avautuminen

onko kenellekään muulle sanottu päin naamaa "oot vitun ruma!"?
minulle sanottiin kerran ja sen jälkeen ulkonäöstä on tullut minulle pakkomielle. Olen jotakin rumimmasta päästä ainakin kasvoiltani. En voi koskaan saada parisuhdetta ja olen vasta 20- vuotias. Tulee pitkä yksinäinen elämä.
En vielä ole toivoani aivan kokonaan menettänyt mutta viimepäivinä olen alkanut tuntea sellaista tyhjyyttä sisällä. Joka päivä rukoilen että saisin poikaystävän ja hellyyttä ja rakkautta.
nyt se tunne on alkanut kylmenemään. Aivan kuin kaikki tunteet olsivat todella laimeita eikä mikään asia tunnu miltään.
Ja kaikki johtuu rumasta naamasta.
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On sanottu, useammankin kerran - ei tosin ihan viime vuosina. Mutta 26 vuotta eikä yhtään parisuhdetta - ja vasta nyt tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun siihen oli edes pieni mahdollisuus.

En kyllä osaa sanoa mitään rohkaisevaa. Luulen, että kaikki sanottava saattaisi kuulostaa vain joko vittuilulta tai tyhjiltä sanoilta.

Äänestä

saa haistaa paskan.

Olen nähnyt monia jotka omaavat vähemmän viehättävän naaman normaalin kauneuden näkökulmasta jotka seurustelevat.

Älä mieti liikaa ulkonäköäsi muuta kuin että pidä huoli siitä. Liiku, syö hyvin, vähän meikkiä naamaan ja muista hymyillä niin on vaikea kuule uskoa että se sinun naamasi on sen "rumempi" kuin monen muun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjgg kirjoitti:

onko kenellekään muulle sanottu päin naamaa "oot vitun ruma!"?
minulle sanottiin kerran ja sen jälkeen ulkonäöstä on tullut minulle pakkomielle. Olen jotakin rumimmasta päästä ainakin kasvoiltani. En voi koskaan saada parisuhdetta ja olen vasta 20- vuotias. Tulee pitkä yksinäinen elämä.
En vielä ole toivoani aivan kokonaan menettänyt mutta viimepäivinä olen alkanut tuntea sellaista tyhjyyttä sisällä. Joka päivä rukoilen että saisin poikaystävän ja hellyyttä ja rakkautta.
nyt se tunne on alkanut kylmenemään. Aivan kuin kaikki tunteet olsivat todella laimeita eikä mikään asia tunnu miltään.
Ja kaikki johtuu rumasta naamasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu