Oletko ammattiliiton jäsen ja mihin liittoon kuulut ?
Oletko kokenut, että liittoon kuulumisesta on ollut hyötyä ?
Käytätkö liiton palveluja? (Muitakin kuin ansiosidonnaista).
Oletko kokenut, että liittoon kuulumisesta on ollut hyötyä ?
Käytätkö liiton palveluja? (Muitakin kuin ansiosidonnaista).
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kuulun sekä Valtiotieteilijöiden liittoon että Tekniikan akateemisiin. TEK:n toki vain opiskelijana jäsenenä, iki-teekkariuden etuja :) TEKin jäsenyys on jäänyt opiskeluajoista roikkumaan ikuisuuksiin. Ja kun se on ilmaista ni mikäs siinä. Valtiotieteilijöiden liittoon kuulumisesta on todella ollut hyötyä. Ansiosidonnaista en ole koskaan saanut enkä tarvinnut. Käytän kyllä liiton palveluja ja osallistun toimintaan mahdollisuuksieni rajoissa. Liitosta on ollut myös hankalan työnantajan kanssa etuja, opiskeluaikoina liiton lakimies luki työnantajalle pykäliä eikä opiskelijaparkaa päästetty riiston kohteeksi.
Kuulun AKT:hen, enkä käytä liiton palveluja muuta kuin jos on jotain epäselvyyksiä palkkojen kanssa.
Ilman liittoon kuulumista ei saisi olla töissä. Painostus työtovereilta olisi varmasti niin hirvittävä.
Itse kuuluin liittoon vain ja ainoastaan siksi, että saan ansiosidonnaista päivärahaa ja sain olla töissä.
Totta puhuen painostusta ja kiusaamista tuli työtovereilta jopa luottamusmiestenkin taholta , vaikka olen ollut liitossakin.
Miksi näin oli sitä en tiedä.
Erosin koska havaitsin epäkohtia jäsenyydessä, kassan rahoja siirretään liiton käyttöön, liitot markkinoi työttömyysturvalla jäsenyyttä vaikka sen rahoitus tulee n.95 %:sesti valtiolta ja työnantajilta.
Liitot eivät koskaan kerro että voi olla pelkästään kassassakin, AY käyttää myös kassan varoja politiikan tekoon. Itse haluan että politiikka rahoitetaan valtion varoista ei työntekijöiden selkänahasta, enkä ole vakuuttunut että liitot tukee politiikkaa työläisten oloja parantavalla tavalla.
Sekin harmitti että ammattiliitot ovat puuttuneet itse politiikan tekoonkin ja estäneet eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen työntekoa ja lakialoitteita.
Sitäkään en ymmärrä että lama-aikana jollon on/oli paljon työttömiä ja firmoilla menee huonosti, niin liitot vaativat lisää liksaa. Kun silloin olisi ollut järkevämpää tiputtaa veroja ja luoda yrittämistä helpottavia tekoja esim. (byrokratian purkua).
Ja kun itsenäinen/itseppäinen olen niin en ole semmoisessa mukana jossa pakotetaan jäsenyyteen, varsinkin jos en ole asiaa perin tarkoin tutkinut ja hyväksi havainnut. Äänestän vaaleissakin monesti eri puolueita, ei aina automaattisesti samaa > viime aikoina en ole äänestänyt demareita.
Korviini ei ole kantautunut, että tuollaista olisi nykypäivänä. Voihan toki olla, että työntekijät vetävät yhtä köyttä sen suhteen että kaikki kuuluisivat liittoon mutta muuten se on ihan henkilökohtainen päätös.
Luonnollisesti ammattiliitot saavat rahoituksensa työnantajilta. Palkoistahan ne maksut maksetaan ja jos ei olisi ammattiliittoja niin kuka niitä etuja sitten ajaisi ?
Jokainen omin voimin ?
Onhan näitä loimaankassoja yms mutta siellä on sama juttu. Kukaan ei aja työntekijän etua.
