Tuntuu että näytän

Haluaisin oikeasti saada jotain muutosta tyylitajuuni ja pukeutumiseeni. Tyylikäs, hienostunut ja naisellinen ovat termit, joita haluaisin alkaa tavoitella pukeutumisellani.

mutta, mutta...

Kun sitten koitan pukeutua esimerkiksi hieman naisellisemmin ja menen esimerkiksi hoitamaan asioitani kaupungille, niin alan suunnilleen pari minuuttia sen jälkeen kun olen astunut ovesta ulos alan tuntea olevani aivan naurettavan ja ylipynttäytyneen näköinen. Ja tuntuu siltä että kaikki tuijottavat minua.
141064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

laittanut päällesi jos tuntuu tuollaiselta?

Äänestä

Itselläni oli aikaisemmin todella angrogyyni tyyli, eli farkkuja, t-paitoja jne. Hametta tai mitään "hienostunutta" en olisi laittanut päälleni isostakaan rahasta. Nyt kun olen töissä toimistossa, jossa meillä on ns. "business casual" -pukeutumiskoodi, niin on ollut hieman pakko totuttautua siistimpiin, hienostuneempiin ja naisellisempiin vaatteisiin.

En tiedä minkä ikäinen olet, ja millainen on tyylisi nykyään, joten voin vain ihan yleisluontoisesti antaa joitain vinkkejä:

Aloita vähitellen. Eli älä heti laita 10cm piikkikorkkareita ja hametta, vaan aloita vähitellen. Vaihda esim. ensin lenkkarit avokkaisiin ja t-paita/huppari siistiin neuleeseen. Vaihda reppu siistiin nahkaiseen käsi-/olkalaukkuun. Sitten farkut siisteihin suoriin housuihin. Seuraava askel ovat avokkaat tai saappaat pienellä korolla. Sitten seuraavaksi hame. Lisää vähitellen myös koruja ja meikkiä, jos se tuntuu sopivan tyyliisi. (Naisellinenhan voi olla myös ilman meikkiä. Itse esimerkiksi käytän vain meikkivoidetta ja kulmakynää huolitellun ilmeen aikaansaamiseksi. Muutoin olen naamaani tyytyväinen sellaisena kuin se on :)

Muuta tyyliäsi vähitellen, niin että uudet vaatekappaleet sopivat sekä vanhaan että uuteen tyyliisi. Totuttele uudenlaisiin vaatteisiin vähitellen, niin sinulla on itselläsi varmempi olo, eikä tule niin paljoa virheostoksiakaan, kuin jos ostaisit ison kasan vaatteita ja yrittäisit uudistaa koko vaatekaappisi kerralla. Kokeile myös pitää uusia vaatteitasi aina ensin kotona ollessasi, niin totut niihin hieman.

Toivottavasti tästä on apua. Jos haluat vielä jotain konkreettisempia vinkkejä, niin kuvailepa nykyistä tyyliäsi ja kerro suunnilleen minkä ikäinen olet!

Äänestä
  • Ja siitä, jos tuntuu että kaikki tuijottavat, niin se on luultavasti lähinnä kiinni omasta fiiliksestä ja itseluottamuksesta.

    Saan monesti osakseni katseita ja jopa tervehdyksiä miespuolisilta henkilöiltä, etenkin pukeutuessani korkkareihin ja hameeseen. Korkojen kopina, hameen heilahtelu ja kaunis ryhti vaan nähtävästi vaikuttavat miehiin hypnotisoivasti ;) Eli kaikki huomio ja tuijottaminen ei tosiaakaan ole negatiivista - ainakaan tarkoitukseltaan, vaikka sen itse ehkä sellaiseksi joskus kokee.

    Äänestä

  • Kiitoksia neuvoista :-). Täytynee kokeilla tuota vähitellen siirtymistä.

    Ja tosiaan, tuo sana androgyyninen kieltämättä kuvaa nykyistä tyyliäni ja ikää on sellaiset 30-vuotta. mikäli sillä nyt on jotain merkitystä.

    Yhtenä ongelmana pukeutumisessani -ainakin itselleni- on ollut se. että olen vartalotyypiltäni varsin muodokas, eli rintoja ja lantiota löytyy. Ja se on saanut minut hieman epävarmaksi juuri tuon naisellisuuden suhteen, sillä itselleni rajanveto on vaikeaa, ettei sitten tyyli ja vaikutelma lipsahda yliampuvaksi ja muuten negatiiviseksi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitoksia neuvoista :-). Täytynee kokeilla tuota vähitellen siirtymistä.

    Ja tosiaan, tuo sana androgyyninen kieltämättä kuvaa nykyistä tyyliäni ja ikää on sellaiset 30-vuotta. mikäli sillä nyt on jotain merkitystä.

    Yhtenä ongelmana pukeutumisessani -ainakin itselleni- on ollut se. että olen vartalotyypiltäni varsin muodokas, eli rintoja ja lantiota löytyy. Ja se on saanut minut hieman epävarmaksi juuri tuon naisellisuuden suhteen, sillä itselleni rajanveto on vaikeaa, ettei sitten tyyli ja vaikutelma lipsahda yliampuvaksi ja muuten negatiiviseksi.

    ...melko keskivertovartaloinen, eli en laiha, mutten kovin muodokaskaan. Ja ikävä kyllä, jos sitä muotoa jossain kohti on, niin takapuolessa ja reisissä, eikä varmasti ainakaan rinnoissa :(. Olen pari vuotta alle kolmekymppinen.

    Itse olen sitä mieltä, että runsaan naiselliset muodot omaavan on helppo näyttää naiselliselta! Koita omaksua etelä-eurooppalaisten naisten asenne, eli se että kaikki kilot ja muodot kannetaan kunnialla ja ilolla, ja että nehän ne oikeastaan meistä tekevät naisia! :)

    Ainakin minulle sopivat hyvin alaspäin levenevät suunnilleen polvipituiset hameet, jotka ovat hyvinkin naisellisen näköisiä. Tunnen oloni niissä myös mukavaksi, koska ne eivät ole liian tiukkoja ja "paljastavia". Lisäksi niistä saa hieman tyttömäisen vaikutelman, ettei tyyli muutu liian mummomaiseksi tai vakavan bisneshenkiseksi.

    Luulisin, että sinulle voisivat sopia esimerkiksi kietaisupaidat, jotka korostavat vyötäröä, ja saavat aikaan jonkinlaista illuusiota tiimalasivartalosta. Ja esim. V-aukkoiset paidat sopivat rinnakkaille naisille. Korkeakauluksisia poolopaitoja tai muita liian lähelle kaulaa nousevia kaula-aukkoja taas ei kai oikein suositella, koska ne korostavat rintojen kokoa entisestään, eivätkä mitenkään mairittelevalla tavalla.

    Näin talvella aloittaisin kenkäkokeilut saappaista, joissa on pieni (n.5cm) korko. Hyvälaatuisilla ja jalkaan sopivilla saappailla on mielestäni helpointa opetella kävelemään korkojen kanssa. Pienetkin korot ja siro kenkämalli tekevät heti huomattavasti naisellisemman vaikutelman, eivätkä ne kuitenkaan hidasta tai hankaloita loppujen lopuksi menoa. Itse en ole ollenkaan siirtynyt korkeakorkoisempiin kenkiin, vaan tuo noin 5cm saa riittää, koska olen muutenkin aika pitkä.

    Itse vältän edelleenkin kiiltoa, rimpsuja, pitsejä jne. Keskityn vaatteiden muotoon ja leikkaukseen, ja valitsen kangaslaatuja ja värejä, jotka tuntuvat kotoisilta ja mukavilta. Siten vältän tunteen siitä, että olisin ylipynttäytynyt joulukuusi tai vappusalko.

    Juuri tuolla vähitellen tyylin muuttamisella saa mielestäni aikaan sen, etteivät asut tunnu ikinä liian yliampuvilta. Hankkimalla yhden tai pari vaatekappaletta kerrallaan, ja totuttelemalla niihin, koko tyyli muuttuu vähitellen itsestään, eikä tarvitse yhtäkkiä olla kokonaan toinen henkilö. Jos mahdollista, ota kaveri/sisko/tms. (jolla on enemmän naisellinen tyyli) mukaan ostoksille makutuomariksi.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    kuin liikaa. Selkeyttä asuvalintoihin, niin tyyli- ja naisellisuuspinnat alkaa ropista.

    Makutuomarit ovat vähän niin ja näin. Itse en koskaan tarvitse enkä halua makutuomareita sekaamaan omaa selkeää tyyliäni ja näkemyksiäni.

    Äänestä

  • parempi... kirjoitti:

    kuin liikaa. Selkeyttä asuvalintoihin, niin tyyli- ja naisellisuuspinnat alkaa ropista.

    Makutuomarit ovat vähän niin ja näin. Itse en koskaan tarvitse enkä halua makutuomareita sekaamaan omaa selkeää tyyliäni ja näkemyksiäni.

    Jos itsellään ei kuitenkaan ole selkeää näkemystä siitä millainen oma tyyli pitäisi olla, ja on hieman epävarma valinnoistaan, niin ehkä kannattaa valita mukaan kaveri, jonka tyyli vaikuttaisi tavoiteltavalta. Tällainen kaveri varmasti osaa ainakin aluksi antaa vinkkejä. Sitten myöhemmin kun (tai jos) tietää oman tyylinsä, niin ei makutuomareita välttämättä tarvita.

    Minulla on selkeä näkemys tyylistäni ja vaatteista jotka minulle sopivat, mutta silti kuitenkin tykkään kuulla muidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä varsinkin ennen kalliimpien ja pitkäaikaisempien hankintojen (esim. talvitakki) tekemistä. Vaikka tyyli sinänsä olisi hallussa, niin joskus kaveri voi havaita seikkoja, joita ei olisi itse huomannut ajatella.

    ns puolueeton.

    Tietty silloin on kiva kulkea kaverin kanssa kaupoissa, kun on vaan katsastamassa tarjontaa eikä niinkään ostomielessä.

    Äänestä

  • ei ole aina kirjoitti:

    ns puolueeton.

    Tietty silloin on kiva kulkea kaverin kanssa kaupoissa, kun on vaan katsastamassa tarjontaa eikä niinkään ostomielessä.

    ...makutuomari ei ole puolueeton. Miten voisikaan tai miksi pitäisikään olla? Yritin noissa edellisissä kommenteissani juuri korostaa, että makutuomariksi olisi hyvä valita joku, jonka tyyli on samansuuntainen, kuin millaiseksi haluaisi oman tyylinsä kehittyvän.

    Itse en ainakaan kiertele lainkaan kaupoissa "vaan katsastamassa tarjontaa", vaan menen kauppoihin etsimään vaatteita, joita koen tarvitsevani. Eli en osaa oikein nähdä eroa noiden kahden tilanteen välillä...

    makutuomari on vaivaantunut siitä jotta joku frendikin haluaa näyttää samansuuntaiselta... kyllä maku pitää lähteä omista lähtökohdista.

    Äänestä

  • sitten jos kirjoitti:

    makutuomari on vaivaantunut siitä jotta joku frendikin haluaa näyttää samansuuntaiselta... kyllä maku pitää lähteä omista lähtökohdista.

    ...sellaisesta vaivaantuu, niin sitten sellaista makutuomaria ei kannata ottaa mukaan. Tarkoitus on uudistaa tyyliään, ei kiusata kavereitaan. Ihan maalaisjärjellä ajattelemalla voi tämän päätellä.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    ...sellaisesta vaivaantuu, niin sitten sellaista makutuomaria ei kannata ottaa mukaan. Tarkoitus on uudistaa tyyliään, ei kiusata kavereitaan. Ihan maalaisjärjellä ajattelemalla voi tämän päätellä.

    kopioida kaverin tyyliä. Pelastakaa makutuomarit kiusallisilta tehtäviltä ;)

    Äänestä

  • myöskään kirjoitti:

    kopioida kaverin tyyliä. Pelastakaa makutuomarit kiusallisilta tehtäviltä ;)

    ...ole puhunut kaverin tyylin kopioimisesta. Jos et halua ymmärtää pointtiani, niin minä en sille voi mitään. Sinun ei tietenkään ole pakko ottaa ketään mukaan ostoksille. Minun mielestäni tyylitajuisen (ja nimenomaan tavoitteena olevan tyylin tajua omaavan) ja makutuomariksi suostuvaisen kaverin ottaminen mukaan vaateostoksille ei yksinkertaisesti voi olla haitaksi.

    Ehkä voisit mennä kohtuuhintaiselle stylistille.
    Minun yksi ystäväni tekee stylistin töitä sivutyönään. Hänellä on kynsistudio, tekee meikkauksia ja stailauksia, vaikka kynnet se pääasia onkin. Ystäville ja tuttaville on monet meikit tehnyt ja auttanut näissä tyylin löytymisen saloissa. laita sähköpostisi, niin annan hänen yhteystietonsa. Kuitin saat varmasti, ja lähtee takuulla kauppaan mukaan, eikä ole pahan hintainen palkkiokaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naurettavalta kirjoitti:

Haluaisin oikeasti saada jotain muutosta tyylitajuuni ja pukeutumiseeni. Tyylikäs, hienostunut ja naisellinen ovat termit, joita haluaisin alkaa tavoitella pukeutumisellani.

mutta, mutta...

Kun sitten koitan pukeutua esimerkiksi hieman naisellisemmin ja menen esimerkiksi hoitamaan asioitani kaupungille, niin alan suunnilleen pari minuuttia sen jälkeen kun olen astunut ovesta ulos alan tuntea olevani aivan naurettavan ja ylipynttäytyneen näköinen. Ja tuntuu siltä että kaikki tuijottavat minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu