Opiskeluaikana minulla oli pari hyvää kaveria luokallani. Porukalla teimme ryhmätöitä ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Nyt kun opinnot ovat takana ja jokainen meistä on omalla urallaan, niin jotain on nyt tapahtunut tuolle jengille.
Vietämme edelleen aikaa yhdessä, aina kun vaan satumme samoille kulmille ja ollaan muutenkin yhteyksissä, nykyään kun se onneksi on monipuolisesti mahdollista. Mutta yksi juttu minua kaivertaa tässä porukassa, emme enää osaa keskustella muusta kun työasioista. Jos vaikka istumme tuopposelle, niin siinä sitten puimme työasioita. Mielestäni sellainen ei sovi vapaa-aikaan, että työasioista keskustellaan. Jostain syystä meidän on todella vaikeaa keskustella ihan muusta. Koenkin nuo tilanteet silloin hyvin epämukaviksi ja ahdistaviksi. Takana ovat siis ne ajat, jolloin keskusteltiin siitä mitä mieleen juolahtaa.
Mikä siis neuvoksi??
Vietämme edelleen aikaa yhdessä, aina kun vaan satumme samoille kulmille ja ollaan muutenkin yhteyksissä, nykyään kun se onneksi on monipuolisesti mahdollista. Mutta yksi juttu minua kaivertaa tässä porukassa, emme enää osaa keskustella muusta kun työasioista. Jos vaikka istumme tuopposelle, niin siinä sitten puimme työasioita. Mielestäni sellainen ei sovi vapaa-aikaan, että työasioista keskustellaan. Jostain syystä meidän on todella vaikeaa keskustella ihan muusta. Koenkin nuo tilanteet silloin hyvin epämukaviksi ja ahdistaviksi. Takana ovat siis ne ajat, jolloin keskusteltiin siitä mitä mieleen juolahtaa.
Mikä siis neuvoksi??
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Niin elämä etenee, puhelimet hiljenee, välit viilenee, mut niin se vaan menee!"
- joku suomiräppäri
EI kun oikeesti, niin siinä vaan käy. Se pieni lapsi kuolee siellä sisällä kun tullaan aikuisiksi, ja sitten ollaan ja puhutaan niin aikuisia juttuja. Ei ole muuta kuin koti ja työ. Kukaan ei uskalla tehdä enää mitään repäisevää eikä puhua muusta kuin työstä.
Niin vain tapahtuu.
Itselleni työasioista puhuminen vapaa-ajalla on jostain syystä rankkaa, peräti ajattelu tuntuu pahalta. Siksi en tahtoisi puhua ja pilata hyvää kaveriporukan meininkiä.
Luulisi nyt, että vanhempana oltaisiin vähän avoimempia asioiden suhteen. Eli osattaisiin jättää työasiat taakse (viikonloppuisin kun tavataan) ja keskityttäisiin sen hetkiseen tilanteeseen.
Voisiko kyse olle pätemisen tarpeesta? Että joillain kavereilla olisi tarve tuoda esille tärkeitä työtehtäviään ja toiset haluavat sitten vastata samalla mitalla?
Tarkoitatko, että haluaisimme kerskua tekemisillämme? Minä en ainakaan sitä tee ja en sitäpaitsi haluaisi edes ottaa esille asioita, joita teen työssäni. Ellei sitten oikein ketuta työasiat, niin silloin yleensä puran paineitani. Toiset sen sijaan kehuvat, miten ovat esim. koodanneet kätevästi jonkun palikan järjestelmään.
Tarkoitinkin juuri sitä että ystäväsi haluaisivat kovasti tuoda muille esille kuinka tärkeitä ihmisiä he työpaikalla ovat. Tai ehkäpä on vain yksi henkilö joka jatkuvasti aloittaa keskustelun omista työtehtävistään, ja toiset sitten tarttuvat tähän.
En nyt lähde sormella osoittamaan, kuka meistä sen ensimmäisenä aloittaa. Ennemmin tai myöhemmin jutut painuvat työasioiden puolelle kuitenkin. Täytyy vissiin ottaa hellävaraisen tiukka tyyli, etten rupea puhumaan työasioista. Puhukoot muut. Mutta minulla ei kuitenkaan ole oikeutta käskeä heitä lopettamaan työasioden jauhantaa, vaikka mieli tekisikin.