No etpä sitten paljon tiedä tästä maailman kovuudesta mitään. Minä olen joutunut aina heti liittymään liittoon. Muuten painostusta olisi tullut työtovereilta vielä enemmän. Siitä sais kyllä kuulla kunniansa. Saihan tuota kyllä muutenkin. Yksi "juoru-ukkokerhon" jäsen lietsoi jatkuvasti perättömiä juttuja minun pään menoksi, vaikken häntä edes kunnolla oppinut tuntemaan. Taisi siinä elintarvikealan "työsuojatyökeskuksessa" olla liian lokosat olot , kun ehti osastoilta osastoille perättömiä juoruja juoksuttamaan. Voi miten akkamainen tyyppi .
Alakohtaista tuollainen painostus tai sitten siinä on taustalla huono henkilökemia.
Kuten sanottu, en ole törmännyt vastaavaan omissa työpaikoissani.
Oletko kauan ollut työelämässä mukana ?
Itse liityin nk.Loimaan kassaan lähes samoista syistä, jotka mainitsit. Helppo juttu: kohtuullinen kertamaksu vuodessa kattaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Tekee sen paljon halvemmalla kuin ay-liitoissa / niiden kassoissa. Hyvät www.sivut riittävät neuvontaan.
Rahojasi ei käytetä työpaikkaasi vaarantavan sosialistisen talouspolitiikan tekoon.
En ole kuullut montako työehtosopimusta on loimaan kassa tehnyt ja ollut neuvottelemassa työajasta ja muista työyhteisön pulmista. Ei ole tule auttamaan lakiasioissa eikä missään muussakaan asiassa. Uskon kun joudut vielä tappelemaan palkastasi niin monta kertaa tulee ammattiliitto mieleen.
Ei ole apua WWW sivuista kun työnantaja päättää ettei noudata www sivuilla olevia neuvoja tai että expertistä tehdään ex palkansaaja.
mutta onhan se työttömyys turva ja "halavalla"
Liiton maksu verovähennyskelpoinen.
Liitossa huolehditaan expertin tulevaisuudestakin
expertti huolehtii vain ja ainoastaan omasta työttömyys turvasta
Joskus erosin Insinööriliitosta, mutta en työttömyyskassasta. Silloin tuli jossain vaiheessa liitosta sellainen kirje, jossa oli aika syyttävä sävy. Teksti ei ollut mitään lapsille sopivaa. Vieläköhän joku liitto uskaltaa lähettää nykyään pelkkään kassaan kuuluville yhtä syyttäviä kirjeitä? En oikein usko. Tuostakin on jo kymmenisen vuotta. Olisi tarvinnut tallettaa se kirje.
Rakennus Liiton jäsen ilman muuta
Liitosta hyötyä. Varsinkin jos on mukana muutenkin kuin työttömyysturvaa odottamassa esim. kehittämässä oman alan työoloja.
Ihmetyttääkin valitus että liitto ei tee mitään vaikka tekee kokoajan työtä kaikkien työläisten hyväksi myös siivestäjien, neuvottelee jatkuvasti työelämään liittyvistä asioista myös tupojen välissä.
Hyötyä liitosta on paljon olen jäsen noin 100 ihmisen ammattiosastossa olemme saaneet pukattua osaston jäsenemme liiton ylempiin elimiin ammattiala jaostoihin neuvottelemaan työehtosopimuksista ja yhden toimitsijan alueelle joten sanamme painaa ja menee perille työehtosopimusneuvotteluihin asti.
Eivätkä ne tes neuvottelijat siellä teidän rahojanne hukkaa toiminta perustuu aikapitkälle vapaaehtoistyöhön ja liiton "Äijät"(hallitus) tietämättömille sanottakoon, on ainakin meillä valittu keskuudestamme vaaleilla samoin liiton puheenjohtajat
On helppo arvostella ettei liitot tee mitään jos ei itse ole vaivautunut edes tutustumaan sen organisaatioon saati sen toimintaan
Eikä liiton johto ole erityisessä suojelussa vaan jos ne mokaavat lähtölaskenta alkaa heti!
Liitot tarvitsevat myös politiikkaa eikä siksi että tarkoituksena olisi riehua vappuna humalassa punalippu kourassa vaan että voisivat ajaa jäsenten etuja myös kunnallis ja valtiollisella kuin myös kansallisella tasolla esim.Verotus.Työvoiman vapaa liikkuminen työlupaasiat suomalaiset ulkomaantöissä,erinlaiset lakiasiat ja näihin tarvitaan politiikkaa ja olisihan se hyvä että eduskunnassa on oman ammattialan olosuhteet tunteva kansanedustaja.
Olemme hoitaneet asiamme siihen kuntoon että meitä kunnioittaa myös alueen työnantajat mutta olemme myös ottaneet heidän toiminta edellytykset huomioon ei ole järkevää viedä yrittämisen edellytyksiä paikallisilta yrityksiltä,mutta ei myöskään antaa epärehelliselle yrittäjälle kilpailuetua
meillä riitelee asiat ei miehet(eturistiriita).
Ja on siellä paljon hyviä kavereita joilla on kaikilla samat indressit eli saada toimeentulo työstä jota teemme ja kehittää asioita tulevaisuutta turvaten
Liiton jäsenmaksuista osa palautuu osaston jäsenten käyttöön jota käytetään jäsenten toimintaan kuten koulutukseen kuin myös pikkujouluihin saunailtoihin yms.mutta harva jäsen käyttää näitä jäsennyyden suomia etuja
lisäksi osastomme avustaa työnhankinnassa järjestää ja valvoo ala koulutusta
Kokouksia järjestetään silloin kun siihen on aihetta ja ne on varsin rentoja ja vapaamuotoisia ei mitään tiukkapipoista nuijjimista.
LIITOT HOITAA JÄSENTEN ASIOITA
OSALLISTUMALLA VOI VAIKKUTTAA VIELÄ ENEMMÄN
Kuulun YTK työttömyyskassaan, 50 EUR vuodessa maksu.
Palkkaturvan saa Loimaalta ja alennuksia ym. S-etukortilla...
Proo on tullut järkiin ja ruvennut
TYÖMIEHEKSI onnea ja menestystä valitsemallesi tielle.
Ps. muista liittyä alasi ammattiliittoon
JA PYSYY
Työmiehellä ei ole aikaa kirjoitella keskellä päivää netissä varsinkaan väärällä nimimerkillä!!
se on silloin tienaamassa perheelleen elantoa
sellaista tekee katkerat toimihenkilöt jotka haluavat saada työväen keskinäiset välit huonoiksi ja heikentämään omaa asemaa työmarkkinoilla, eroamalla liitosta ja liittymällä yksityisiin kassoihin. Itse ajavat omia etujaan omissa ammattijärjestöissään.
ja ovat katkeria vain sen vuoksi että joku duunari saa parempaa palkkaa kuin he itse
...mutta en kauaa. Ensi vuoden alusta liityn YT-kassaan. Mitään en ole ikinä liitosta saanut paitsi kalenterin. Sitäkään en ole käyttänyt kun töistä sain paremman. Muutkin meillä töissä ovat siirtyneet YT -´kassaan yksi toisensa jälkeen.
kyllä minäkin liityn yt-kassaan heti ku saan työnantajalta paremman kalenterin,voi jesus Eija,tuo oli paras perustelu minkä olen koskaan kuullut ja mielestäni se kertookin kaiken duunarista joka ei ymmärrä omaa parastaan.
Onnea valinnan johdosta
Mitäs aiotte tehdä jos työpaikalla tulee ongelmia esim.mielivaltaisia lomautuksia laittomia irtisanomisia, alipalkkausta, syrjintää
lomien kanssa ongelmia ym. ym.. Te olette antaneet työnantajallenne täyden vapauden toimia miten itse haluaa.
Sen vielä jotenkin ymmärtää että joukossa on yksi typerä mutta koko lauma.
Oletteko keskustelleet työpaikalla mahdollisten tulevien ongelmien ratkaisusta esim.Onko joku valmis hakemaan vääryyksiin oikeutta omilla kustannuksilla todennäköisempää on että luovutte työpaikasta ennemmin.
