Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta. Aloin seurustelemaan kun olin 16v. Luulen että olen rakastanut miestäni, mutta viimeisen vuoden aikana en ole ollut siitä enää aivan varma.
Mieheni vittuilee ja nalkuttaa joka asiasta, hän on kuin suheemme "nainen". Mutta tiedän että hän rakastaa minua yli kaiken, hän sanoo ja osoittaa sen kyllä, mutta en tiedä rakastanko enää häntä.
En enää tunne himoa häntä kohtaan, ja haluaisin asumaan yksin, vaikka suhteemme vielä sen jälkeen jatkuisikin. Mutta olen veloissa korviani myöten. Nykyinen asunto ei ole minun, ja minulla ei ole rahaa takuuvuokriin muihin uuden asunnon kustannuksiin. Mieheni käy töissä ja hän maksaa kaiken. Tuntuu kuin olisin vankilassa, eikä poispääsyä ole. Pettämään en halua, enkä voi. mutta en tiedä miten tästä selviäisin.
Tulisiko minun vain jatkaa suhdetta, vaikka se on osaltani kuollut.. Pidän miestäni ystävänä, tällainenko on onnellinen parisuhde?
Mieheni vittuilee ja nalkuttaa joka asiasta, hän on kuin suheemme "nainen". Mutta tiedän että hän rakastaa minua yli kaiken, hän sanoo ja osoittaa sen kyllä, mutta en tiedä rakastanko enää häntä.
En enää tunne himoa häntä kohtaan, ja haluaisin asumaan yksin, vaikka suhteemme vielä sen jälkeen jatkuisikin. Mutta olen veloissa korviani myöten. Nykyinen asunto ei ole minun, ja minulla ei ole rahaa takuuvuokriin muihin uuden asunnon kustannuksiin. Mieheni käy töissä ja hän maksaa kaiken. Tuntuu kuin olisin vankilassa, eikä poispääsyä ole. Pettämään en halua, enkä voi. mutta en tiedä miten tästä selviäisin.
Tulisiko minun vain jatkaa suhdetta, vaikka se on osaltani kuollut.. Pidän miestäni ystävänä, tällainenko on onnellinen parisuhde?
Vastaukset 4
Vanhimmat
johtuu juuri tuosta sinun elämisestä yli varjojen. Ja vielä kun hän on joutunut maksamaan kaiken. Olet siis hyväksikäyttäjä! Kanna seuraukset! Miehenä olisi ajat sitten lempannut tuollaisen. Miehesi vaikuttaa todella kunnon ihmiseltä.
itseasiassa hän ei maksa esim vuokraa koska tämä on työsuhdeasunto. Itse opiskelen, hän käy töissä joten? Jos mulla olis työpaikka ja hän olis työtön niin olisin minä maksanut. Mutta kyse ei ole nyt siitä.
et ole ongelmasi kanssa yksin, minä olen niin hölmö, että annan jokaisen kerran jälkeen anteeksi ja usko(i)n huomiseen, että paremaksi elämä (muka) muuttuisi. Nalkutusta, vit****ua ja ilkeilyä kuulen lähes päivittäin, vaikea lähteä omille teille, talous ei anna periksi -vielä tässä vaiheessa- unelmoin omasta kodista ja vapaasta elämästä ilman "rasitteita" ja luvasta olla oman elämän rouva, ehkä jonain kauniina päivänä... pidetään luitenkin päät pystyssä ja lippu korkealla, aurinko paistaa vielä risukasaankin.
Et usko miten helpottavaa kuulla että en ole ainoa jolla on asiat näin. Olisi hienoa keskustella asiasta enemmänkin; laita postia niin vaihdellaan ajatuksia;)
[email protected] ja postia kaikki muutkin joilla tilanne on samankaltainen