tai ei sitä ole koskaan ollutkaan. Siis se sellainen ihana yhdessä hassuttelu, pelleily, se ettei kaikkea tarvitse ottaa niin haudanvakavasti. Olen ollut suhteessa nyt 4 vuotta ja tunnen vanhenneeni ainakin 10 vuodella. Olin ennen aina sellainen hassuttelija, jolla on pilke silmäkulmassa. Olisi kiva kiusoitella poikaystäväni kanssa, mutta ei se onnistu koskaan. Me emme koskaan pelleila ja jos yritän hassutella, hän kummastelee, mitä oikein teen.
En tunne enää itseäni, johtuen siitä, että en oikeastaan edes ole oma itseni. Juuri se pelleily, hauskanpito jne. ovat minulle- tai ainakin ovat olleet- niin luontevia piirteitä. En ole koskaan ollut täydellinen, vaan nimenomaan tykännyt olla epätäydellinen ja nauranut elämälle sekä itselleni. Lapsuudenperheeni on ollut myös sellainen lämmin ja nauravainen.
Tässä nykyisessä suhteessa mun pitäisi olla vakava ja "aikuinen". Emme koskaan matkustele, emme käy baareissa, emme iloitse elämästä. Poikaystäväni vain säästää, jotta saisi aina entistä hienomman auton tms. Ihan kuin se, että on noin 30 vuotias tarkoittaisi sitä, ettei koskaan voi pitää hauskaa, irroitella.
Itse olen tehnyt valintani, joskin kaduttaa. Olisi varmaan molempien kannalta parempi, että lähtisin heti pois suhteesta. Pelkään vain, että tämä kaikki tulee yllätyksenä toiselle. Olen kyllä puhunut asiasta hänelle, mutta nyt on tullut mitta viimein täyteen. Nyt en jaksa enää puhua, nyt haluan vain äkkiä pois.
Kuulostaako tämä kaikki itsekkäältä? Toisaalta oma elämänihän tämä on. Kun on paha olla, pitää tehdä ratkaisuja. Onko kellään samankaltaista tilannetta?
En tunne enää itseäni, johtuen siitä, että en oikeastaan edes ole oma itseni. Juuri se pelleily, hauskanpito jne. ovat minulle- tai ainakin ovat olleet- niin luontevia piirteitä. En ole koskaan ollut täydellinen, vaan nimenomaan tykännyt olla epätäydellinen ja nauranut elämälle sekä itselleni. Lapsuudenperheeni on ollut myös sellainen lämmin ja nauravainen.
Tässä nykyisessä suhteessa mun pitäisi olla vakava ja "aikuinen". Emme koskaan matkustele, emme käy baareissa, emme iloitse elämästä. Poikaystäväni vain säästää, jotta saisi aina entistä hienomman auton tms. Ihan kuin se, että on noin 30 vuotias tarkoittaisi sitä, ettei koskaan voi pitää hauskaa, irroitella.
Itse olen tehnyt valintani, joskin kaduttaa. Olisi varmaan molempien kannalta parempi, että lähtisin heti pois suhteesta. Pelkään vain, että tämä kaikki tulee yllätyksenä toiselle. Olen kyllä puhunut asiasta hänelle, mutta nyt on tullut mitta viimein täyteen. Nyt en jaksa enää puhua, nyt haluan vain äkkiä pois.
Kuulostaako tämä kaikki itsekkäältä? Toisaalta oma elämänihän tämä on. Kun on paha olla, pitää tehdä ratkaisuja. Onko kellään samankaltaista tilannetta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
hmm..
olette aika erilaisia.
ja toista kun ei oikein voi muuttaakaan.
jotenkin te kuitenkin olette toisiinne tutustuneet.
ja jossakin.
..? =?
johonkin olet hänessä ihastunut.
onko hän sanonut että toivoo sinunkin olevan "vakava" ja "aikuinen?"
muuten, ei aikuisena oleminen tarkoita että on kuiva, tylsä, totinen ja tasainen.
meillä minä olen kans se räiskyvä ja temperamenttinen. toinen on kuin.. tekis mieli sanoa että "jäykkä paska" ;D, mutta .. on se kumminki aivan ihana.
hiljainen. mutta tunnollinen, kiltti, luotettava, rehellinen, uskollinen, työteliäs..
ei mekään käydä baareissa.
ei kyllä kumpikaan oikein raskittaiskaan.
mun mielestä ois kyllä kiva JOSKUS käydä.
pari kertaa käytiin kesällä.
toisaalta ei jakseta kauheasti valvoa..
siis jos tarkoitit bailaamista?
mitä tarkoittanet elämästä iloitsemisella.. sitä on niin monenlaista. aina ei tartte lähteä jonnekin, että ois hauskaa keskenään.
mutta juu´u, kieltämättä OIS kiva tehdä jotain yhdessä lähtemällä jonnekin..joskus.
sanotaanhan sitä, että vastakohdat täydentää toisia, mutta jos ihan kauhean jyrkät näkemyserot, niin onhan se vähän hankalaa..