Voitte toimia työehtosopimuksen normeilla mutta jos työnantajanne ne alittaa joudutte hoitamaan asianne itse ja uskon että jäänee hoitamatta.
Toivonkin että pääsette nauttimaan tätä ansiosidonnaista työttömyysturvaa mahdollisimman pian, sehän on ainut asia mistä työpaikallanne huolta kannetaan ja toivottavasti työnantajanne osaa lypsää teistä kaiken ilon ja hyödyn irti mihin annatte täydet valtuudet
Tässä tyyppi esimerkki miten työpaikan hyvinvointi saadaan ajettua alas.
HUONON KALENTERIN TÄHDEN!!!!
Siksikö liitolle pitäisi maksaa että tulisivat työpaikalle tappelemaan jos tulee riitaa? olen ollut 27 vuotta työelämässä, 9 eri työnantajalla, ikinä ei ole vielä missään riitaa tullut. Aina olen hoitanut kaikki palkkaneuvottelut sovussa työnantajan kanssa, ihan itse. En halua maksaa tuollaiselle "puolestariitelijälle"!!
...työnantajanne kanssa. Jos riitelette ja liitto tulee "apuun" niin ei ole kivaa siellä töissä enää sen jälkeen.
töissä 20.v Ei ole meidänkään työmaalla tarvittu liittoa riitelemään mutta työehdoista on olemassa minimirajat jotka liittona on neuvoteltu ja niistä ei ole luistettu.
Tarkoitan lähinnä sitä että jos teidän työehtoja tai työturvallisuutta heikennetään niin työnantajanne voi tehdä sen täysin oman indressinsä mukaan te voitte vain katsoa vierestä tai häipyä ja annan takuun ettei liitto kiusaa teidan työpaikkaa millään tavoin.senhän tietää työnantajannekin joka voi olla tosi fiksu tyyppi mutta loppujenlopuksi bisnes is bisnes.
Olet varmaan saanut käsityksen liiton tavasta hoitaa erimielisyydet työnantajapuolelta enpä usko että olisit nähnyt ns.liiton tappelemassa työpaikalla.Eihän sitä riidellä tarvitse kun tekee miten työnantaja vaatii ja millä hintaa
Itse työskentelen suomen vaarallisimmalla alalla ja jos naitä töitä tehtäisiin aina siten miten työnantajat haluaa meillä kulkis viikatemies vielä tiheämpään mitä nyt.
En uskoisi sinunkaan palkkatason olevan edes sillä tasolla missä se on ellei liittoutuneet ammattisiskosi olisi niihin minimirajoja neuvotelleet.
Työntekijät on yhdessä liitto ja liitto neuvottelee minimiehdot ja tämä kääntyy yleensä työnantajan suussa riitelyksi ja kiristyksesi
Mehän pyrimme myymään työpanoksen ja ammattitaidon kohtuulliseen hintaan ja työnantaja pyrkii maksimoimaan oman tuloksensa valitettavan usein palkan ja työturvallisuuden kustannuksella.
Mutta teillä näyttäisi asiat olevan hyvällä tolalla nyt ja myös tulevaisuudessa eikä varmaan riitoja tulekkaan ja hyvä näin.
nauttikaa vaan siivellä olosta mutta tulee teille vielä karu arki vastaan!!
Kuuluin liittoon, mutta erosin, koska en saanut sitä mitä odotin. Palkka- yms. edeut tutnuvat kuuluvan vain niille, jotka toimivat ammatiosastoissa aktiivisesti. En ollut myöskään valmis maksamaan toisten lomista (liiton avustukset).
Hyötyjä en ole saanut, enkä käyttänyt liiton palveluita.
Mitkä asiat on nyt paremmin kun silloin kun olit liiton jäsen?
...sietämätön keveys niillä on paremmin,ei mikään muu.Tuolla saatanan siivestelyllä ei ole näköjään mitään rajaa,osa niistä kuvittelee, että ku palkka on menny mopen perseeseen ja se ylenhyvä Loimaan kassa ei niitä tietenkään saa perittyä hyvältä ja luotettavalta työnantajalta,niin liitynpä hetimiten ammattiliiton jäseneksi ja otetaan omat sitä kautta.Eli jos saisin olla edes sen aikaa jäsen ja luikkia taas kohta ties minne kyylään ja käyttään hyväksi niiden veteraanien uhrautuvaa työtä mitä ne kuvitteli meille tekevänsä aikoinaan että nyt on työ olot jokseenkin siedettävät.Mutta mitä sitä paskaa,porukat vaan hännystelee täällä ja kuvittelee että palkat,vapaat,ylityökorvaukset ja kaikki muu mukava on itsestäänselvyys ilman kenenkään aktiivisuutta ay-rintamalla,hävetkää saatana...
Kyllä kuulun STTK:n alaiseen toimihenkilöille tarkoitettuun liittoon. Nykyisestä liitosta ei ole kovinkaan paljon vlitöntä taloudellista hyötyä, koska on liian maltillinen palkankorotusvaatimuksissaan ja edunvalvonnassaan. Kuitenkin liittoon kuulumisesta on hyötyä sinänsä, koska mahdollisimman suuri järjestäytymisaste on kaikkien työtätekevien etu. Käyn ammattiosaston kokouksissa ja olen aktiivinen luottamusmieheen päin saadakseni tietoa asioista.
Aikaisemmin kuuluin SAK:n alaiseen liittoon, jolloin toimin myös itse luottamusmiehenä. Silloin hoidin viikoittain yhteyksiä liiton ja työpaikan välillä ja osallistuin liiton toimintaan erittäin aktiivisesti. Minulle ja työkavereilleni oli selkeätä hyötyä liiton tuesta ja avusta.
Olen käyttänyt myös liittojen lomatukea, koulutuspalveluja sekä osallistunut kaiken maailman rientoihin tutustuakseni myös muihin aktiiveihin ja liiton henkilökuntaan.
Minulle riittää YTK-työttömyyskassa takaamaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan, mikäli sitä joskus tarvitsen. Rahojani ette kyllä käytä politiikan väsäämiseen ja peluuseen.
mahdat tarkoittaa sanomalla "te" ?
Kyllahän sinä pyllistät aivan väärään suuntaan mutta pyllysi menee tarpeeseen.
Sillä sitä politikointia käytetään suomalaisten työläisten ja lapsiperheiden asioiden ajamiseen työnantajat satsaavat miljoonia euroja politiikkaan jossa ei kyllä ajeta sinun ja sinun pyllysi hyvinvointia.
Todellakin enemmistö ihmisistä on totaalisen kyllästynyt sosialistiseen politiikkaan.
Siksi ihmiset eroavat liitoista, koska kaikki SAK-liitot ja jotkut mm. STTK liitot ajavat liian vasemmistolaista politiikkaa jäsentensä varoilla.
Helpointa on siis äänestää jaloillaan, lähteä pois.
Kapitalismi toimii, sosialismi todistetusti ei toimi. (Ks. historiaa).
Tähän perustuu kehitys ja realismi kaikissa yhteiskunnissa nyt.
Olisikin luotava kokonaan uusi, parempi ja demokraattisempi järjestelmä myös työntekijöiden etuja ajamaan, nykytyyli alkaa olla aikansa elänyt. Sen olette varmaan jo huomanneetkin. Vai onko elämä liitoissa pelkkää silkkiä vain? En usko.
Demokratiakäsityksesi on aikaisempien keskusteluiden pohjalta sellainen, että sitä sinun ei varmasti kannata alkaa muille opettamaan. En tiedä voiko etujärjestöjärjestelmä olla demokraattisempi kuin liitoissa. Loimaan kassassa ei ainakaan ole minkäänlaista edunvalvontaa tai jäsenen vaikuttamismahdollisuutta.
Jotkin eroavat liitoista, koska eivät enää ymmärrä solidaarisuutta ja epäitsekkyyttä, joita yhteen hiileen puhaltaminen vaatii. He saavatkin erota liitoista, koska liitot toimivat paremmi ilman ihmisiä, jotka ajavat vain omaa etuaan.
Sinä taidat tosiaan olla selvännäkijä, kun uskallat sanoa että kapitalismi toimii, sosialismi ei. Maailmassa ei ole ollut yhtään oikeasti sosialistista maata, joten sen toimivuudesta ei voi mennä sanomaan yhtään mitään. Luulen itsekin, että meidä järjestelmämme on paras mahdollinen (kapitalismi parhaat osat sopsialismia). Äärimmäinen kapitalismi ja sitä edustavat yritykset taas ovat kriisissä joka kerran kun katson uutiset.
Demokratiaa ei ole sitä että tietyt liitot käyttävät jäsenmaksutulot vasemmistopolitiikan ajamiseen.
Olenhan täällä jo maininnut tosiasian että liittojen jäsenet ovat myös suuresti sitoutumattomia, keskustalaisia ja oikeistolaisia.
Heidän mittansa alkaa olla täysi, kuten alistetun keskiluokan kokonaisuutenakin.
Historiasta todellakin voi todeta ettei sosialismi toimi. Siksi ei voi ymmärtää sosialistisen, liian sosialistisen tai osittain sosialistisen politiikan ajamista. Tämän asian vuoksi Suomi on siis lirissä (rahat loppu), täällä harrastetaan tuottomatonta politiikkaa joka on edelleen liian vasemmistolaista.
Ehkä aiemmin mainitsemani "sosiaalinen kapitalismi" voisi olla hyvä linja.
Mutta järjestelmä jota SDP pitää yllä holhouspolitiikallaan ei voi perustua realismiin saatikka toimivuuteen.
Siksi pohjoismainen liian vasemmistolainen hyvinvointimalli on nyt kriisissä, AITO tuottavuus on heikkoa ja verotus tuhoaa kehityksen.
Siksi vaadinkin muutosta kohta parempaa. Matala verotus toisi työpaikkoja ja hyvinvointia AIDOSTI.
Holhouspolitiikka ei pysty luomaan kasvua.
Mallimme on kuitenkin se mitä ihmiset haluavat. Jos ihmiset haluaisivat oikeistolaista politiikkaa, kokoomuksen kannatus olisi jotain muuta kuin 16 %. Liittojen toiminta nimenomaan on demokraattista ja vielä demokraattisemmaksi muuttuu kun pääsee eroon solidaarisuuteen sopimattomista ihmisistä, joista Loimaan kassa pitää huolen. SAK:n jäsenistä on varmasti yli puolet ajatusmaailmaltaan vasemmistolaisia. Heidän mielestään on aivan oikein antaa tukea vasemmistopuolueille vaaleissa ja edistää vasemmistolaisia arvoja. Niinhän yrityksetkin tukevat oikeistopuolueiden edustajia.
En pysty löytämään historiasta yhtään esimerkkiä sosialismin toimimattomuudesta, koska sellaista maata ei ole ollut. Neuvostoliittoa, Kiinaa, Pohjois-Koreaa tai muita diktatuureja ei voi pitää minään malliesimerkkeinä. Kuten jo aikaisemmin olen sanonut, en ole haikailemassa minkään täysin sosialistisen mallin perään, vaan pidän nykyistä järjestelmäämme parhaana mahdollisena. Kaikkea tietysti pitää kehittää, aina siihen suuntaan miten ihmiset vaaleissa äänestävät.
Verotaso on Suomessa aivan kohdallaan. Progressiivinen verotus antaa edes pientä tasoitusta pienituloiselle. Tiedät varmasti, että USAssa sairaanhoidon kustannukset ovat nelinkertaiset/asukas, koska sen hoitavat yksityiset yritykset, jotka tekevät raakaa bisnestä. Me hoidamme asian verovaroilla, jolloin kaikista huolehditaan, kaikilla on samat mahdollisuudet elämässään ja kustannuksetkin pysyvät kurissa.
Jos työntekijöiden pitäisi maksaa kokonaan itse omat eläke- ym sosiaalimaksunsa, palkkoja pitäisi nostaa reilusti, jotta tämä olisi edes mahdollista. yrittäjälle kustannus olisi täysin sama, mutta jokainen joutuis erikseen huolehtimaan omista eläkejärjestelyistään, joka varmasti vain lisäisi byrokratiaa.
Che tuossa esitti, että: jos työntekijät itse joutuisivat kokonaan maksamaan jne. . .
Minä taas väitän, että työntekijät joutuvat itse maksamaan niin eläke-, kuin sairausvakuutusmaksunsa lyhentämättömänä.
Se oli 1960-luvun alkupuolella, kun hierottiin ensimmäisiä tulopoliittisia sopimuksia, yhtenä asiana neuvottelupöydässä oli työeläkejärjestelmä ja sairausvakuutusjärjestelmä.
Palkkoja silloin korotettiin vuosittain 2 - 3 %, kun inflaatio laukkasi kaksinumeroisena lukuna. Silloin tulopoliittinen ratkaisu markkinoitiin palkansaajille, että työeläkemaksut ja työnantajan osuus sairausvakuutusmaksusta ovat osa työntekijän palkkaa. Esimerkiksi eläke on osa palkansaajan palkkaa, jonka maksupäivä on hieman myöhemmin.
Niin että tämä niistä sivukuluista.
Joo, olet oikeassa. Tarkoitin lähinnä työnantajien kitinää näistä maksuista kuin ne olisivat jokin ylimääräinen kustannus. Palkan osahan ne ovat tietysti.
Jos työntekijät joutuisivat maksamaan ne itselleen tulevasta palkan osasta, palkka pitäisi olla vastaavassa suhteessa suurempi.
Ei demokratiaa luoda oikeistopolitiikalla jos oikeistolla olisi siihen mahdollisuus meillä ei olisi työttömiä (tilastollisesti).
olisi alipalkattuja pakkotyöläisiä ja täysipäiväisiä kerjäläisiä.koska oikeistopolitiikan ideologiaan ei kuulu työläisluokan hyvinvointi.
Siksipä ammattiliitot nojaa sosiaalisempaan vasemmistopolitiikkaan
kyllähän ihmiset eroavat liitosta jäsenmaksun säästösyistä eli harhasta (ei lasketa vervähennyshyötyä).Toisaalta myös tietämättömyydestä liiton todellisesta toiminnasta
Kyllä Loimaankassalaiset auttaa osin tietämättäänkin kehitystä että yhä enemmän työnantaja määrää työehtojen tason.
Aloilla ja työpaikoilla jossa liittoon kuuluu lähes 100%työntekijöistä on palkkataso ,työturvallisuus ja tyopaikan henkinen ilmapiiri paljon parempi
Jopa työnantajatkin on todenneet että yleensä työntekijät jotka kuuluvat liittoon ovat sitoutuneet työpaikkaan ja työntekemiseen pitkäjänteisemmin ja ovat työntekijöinä luotettavampia kuin liittoon kuulumattomat
ja tuntevat työelämän pelisäännöt paremmin.
EI OLE DEMOKRATIAA JOS 2 milj. palkansaajan mielipiteitä ei huomioida.
SE ON OIKEISTO DIKTATUURIA JA SITÄ SAK EI SAA KANNATTAA EIKÄ KANNATA!!
jonka mielipiteet ovat jo uusnatsien ajatusten tasolla,se sinun kapitalismisi on köyhiä ja heikkoja tappava aate,mutta onnex ammattiliitot pitävät nämäkin vähemmän suulaat kaverit hengissä ja mukana työ kuvioissa riippumatta sinunlaisista riistäjistä!
Suomen verotus on sairasta luokkaa.
Siksi maamme on suurongelmissa.
On vain yksi suunta: verot alas.
Nykyinen järjestelmämme ei todellakaan ole paras mahdollinen. Ei lähelläkään, suurongelmat vaivaavat Suomea ja talous pettää yhä suuremmin luoden lisäongelmia.
Onneksi muutos kohti parempaa on alkanut =) jos tutkitaan politiikan suuntaviivoja esim 70-luvusta näihin päiviin.