaa kuin miehellä elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu