Kauanko meni

Kuinka kauan erosta meni, ettet enää kaivannut entistä puolisoa ja elämää hänen kanssaan?

Kaipaatko vielä joskus, vai onko entinen täysin unohtunut? Kuinka kauan nyt erosta?
122185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itsellä meni semmoinen vuosi, etten enää juuri ajatellut entistä. Mutta se riippuu paljon siitä missä vaiheessa erotessa ollaan eli onko jo kipuiltu pitkään ja harkittu tarkkaan. Ja tietty siitä onko itse jättäjä vai jätetty. Jättäjä on yleensä työstänyt eroa jo pidempään ja jollakin lailla valmiimpi kuin jätetty. Erossa kun on aina se jättäjä ja jätetty eli se kumpi on aloitteellinen, vaikka ketään kolmansia osapuolia ei olisikaan kuvioissa.
Irti päästämiseen vaikuttaa myös se kuinkä hyvin sä pystyt käsitteleen asiaa joko itsekses tai jonkun terapeutin tai vast kanssa.

Äänestä

Olin avoliitossa, mutta vastaan silti tähän. Minä tulin jätetyksi noin viisi vuotta sitten. Vieläkään en ole pystynyt aloittamaan uutta suhdetta. Työstän yhä, mutta silti olen hyvin toiveikas, että jonakin päivänä olen päässyt tästäkin yli.

Äänestä

Pitkä huokaus pääsi ja hieman vähemmän ahdistusta.
Mies oli alkoholisti viimeiset 5 vuotta ja sitä ennen suurkuluttaja. Työssäkäyvä ja hyvä isäkin silloin joskus selvinpäin, ei väkivaltaa. Minut kuitenkin pystyi sairastuttamaan koska luottamusta ei ollut. Oli hirveä lähteä yötöihin, kun ei tiennyt oliko toinen sammunut vai pystyikö huolehtimaan lapsista. Ja ne lupaukset, isä tekee hyllyt, mennään metsään tekemään nuotiot, isä vie kaverin synttäreille, lapsi kai kestää mönkään menneet lupaukset, mutta pitkään mietin esimerkkiä ja tulin siihen tulokseen, että joskus aikuisena lapsella on kuvitelma, että isäkin otti kännit suruun, kai se helpotti, niin minäkin käyn alkon kautta.
En todella kaipaa entistä elämää, hyviä asioita muistelen mielelläni ja erosta ei ole kuin 4 kuukautta.

Äänestä

Puoli vuotta kesti toipua lamauttavasta iskusta; sain silloin silmilleni jotain täysin odottamatonta ja olin kuilun partaalla. Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ajattelin että "paskat akasta" ja tein tänne profiilin. Loppu on historiaa... :-)

Äänestä

Hei
Varmaan riippuu paljon suhteen laadusta, kuinka kauan menee, että unohtaa eksän. Pitkä avioliitto (21 vuotta takana) ja rakkausliitto takaavat sen, ettei heti unohdu, toisaalta pettäminen toisen naisen kanssa pitkästi ennen kuin sain tietää takaa sen, että unohtaminen nopeutuu. Kaksi vuotta sitten elokuussa eksäni haki eroa ja vieläkin kiusaa minua soitoillaan silloin tällöin. En kaipaa takaisin. Noin vuosi eron jälkeen alkoi ällöttää koko mies ja nyt en halua edes nähdä saati kuulla ääntä.
Perheneuvojan tuella käsittelin avioeroani ja se nopeutti toipumista eli tällaisiin asioihin vaikuttavat hyvin monet asiat eikä yhtä oikeaa vastausta ole. Suosittelen ammattilaisen tukea avioeron läpikäymiseksi se nopeuttaa toipumista.

Äänestä

Kun sain ukon pihalle, mutta siitä kun pommi tuli eli mies jäi kiinni pettämisestä niin kului vuosi,kun olin selvillä vesillä. Silloin myös tein päätöksen että se on soronoo, ja kun vihdoin sain miehen ulos, olo oli todella helpottunut.

Tänäpäivänä seurustelen ihanan miehen kanssa, eli kaikki on mahdollista myös erosta huolimatta.
Ja niitä ihania nallekarhuja on sittenkin olemassa :))

Äänestä
  • toipunut erosta. Itse muutin pois sietämättömän ahdistuksen vuoksi. Ei ollut muita suhteita kummalakaan. Mitä nyt avokkini oli pettänyt jo aikaisemmin. Kertoja en edes tiedä. Yhdestä jäi kiinni, mutta sen jo sovimme ja jatkoimme vielä monta vuotta yhdessä. Olin kyllä jo käynyt eroa mielessäni läpi, mutta en arvannutkaan sen näin rankkaa olevan. Nyt vain koitan eteenpäin. En ole tuntenut ketään kohtaan samallalailla kun tätä ex avokkiani. Siksi tämän työstäminenkin kestää.

    Potenttiaalisia miesehdokkaita on ollut, mutta en vain ihastu, saati rakastu heistä yhteenkään. Eli luulen, että eroprosessi ei ole vieläkään loppunut, vaikka niin haluaisin ;)

    Äänestä

  • Enkä vieläkään ole kirjoitti:

    toipunut erosta. Itse muutin pois sietämättömän ahdistuksen vuoksi. Ei ollut muita suhteita kummalakaan. Mitä nyt avokkini oli pettänyt jo aikaisemmin. Kertoja en edes tiedä. Yhdestä jäi kiinni, mutta sen jo sovimme ja jatkoimme vielä monta vuotta yhdessä. Olin kyllä jo käynyt eroa mielessäni läpi, mutta en arvannutkaan sen näin rankkaa olevan. Nyt vain koitan eteenpäin. En ole tuntenut ketään kohtaan samallalailla kun tätä ex avokkiani. Siksi tämän työstäminenkin kestää.

    Potenttiaalisia miesehdokkaita on ollut, mutta en vain ihastu, saati rakastu heistä yhteenkään. Eli luulen, että eroprosessi ei ole vieläkään loppunut, vaikka niin haluaisin ;)

    suojakuori,ettei edes ihastu.ex-vaimosta välitin paljonkin,olihan hän lasteni äiti.nykyään ei sykähytä kukaan,vaikka moneen tässä tutustunut,sängyn kauttakin.

    Äänestä

  • ffgg kirjoitti:

    suojakuori,ettei edes ihastu.ex-vaimosta välitin paljonkin,olihan hän lasteni äiti.nykyään ei sykähytä kukaan,vaikka moneen tässä tutustunut,sängyn kauttakin.

    toista vuotta minullakin erosta ja kaipa se jokin suojamuuri on päällä, treffit olis ollu tulevana viikonloppuna, ja peruin ne, kun en uskalla jos mies vaikka oikeasti ihastuisi/rakastuisi minuun. Monet treffit oon perunut, hyvännäköisä miehiä, mutta kun en jaksa/halua/en osaa....harmittaa kun minusta on tällainen tullut. Toisaalta nautin elämästä kyllä näinkin, vapaana ja olen likimiten onnellinen-vähän kiireinen vaan lasten kanssa kun ovat pieniä-ehkä joskus sitten....

    Äänestä

  • peruin treffit kirjoitti:

    toista vuotta minullakin erosta ja kaipa se jokin suojamuuri on päällä, treffit olis ollu tulevana viikonloppuna, ja peruin ne, kun en uskalla jos mies vaikka oikeasti ihastuisi/rakastuisi minuun. Monet treffit oon perunut, hyvännäköisä miehiä, mutta kun en jaksa/halua/en osaa....harmittaa kun minusta on tällainen tullut. Toisaalta nautin elämästä kyllä näinkin, vapaana ja olen likimiten onnellinen-vähän kiireinen vaan lasten kanssa kun ovat pieniä-ehkä joskus sitten....

    Ainakaan uuteen pysyvään suhteeseen ei ole mitään kiirettä. Päivä kerrallaan mennään ja ajatustyötä tehdään oman pään sisällä. Fisherin eroseminaarin kävin ja se nosti itsetuntoa ja auttoi ymmärtämään itseä aika paljon. Vakituinen miesystävä mulla on ollut jo vuoden päivät, mutta en halua vielä mitään yhteenmuuttoa enkä tulevaisuudensuunnitelmia. Näin on hyvä nyt. Onneksi mieskin on eron kokenut aikuinen ja meillä on hyvä yhdessä eli ei tässä vaiheessa hosumalla pilata tätä mikä on. Exääni en juurikaan ajattele enkä pidä yhteyttä, hän joskus soittelee ja olen kohteliaan asiallinen. Siinä kaikki.

    Äänestä

Itse tein päätöstä lähdöstäni yli puoli vuotta,ensin aloin mielessäni miettimään elämää ja mitä haluan, puolivuotta mietin ja päivä päivältä olin aina varmempi että ero on paras ratkaisu ja sitten lopulta lähdin puolenvuoden mietiskelyn jälkeen ja aika pitkälti olen siitä päässyt yli sinä aikana kun kotona vielä asustelin, nyt on enää totuttelua tähän yksin elämiseen pitkän liiton jälkeen.

Äänestä

nyrkkisääntönä ero ottaa aikaa kaksi vuotta. Ensimmäinen vuosi menee käydessä läpi kaikkia juhlapyhiä, tapahtumia, tilaisuuksia ja paikkoja mitä aikaisemmin tehtiin yhdessä. Kun tämä puhdistava vuosi on niin sitä alkaa toisen vuoden aikana kokemaan näitä samoja asioita yksin.

Minulla kesti melkein tasan tarkkaan kaksi vuotta päästä eroon entisen kanssa eletystä ajasta ja tapahtumista! Nyt olen alkanut rakentaa omaa ja elän sitä yksin! Erosta on nyt 2v 5kk.

Minä en kaipaa kyseistä olentoa enää ollenkaan! Olen jo lähes unohtanut 9 vuotta, mikä meni vessasta alas! En koskisi siihen edes asbestipuvunkaan kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ettet enää kaivannut kirjoitti:

Kuinka kauan erosta meni, ettet enää kaivannut entistä puolisoa ja elämää hänen kanssaan?

Kaipaatko vielä joskus, vai onko entinen täysin unohtunut? Kuinka kauan nyt erosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu