mies ravaa baareissa

Vasta 2 vuotta naimisissa, ja mies ravaa baareissa ystävien kanssa.
Ei ota minua mukaan, seurusteluaikana kyllä kävimme yhdessä.
Kuulemma vaaan tanssii kaverien kanssa ja kuuntelee musaa, afrikkalainen mies, minä kiehun mustasukkaisuuden liemissä kotona ja mietin eron ottamista.
Yks tuttu sanoo että se on vaan kulttuuriero, ei ne ole siellä pettämässä, on vain tarve hengailla maanmiesten kanssa, niin tekevät kotimaassaankin.
Ei tarvi olla uskoton, mutta minun on vaikea olla näin sinisilmäinen.
Mielipiteitä, vaimot ja ne joiden kanssa pidetään peliä!
516131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Ei afrikasta löytynyt mitään tällasia kivoja baareja mitkä on söpöjä blondeja pullollaan ja muutenkaan kaikkea kivaa. Miekkonen voi rauhassa unohtaa sen "kyllästyneen" vaimon ja tutkia vähän maaailmaa..heh

Äänestä
  • Voi olla, et on ihan vaan pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Tai sit ettii jotain muuttaa. Miehet kuvittelee, et ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
    Mikset saa käydä baareissa? Edes kavereiden kanssa? Oma mieheni on muslimi eikä hän ole kieltänyt minua käymästä baareissa. En kyllä käykään joka viikonloppu.

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Voi olla, et on ihan vaan pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Tai sit ettii jotain muuttaa. Miehet kuvittelee, et ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
    Mikset saa käydä baareissa? Edes kavereiden kanssa? Oma mieheni on muslimi eikä hän ole kieltänyt minua käymästä baareissa. En kyllä käykään joka viikonloppu.

    ravaisi baareissa?

    Äänestä

Mitä tuohon nyt sanoisi? Oletko sanonut miehellesi asiasta, että et pidä siitä kun siellä baareissa ravataan niin usein?
Meillä mies käy ehkä noin kerran 3kk:dessa baarissa ja siitäkin sanoo jo ajoissa että voiko mennä:) ja mikäs siinä menenhän minäkin kavereideni kanssa ja joskus mennään yhdessä.
En nyt sanoisi, että se on kulttuuriero vaan jokainen ihminen on yksilö joten jos yksi tykkää käydä joka viikko baarissa ei tarkoita että kaikki tykkää.

Äänestä

Mene seur. kerralla tutkimaan tilanne, että missä mennään.
Vai onko mahdollisesti niin, että teillä on lapsia ja et pääse?? Tämä ei ole mitään uutta sitten.
Itse seurustelen Nigerialaisen kanssa ja tunnen lähes kaikki täällä Helsingissä, ketkä käyvät baareissa ja myös niitä, ketkä eivät käy.
Kerron sinulle tapauksen, joka tapahtui pari kuukautta sitten ( ei varmaan niinkään kauaa ja tämä ei ole ensimmäinen tapaus)..
Miehen vaimo raskaana viimeisillään..mies kaverinsa kanssa baarissa. Baari täys väkeä ja yhdessä hommat hoituu. Bongataan naisia/nainen, käydään (tämä ihan oikeesti totta) kaverin kämpällä panemassa, siis luit oikein ja tullaan takaisin baariin. Tämä on heidän keskuudessa niin NORMAALIA! Ota hyvä nainen ero, jos vähänkin epäilet. Et ansaitse elää epätietoisuudessa ja voin kuvitella miltä se tuntuu. Minä näytän VÄLITTÖMÄSTI missä on OVI, jos saisin tietää, että minua on petetty. Olen tehnyt sen kerran ja toista en toivo!

Äänestä
  • perheellisiä olemme, mies käy ulkona turhankin usein, itse en pääse/saa tulla mukaan. jos kiellän väittää, että olen huono vaimo. olen huutanut pää punaisena miljoona kertaa, mutta hankalammaksi vain menee. pitää minua "hulluna" kun epäilen uskottomuutta.

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    perheellisiä olemme, mies käy ulkona turhankin usein, itse en pääse/saa tulla mukaan. jos kiellän väittää, että olen huono vaimo. olen huutanut pää punaisena miljoona kertaa, mutta hankalammaksi vain menee. pitää minua "hulluna" kun epäilen uskottomuutta.

    Hei...mieti nyt ihan oikeesti, ketä kuuntelet jne??
    Miehesi voi sanoa, ihan mitä lystää, mutta tuo on aika varmaan just niin kuin epäilinkin, että nainen on se "hullu" joka ei tiedä mitään!
    Miehet saa mennä ja tehdä, niin kuin haluaa ja naisia saa alistaa ja pysymään olemalla hiljaa???
    Tätäkö ajattelit katsoa loppuikäsi??
    Itse olen 31v. Ja minua ei laiteta matalaksi!
    Eilen illallakin meillä oli oikein mukavaa. Olimme yhdessä baarissa, niinkuin aina ennenkin ja pysymme sulassa sovussa ja kietoudumme toistemme kaulan ympärille kun tulemme kotiin. Meillä molemmilla on aikaisemmat erot takana, mutta nyt meillä molemmilla on ollut todella ihana olla yhdessä. Mieheni on reippaasti yli 30. Yhteisiä lapsia ei ole eikä tule!

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    jos niitä lapsia ei olisi. muuten meillä on asiat suht ok, mutta sanotaanko näin että omat "ulkonäkörajoitteet" aiheutaa epävarmuutta ja mulla ei ole ystäviä joiden kanssa voisin harrastaa "vastaavaa toimintaa", että sais aivot lepäämään. huom. en nyt tarkoita pettämistä. kulttuurierot on suuret, mies aina sanoo että hänestä ei tossukkaa saa jne... ikäänkuin se olisi jotenkin huono asia että olisimme tasa-arvoisempia... blaah. hänen mielestään mies on mies ja perheen pää - grrrr -

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    perheellisiä olemme, mies käy ulkona turhankin usein, itse en pääse/saa tulla mukaan. jos kiellän väittää, että olen huono vaimo. olen huutanut pää punaisena miljoona kertaa, mutta hankalammaksi vain menee. pitää minua "hulluna" kun epäilen uskottomuutta.

    sama täällä, jos jotakin vihjaan siihen suuntaan,olen tulossa kuulemma hulluksi ja minun pitäisi mennä lääkäriin..

    Voi huokaus, enkä edes oikeesti epäile enkä jankuta mitään siihen suuntaan..
    on nää miehet sit kans hassuja :))

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    jos niitä lapsia ei olisi. muuten meillä on asiat suht ok, mutta sanotaanko näin että omat "ulkonäkörajoitteet" aiheutaa epävarmuutta ja mulla ei ole ystäviä joiden kanssa voisin harrastaa "vastaavaa toimintaa", että sais aivot lepäämään. huom. en nyt tarkoita pettämistä. kulttuurierot on suuret, mies aina sanoo että hänestä ei tossukkaa saa jne... ikäänkuin se olisi jotenkin huono asia että olisimme tasa-arvoisempia... blaah. hänen mielestään mies on mies ja perheen pää - grrrr -

    sinua käytetään hyväksi. Myöskin ilmeisesti omaat heikon itsetunnon ja et luota itseesi, tällöin olet varsin helppo uhri ihmiselle, jolla ei ole omatuntoa tai myötä elämisen taitoa.

    Toivottavasti tule henkisesti selviämään siittämikä ilmeisesti on edessä. Kehoittaisin sinua ottamaan jo nyt avioeron, vetämään sen maton pojan alta,ennen kuin huomaat tämän tapahtuneenkin sinulle, kun hänellä on kansalaisuus tai pysyväoleskelulupa plakkarissa, tai olet menttänyt rahasi ja mielenterveytesi järkkyy.

    Voimia ja en ole nainen, vaan mies.

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    sama täällä, jos jotakin vihjaan siihen suuntaan,olen tulossa kuulemma hulluksi ja minun pitäisi mennä lääkäriin..

    Voi huokaus, enkä edes oikeesti epäile enkä jankuta mitään siihen suuntaan..
    on nää miehet sit kans hassuja :))

    normaalia parisuhde elmämää. Miksi hyväksyt enemmän ulkomaalaiselta mieheltä, jota et hyväksyisi Suomalaiselta?

    Olet takertunut tai läheisriippuvainen niin pahasti?

    Se mitä aavistat ja epäilet, mutta pyrit kieltämään itseltäsi, on mitä ilmeisemmin kuitenkin totta.

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    jos niitä lapsia ei olisi. muuten meillä on asiat suht ok, mutta sanotaanko näin että omat "ulkonäkörajoitteet" aiheutaa epävarmuutta ja mulla ei ole ystäviä joiden kanssa voisin harrastaa "vastaavaa toimintaa", että sais aivot lepäämään. huom. en nyt tarkoita pettämistä. kulttuurierot on suuret, mies aina sanoo että hänestä ei tossukkaa saa jne... ikäänkuin se olisi jotenkin huono asia että olisimme tasa-arvoisempia... blaah. hänen mielestään mies on mies ja perheen pää - grrrr -

    Ei yhdessä pysyminen lasten vuoksi ole aina lastenkaan kannalta paras ratkaisu. Kyllä ipanat huomaa, jos äiti ei voi hyvin. Ja toinen juttu: minkälaista naisen ja miehen ja perhe-elämän mallia haluat lastesi oppivan? Jos oppivat pitämään normaalina sellaista tilannetta, jota itse pidät huonona ja epätyydyttävänä, niin onko se sinusta ok?

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    sama täällä, jos jotakin vihjaan siihen suuntaan,olen tulossa kuulemma hulluksi ja minun pitäisi mennä lääkäriin..

    Voi huokaus, enkä edes oikeesti epäile enkä jankuta mitään siihen suuntaan..
    on nää miehet sit kans hassuja :))

    Ja tämä oli siis se sun ulkomaalainen unelmamies? Siis se sama, joka on niin paljon parempi kuin suomalaiset?

    Äänestä

Naimisissa ei olla ,mutta seurusteltu reilu vuosi.
Ja sama laulu kuin sinulla.
Alkuun käytiin yhdessä,mutta nyt on toisin.
Mies käy kavereidensa kanssa, oli eilen ja just lähti taas. Tosin kotiin tulee yöksi.
Olen minäkin asioita ajatellut ja ajtellut.
Mutta tosiasia on se että ne vaan ryyppää poikien kanssa, eikä välttämättä sen kummempaa.
Kyllä minuakin välillä syö, kun minä en saa mennä ulos mutta hän saa.
Mut toisaalta olen tämän tiennyt ja siihen suostunut,
niin ei kai tässä voi kun mennä päivä kerrallaan.

Ja jos alkaa tympäsee liikaa niin se on soronoo..

Mutta sä et ole näköjään yksin tällaisessa tilanteesssa,vaik se ei varmaankaan juuri nyt lohduta sinua

Äänestä
  • Mieheni kävi baarissa kuulemma vaan tapaamassa kavereita. Ei juonut pisaraakaan. Minä epäilin alusta saakka kun meni ravintolaan, kun olin kuullut juttuja nigerialaisista ja naisista. Olin kotona lapsen kanssa ja mies ulkona. Kun puhuin asiasta käänsi sen niin, että olen hullu. Kerran puhuin hänen kaverinsa kanssa, joka kertoi, että mieheni pettää koko ajan. Oli iskenyt bussistakin jonkin naisen jota oli vetäissyt kotimatkalla, ja toinen oli ottanut baarissa suihin jne. Kaveri laverteli, koska halusi itse "lohdutella" minua. Naimisissa hänkin, olevinaan uskovainen ja uskollinen....
    Seuraavan kerran, kun mies lähti baariin, suukotin hyvästiksi... hankin lapsenvahdin ja läksin perään. Siellä se ukko hinkkasi muita naisia jne. Menin keskeyttämään suudelman jonkun naisen kanssa, esittelemällä itseni vaimoksi. Tyttöystävä oli hieman hämillään. Menin kotiin ja pakkasin miehen vaatteet ja laitoin ulos. Jälkeenpäin kaikki ystäväni kertoivat nähneensä/kuullensa miehestäni juttuja.

    Äänestä

  • samassa tilanteessa kirjoitti:

    Mieheni kävi baarissa kuulemma vaan tapaamassa kavereita. Ei juonut pisaraakaan. Minä epäilin alusta saakka kun meni ravintolaan, kun olin kuullut juttuja nigerialaisista ja naisista. Olin kotona lapsen kanssa ja mies ulkona. Kun puhuin asiasta käänsi sen niin, että olen hullu. Kerran puhuin hänen kaverinsa kanssa, joka kertoi, että mieheni pettää koko ajan. Oli iskenyt bussistakin jonkin naisen jota oli vetäissyt kotimatkalla, ja toinen oli ottanut baarissa suihin jne. Kaveri laverteli, koska halusi itse "lohdutella" minua. Naimisissa hänkin, olevinaan uskovainen ja uskollinen....
    Seuraavan kerran, kun mies lähti baariin, suukotin hyvästiksi... hankin lapsenvahdin ja läksin perään. Siellä se ukko hinkkasi muita naisia jne. Menin keskeyttämään suudelman jonkun naisen kanssa, esittelemällä itseni vaimoksi. Tyttöystävä oli hieman hämillään. Menin kotiin ja pakkasin miehen vaatteet ja laitoin ulos. Jälkeenpäin kaikki ystäväni kertoivat nähneensä/kuullensa miehestäni juttuja.

    Voi teitä kotona olevia vaimoraukkoja! Kyllä teitä petetään oikein olan takaa. Käydään nusasemassa vieraita ja tullaan sitten kotiin leikkimään aviomiestä. Jos näin ei olisi niin mies haluaisi käydä ulkona teidän kanssa tai jäädä kotiin.

    Älkää uskoko, että mies vaan pitää hauskaa kavereiden kanssa. Kaveri vain antaa tarvittaessa alibin tai paikan panolle (joskus hommat hoidetaan klubin vessassa tai autossa tai puistossa...). Tämä on todellisuutta afrikkalaisten miesten parissa. Ja naisia noille miehille riittää, klubit on tyrkkyjä pullollaan. ÄLLÖTTÄVÄÄ TOUHUA!!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tämä on vaan niin totta kuin vaan voi olla!
    Yritän tässä parhaillan etsiä miehen (Nigerialainen) vaimoa, kenelle heitän pommin, kun salama kirkkaalta taivaalta.
    Mies oli kanssani monta kuukautta, petti vaimoaan koko tämän ajan. Lapsia heillä ei ole.
    Käytiin risteilyllä, baarissa oltiin aina yhdessä ja myönnän, että teki juuri näin, miten miehet tekee. Oli minun luona harva se päivä. Ja aina oli valehdellut vaimollensa, että on kaverinsa luona. Vaimo raukka uskoo kaiken, mitä mies sanoo.
    Kun sain tietää hänen todellisen elämänsä. Jätin saman tien! Vaimo ei tiedä mitään miehensä touhuista.
    Nyt toivon, että saan vaimoon pikinmiten yhteyden ja kerron kaiken, koska vaimo elää jatkuvassa epätietoisuudessa ja siitä olen varma, että mies jatkaa samaa rataa!
    Asuvat Itä Helsingissä.

    Äänestä

  • muslimihan ei juo. Heh, ok, ei kunnon ihmiset juo liikaa muutenkaan. Ehkä hän kuitenkin käyttäytyy kuten pitää, eikä hauku suomalaisia naisia pelkästään sen takia, jos heitä ei seura kiinnosta. Jotkut kun tulevat hyvin vihaisiksi sellaisesta.

    Mutta en tarkoita että kukaan pettämässä juoksisi kansallisuudesta riippumatta, vain pelkästään sitä, että kaikki eivät osaa ottaa pakkeja vastaan ilman portsarin apua.

    Äänestä

  • No jopas ootkin onnistunut oikean aarteen löytämään:)
    Tuolla toisessa viestiketjussahan ylistitkin nykyistä kummpaniasi:

    "Kyllä se vaan täytyy sanoa että nyt kun ajattelen, niin ei minulle enää tule koskaan suomimies kelpaamaan :)
    Hassua, mutta niin se vaan menee, mun sydän on nyt viety ja kyllä näissä ulkomaalaisissa on sitä jotain."

    Sekös se on niin erinomaista jos mies kulkee ryyppäämässä ja sä odottelet kotona?

    Äänestä

Meidän huushollissa on aika selvät säännöt yöelämän viettoon, vaikka aika ajoin palautekeskusteluja pitää käydä. Molemmilla on omat menonsa, mutta koska meillä on yhteisiä velvollisuuksia perheenä, siitä ei tule mitään, että joka viikonloppu pitää laukata jossakin yökyöpelöimässä.

Asia oli eri silloin, kun olimme sinkkuja molemmat, mutta nyt kun olemme naimisissa ja meillä on lapsi, asiat ovat muuttuneet. Silloin tällöin käydään yhdessä ja erikseen, muttei joka eikä edes joka toinen viikonloppu.

Jokainen taaplaa tyylillään, mutta itse olen sitä mieltä, että jos haluaa elää kuin sinkkumies, on syytä olla sinkku. Naimisissa ollessa perhe on ykkönen, ei kaverit, ei yökerho, ei edes tanssijalan vipatus. Jos kavereita ei voi tavata muutoin kuin viikonloppuna puolilta öin, niin on syytä hankkia uusi kaveripiiri.

Kulttuurieron voi työntää sinne, minne aurinko ei paista. Jokaisessa parisuhteessa on kaksi ihmistä, joka määrittelee puitteet sille, miten suhteessa toimitaan. Jos miehesi käytös alkaa olla esteenä sille, että olet onnellinen ja tyytyväinen, mieti, haluatko elää loppuelämäsi näin.

Ja jos mies vetää "huono vaimo" -kortin, tiedät varmaan, miten tuo kontrataan.

Äänestä

lukee, niin ei voi kuin ihmetellä mitä vajakkeja nää ulkkisten kanssa seurustelevat naiset on! Ei nyt millään pahalla, mutta ei se nyt ihan tuulesta temmattu juttu ole, että mamujen kanssa seukkaavat naiset on joko rumia ja/tai vajakkeja. En ihmettele, että teillä ei ole kysyntää tavallisten ihmisten keskuudessa.

Yksi asia minua kiinnostaa. Eikö näitä naisia hävettä, kun kaikki katsovat heitä kadulla halventavasti ja miettivät, että he ovat viallisia?

Äänestä
  • lukee niin ei voi todeta kuin, että taidat puhua itsestäsi kun puhut vajakeista, ei normaaleista, rumista, viallisista. Kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • Miksi pitää näitten mamujen kanssa mennä naimisiin ja hankkia lapsia ja sitten valitetaan täällä miten miehet pettää.Onko tämä vajakkivaimot vaan sitä varten ,että saa oleskeluluvan suomeen.

    Äänestä

  • lukee niin ihmettelen kirjoitti:

    Miksi pitää näitten mamujen kanssa mennä naimisiin ja hankkia lapsia ja sitten valitetaan täällä miten miehet pettää.Onko tämä vajakkivaimot vaan sitä varten ,että saa oleskeluluvan suomeen.

    vajakkivaimot ovat vain sitä varten että miehet saavat tai ovat jo saaneet oleskeluluvan.
    Suuri osa vastaajista tuntuu olevan melko nuoria, kannattaisi kysyä nyt itseltään että aiotteko oikeasti seuraavat 30 vuotta viettää viikonloput kotona istuen ja miettien että mitä mies tekee baareissa? Mieshän ei siitä muutu vaikka kuinka haluaisitte uskoa niin.

    Äänestä

  • Itseään siitä, ettei ole eksynyt tuollaisen ihmisen kelkkaan, joka noin ajattelee.

    Äänestä

  • Ja vientiäkin olisi, yllin kyllin

    Äänestä

  • asenteesi, kapea-alaisuus, pystyt vain näkemään sievän/komean ulkomuodon ja sen perusteella muodostat näkemyksesi. "Eikö hävetä kulkea ..." Voi tuppukyläläistä, siis niitä näyttää riittävän suomenniemellä.

    Nimimerkki: 20 vuotta maailmaa kiertänyt/töissä.

    Äänestä

Minua ihmetyttää tosissaan, että ovatko nämä naiset tosiaan niitä samoja
naisia, jotka ovat niin kovia arvostelemaan suomalaisia miehiä, vaatimaan
tasa-arvoa ja esittämään vahvaa ja itsenäistä?

Sitten otetaan ulkomaalainen mies ja muututaan tuollaisiksi pirun
selkärangattomiksi kynnysmatoiksi, joita ulkkismies voi käsitellä ihan miten haluaa,
kunhan muistaa vedota kulttuuriinsa tai siihen että "olet huono vaimo".

Niin sitä pitää tytöt. Lisää vaan kynnysmattomaisuutta ja
nöyryyttä, niin se mies varmaan alkaa kunnioittamaan teitä, eikö vaan?

Äänestä
  • Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää.
    Sekä naisella ja miehellä on perheessä omat tehtävänsä. Ja Naisen sekä miehen tulee kunnioittaa toisiaan,kulttuuriin katsomatta.
    Ja ei voi sanoa että ollaan kynnysmattoja, se nyt usein on niin että. ulkkisten vaimoja tai tyttöystäviä ei baarissa näy,koska se on kylläkin kulttuuriin kuuluva juttu.
    Vaikka myönnä n että joskus se tympii.
    Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon.
    Enkä toisaalta ole mikään baarissa juoksija, kun mitä mä siellä tekisin joka viikonloppu?
    Elämässä on muitakin arvoja kuin vain biletys, ja hohto häipyy nopeaan jos liian usein käy.

    Ps en ole ruma enkä myöskään vajakki :))

    Äänestä

  • M,k, kirjoitti:

    Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää.

    "Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon"

    Ihanko saat? että lupaa pitää kysyä? ja tämäkö on sitä kunnoitusta. Hohhoijaa.

    Että alkaa v*****:maan kun toi kulttuuri tuodaan joka asiaan mukaan. Jos jauhetaan kulttuurista niin voi lähteä sinne omaan kotimaahansa noudattamaan sitä hienoa kulttuuriaan johon kuuluu , että vaimo/tyttöystävä on kotona eikä näytä naamaansa baareissa !

    En ikinä siis IKINÄ tule kysymään "lupaa" aviopuolisoltani jos haluan lähteä ulos kavereiden kanssa, en ikinä.

    Pakko myöntää vaikka itse ulkomaalaisen aviopuoliso olenkin, että suurimmat osat näitä ulkomaalaisen vaimoja on todella tossun alla ja ukko saa tehdä mitä haluaa. Itse kunnioitusta naiset, ette te mitään kynnysmattoja ole !

    Se kun että puhutaan perheenpäästä niin sen pitäisi olla sitten niin että MIES elättää naisen mutta moniko mies näin tekee???Eli esim. minä makaisin himassa ja mies maksaisi kaiken*nauraa* Never happening:)

    Sori mutta Suomessa perheen kaksi aikuista saavat itse keskenään päättää kumpi on perheen pää, yleensä ei kumpikaan vaan asioista päätetään tasa-arvoisesti.

    "ulkkisten vaimoja tai tyttöystäviä ei baarissa näy,koska se on kylläkin kulttuuriin kuuluva juttu."

    Jos se ulkkiksen vaimo on suomalainen niin se ei kuulu hänen kulttuuriinsa. Olet todellakin "vajakki" jos noudatat miehesi etkä omaa kulttuuriasi OMASSA MAASSASI!

    Äänestä

  • naisia täällä kirjoitti:

    kunnioitusta kun kysyy toiselta esim. "sopiiko jos lähden huomenna baariin kavereiden kanssa".
    Meillä kumpikin kysyy...

    Äänestä

  • M,k, kirjoitti:

    Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää.
    Sekä naisella ja miehellä on perheessä omat tehtävänsä. Ja Naisen sekä miehen tulee kunnioittaa toisiaan,kulttuuriin katsomatta.
    Ja ei voi sanoa että ollaan kynnysmattoja, se nyt usein on niin että. ulkkisten vaimoja tai tyttöystäviä ei baarissa näy,koska se on kylläkin kulttuuriin kuuluva juttu.
    Vaikka myönnä n että joskus se tympii.
    Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon.
    Enkä toisaalta ole mikään baarissa juoksija, kun mitä mä siellä tekisin joka viikonloppu?
    Elämässä on muitakin arvoja kuin vain biletys, ja hohto häipyy nopeaan jos liian usein käy.

    Ps en ole ruma enkä myöskään vajakki :))

    No meillä minämies ja vaimo ulkomaalainen, ja meidän kulttuurissa otetaan kummankin kulttuuritavat huomioon;)

    Ja meidän suhteessa ei tehdä sellaista mikä loukkaa toista, vakaumusta tai kulttuurisääntöjä.

    Olen pahoillani, että teillä eletään miehesi kulttuurisääntöjen mukaan Suomessa, sinun kulttuurissa. Ei lupaavalta näytä.

    Äänestä

  • naisia täällä kirjoitti:

    "Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon"

    Ihanko saat? että lupaa pitää kysyä? ja tämäkö on sitä kunnoitusta. Hohhoijaa.

    Että alkaa v*****:maan kun toi kulttuuri tuodaan joka asiaan mukaan. Jos jauhetaan kulttuurista niin voi lähteä sinne omaan kotimaahansa noudattamaan sitä hienoa kulttuuriaan johon kuuluu , että vaimo/tyttöystävä on kotona eikä näytä naamaansa baareissa !

    En ikinä siis IKINÄ tule kysymään "lupaa" aviopuolisoltani jos haluan lähteä ulos kavereiden kanssa, en ikinä.

    Pakko myöntää vaikka itse ulkomaalaisen aviopuoliso olenkin, että suurimmat osat näitä ulkomaalaisen vaimoja on todella tossun alla ja ukko saa tehdä mitä haluaa. Itse kunnioitusta naiset, ette te mitään kynnysmattoja ole !

    Se kun että puhutaan perheenpäästä niin sen pitäisi olla sitten niin että MIES elättää naisen mutta moniko mies näin tekee???Eli esim. minä makaisin himassa ja mies maksaisi kaiken*nauraa* Never happening:)

    Toki ole samaa mieltä ja ihmettelen naisia, jotka katselevat miestensä juoksevan baareissa yöt, ja itse istuvat kotona miehen käskystä.

    Mutta en myöskään ymmärrä sitä, miksei nainen saisi kunnioittaa miehensä tahtoa ja kysyä häneltä lupaa lähteä sinne baariin tai mihin nyt onkaan menossa. Kyllä meillä ainakin asioista keskustellaan, ja kysyn mieheltäni, onko ok, että lähden kaverin kanssa ulos. Näin toimii myös mieheni. Minulla ei ole mitään ongelmaa tehdä niin kuin mieheni haluaa, koska homma toimii myös toisinpäin. Molemmat kunnioitamme toistemme mielipiteitä ja tahtoa, emmekä tee mitään sen vastaista. Kai minä olen aika kaukana sitten siitä itsenäisestä suomalaisnaisesta - ja siitä olen ylpeä. Miksi pitäisi tehdä aina oman pään mukaan? Toimiiko avioliitto pidemmän päälle, jos toisen mielipidettä ja toiveita ei oteta juuri ollenkaan huomioon? Kyllä, minä kysyn mieheltäni luvan, ennen kuin lähden mihinkään. Yleensä kyllä menemmekin ihan yhdessä yöelämään (mikä on kyllä hyvin harvoin). Tylsäähän se on, jos toinen joutuu yksin kotona istumaan.

    Äänestä

  • M,k, kirjoitti:

    Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää.
    Sekä naisella ja miehellä on perheessä omat tehtävänsä. Ja Naisen sekä miehen tulee kunnioittaa toisiaan,kulttuuriin katsomatta.
    Ja ei voi sanoa että ollaan kynnysmattoja, se nyt usein on niin että. ulkkisten vaimoja tai tyttöystäviä ei baarissa näy,koska se on kylläkin kulttuuriin kuuluva juttu.
    Vaikka myönnä n että joskus se tympii.
    Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon.
    Enkä toisaalta ole mikään baarissa juoksija, kun mitä mä siellä tekisin joka viikonloppu?
    Elämässä on muitakin arvoja kuin vain biletys, ja hohto häipyy nopeaan jos liian usein käy.

    Ps en ole ruma enkä myöskään vajakki :))

    "Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää."

    Ihan mielenkiinnosta: mitä tuo perheenpää tarkoittaa? Onko perheenpäällä viimeinen sana asioista? Onko hän pomo perheessä? Jos näin, niin miksi? Mihin se perustuu? Eikö nainen ole yhtä älykäs ja muutenkin kykenevä tekemään päätöksiä kuin mies? Ymmärrän, että tehtävien jaossa saattavat mm. fyysiset erot vaikuttaa, mutta tämä perheenpää-käsite oudoksuttaa. Vaikuttaa niin 1800-lukulaiselta. Tuolloin vielä uskonnolla perusteltiin hyvin pitkälle miehen ja naisen roolit ja miehen ylemmyys. Mitä perustelua sinä käytät? Jos nainen on valmis antamaan pois menneiden sukupolvien työllä ja vaivalla rakentaman tasa-arvon, on sitten turha ruikuttaa, jos saa huonoa kohtelua.

    Äänestä

  • naisia täällä kirjoitti:

    "Mutta eipä silti kyllä minä saan toisinaan juhlimassa käydä, muttei kuulu joka viikkoiseen kuvioon"

    Ihanko saat? että lupaa pitää kysyä? ja tämäkö on sitä kunnoitusta. Hohhoijaa.

    Että alkaa v*****:maan kun toi kulttuuri tuodaan joka asiaan mukaan. Jos jauhetaan kulttuurista niin voi lähteä sinne omaan kotimaahansa noudattamaan sitä hienoa kulttuuriaan johon kuuluu , että vaimo/tyttöystävä on kotona eikä näytä naamaansa baareissa !

    En ikinä siis IKINÄ tule kysymään "lupaa" aviopuolisoltani jos haluan lähteä ulos kavereiden kanssa, en ikinä.

    Pakko myöntää vaikka itse ulkomaalaisen aviopuoliso olenkin, että suurimmat osat näitä ulkomaalaisen vaimoja on todella tossun alla ja ukko saa tehdä mitä haluaa. Itse kunnioitusta naiset, ette te mitään kynnysmattoja ole !

    Se kun että puhutaan perheenpäästä niin sen pitäisi olla sitten niin että MIES elättää naisen mutta moniko mies näin tekee???Eli esim. minä makaisin himassa ja mies maksaisi kaiken*nauraa* Never happening:)

    Kyllä , aivan oikein minä kysyn luvan onko ok jos lähtisin tyttöjen kanssa ulos? eikä siinä ole mielestäni mitään, epänormaalia.
    Kyllä mieskin keskustelee kanssani, jos hän on lähdössä tai ainakin ilmoittaa lähtevänsä, ja kysyy onko ok :) Thats it!

    Äänestä

  • Pitäisi olla itsestäänselvy... kirjoitti:

    Sori mutta Suomessa perheen kaksi aikuista saavat itse keskenään päättää kumpi on perheen pää, yleensä ei kumpikaan vaan asioista päätetään tasa-arvoisesti.

    "ulkkisten vaimoja tai tyttöystäviä ei baarissa näy,koska se on kylläkin kulttuuriin kuuluva juttu."

    Jos se ulkkiksen vaimo on suomalainen niin se ei kuulu hänen kulttuuriinsa. Olet todellakin "vajakki" jos noudatat miehesi etkä omaa kulttuuriasi OMASSA MAASSASI!

    Jep, kyllähän perheen asioista yhdessä keskustellaan, mutta niin suomessa kuin muuallakin ainakin miehen pitäisi olla se perheen pää.
    Siinä olet oikeasssa näin usein kuitenkaan ole,
    Ja mitä tasa-arvoon tulee niin sen voi ajatella monellakin tavalla.
    Asia kuitenkin on niin että mies on aina naista ylempänä jos näin voidaan sanoa.
    Ei tarkoita kuitenkaan että nainen olisi huonompi,vaan se heikompi astia jota tulee käsitellä hyvin :)
    Enkä mä nyt sano et se ulos meno juttu on vain ulkkisten kulttuuria, tiedän suomalaisia jotka eivät päästä ulos.
    Ja kyllä lupa kysytään ja asiasta keskustellaan.
    Mielestäni se ei viittaa että olisin "vajakki"

    Mutta ajattele niinkuin haluat.

    Ps miksi täällä kaikki keskustelu menee aina vääntämiseksi?
    Eikö asioista voisi keskustella, ihan niinkuin asiallisesti, ilman turhaa tappelua tai toisen haukkumista.
    Onko se todellakin niin vaikeaa??

    "Ja mitä tasa-arvoon tulee niin sen voi ajatella monellakin tavalla.
    Asia kuitenkin on niin että mies on aina naista ylempänä jos näin voidaan sanoa."

    No onpa melkoinen ajatuskuvio, kerta kaikkiaan. Tasa-arvoa ei määritelmällisestikään voi olla se, että toinen on toista ylempänä. Tasa-arvohan on nimenomaan sitä, että ihmiset ovat saman arvoisia. Ei siihen kuulu lainkaan ajatus toisen ylemmyydestä. Kuka sut on noin lyttyyn lyönyt?

    Äänestä

  • suomalainen mies ihmettelee kirjoitti:

    "Mies on mies, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Ja mies on myös se perheenpää."

    Ihan mielenkiinnosta: mitä tuo perheenpää tarkoittaa? Onko perheenpäällä viimeinen sana asioista? Onko hän pomo perheessä? Jos näin, niin miksi? Mihin se perustuu? Eikö nainen ole yhtä älykäs ja muutenkin kykenevä tekemään päätöksiä kuin mies? Ymmärrän, että tehtävien jaossa saattavat mm. fyysiset erot vaikuttaa, mutta tämä perheenpää-käsite oudoksuttaa. Vaikuttaa niin 1800-lukulaiselta. Tuolloin vielä uskonnolla perusteltiin hyvin pitkälle miehen ja naisen roolit ja miehen ylemmyys. Mitä perustelua sinä käytät? Jos nainen on valmis antamaan pois menneiden sukupolvien työllä ja vaivalla rakentaman tasa-arvon, on sitten turha ruikuttaa, jos saa huonoa kohtelua.

    jostain joskus ulkomailla kuulin sanonnan: mies on perheen paa,mutta vaimo se kaula,joka kaantaa sen paan...

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Jep, kyllähän perheen asioista yhdessä keskustellaan, mutta niin suomessa kuin muuallakin ainakin miehen pitäisi olla se perheen pää.
    Siinä olet oikeasssa näin usein kuitenkaan ole,
    Ja mitä tasa-arvoon tulee niin sen voi ajatella monellakin tavalla.
    Asia kuitenkin on niin että mies on aina naista ylempänä jos näin voidaan sanoa.
    Ei tarkoita kuitenkaan että nainen olisi huonompi,vaan se heikompi astia jota tulee käsitellä hyvin :)
    Enkä mä nyt sano et se ulos meno juttu on vain ulkkisten kulttuuria, tiedän suomalaisia jotka eivät päästä ulos.
    Ja kyllä lupa kysytään ja asiasta keskustellaan.
    Mielestäni se ei viittaa että olisin "vajakki"

    Mutta ajattele niinkuin haluat.

    Ps miksi täällä kaikki keskustelu menee aina vääntämiseksi?
    Eikö asioista voisi keskustella, ihan niinkuin asiallisesti, ilman turhaa tappelua tai toisen haukkumista.
    Onko se todellakin niin vaikeaa??

    Olet niin oikeassa: nainen todellakin on miestä alempana. Kuuluu luonnonjärjestykseen. Olen tässä ehdottomasti samalla linjalla muslimien kanssa. Toivottavasti kehitys Suomessakin menee siihen suuntaan, että naiset takaisin kotiin. Kyllä se kodinhoito, lasten kaitseminen ja miehen tyytyväisenä pitäminen naiselle elämäntyöksi riittää. Mies on se perheen pää ja päätöksentekijä, totta. Nainen olkoon kuuliainen, hyvä vaimo. Se on naisen luonnon ja Jumalan määräämä kohtalo.

    Äänestä

ruma ja mustan mulkun kokeilijoita riittää, niin miksi ei.

Äänestä
  • Joudun tuottamaan sinulle nyt suuren pettymyksen, eli en ole ruma enkä lihava.

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    Joudun tuottamaan sinulle nyt suuren pettymyksen, eli en ole ruma enkä lihava.

    Olet albaanin pussientyhjennyskone. Pelkkä halpa spermareseptori. Et elä missää suhteessa. Mahtaa käydä egolle kun ei kelpaa edes alhaiselle albaanille.

    Äänestä

  • Silti... kirjoitti:

    Olet albaanin pussientyhjennyskone. Pelkkä halpa spermareseptori. Et elä missää suhteessa. Mahtaa käydä egolle kun ei kelpaa edes alhaiselle albaanille.

    En olisi yhtään varma tuosta väitteestä:)

    Ettet nyt vaan olisi kateellinen:))

    Äänestä

  • M,k,k kirjoitti:

    En olisi yhtään varma tuosta väitteestä:)

    Ettet nyt vaan olisi kateellinen:))

    olla kateellinen? Sinulle?

    Sinullahan on maailman loistavin elama, mies albaani (tiedan tiedan Kosovon alhaisin) ja kyselet miehen oudosta kayttaytymisesta.

    Taisi edellinen kirjoittaja osua napakymppiin heitollaan.....

    Äänestä

  • Rakas-Watson kirjoitti:

    olla kateellinen? Sinulle?

    Sinullahan on maailman loistavin elama, mies albaani (tiedan tiedan Kosovon alhaisin) ja kyselet miehen oudosta kayttaytymisesta.

    Taisi edellinen kirjoittaja osua napakymppiin heitollaan.....

    Ensinnä en ole puhunut oudosta käyttäytymisestä!!!

    Mutta jään kaiken yläpuolelle,koska en viitsi alentua kaltaisesi tasolle!!
    Ajattele niinkuin haluat, ei hetkauta minua sitten yhtään.

    Olen nainen joka tietää arvonsa, eikä tarvii onneksi kuunnella mitä vaan!!
    Hyvää syksyä Anyway

    Minakin tiedan arvosi, samoin 99% palstan lukijoista. Ja se ei paljoa ole se. BUHAHAHAHAHAHAAAA

    Äänestä

voiko tota "ravaamista" laskea kulttuurieron piikkiin? Kapakathan ovat täynnä myös suomalaisjannuja jotka hengailee kavereitten kanssa muutaman huurteisen merkeissä... Eivätkö hekin ole potentiaalisia pettäjiä?

Äänestä
  • Ei tuota "ravaamista" välttämättä voi laskea kulttuurieron piikkiin mutta taitaa se niin olla että sitä katsotaan ehkä enemmän "läpi sormien" kun kyseessä on ulkomaalainen.

    Itse en suostuisi siihen että mies "saisi" käydä baareissa mutta minä en "saisi". Jos toinen menee niin en näe mitään syytä, miksi toinen ei voisi. Tuota "naisen paikka on kotona, mies saa mennä"- ajatusta en siis allekirjoita vaan kyllä tuollaisissa asioissa täytyy osata molemmilla tulla vastaan.

    Ja kun jossain mainittiin että "mies on naista ylempi" tai jtn. Tuotakaan en ihan menisi myöntämään; miksi mies olisi ylempi? Ihan jos kunnolla aletaan miettimään? Vaikka ajateltaisikin että mies tuo leivän taloon ja nainen pitää talon pystyssä niin millä tavoin se tekee miehestä ylemmän?

    Jos kumppani ravaisi koko ajan baarissa ym. ja itse vaan istuisi kotona niin kyllä siinä mielestäni kunnioituksen puutetta parisuhdetta kohtaan on. Tietty jos asia ok kummankin mielestä niin mikäs siinä.

    Äänestä

  • dolca kirjoitti:

    Ei tuota "ravaamista" välttämättä voi laskea kulttuurieron piikkiin mutta taitaa se niin olla että sitä katsotaan ehkä enemmän "läpi sormien" kun kyseessä on ulkomaalainen.

    Itse en suostuisi siihen että mies "saisi" käydä baareissa mutta minä en "saisi". Jos toinen menee niin en näe mitään syytä, miksi toinen ei voisi. Tuota "naisen paikka on kotona, mies saa mennä"- ajatusta en siis allekirjoita vaan kyllä tuollaisissa asioissa täytyy osata molemmilla tulla vastaan.

    Ja kun jossain mainittiin että "mies on naista ylempi" tai jtn. Tuotakaan en ihan menisi myöntämään; miksi mies olisi ylempi? Ihan jos kunnolla aletaan miettimään? Vaikka ajateltaisikin että mies tuo leivän taloon ja nainen pitää talon pystyssä niin millä tavoin se tekee miehestä ylemmän?

    Jos kumppani ravaisi koko ajan baarissa ym. ja itse vaan istuisi kotona niin kyllä siinä mielestäni kunnioituksen puutetta parisuhdetta kohtaan on. Tietty jos asia ok kummankin mielestä niin mikäs siinä.

    Siis hyi helvetti kun näitä juttuja lukee. Mun nigerialainen poikaystävä on itseasiassa baarissa JUURI TÄLLÄnen HETKELLÄ!!!!!! Mun mielestä hän ei ole sellainen persoona, joka pettäisi, en voisi kuvitella hänen käyttäytyvän normaalisti sellaisten juttujen jälkeen..... Vaikka olen varma että flirttailee, sitä on nähty ja hänen mielestään ( ja kulttuurissa ) esim. silmän iskeminen on tavanomaista käytöstä. Mihin se sitten johtaa noissa baareissa????? Tunnen tämän kaverin ja koska rakastan häntä, on pakko joustaa ja hyväksyä asioita, jotka vituttaa. Pettäminen on kuitenkin punainen vaate. En usko hänen menevän niin pitkälle. Totuus tulee aina ilmi - ennemmin tai myöhemmin.
    Tunnenkin ottaneeni melkoisen riskin, mutta riskejä nyt ottaa aina, kehen tahansa rakastuu. Aina voi satuttaa itsensä.
    En tajua tollasta alistumista, josta täällä saa lukea. Hyvä Luoja, noi miehet on itsepäisiä, mutta on se jo kumma, jos ei puhe auta!!!! Kumppanien tulee olla tasavertaiset ja siitä kyllä saa taistella, muuten sitä jää tossuksi ihan alkumetreillä.
    Saan käydä missä huvittaa.
    Poikaystäväni on vapaamielinen ja koetan myös antaa hänelle vapauksia - mutta välillä käsken häntä jäämään kotiin ja silloin hän suostuu mukisematta. Clubeilla haluan käydä hänen kanssaan yhdessä. Mitä helvettiä aikuiset miehet siellä tekee porukalla, ilman vaimoja/tyttöystäviä???? Tietenkin katselee muijia!!! Eihän siellä edes kuule omaa ääntään.
    Kyllä vituttaa tommonen. Ihan kiehuu kun ajattelee, mutta omaa mustasukkaisuutta on jotenkin hillittävä, se on tappava tunne.

    Ja sitten asiasta toiseen - " miten kehtaatte kävellä kadulla kun teidät leimataan viallisiksi..." WHAT KIND OF BULLSHIT IS THAT????? Itse olen hyvännäköinen, ulospäinsuuntautunut ja iloinen ihminen, älykäskin, ylioppilaaksi lukenut ja opiskelen taiteita...... En todellakaan seurustele ulkomaalaisen henkilön kanssa jossakin epätoivon vimmassa. Oikeastaan hänestä on tullut paras ystäväni. En enää edes huomaa ihonväriä, tai ajattele sitä.
    Mutta kadulla joidenkin ankeiden ihmisten katseet ja huomautukset saavat miettimään. Nykyään vain naurattaa tommonen. Pitäkööt paskat näkemyksensä. Vaikka onhan se surullista - but some things will never change.

    Äänestä

nigerialainen exäni kävi ns. töissä ja olikin ravintolassa iskemässä naisia, jäi pari kertaa kiinni asiasta, kiitos kavereiden. salaa tutkin puhelimet ja kas monta bitskan nimeä olikin puhelimeen ilmestynyt. sama naapurilla. mies kävi töissä ja teki ahkerasti ylitöitäkin, mutta oli huono työpaikka kun palkka oli aina sama. 2.5 vuotta kävi naimassa salaa toista naista, kunnes vahingossa jätti tämän naisen. nainen kostikin ja kertoi vaimolle. vaimo on viel niin sinisilmäinen ja uskoo ettei mies ole hänen kanssan nainnut vaikka nainen lähetti miehen t-paidan ja alkkarit postissa.... mutta mies sanoo ettei petä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt vaimo vaan kirjoitti:

Vasta 2 vuotta naimisissa, ja mies ravaa baareissa ystävien kanssa.
Ei ota minua mukaan, seurusteluaikana kyllä kävimme yhdessä.
Kuulemma vaaan tanssii kaverien kanssa ja kuuntelee musaa, afrikkalainen mies, minä kiehun mustasukkaisuuden liemissä kotona ja mietin eron ottamista.
Yks tuttu sanoo että se on vaan kulttuuriero, ei ne ole siellä pettämässä, on vain tarve hengailla maanmiesten kanssa, niin tekevät kotimaassaankin.
Ei tarvi olla uskoton, mutta minun on vaikea olla näin sinisilmäinen.
Mielipiteitä, vaimot ja ne joiden kanssa pidetään peliä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu