En todellakaan voinut ymmärtää kuinka vaikeaa on elää miehen kanssa jolle en ole ensimmäinen perhe. tulen aina olemaan toinen nainen. Tunnen syyllisyyttä, etten kestä hänen alle kouluikäistä lastaan enempää kuin pakolliset asiat vaatii. Kuitenkin helpotun lapsen lähdettyä.
Avomieheni ex-vaimo on käyttänyt lasta aseena meitä ja miestä kohtaan. Tämä nainen on muutenkin nähnyt paljon vaivaa saadakseen elämästäni hankalaa, onnistuenkin siinäkin kohtalaisen hyvin.
Mies on usein minua kohtaan erittäin halveksiva. En ole tehnyt tiettyjä asioita hyvin, tai olen muuten tehnyt jotain väärin. Hän on kieltänyt minulta monia asioita. Lähtenyt olen, useastikin. Joka kerta kuitenkin kaikki kauniit lupaukset saavat minut palaamaan ja uskomaan parempaan huomiseen.
Nyt suhteeni mieheen onkin vaakalaudalla. En luota, liikaa valheita. En jaksa, enkä halua leikkiä enää kotia, enkä kilttiä tätiä, vaikka itse olenkin mielessäni nimittänyt itseni klassisesti "pahaksi äitipuoleksi". Olen kyllästynyt esittämään roolia jonka itse tiedän olevan aivan muuta kuin mitä todellisuudessa olen.
Moni ystävä ei halua olla enää kanssani tekemisissä mieheni takia. No ovatkokaan he sitten koskaan ystäviäni olleetkaan.?
Yhteinen osoite tekee kaikesta jossain määrin hankalaa. Mihin pääni kallistan? Turvallisuuden tunne on tottakai yksi, sekä kiintymys toiseen ihmiseen yhdessä pitävä voima.
Epäonnistumisen sekä eroprosessin läpikäyminen pelote antaa asioiden vain olla ennallaan.
Rakastanko? Tavallani kyllä, joskus tuntuu että enemmän tottumuskysymys..
Ja kaikki tämä sekä paljon, paljon muuta mahtuu minun 20 vuotiaan naisen alle vuoden kestäneeseen parisuhteeseen sekä elämään.
Nyt hyvät ihmiset kaipaisinkin teidän mietteitä. Omat ajatukseni olen kiertänyt ympäri ja ympäri, pääsemättä niistä enää yksin mihinkään.
Jotain on minun elämälleni tehtävä, sen tiedän. Mitä ja millä perustein, se on vielä epäselvää.
Elää kuitenkin vielä aion ja haluan!
Avomieheni ex-vaimo on käyttänyt lasta aseena meitä ja miestä kohtaan. Tämä nainen on muutenkin nähnyt paljon vaivaa saadakseen elämästäni hankalaa, onnistuenkin siinäkin kohtalaisen hyvin.
Mies on usein minua kohtaan erittäin halveksiva. En ole tehnyt tiettyjä asioita hyvin, tai olen muuten tehnyt jotain väärin. Hän on kieltänyt minulta monia asioita. Lähtenyt olen, useastikin. Joka kerta kuitenkin kaikki kauniit lupaukset saavat minut palaamaan ja uskomaan parempaan huomiseen.
Nyt suhteeni mieheen onkin vaakalaudalla. En luota, liikaa valheita. En jaksa, enkä halua leikkiä enää kotia, enkä kilttiä tätiä, vaikka itse olenkin mielessäni nimittänyt itseni klassisesti "pahaksi äitipuoleksi". Olen kyllästynyt esittämään roolia jonka itse tiedän olevan aivan muuta kuin mitä todellisuudessa olen.
Moni ystävä ei halua olla enää kanssani tekemisissä mieheni takia. No ovatkokaan he sitten koskaan ystäviäni olleetkaan.?
Yhteinen osoite tekee kaikesta jossain määrin hankalaa. Mihin pääni kallistan? Turvallisuuden tunne on tottakai yksi, sekä kiintymys toiseen ihmiseen yhdessä pitävä voima.
Epäonnistumisen sekä eroprosessin läpikäyminen pelote antaa asioiden vain olla ennallaan.
Rakastanko? Tavallani kyllä, joskus tuntuu että enemmän tottumuskysymys..
Ja kaikki tämä sekä paljon, paljon muuta mahtuu minun 20 vuotiaan naisen alle vuoden kestäneeseen parisuhteeseen sekä elämään.
Nyt hyvät ihmiset kaipaisinkin teidän mietteitä. Omat ajatukseni olen kiertänyt ympäri ja ympäri, pääsemättä niistä enää yksin mihinkään.
Jotain on minun elämälleni tehtävä, sen tiedän. Mitä ja millä perustein, se on vielä epäselvää.
Elää kuitenkin vielä aion ja haluan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
oli aika paljonkin erilainen, mutta "perussyyt" samanlaiset. Olin kuusi vuotta parisuhteessa. Aloin seurustelemaan 18-vuotiaana ja viimein pari kuukautta sitten päätimme erota. Siinä mielessä tilanteeni oli aivan erilainen, että kummallakaan ei ollut paljoa ns. entistä elämää emmekä asuneet yhdessä. Mies oli kaikkea mitä toivoa saattaa, mutta tunteet kuolivat aikaa myöden pois. Itse asiassa, jos näin voi sanoa, sinulla on "hyvä" tilanne, kun miehesi käyttäytyy rumasti jne. Siinä on ainakin hyvä syy jättää. Minulla meni kauan aikaa ennen kuin tein eropäätöksen, koska miehessäni ei todellakaan ollut mitään vikaa ja mielestäni mulla ei ollut "oikeutta" jättää häntä ilman hyvää syytä. Mutta kun ei tuntunut enää hyvältä eikä tunteita ollut, niin erosimme.
Pelko turvallisuuden menettämisestä oli suuri ja se, että löydänkö enää koskaan noin kunnollista ja hyvää miestä. Mikä oli väärä luulo. Nyt on tapailtu jo kotvan aikaa mukavan nuorenmiehen kanssa. Ja lupaavalta tuntuu ;).
Olet vielä nuori ja sinulla on mahdollisuus vaikka mihin. Mieti haluatko tuhlata elämäsi tuollaiseen; ex-vaimon sylkykuppina olemiseen, miehesi halveksunnan kohteeksi, äitipuolen vastuuseen noinkin nuorella iällä jne. Kyse on sinun elämästäsi ja vaikka alussa saattaakin tuntua turvattomalta, niin ajan oloon huomaat, että varmasti kyseessä oli oikea päätös.
Huono merkki on, jos ystävätkin alkavat kaikkoamaan ympäriltä. Nosta rohkeasti kytkintä ja aloita elämä. Sitä sinulla on vielä paljon edessä. Voimia sinulle päätöksessäsi!
Hei!
Tervetuloa "perhehelvettiin", joksi minä tuota nimitän. olen itse käynyt saman läpi ja tiedän miltä tuntuu olla se kolmas pyörä, vaikka ehkä miehesi ei näin ajttelekkaan.
Minun suhteeseeni kuului henkistä ja fyysistä väkivaltaa, haukkumista, parjaamista ja yms miehen ja hänen ex:n taholta. Olin tilanteessa todella rikki, kunnes tajusin, että tälle pitää tehdä jotain. Siispä erosin ja nyt on asiat todella hyvin.
Olen saanut ystäviäni takaisin, jotka jäivät vähemmälle ollessani suhteessa mieheen, koska hekään eivät viihtyneet luonani, kun näkivät, että kärsin. Olen kuulemma muuttunut ihmisenä paljon mukavammaksi ihmiseksikin, näin minulle on kerrottu.
Tee oikea ratkaisu ja nauti sen jälkeen elämästäsi. Asiat eivät muutu jos mies ei niitä halua muuttaa, koska itse ns. sivullisena niitä ei voi muuttaa muuten kuin eroamalla.
Voimia!!!
Voimia tässä tarvitaanki. =)
On ollut hassua todella huomata ystävien kaikkoavan. Ennen olen todellakin tuudittautunut siihen, ettei he ystäviä koskaan ole olleetkaan. Toisaalta, minä olen muuttunut, eivät he.
Minun on täytynyt keskittyä enemmän olemaan hyvänä ja esimerkillisenä "pikkuvaimona", ja oma elämä onkin sitten jäänyt sivummalle.
Toisaalta todellakin kaivaa, ettei minulla ole varsinaista syytä lähteä. Yleinen paha olohan sitä todellakin on, mutta tuntuu kuin tarvitsisi jonkin kongreettisen syyn. Sillloin saisi antaa vastauksen kysymykseen; "MIksi?"
syyn tarvitse olla mikään "konkreettinen". Itse mietin miettimästä päästyäni ja lopuksi jonkinlaiseksi syyksi muodostui yksinkertaisesti se, että mietin jättämistä. En tiennyt mitä haluan, mutta ainakin tiesin mitä en halua. Siitä kaikki lähtee.
Ja mitä sun syihin tulee, niin minusta niitä tuntuu olevan aikas paljon, mitä nyt alkuperäiseen kirjoitukseesi tulee.
Mieti onko nykyinen elämäsi sellaista mitä haluat sen loppuelämäsi olevan. Jos hiukankin epäilet, niin ei kun menoksi. Älä vaan tuhlaa elämääsi rypemällä 2-kymppisenä pikkuvaimon roolissa.
Moi!!!
Et sinä tarvitse saman kaltaisia syitä lähtiäksesi huonosta suhteesta kuten minä tarvin ja toivon, että ymmärrät lähteä ennenkuin tilanne voi todellakin mennä näin kamalaksi kuin se minulla oli.
Mielestäni sinulla on tarpeeksi syitä lähteä suhteesta. Sinulla on huono olla miehen ja hänen lapsen ja ex:n kolmio traamassa!!! Eikö siinä ole syytä jo ihan tarpeeksi?
Olet nuori nainen ja sinulla on varmasti paljon parempi elämä sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole lapsia entisestä liitosta. Elämä on paljon helpompaa ja tällaisen suhteen jälkeen varmaan osaat myös arvostaa sitä erilailla kuin ennen.
Ole vain rohkea ja lähde suhteesta. Ei tuo kuulosta oikealta parisuhteelta. Älä tee samaa virhettä kuin minä, että mietit useamman vuoden ja unohdat kokonaan minkälainen oikea parisuhde oikeasti on. Minä unohdin ja opettelen nyt sitä uudestaan ja vaikeaa on.
En tiedä minkä takia, mutta repesin todellakin nauramaan.. en teille van yksinkertaisesti itselleni.. =) Olen todellakin parikymppinen nainen, ja elämän pitäisi olla edessä. Kuitenkin elän kuin keski-ikäiset, elämäänsa kyllästyneet perheenäidit.
Tämäkin päivä voi olla se uusi, kaatsotaan mitä saan aikaan.. ;)
Lässyti lässyti! Get a grip!
Jos tilanne on vuoden yhdessäolon jälkeen noin ikävä, en näkisi mitään syytä jatkaa yhteiselämää.