mikään ikä ei ole liikaa hauskan pitämiseen tai irroittelemiseen.
et kuulosta itsekkäältä. sinä olet sinä ja sinun poikaystäväsi on taas oma persoonansa.
jotenkin pitää luovia ja yhteisymmärrykseen päästä, tai sitten lähteä eri suuntiin.
jos et sitten yksin käy jossain.. tai katsooko hän hyvällä sitten sellaista?
että ole oma itsesi, vaikka sitten senkin uhalla että miehesi ei ymmärrä. Me ollaan miesystäväni kanssa aika monessa asiassa erilaisia (esim hän puheliaampi kuin minä yms) mutta tuo hassuttelupuoli menee meillä niin yksiin kuin vain voi mennä, eikä se edes kysy aikaa eikä paikkaa, höpöjuttuja heitetöään vaikka kaupassa muitten kuullen. Toivon totisesti että löytäisit itsellesi jonkun hassuttelijamiehen niin tiedät löytäneesi Sen.
tuollaista, että parisuhteen "vuoksi" perusluonne/käyttäytyminen/persoonallisuus muuttuisi NOIN paljon.
Koska ymmärrän mitä tarkoitat.
Olen itse ollut aina tällainen huumori-ihminen, hassuttelija, pelleilijä ja älyttömyyksien äiti, eli suhteellisen hulvaton heiluja (terveellä tavalla).
Tapasin toisen samanmoisen (hän mies, minä nainen) ja 4 vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen alettiin seurustella, muutettiin yhteen ja mentiin kihloihin.
Samanlainen pelleilijä olen vielä nytkin =)
Johtunee siitä, että tuo mieheni on kahta kauheempi hulluttelija =D
Ei tietenkään AINA, osataan olla vakaviakin, riidellä ja meuhkata, mutta perusolemus on huumorintajua ja hulluttelua tulvillaan...
En osaa kuvitella itseäni muuttumassa jonkun tai jonkin suhteen vuoksi...
Itse olin suhteessa, josta puuttui juuri tuo hassuttelu ja pelleily. Se suhde ei kestänyt montaa kuukautta, koska lähdin siitä. Kun vaan ei mene nämä tärkeät jutut yksiin, niin ne ei mene. Enkä mä tuntenut oloani sellaiseksi, että olisin ollut aivan oma itseni. Ja mun mielestä toi asia on tärkeä, siis mulle ainakin! Vaikka kaikki muu oli kunnossa, niin jotain puuttui ja onneksi tajusin, ettei asiat olisi miksikään muuttunut ajankaan myötä. Ihmiset vain on erilaisia ja joskus pitää myöntää että on väärän ihmisen kanssa.
Erosin tuosta miehestä ja olen maailman onnellisin ihminen, koska löysin juuri niin täydellisesti minulle sopivan kumppanin :) Mä en ole IKINÄ ollut näin onnellinen! Kun kaksi ihmistä voi olla kuin toisilleen luodut! Arvostetaan samoja asioita ja kaikki vaan on aivan ihanaa :) Ja hassutellaan paaaljon yhdessä :) se tuntuu olevan senkin takia tärkeää, että muodostuu sellanen yhteenkuuluvuuden tunne ja että tässä on meillä kahdella jotain, jotain... ei sitä voi selittää.
Kun erosin edellisestä suhteesta, tajusin, että ei kannata tuhlata aikaa väärässä suhteessa olemiseen, ei omaa, eikä kumppanin aikaa. Jos epäilet, olet todennäköisesti oikeassa. Kannattaa ajatella asiaa näin, mitä luulet ajattelevasi 10 vuoden päästä jos jäät suhteeseen, kaduttaako, ettet nyt lähtenyt ja etsinyt oikeaa onnea, vai kaduttaako, jos lähdet. Mieti ja tee ratkaisu, mutta älä tuhlaa aikaasi! Jos päätät lähteä, lähde. Jos päätät jäädä, jää.
Mutta onko hän vaatinut sinua muuttumaan?
Yleensä mies odottaa naisen pysyvän juuri sellaisena kuin tämä olikin.
Itsekin olen vakaa, harkitseva ja rauhallinen, enkä osaa "hassutella", mutta eihän se tarkoita sitä etten nauttisi sellaisen seurasta joka osaa...
Onko sulle baarissa roikkuminen ja matkustelu sitä irrottelua mitä sitten kaipaat? Olisit varmaan jo veloissa, jos mies ei olisi hyssyttelemässä. Mitä tämä sun "hassuttelu" sitten on? Seisot päälläsi ja yrität juoda samalla limsaa?
Mikä oli alunperin teidän jutun liima? Mihin hän sinussa ihastui, entä sinä hänessä? Koska viimeksi juttelitte siitä? Ovatko nämä piirteet yhä olemassa hänessä? Sinussa? Teissä?
Jos ei leikkimielisyyttä koskaan ollutkaan ja se on sinulle tärkeää, mikä sai sinut tuntemaan olosi hyväksi tässä suhteessa? Entä nyt?